Olette saamassa uusia asukkaita suoraan Syvälammen vastaanottokeskuksesta. HERÄTKÄÄ, ja näyttäkää mitä mieltä olette. Jos olette innolla odottanee vastaanottokeskuksen avaamista niin sitten vaan punaista mattoa auki rullaamaan, tai sitten ei.
onnea Paimio
täältä tullaan
411200
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 41
Vanhimmat
Tänään se sitten alkaa, meinaan neuvottelut Motelli Valtatien omistajien ja SPR:n välillä, tuleeko meille pakolaiskeskus. Päivittäin media käsittelee maahanmuuttajien liiallisesta hyysäämisestä johtuvia vaikeuksia. Eikö meillä Paimiossa seurata tuoreimpia uutisia ollenkaan? Taitaa olla niin, että Suomusjärven, Karjalohjan, ja Karjaan suunnalta on varastettava tavara loppunut, taikka olisiko niin onnellisesti että suurimmat rosvot ovat kiinni otettuina, kun Syvälampi suljetaan. Pikku esimerkkejä löytyy esim. sivuilta www.tapioarjo.fi/päiväkirja. Kannattaa myös lukea muiden kaupunkien palstoilta mitä herkkuaja olemme saamassa koti nurkillemme. Valtio korvaa asumisesta koituvat kustannukset jonkin ajan sen jälkeen pakolaiskeskuksen pitäminen jää meidän kontollemme.
Vastaanottokeskus tulee Motelliin. Lokakuun puolessa välissä tulee 200 pakolaista.
YLE
http://yle.fi/alueet/turku/2009/09/paimiosta_uusi_vastaanottokeskus_1039954.html
'Paimioon avataan uusi vastaanottokeskus parin viikon sisällä. SPR on päässyt asiasta sopimukseen Valtatie 1:nä tunnetun hotellin omistajan kanssa.'
Hienoa! Työpaikkoja lisää. Työtä tulee riittämään myös parillekin uudelle lukkofirmalle, turvapalveluille, poliisin töistä puhumattakaan. Timpureillekin tulee riittämään hommia, kun pitää vahvistaa kaikkien liitereiden ovet, sun muuta.
poliisi takaisin Paimioon?
Pitääkö paikkansa väite siitä, että Kunnallislehden päätoimittaja on Paimion kaupunginjohtajan sisar?
Vastaanottokeskukseen ei käsittääkseni tule pakolaisia, vaan turvapaikanhakijoita. Näillä on vissi ero.
Mutta Onnea Paimio joo. Itse lähden tästä kaupungista ensi tilassa, ja todella haikein mielin. Toistaiseksi paras paikka missä olen saanut asua. Todella sääli että näin kävi.
Todellisia ymmärtäjiä ja monikulttuurin ihailijoita molemmat. Nämä perkeleelliset ihmiset pitäisi istuttaa syytetyn penkille joka kerta ,kun joku joutuu mamun ryöstämäksi,puukotetuksi tai raiskaamaksi.
poliiseja pitkin päivää. Se on varmaa. On näillä mamuilla ainakin poliiseja työllistävä vaikutus.
tästä syystäkö lähdet??? kyllä on maailmankuva tosi rajoittunut, taidat olla kasvanut jossain umpiossa tai junttilassa. mitä himputtia teidän päässä oikein liikkuu, ei sieltä mitään Quantanamo-porukkaa ole tulossa. Käykää joskus kaupungissa tai jopa ulkomailla katsomassa miltä ihmiset näyttävät.
sillä asialla on tekemistä tämän vastaanottokeskusken kanssa???
Typeryyden huippu on kyllä osuva nimimerkki sinulle, minä olen asunut paikkakunnalla jonne perustettiin vastaanottokeskus ja meno muuttui heti rauhattomaksi.
mitä Yle kertoo. Juurihan narahti oikein emävalheesta, kun kivitaloon oli tuotu lautakasa.
Nämä Syvälammen asukit olivat juuri näitä,joilla ei ole mitään mahdollisuutta saada myöntävää päätöstä vaan lomailla Suomessa.Ovat kai jo Ruotsissa olleet koska puhuvat ruotsinkieltä.Onko nyt länsinaapurin edut käytetty ja suomalaisia huijataan seuraavaksi.Olen nähnyt kaikki Syvälammen porukan varjopuolet ja tämä ei ole rasismia vaan realismia(joka usein halutaan vaientaa rasismisyytteillä) Vaikeuksia tulee Paimioon ja ympäristön asukkaille se on faktaa ensi kesänä viimeistään.
http://www.kunnallislehti.fi/toimitus.php
http://213.138.147.170/netcomm/
Kuuluu islamilaiseen kulttuuriin. Kyllä paimiolaisetkin saavat vielä osansa tästä etnisestä värinästä.
Paimiossa ei ole ollut minkäälaista kuntalais-keskustelua vastaanottokeskuksesta. Keskustelu on tapettu valheilla ja yleistyksillä. Mm. Kunnallislehti on kunnostautunut täysin päättömän propagandan julkaisemisessa... on sotkettu pakolaiset, työperäinen maahanmuutto ja turvapaikanhakijat yhdeksi iloiseksi sopaksi, vähätelty sosiaalisia ongelmia ja maalailtu ihanaa monikulttuurista värinää.
Nähtäväksi jää onko Paimio Euroopan ensimmäinen kaupunki, jossa humanitaarinen maahanmuutto ei pääty katastrofiin.
Paimion kartingradan
sopimus piti oikeudessa
Turun Sanomat 1.7.2009 2:32:34
Turun Sanomat
TS/Jori Liimatainen
Oikeus hylkäsi hotellin vaatimuksen Paimion kartingradan vuokrasopimuksen purkamisesta.
JUSSI ORELL
Paimiolainen Hotelli Valtatie 1 ei saa purkaa sen vieressä sijaitsevan kartingradan maa-alueen vuokrasopimusta.
Hotellin taustayhtiö Etappi Hotelli Paimio haki Turun käräjäoikeudelta päätöstä, joka olisi mahdollistanut sopimuksen purkamisen radan maa-aluetta vuokraavan Formula K Valtatien kanssa.
Radan omistava Formula K Valtatie on vuokrannut rataa eteenpäin kilpailuja järjestäneelle raisiolaisyritykselle.
Oikeus kuitenkin katsoi, ettei sopimuksen purkamiselle ole perusteita ja määräsi hotelliyhtiön maksamaan ratayhtiön 9 350 euron oikeudenkäyntikulut. Vuokrasopimus on voimassa kevääseen 2017 saakka.
Hotelliyhtiö perusteli vaatimustaan sillä, että mikroautoharrastajat ovat toistuvasti ylittäneet sallitut melurajat, mikä on vaikuttanut asiakkaiden yöpymisiin hotellissa. Hotellin mukaan radalla myös ajettiin sopimuksen vastaisesti pienoismoottoripyörillä.
Ratayhtiö kiisti väitteet. Sen mielestä pienoismoottoripyörien käyttö ei ole sopimuksen vastaista. Myöskään melurajoja ei ollut rikottu. Melumittaukset kuuluvat yhtiön mukaan kilpailua edeltävään katsastukseen ja niiden läpäiseminen on edellytys osallistumiselle.
Oikeuden mielestä näyttöä melurajojen rikkomisesta ei saatu. Myöskään ympäristöviranomaiset eivät olleet puuttuneet meluun. Oikeus kuitenkin myönsi, että melu on voinut olla niin kovaa, että se on häirinnyt hotellissa yöpyviä.
Yhteistyö kuivui kasaan
Osapuolten välillä on ollut kiistaa myös radan kahvila- ja kanttiinitoiminnasta sekä varikkorakennuksesta. Hotelliyhtiön mielestä ratayhtiö on pitänyt kilpailujen aikana kanttiinia sopimusehtojen vastaisesti.
Käräjäoikeuden mielestä hotellilla ei ollut oikeutta kieltää ratayhtiöltä kahvilatoimintaa. Oikeus hylkäsi myös vaatimuksen varikkorakennuksen purkamisesta.
Kumpikin osapuoli myönsi, että alkuaikoina yhteistyö oli ollut kannattavaa molemmille osapuolille. Yhteistoiminta toi hotellille asiakkaita, ja hotelli vuokrasi autoja asiakkaidensa käyttöön. Lisäksi hotelli sai järjestettäväkseen erilaisia tilaisuuksia, kuten saunailtoja.
Viime aikoina yhteistyö oli kuitenkin tyrehtynyt, kun ratayhtiö ja sen alivuokralainen olivat alkaneet järjestää omia ajoja eivätkä enää tilanneet palveluja hotellilta. Myöskään neuvottelut yhteistyön elvyttämiseksi eivät enää luonnistaneet.
Mielenkiintoista on tulevaisuudessa seurata kumpi pitää kovempaa meteliä, radalla ajavat autot ja moottoripyörät taikka helvetinmoinen joikuminen rukoushetken merkkinä. Jos joiku jää metelissä tappiolle on maahanmuuttoministeri Astrid Thors kätyreineen valmiina puuttumaan radan meteliin, silloin ajot loppuvat kuin seinään
jee jee nyt on vammaisia ja mamuja koko Paimio täynnä!
Kyl mä ne vammaiset kestän,hienoja ihmisiä ja pääsääntöisesti eivät aiheuta muille haittaa mut noi mamut..Ei tänne kiitos!!
Vastenmielistä havaita, millaista porukkaa Paimiossa asuukaan. On ollut liian homogeeninen yhteisö tähän saakka kun noin paljon pelästytte muutaman erivärisen ihmisen tuloa. Ihmeellistä vihan ja pelon lietsontaa. Turvapaikanhakijat tarvitsevat ystäviä, eivät vihamiehiä. Vihasta heillä on riittävästi kokemusta jo kotimaassaan.
Toivon sydämestäni että te kaikki vihaa lietsovat rasistit todella muutatte pois Paimiosta.
No muuta sinne hotelliin niiden kanssa jos niin paljon rakastat niitä..
Tehkööt töitö ja käyttäytykööt maassa maan tavalla jos tänne haluavat tulla.
Harmi ettei aasiasta tule pakolaisia sillä he ainakin yrittävät tulla toimeen omillaan.. Kun taas nuo lähi-idän pellet....
Realismi ei ole rasismia "Surullinen paimiolainen".
Väännän sinulle ja muille suvaitsevaisille rautalangasta muutaman asian, jonka takia minä vastustan nykyistä suomalaista maahanmuuttopolitiikkaa. En vastusta ihmisiä. En vastusta pakolaisia enkä työperäistä maahanmuuttoa vaan humanitaarista turvapaikanhakupolitiikkaa ja politiikkaa, joka hyysää laittomia siirtolaisia.
Kaikki alkoi, kun vuonna 1991 Somalian diktaattorin kenraali Siad Barren Moskovassa sotilas- ja taktiikkakoulutuksessa olevat tappajat potkittiin Neuvostoliiton hajotessa maasta pihalle. Osa heistä saapui Suomeen. Muun muassa nykyinen vähemmistövaltuutettu Johanna Suurpää oli heitä avosylin vastassa.
Mitä tapahtuu todelle?
Ihmisiä puukotetaan kaduilla, Helsingin keskustan jalokivikauppoja ryöstetään ajamalla auto sisään näyteikkunasta, kerjäläisiä liikkuu ympäri maakuntaa varastelemassa, rikollisuus kasvaa.
Monikulttuurisuuden varjolla suomalaiset pakotetaan hyväksymään vieraiden kulttuurien mukanaan tuomia vahingollisia asioita. Jos joku uskaltaa sanoa tästä poikkipuolisen sanat, hänet leimataan rasistiksi ja osa haastetaan oikeuteen, ikään kuin syyllisiä voisivat olla laillisen yhteiskuntajärjestyksen puolustajat.
Miksi ihmiset arvostelevat?
Mikä saa ihmiset arvostelemaan monikulttuurisuutta ja holtitonta maahanmuuttopolitiikkaa? Tässä lyhykäisyydessään muutamia syitä:
1. Ihmiset ovat omakohtaisiin kokemuksiinsa perustuen havainneet, ettei monikulttuurinen yhteiskunta toimi.
2. Maahanmuuttopolitiikka on kaikkialla Euroopassa epäonnistunut.
Kansan itsemääräämisoikeutta väheksytään. Se johtaa vallan etäisyyteen ja tilanteeseen, jossa demokratia ei enää toimi.
3. Poliittinen eliittimme väheksyy kansallisvaltioita, joka saattaa johtaa yhteiskunnan rakenteen hajoamiseen.
4. Kansainvälinen terrorismi.
5. Maahanmuuton myötä lisääntynyt katuväkivalta ja rikollisuus.
6. Muslimien halu kaventaa demokratiaa.
7. Maahanmuuttajien etujen kohottaminen kansallisten vähemmistöjen, köyhien ja sairaiden ihmisten etujen edelle.
8. Kansalaisten suuri enemmistö on maahanmuuttajavastaista. Tämä mielipide ei kuitenkaan aiheuta virkakoneistossamme minkäänlaista reaktiota.
