Mieheni on jo jonkin aikaa toivonut lasta, mutta minä en koe olevani valmis henkisesti enkä halua muutenkaan lapsia vielä pitkään aikaan, mikäli pystyn edes niitä saamaan. ja olen vielä aika nuorikin. Olen kyllä sanonut miehelle suoraan etten halua lapsia toviin, saa nähdä miten kauan hän odottaa. Noh, tulin sitten uteliaisuuttani tänne lukemaan juttuja ja nyt olen tosi järkyttynyt. HIrveitä juttuja siitä millainen synnytys on mutta pahinta se, että millaisia jälkiseuraamuksia siitä voi tulla! Ihan kauhee. Kai tästä huomaa etten ole valmis siihen hommaan. Kun en halua nyt lapsia enkä tiedä milloin haluaisin ja nyt aloin vielä pelkäämään koko hommaa aivan älyttömän paljon, niin varmaan joudun joskus mieheni pakottama tekemään hänelle lapsen vaikken haluaisi. Ihan hirveä olo tuli. Toivottavasti ymmärrätte :(
Järkyttynyt...
apua apua
11874
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 11
Vanhimmat
Olen kanssasi samaa mieltä, vaikka minulla jo yksi lapsi on ja toinen tuloillaan. Esikoista odotellessa en tosin niin paljoa "tiennyt", vaan vasta kokemuksen ja ajan kautta olen oppinut, mitä kaikkea inhottavaa ja kamalaa synnytys ja raskaus tuo tullessaan. Ja mielestäni lapsi ei ole sen arvoinen "palkinto", koska mikään ei lohduta, jos veskissä käynnit ei enää koskaan onnistu, ei lapsi eikä mikään. Siksi koitan ajatella lapsia ihan muussa yhteydessä ja kiroan sitten synnytystä ja raskautta erikseen.
Se, että sinusta tuo on kamalaa, ei toki tarkoita, ettet olisi valmis äidiksi. Parempihan se n olla varautunut kaikkeen mahdolliseen, niin eipä tule ongelmat yllätyksenä, niin kuin meikäläiselle. Eikä muuten ollut mitään kivoja ylläreitä...
Itse koen olevani hyvä ja rakastava äiti, ja raskausaika oli mielestäni mukavaa, mutta kyllä minäkin olen sitä mieltä, että esikoiseni synnytys on ihan vihoviimeinen tapahtuma, jonka olisin sillä tavoin halunnut kokea, tai juuri ne jälkiseuraamukset, enkä toivoisi sellaista kokemusta pahimmalle vihamiehellenikään... siitäpä syystä, toinen syntyykin suosiolla sektiolla :)
suurinosa raskauksista ja synnytyksistä menee oikein hyvin, ja hyvin harvalle jää mitään fyysisiä tai psyykkisiä jälkiä. Itse olen synnyttänyt alateitse kaksi potraa poikaa ja siitä huolimatta olen elämäni kunnossa eikä alapäästänikään huomaisi synnytyksiäni jos sitä ei tietäisi- samoin on kaikilla ystävilläni ja tuttavillani mennyt hyvin ja värkit toimii niinkuin pitääkin, toisilla jopa paremmin kuin aiemmin. Joskus voi tietysti olla huonoa tuuria mutta toisaalta, niin voi olla katua ylittäessäkin.
ympärillenne! Kaikkialla on synnyttäneitä naisia tasavallan presidentistä, kuningattarista, tieteen ja taiteen, urheilun, liike-elämän ja viihteen huipuista alkaen. Suurin osa meitä tavallisia ahkeria arjen pyörittäjiä, pirteitä isoäitejä jne. Sairaudet ja huonokuntoisuus johtuvat useimmiten aivan muista syistä kuin synnytys. Esimerkiksi onnettomuudet ja väkivalta, alkoholista, tupakasta ja sukupuoliteitse tarttuvista sairauksista puhumattakaan, vievät monin verroin enemmän terveyttä ja ihmishenkiä kuin synnytys.
Nyky-Suomessa nainen voi itse päättää, synnyttääkö vai ei. Tähän etuoikeuteen on yhdistynyt ikäviä lieveilmiöitä, kuten tälläkin palstalla esiintyvä tuskailu siitä, uskaltaako vai ei synnyttää.
että tänne palstoille hakeutuu kaikki patologiset tapaukset tilittämään pieleen mennyttä synnytystä tai raskausaikaa. Täältä varmasti saa hyvin tukea sellaisissa tilanteissa, mutta "ulkopuolisen" silmin ei se totuutta kerro normaalista synnytyksestä. Jos ne aina menisi niin päin mäntyjä niin eiköhän lääkärit hoitaisi synnytykset Suomessa ja tuskin kukaan edes haluaisi lisääntyä. Tänne voisi hyvin joku kirjoitella myös hyviä ja onnistuneita kommentteja! Vaika onhan niitäkin välillä eikä kukaan ala niitä kommentoimaan, kun niissä ei ole mitään erityistä.
Mutta ei lapsia ole pakko haluta, mutta kannattaa pitää järki kädessä, kun netissä surffailee.
synnytyshän on ihan normaalia ja kaikki tuttuni jotka ovat synnyttäneet ovat olleet samaa mieltä. eihän se kivaa ole mutta upea kokemus! :) esikoiseni painoi syntyessään lähes 5 kg ja mitään traumoja tai ongelmia ei koitunut jälkeenpäinkään. haluaisin synnyttää myös tulevan lapseni normaalisti alateitse ,enkä missään nimessä haluaisi joutua sektioon! tutulleni tehtiin sektio ja parantuminen kesti yli tuplasti kauemmin kuin normaali synnytyksen jälkeen!
Niinpä.
Ja repeämistä... Mulla repesi väliliha sekä emätin aika isosti niin että leikkurissa paikattiin. No, yllättäen tikit eivät ole missään vaiheessa erityisemmin sattuneet ja istuminen onnistui melkein alusta asti. Eli ei se repeäminen maailmaa kaada kun ne osataan paikata hyvin. Toki joku sulkijalihaksen repeämä olisi ikävä, mutta ymmärtääkseni senkin saa hyvin paikattua.
Sellainen tieto on että kun sulkijalihas vaurioituu niin sen korjaaminen on vaikeaa. Jos ekassa synnytyksessä sulkijalhas vaurioituu niin seuraava synnytys sektiolla! Vaatikaa sektio ehdottomasti. Toista kertaa ei sulkijalihasta pysty korjaamaan, vaan vaihtoehto on AVANNE!!!
Kirjoittaja ei ole selvästikään valmis äidiksi, joten parempi olla ilman lasta, kunnes tuntee pystyvänsä huolehtimaan lapsen tarpeista. Vuosi menee lapsen kanssa tiiviissä yhteiselossa ja sille ei voi mitään. Jos ei ole valmis siihen, ei kannata tehdä lastakaan. Todellisuus valvomisineen ja itkuineen lyö kokematonta turhan kovaa kasvoihin. Kannattaa keskustella asioista jossain muualla kuin netissä. Tänne eksyy kaikenlaista kauhukertomusta. Toki mukana on hyviä, asiallisiakin kannanottoja. Jos täältä haet tietoa, muista järki ja suodatus.
Sitten ovat vielä asenteet kaiken muun lisänä: odottaessani kaksosia, minun oletettiin ilman muuta haluvan synnyttää sektiolla (=leikkaus). Ei missään nimessä, sain parahtaa kerran jos toisenkin. Tiesin, että leikkaushaavat parantuvat hitaasti ja on kaikenlaista tulehdusvaaraa. Normaalisynnytyksessä on omat riskinsä, mutta alatiesynnytyksen aikana lapsi valmentautuu maailmaan ja äiti toipuu nopeammin. En siis missään nimessä halunnut enää leikkaushaavoja riesoikseni. Päätös oli hyvä ja kaikki meni hyvin, kuten oli aikoinaan mennyt yksösenkin kohdalla. Edes välilihaa eivät halunneet leikata. Tikkejä toki tuli, mutta paranivat hyvin. Ainoa, mistä en tinkinyt oli epiduraali. Ilman sitä synnytykseni eivät olisi edenneet. Muuten kaikki meni luonnonmukaisesti. Suhtaudu raskauteen ja synnytykseen realismilla ja selvitä, miten siitä selviää "helpoiten". Itseään ei tarvitse kiusata jättämällä puudutteet pois tms. Tieto on valtaa tässäkin tapauksessa. Kun tietää, ei tarvitse pelätä eikä arvailla.
Synnytys on lapsen kanssa pienimpiä ongelmia, kun verrataan 18 vuoden yhteiseloon. Raskausaika naisille hyvin yksilöllinen ja kaikenlaista kremppaahan sitä tulee, mutta kyllä niistä selvitään, jos motiivia löytyy. Pienen lapsen kasvun seuraaminen ja iloisten silmien tuiketta ei voita mikään. Näitä kokemuksia saat vain elämää hamuavalta lapseltasi ja sitä hyvää kannattaa odottaa, kunnes sitä osaa arvostaa!
