Sekoa

http://www.youtube.com/watch?v=X0MeaMETRHU

Katsokaapa tämä video loppuun asti. Alussa on tämä euroviisukappale jonka Tapsa mokaa käsittämättömästi. Sen jälkeen on katkelma jostain haastattelusta joka nyt viimeistään todistaa, että edelleen on mielenterveysongelmia. Kyllä tuo niin kaistapäistä juttua on.
20577
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 20

Vanhimmat

Seko mikä seko.

Äänestä
  • kuin faninsa. Jos Kansalla ei olisi tuollaisia faneja, niin voisin jopa mennä konsertteihinkin. Mä ainakin tiedostan fanittamieni artistien viat , kun nääs kukaan ei ole täydellinen , ei edes Kansa. Tämän palstan fanit / fanaatikko puolustajat ,(jotka eivät voi myöntää yhtäkään vikaa idolissaan) ovat saaneet aikaan sen, että yksinkertaisesti ei voi mennä Kansan konserttiin. Melkein kaikkien muiden artistien konserteissa käynkin , jopa Koivuniemen . 1980 luvulla kaikki oli toisin , kun ei ollu tälläisiä kirjoituspaikkoja, sitä kävi keikoilla (jopa Kansan) ja nautti . Nyt fanit ovat päässeet ääneen ja valitettavasti kyllä vahingoittavat idoliaan. Ei kai fanin tehtävä ole puolustaan henkeen ja vereen idoliaan faktoista välittämättä. Tervejärkinen fani kyllä pystyy näkemään myös idolinsa "puutteet " . Ei aina voi olla täydellinen, ei kukaan.

    Äänestä

  • entinen kuuntelija kirjoitti:

    kuin faninsa. Jos Kansalla ei olisi tuollaisia faneja, niin voisin jopa mennä konsertteihinkin. Mä ainakin tiedostan fanittamieni artistien viat , kun nääs kukaan ei ole täydellinen , ei edes Kansa. Tämän palstan fanit / fanaatikko puolustajat ,(jotka eivät voi myöntää yhtäkään vikaa idolissaan) ovat saaneet aikaan sen, että yksinkertaisesti ei voi mennä Kansan konserttiin. Melkein kaikkien muiden artistien konserteissa käynkin , jopa Koivuniemen . 1980 luvulla kaikki oli toisin , kun ei ollu tälläisiä kirjoituspaikkoja, sitä kävi keikoilla (jopa Kansan) ja nautti . Nyt fanit ovat päässeet ääneen ja valitettavasti kyllä vahingoittavat idoliaan. Ei kai fanin tehtävä ole puolustaan henkeen ja vereen idoliaan faktoista välittämättä. Tervejärkinen fani kyllä pystyy näkemään myös idolinsa "puutteet " . Ei aina voi olla täydellinen, ei kukaan.

    Tapani on itsekkin sanonut ,että hän on maanisdepressiivinen. Se on taiteilijoille aika tyypillistä, mutta ei se tarkoita silti sitä että olisi muka joku seko eikä siitä tarvitse pilkata.

    Äänestä

  • entinen kuuntelija kirjoitti:

    kuin faninsa. Jos Kansalla ei olisi tuollaisia faneja, niin voisin jopa mennä konsertteihinkin. Mä ainakin tiedostan fanittamieni artistien viat , kun nääs kukaan ei ole täydellinen , ei edes Kansa. Tämän palstan fanit / fanaatikko puolustajat ,(jotka eivät voi myöntää yhtäkään vikaa idolissaan) ovat saaneet aikaan sen, että yksinkertaisesti ei voi mennä Kansan konserttiin. Melkein kaikkien muiden artistien konserteissa käynkin , jopa Koivuniemen . 1980 luvulla kaikki oli toisin , kun ei ollu tälläisiä kirjoituspaikkoja, sitä kävi keikoilla (jopa Kansan) ja nautti . Nyt fanit ovat päässeet ääneen ja valitettavasti kyllä vahingoittavat idoliaan. Ei kai fanin tehtävä ole puolustaan henkeen ja vereen idoliaan faktoista välittämättä. Tervejärkinen fani kyllä pystyy näkemään myös idolinsa "puutteet " . Ei aina voi olla täydellinen, ei kukaan.

    Yleensä on niin ,että puhuttelevimmat, koskettavimmat ja lahjakkaimmat taiteilijat ovat juuri niitä jolla on se joku puute . Liiallinen täydellisyys ja virheettömyys tappaa inhimillisyyden.

    Äänestä

Pidähän sinä huoli vaan omista ongelmistasi KAISTAPÄÄ!