9. Puolueiden haluttomuus keskustella avoimesti maahanmuuton ongelmista.
10. Median sensuuri ja poliittisen korrektiuden varjolla tapahtuva sananvapauden rajoittaminen.
11. Vähemmistövaltuutetun ja valtionsyyttäjän käynnistämät ajojahdit, oikeudenkäynnit ja tuomiot maahanmuuttajiin kriittisesti suhtautuviin henkilöihin.
12. Maahanmuuttajien aiheuttamat levottomuudet lähiöissä.
13. Maahanmuuttajien ghettoutuminen ja sitä mukaa slummiutuminen.
14. Kansalaiset ovat havainneet, että kaikkialla toitotetun monikulttuurisuuden sijasta syntyykin kulttuurin sisälle kulttuureita, joka ei ole yhteiskunnan edun mukaista.
15. Muslimien halu tuoda Suomeen sharia-laki.
16. Maahanmuuton kustannukset veronmaksajille.
17. Maahanmuuttajien kantaväestöä korkeammat työttömyysluvut.
18. Poliittisen eliitin valehtelu maahanmuuton varjopuolista ja todellisista kustannuksista.
ikää sinulla on max. 13 vuotta joten jätän juttusi omaan arvoonsa.
Ja Tapio Arjolle sen verran, että olen kyllä huomannut että olet ottanut elämäntehtäväksesi maahanmuuttovastaisuuden. Rautalangasta voit tietysti vääntää mitä yleistyksiä tahansa ja kaataa kaikki rikokset tiettyjen väestöryhmän niskaan, mutta toivoisin että esittäisit jotain ihan faktoja asioista. Mutta oma elämä on tietysti varmaan paljon helpompaa kun voi syyttää kaikista vaikeuksista toisia.
Onneksi kaupunkilaisten mielipidettä asiasta on kysytty. Paimion kokoiseen paikkaan on mukava saada n.200 turvapaikanhakijaa. Kaupunkinjohtajakin saa sitä ihanaa väriä ja värinää katukuvaan. Nyt herätys Paimio ja ei anneta tämän tapahtua.
Suomen Punaisen Ristin Paimion vastaanottokeskuksen ovet ovat avoinna ke 7.10. klo 18.
Aloitusajankohta: 7.10.2009 18:00
Päättymisajankohta: 7.10.2009 20:00
Paikka: Hotelli Valtatie 1, Valtatie 800
Muistakaa tulla sankoin joukoin paikalle. Voitte kysyä vastaanottokeskuksen johdolta esimerkiksi sitä, miksei kuntalaisia kuultu, kun vastaanottokeskuksen paikasta päätettiin.
Todellakin sana kiertämään ja kaikki paimiolaiset paikalle! Ei voi olla että näin iso hanke menee läpi ilman asukkaiden hyväksyntää.
Kunnallislehtikin puhuu vaan asian puolesta(mistä johtuu?) ja sillä välin asukkaat kritisoivat hanketta meilipidekirjoituksin ja nasevat osiossa paikallislehden palstoilla. Myös kylillä puhutaan tätä vastaan.
Paippi-hiihtoputki tarvitsee lisärahoitusta Paimion kaupungilta.
Alkuvuoden kehnon tuloksen vuoksi Lounais-Suomen hiihtotunneli joutui muuttamaan yhtiöjärjestystään. Muutoksen jälkeen aiemmin vuosimaksuttomista c-osakkeista veloitetaan jatkossa vuosimaksu.
Hiihtotunnelin pääomistajan Paimion kaupungin osuus vuosimaksuista on 60 000 euroa. Muiden omistajien yhteisosuus maksuista on noin 20 000 euroa.
Kaupunginhallitus päättää osakkeidensa mahdollisesta muutoksesta keskiviikkona.
* * * * *
Laittomat turvapaikanhakijat voidaan saman tien opettaa hiihtämään. Valtio maksaa...
Vanhainkotiin ei palkata lisätyövoimaa, moniosaajien tarpeiden tyydytys menee edelle. Tuossa on SPR:n Paimion vastaanottokeskuksen virallinen työpaikkailmoitus:
http://www.uranus.fi/tyonhaku/avoimet_tyopaikat/haku/open.php?id=105407
Paimion Motellissa tänään kello 18.
Tulkaa sankoin joukoin paikalle.
Minulla on mukana Muuto 2011 kannattajakortteja, joita voi saman tien allekirjoittaa.
