Olen nyt 3.kuulla raskaana. Toisaalta olen ihan iloinen raskaudesta, mutta en ehkä olisi ollut siihen valmis. Suostuin siihen lopulta, koska poikaystäväni on pitkään halunnut lasta. Suhteemme ei ole koskaan ollut helppo, mutta olemme selvinneet kaikesta ja siksi kai suostuin lapsen tekoon. Toivon että olemme aina yhdessä. Noh, joka tapauksessa, minä pelkään aivan äärettömästi. Olen omasta mielestäni melko huono lasten kanssa, vaikka lapsista pidänkin. Pelkään, miten pärjään. Pelkään jo synnytystäkin todella paljon tai lähinnä sinä, miten huonossa kunnossa olen sen jälkeen. Pelkään, että alakaan rakastamaan lasta, koska en halunnut sitä itse. Ja vielä enemmän pelkään sitä, että kun lapsi on syntynyt niin mieheni jättää minut yksin. Lähtee esim. juhlimaan varpajaisia ystäviensä kanssa. En halua että hän jättää minut yksin. Huonoina päivinä huomaan katkeruutta itsessäni. Mietin, miksi annoin poikaystäväni tehdä minut raskaaksi. Ja että minun pitää synnyttää hänelle lapsi, jota en vielä olisi tahtonut itse...ihan hrveä olo välillä. mutta, nyt asiaa on enää turha voivotella. pitää vain yrittää selviytyä, olisin vain kiitollinen jos joku auttaisi ja helpottaisi oloani.
Minua ahdistaa
peloissaan....
3129
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 3
Vanhimmat
Hei!
Minulla oli samoja tuntemuksia noin neljä vuotta sitten. Pelkäsin samoja asioita kuin sinä mutta kaikki onneksi kävi parhain päin.
Vaikka en ollut valmis äidiksi, enkä koskaan ollut lasten kanssa tekemisissä niin silti rakastuin omaan lapseeni heti kättelyssä. Mies lähti varpajaisia viettämään mutta sairaalassa oli niin ihanaa henkilökuntaa, joka auttoi minua kädestä pitäen. Kaikki yksinkertaisimmatkin asiat väännettiin rautalangasta, ettei mikään varmasti jäänyt epäselväksi. Ajan kuluessa lapsen hoidosta tuli rutiinia ja arki oli ihanaa lapsen kanssa. Miehestä en sano mitään, koska hän ei juuri ole koskaan kuulunut elämäämme vaikka saman katon alla asuukin.
Sinulla on varmasti läheisiä ympärilläsi joille voit kertoa peloistasi. He varmasti auttavat sinua tiukan paikan tullen. Välillä on alamäkiä mutta suurimmaksi osaksi mennään ylöspäin. Puhu myös miehellesi peloistasi. Keskustelusta jo huomaat minkälainen asenne hänellä on. Toivon, että hän ottaa pelkosi huomioon ja alkaa tukemaan sinua.
Minulla olisi enemmänkin kerrottavaa joka voisi helpottaa oloasi, mutta nyt olen hieman kiireinen. Koitan palata asiaan myöhemmin.
En tarkoita tätä viestiä haukkumisena sinulle, mutta olisit miettinyt aikaisemmin. Lapsi ei ole mikään hetken mielijohde, vaan olet siitä vastuussa seuraavat 20 vuotta (noin).
Jos minä olisn sinä, puhuisin neuvolassa tai psykologin kanssa, koska jos sinulla on jo nyt tuollaisia ajatuksia, niin miten sitten synnytyksen jälkeen... Ja jos suhteesi poikaystävään on ollut vaikea jo ennen lasta, niin lapsi yleensä pahentaa sen.
Hae ihmeessä apua jo odotusaikana, että saa purettua tunteesi:)
Tsemppiä ja jaksamista. Toivotaan, että voit kuitenkin nauttia lapsestasi ja raskausajasta
Tuntuu, että ne joilla ei ole lapsista kokemusta ja muutenkin vähän epäröivät itseään, ovat loppujen lopuksi paljon parempia vanhempia, kun sellaiset, joille kaikki on selvää pässinlihaa, näkeehän sen esimerkiksi päiväkodissa, harjoittelijat ovat todella ihania lasten kanssa, kun vertaa taas sellaisiin, jotka ovat olleet allalla "liian" pitkään....
Onnea!