Kävin toisen raskauteni aikana sairaalan psykiatrisella puolella keskustelemassa peloistani. En saanut ekassa synnytyksessä juuri mitään fyysisiä vaurioita, mutta eri syistä henkisiä sitäkin enemmän. Pelkopolilla tuntui, etten saa apua keskeisimpään ongelmaani, SYNNYTYSPELKOON. Mutta kuitenkin terapeutti sai minut suuntaamaan ajatukseni pois synnytyksestä ja juuri tähän edellisen kirjoittyajan aiheeseen.. Paljon synnytystä haastavampaa on uusi elämä vauvaperheenä!! Niin minäkin huomasin pelkoni jotenkin jäävän taustalle, kun keskityin luomaan itselleni tukiverkkoja ja valmistautumaan siihen kaikkeen "kamalaan", mitä kahden pienen lapsen hoito tuo mukanaan.
Koska olin valmistautunut siihen, että "raskasta ja hirveää tulee olemaan", selvisin 1v ikäerolla syntyneiden lasteni kanssa ihmeen hyvin!! Eikä se loppujen lopuksi edes niin hirveää ollut, synnytys tai pikkulapsielämä ;)
Ensisynnyttäjien tai lasta harkitsevien ei todellakaan kannata lukea tätä palstaa. Itse olen yksi niitä joille jäi traumat synnytyksestä (en jaksa tarkemmin kirjoittaa siitä) mutta tiedän että suurin osa synnytyksistä menee hyvin eikä tarumoja jää. Itse ole todella tyytyväinen etten lukenut tätä palstaa etukäteen vaan menin synnytykseen avoimin mielin. Vaikka synnytys oli kokemuksena paljon hurjempi omalla kohdallani kuin olisin osannut odottaa niin se on nyt mennyttä elämää ja pysyvänä lopputuloksena kärvimyksestä on maailman ihanin pieni tyttö jota rakastan hullun lailla. Mikään kärsimys ei ollut liian suurta etteikö lopussa saatu palkinto olisi sitä kärsimystä pois pyyhkinyt. Olen myös onnellinen siitä että olen synnytyksen saanut itse kokea, onhan se aika hieno suoritus että sen on kestänyt.
Jos lapsen haluaa niin sen haluaa ja jos ei niin sitten ei, sitä päätöstä ei kannata perustaa siihen että millaista on olla raskaana tai synnyttää. Raskaus on ohi 9kk jälkeen ja synnytys on vain pieni etappi ja kaikki työ alkaa vasta niiden jälkeen. Loppu elämä on paljon pidempi aika kuin mitä raskauteen ja synnytykseen kulunut aika on. Itse olen myös sitä mieltä että kyllä sen tietää että haluaako lasta vai ei ja kukaan ei siihen saisi painostaa. Toisaalta maailmaan syntyy paljon lapsia joita ei ole "tekemällä tehty" vaan ehkäisy on pettänyt tai jäänyt kokonaan käyttämättä, silti suurimmasta osasta näistä ihmisistä tulee mitä parhaimpia vanhempia "yllätys" lapsilleen.
..tilanne voi olla niinkin että sitä parisuhteessa ollaan oltu pitkäänkin, mutta perheen kasvattamista ei olla suunniteltu ollenkaan synnytyspelon takia, vaikka muuten lapsista pitäisikin.Tälläisessä tilanteessa jos huomaa ehkäisyn jostakin syystä pettäneen ja sitä ollaankin sitten raskaana, niin kyllä silloin varmasti se sektio on parempi vaihtoehto, kuin abortti ja varmasti tilanteessa, jossa lapsia ei olla edes harkittu, on varmasti paljon parempi että äiti päätyy kuitenkin pitämään lapsen, jos ratkaisuna pelkoon on sektio.
Todellinen pelko on sen verran vakava asia, että harkitsee todellakin jopa mieluummin aborttia, kun ei vaan pysty pääsemään asian yli että kokisi alatie synnytyksen.
Raskaana ollessa äitiyteen varmasti ehtii jonkin verran kasvaa, jos äiti saa siihen rauhassa tottua. Miksi pitäisi lisäksi stressata loppuun asti saako haluamansa sektion vai ei. Lapsen syntymän jälkeen kaikki vasta alkaakin, mutta jotta äidin ja lapsen elämä olisi mahdollisimman hyvällä pohjalla ja vältettäisiin riski sairastua masennukseen ym. on olemassa näitä erinäisiä keinoja joilla autetaan naisia äitiyteen.
Suurin osa lapsista kun eivät kuitenkaan ole niitä suunniteltuja/toivottuja, vaan äidit/isät kasvavat vanhemmuuteen "yllätys vauvan" kanssa ;)