Mikäkö on Muutos 2011. Muutos 2011 on 30.9.2009 yhdistysrekisteriin merkitty järjestö, joka kerää parhaillaan 5000:ta kannattajakorttia. Kun ne on kerätty, yhdistyksestä tulee puolue. Tietoa Muutoksesta saat kotisivuiltani. Se taas löytyy googlettamalla.
Täällä on turha käydä:
http://muutos2011.com/
Linkkejä aiheeseen:
IL
http://www.iltasanomat.fi/uutiset/kotimaa/uutinen.asp?id=1724255
>>Puolue kritisoi nykyistä maahanmuuttopolitiikkaa.>>
Vihreälanka
http://www.vihrealanka.fi/uutiset/jousenpuolueesta-tuli-muutos-2011
>>Joutsenpuolueesta tuli Muutos 2011>>
>>Muutos 2011 -puolueen keskeisiä tavoitteita ovat suoran demokratian lisääminen ja maahanmuuttopolitiikan uudistaminen muun muassa karsimalla taloudellisista syistä johtuvaa maahanmuuttoa.>>
Helvetin puutarha
http://keronen.blogspot.com/2009/08/joutsenpuolueen-puolueohjelma.html
>>Tuoreempaan puolueohjelmaan ja muuhun puolueeseen liittyvään materiaaliin voi tutustua Homma-foorumilla. >>
Mitä tästä sitten seuraa?
käyttömuotoja muuten niin joutilaaseen elämään. http://keskustelu.suomi24.fi/node/8525262
Muutos 2011 yhdistys on merkitty patentti- ja rekisterihallituksen yhdistysrekisteriin 30.9.2009.
Yhdistyksen omat kotisivut aukeavat muutaman päivän sisällä. Sinne tulee muun muassa Muutoksen puolueohjelma ja FAQ.
Lisätietoa saa myös minun sivuiltani www.tapioarjo.com. Vielä siellä ei kosolti tekstiä ole, mutta tilanne parantuu samaan tahtiin kuin Muutoksen omat sivut.
Keräämme jo kannattajakortteja, jotta Muutos 2011 saadaan puoluerekisteriin.
Minulta saat kortin ja lisätietoa.
Ota yhteyttä.
[email protected]
En olekaan ennen lukenut näitä sivuja, mutta nyt ymmärrän typerän hyökkäävä käytöksesi tiedotustilaisuudessa. No onneksi tulin näpäyttäneeksi ja paljastaneeni sut Salolaiseksi. Hyvä että otit nokkiisi ja lähdit tilaisuudesta, koska sen jälkeen se muuttui jotenkin rauhallisemman oloiseksi. Harmi että elämäntehtäväsi on tällä hetkellä rasismin levittäminen. Noin fiksulla miehellä olis muutakin käyttöä
Oliko joitain asiaa?
En ole Äyräväinen. Olin kyllä mukana tiedoitustilaisuudessa., ja ainoa pöllö puheenvuoro tuli Sinulta, ja vastapaatä istuvalta naiselta. Jäitte kyllä mielipiteinenne ilmeisesti lähes ainoiksi. Yksi näpäyttäjistä oli Äyräväinen, joka typerään kommenttiisi vastasi olemalla huolissaan koko suomesta, ei yksin Paimiosta. Alustajan kalvosulkeista jäi mieleeni esimerkiksi miksi ei tilastoja kohdassa puhuttu maahanmuuttajien rikostilastoista, taikka työllistymistilastoista. Loppu tilaisuudesta menikin sitten SPR:n mainostamiseksi johon sitten kuitenkin tuli järkevä kommentti, tippuuko lippaaseen enää almuja jotka menevät pakolaiskeskuksien ylläpitoon.
Eiköhän Tapio Arjo ole Tapio Äyräväinen ainakin linkkien mukaan.
Ainoa katkos joka yleisön joukossa oli Sinun, ja seuralaisesi korvien välissä. En tosiaankaan ole Arjo, enkä Äyräväinen, saa kaiketi muutkin täällä tuoda mielipiteensä julki.
on kuitenkin se, että maahanmuuttajat tulee kyläänne, ettekä mahda sille mitään.
Asuntojen hinnan romahdus on myös edessä. Metsäpolkujen varsien pusikoissa on myös kohta ruuhkaa.
Näin ainakin Lammilla.
Venäjä on nykyisin maailman suurin öljyntuottaja,silti köyhä lamasuomi joutuu ruokkimaan heidän kansalaisiaan ja jopa jätevedetkin puhdistetaan meidän rahoillamme Pietarissa,perkeleen perkele!
Kyll ny olis kirvellä töitä!