Mä aloin lukion kolmannella saada ahmimiskohtauksia, kun oli koulupaineita ja ongelmia kavereiden kanssa, ja lihoinkin 15 kiloa. Se tietenkin masensi entisestään, koska paino nousi lähes sataan kiloon (oon 165 cm pitkä). Olin ylioppilaaksi pääsyn jälkeen jonkin aikaa au pairina, mutta sekin kokemus oli kauhea ja ahmiminen kävi yhä pahemmaksi. Paluuni jälkeen elämän laatu hieman koheni ja kahden vuoden päästä paino oli 80 kilossa.
Sitten tuli taas mutkia matkaan ja ahmiminen alko jälleen, ennennäkemättömän pahana. Lopulta "sorruin" oksentamaan, en säännöllisesti, mutta joskus. Hakeuduin psykologin juttusille ja hän sanoi, että mulla on COE ja bulimia-oireilua. Kerroin tästä yhdelle läheiselle ystävälleni ja hän oli tosi myötätuntoinen. Pääsin oksentamisesta irti oikeastaan heti ja ahmiminenkin alko vähentyä selvästi parin kuukauden jälkeen. Nyt tää mun "ystävä" väittää, et mä oon valehdellu sille et mulla on syömishäiriö, koska siitä ei kuulemma voi päästä eroon noin helposti. Myönnän kyllä, että tuskin mun tapaus oli vakavimmasta päästä, mutta ei se edelleenkään oo mikään itsestäänselvä asia, etten ahmi. Pieni epäilys kuitenkin kaihertaa mun sisintä, koska tuntuu, et syömishäiriöistä irti pääseminen on muille tosi kovan työn takana. Olinko/olenko mä sittenkään ahmimishäiriöinen?
Sitten tuli taas mutkia matkaan ja ahmiminen alko jälleen, ennennäkemättömän pahana. Lopulta "sorruin" oksentamaan, en säännöllisesti, mutta joskus. Hakeuduin psykologin juttusille ja hän sanoi, että mulla on COE ja bulimia-oireilua. Kerroin tästä yhdelle läheiselle ystävälleni ja hän oli tosi myötätuntoinen. Pääsin oksentamisesta irti oikeastaan heti ja ahmiminenkin alko vähentyä selvästi parin kuukauden jälkeen. Nyt tää mun "ystävä" väittää, et mä oon valehdellu sille et mulla on syömishäiriö, koska siitä ei kuulemma voi päästä eroon noin helposti. Myönnän kyllä, että tuskin mun tapaus oli vakavimmasta päästä, mutta ei se edelleenkään oo mikään itsestäänselvä asia, etten ahmi. Pieni epäilys kuitenkin kaihertaa mun sisintä, koska tuntuu, et syömishäiriöistä irti pääseminen on muille tosi kovan työn takana. Olinko/olenko mä sittenkään ahmimishäiriöinen?
Vastaukset 3
Vanhimmat
Sinulla oli ahmimishäiriö. Ei sitä mitata sillä kuinka helposti siitä pääsee eroon! Olet vain ollut älyttömän onnekas, kun et joutunut kamppailemaan häiriön kanssa vuosikausia kuten monet muut. Tsemppiä!
kyllä sinulla oli ahmimishäiriö.olet vain todella onnekas että pääsit siitä eroon. ei syömishäiriötä voi "mitata" sen perusteella,kuinka helposti sen helvetin saa lopetettua..annahan niiden kaverisi kommenttien olla, hän kun ei lultavasti riedä asiasta yhtään mitään enempää..
olen todella onnellinen puolestasi että edes joku on päässyt tästä helvetista ruoan kanssa.
voimia sinulle! :)
Minulla oli 6 vuotta bulimia. Kukaan ei tiennyt.
Vihdoin rohkaistuin kertomaan yhdelle hyvälle ystävälle ELI uskalsin vihdoin päästää jonkun ihmisen suojamuurini läpi.
Bulimia oli minulle pakotie, ja äärimmäinen reaktio aikaisempaa koulukiusaamista vastaan.
Olin pitänyt koko koulukiusaamisen sisälläni koko sen kestämisen ajan: en ollut kertonut vanhemmilleni enkä kenellekään muullekaan. Vaikenin kaikki ne 9 vuotta ja kärsin hiljaa.
Kaikki kulminoitui sitten siihen, että sairastuin pahaan bulimiaan 14-vuotiaana.
Laihduin olemattomiin, mutta kuntoilin 7 päivänä viikossa ja laihtuminen meni sen piikkiin vuosikausiksi, koska söinhän kuitenkin ruokaa...
Kukaan vaan ei tiennyt, että oksensin kaiken.
Kun olin kertonut asiasta ensimmäiselle ihmiselle, alkoi paraneminen. En enää oksentanut läheskään niin usein, ja oli helppo jutella asiasta ystävälle. Se jakaminen, lähelle päästäminen, oli minulle portti paranemiseen!
Epäilen, että sinulle myös?