Äänestä
  • Täällä sitä näemmä fanit käyttäytyy samalla lailla kuin idolinsa.

    Äänestä

Se on hyvä kun ite ootte niin täydellisiä ihmisiä , että on varaa arvostella ja ilkkua. En viitti sanoo niin rumasti kun mieli tekis, mut mua niin harmittaa tommonen ! ):

Äänestä
  • Kuinkahan monta kertaa olet itse ollut ilkkumassa esim. Kari Tapiosta. Että älä viitsi, metsä nääs vastaa niinkuin sinne huudetaan.

    Äänestä

  • Itse olet ivaamassa vähän väliä muiden artistien palstoilla. Miettisit joskus mitä puhut!

    Äänestä

No jaa... Se nyt on niin suhteellista ,että kenen jutut kenenkin mielestä sekolta kuulostaa. Kun nyt kuuntelee vaikkapa esimerkiksi jotain Big Brother talon asukkaita, niin kyllä niiden jutut nyt huomattavasti kaistapäisemmiltä vaikuttaa

Äänestä
  • No, se selittää kyllä aika paljon näitä kommentteja !

    Äänestä

  • seuraa Big Brotheria? kirjoitti:

    No, se selittää kyllä aika paljon näitä kommentteja !

    Juuri niin.

    Äänestä

Aika sekoa on kyllä taas. Päässä viiraa todella pahasti. Onkohan lääkkeet jääneet ottamatta. Ilmeetkin on kuin mielipuolella. Tälläistä joku vielä ihailee?

Äänestä
  • Kyllä ilmeet ovat kuin hullun. Nauroin ja säälin tätä mielenterveyspotilasta, joka ei ole ihan täysillä tässä maailmassa vaan omassa maailmassaan johon taitaa kuulua muutama muukin tältä palstalta?

    Äänestä

  • Romez kirjoitti:

    Kyllä ilmeet ovat kuin hullun. Nauroin ja säälin tätä mielenterveyspotilasta, joka ei ole ihan täysillä tässä maailmassa vaan omassa maailmassaan johon taitaa kuulua muutama muukin tältä palstalta?

    Tapani ei missään vaiheessa ole hävennyt tai peittänyt sairauttaan. On raukkamaista irvailla sairaudella vai olisko irvailijat tyytyväisiä, jos heitä osoitellaan sairautensa vuoksi. Ottakaa asia käteen ja keskustelkaa artistista hänen työnsä kautta.

    Äänestä

  • Romez kirjoitti:

    Kyllä ilmeet ovat kuin hullun. Nauroin ja säälin tätä mielenterveyspotilasta, joka ei ole ihan täysillä tässä maailmassa vaan omassa maailmassaan johon taitaa kuulua muutama muukin tältä palstalta?

    Siis oikeastiko - naurat mielenterveyspotilaille?!
    Ja olet täysillä "tässä maailmassa"?!
    Tapani Kansassa sen sijaan ei ole mitään ivailun aihetta.

    Äänestä

  • ja sinun mielestäsikö Tapani Kansaa ei saa laulajana ihailla sen takia kun se nyt sattuu olemaan maanisdepressiivinen ? Ei se kuule laulutaitoon vaikuta tippaakaan.

    Äänestä

Minusta sellainen ihminen jonka pitää pilkata ja nauraa toisen sairautta ei itse käy oikein täysillä kierroksilla.

Äänestä
  • Täällä palstalla, varsinkin Justiinaxin toimesta, on usein ivattu, kuinka ollakaan Kari Tapiota ja hänen alkoholismiaan. Sekin on sairaus nykyisten mittapuiden mukaan jollette satu tietämään. Sopii siis kysyä onko oikein ivata ihmistä asiasta jonka eteen joutuu kamppailemaan koko ajan. Tämä esimerkki siksi että Kari muutenkin vedetään aina keskusteluun mukaan kuin Tapsukan vastakohtana. Eli ellet pidä Tapsukasta niin sitten olet Karin fani jne...

    Äänestä

Tapanilla ei ole mitään hävettävää,hän kuuluu Nerojen seuraan,kuten Aleksis Kivi ja monet muut.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Marmese kirjoitti:

http://www.youtube.com/watch?v=X0MeaMETRHU

Katsokaapa tämä video loppuun asti. Alussa on tämä euroviisukappale jonka Tapsa mokaa käsittämättömästi. Sen jälkeen on katkelma jostain haastattelusta joka nyt viimeistään todistaa, että edelleen on mielenterveysongelmia. Kyllä tuo niin kaistapäistä juttua on.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu