Voiko vihaisuudelle tehdä enää mitään?

Eli ongelmanani on vihainen chihu....Kohteena ovat toiset koirat, lapset sekä vieraat aikuisetkin. Esim. vieraiden tullessa kylään he saavat ollarauhassa niin pitkään kun he istuvat esim. sohvalla, mutta auta armias jos he nousevat ylös! Kuonokoppaa on pakko käyttää ettei käy kiinni. Kyseessä on siis 10kk narttu. Ongelma alkoi n. puolen vuoden ikäisenä ja pahenee koko ajan ,etenkin juoksujen jälkeen ongelmat kasvoivat suuresti! Onko mitään tehtävissä? Epäilen kyseessä olevan johtajuusongelma, eli koira suojelee perhettään luullen sen olevan tarpeellista. Voiko olla näin?Vinkkejä mitä asialle voisi tehdä ? (ongelmakoirakouluttajasta ei ollut apua?
1180
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Onko taustalla mitä? Koiralla huonoja kokemuksia lapsista tai muista koirist? Onnko koiraa sosiaalistettu muihin koiriin vai oletteko aina vain ohittaneet muut koirat lenkillä ja oletko nostanut koiraa syliin muiden koirien tullessa lenkillä vastaan tai nykäissyt hihnasta jo heti kärkeen, kun vastassa on tullut koira?

Ei tarkoitettu syytöksiksi, tilanteen selvittämiseksi vain tarkoitettua.

Joka tapauksessa, murkkuikä painaa päälle ja chihut tosiaan osaavat olla, yksilöstä riippuen, erittäinkin haastavia. Voi olla että koirallasi on pomokompleksi. Ei ole mahdoton tilanne. Kuonokoppa pois ja sitten seuraavaa vieraiden suhteen: ota kotiisi testattaviksi suostuvat ihmiset, menkää ja tehkää mitä teette sisällä, jos koiran häiriökäytöstä ilmenee tuossa sohvalta nousuvaiheessa niin tehkää siinä näin:
vieras nousee hitaasti sohvalta ylös ja kun koirasi on ottamassa hyökkäystä päälle, sanot EI vahvasti ja nappaat sen varmaan pakkopaitaotteeseen (onnistuu ilman kuonopantaa, kokemuksesta tiedän) jossa koira tulee käsivartesi ristiinmenevän otteen alle, toisen käden pitäessä lujasti koiran kroppaa liikkumatta ja toisen käden pitäessä koiran päätä aloillaan ettei pääse puremaan. Ote myös rauhoittaa koiraa. Päästät koiran vapaaksi vasta kun se on rauhassa siinä otteessa, ei yritä vatkata päätään pureakseen jne.
(Koirasi kokee tuon pakkopaitaotteen sinun taholtasi vanhemman auktroriteetilla tehtynä pomomaisena otteena, ei satu koiraan, mutta tärkeintä otteessa se, ettei koira pääse liikkumaan ja puremaan, joutuu myöntämään olevansa sinun otteessa ja hallinnassa. Koiraa voi puhuttaa tässä otteessa varmasti "Nyt loppuu tämä, nyt kunnolla, yyymnnn" ja äänenpaino varma, hallitseva, perille menevä.)

Laita sitten koira maahan ja katso miten nyt on vieraan suhteen. Toista aiempi kuvio, vieras istumaan sohvalle ja siitä hitaasti nousemaan. Jos koira taas hyökkää, toistat äskeisen menetelmän. Jollei toisto ala tuottaa tulosta, tee seuraavaksi astetta pidemmälle menevä jäähy: kuskaa koira otteessa ripeästi heti toiseen huoneeseen (älä puhu tässä kuskauksessa mitään tai silitä koiraa) ja jätä sinne jäähylle. Vähän ajan päästä avaa ovi ja anna koiran tulla luoksenne. Sitten taas toistoa tästä.

Pitäisi lopulta alkaa sujua.

Psyykkaa itsesi varmemmaksi kasvattajaksi ja keskity rauhoittavaan mutta varmaan energiaan, itsestäsi huokuvalla energialla on merkitystä, jos pelkäät omaa koiraasi, koira vaistoaa sen, kun taas varmemmalla ja määrätietoisella suhtautumisella ja energialla alkaa homma hoitua.

Lasten suhteen. Sosiaalistaminen. En tiedä millä tasolla koirasi aggressiivisuus on, mutta jos vaikuttaa siltä että koirasi olisi puremassa heti lapsia ja on heti kärkeen kuin peffaan ammuttu karhu, niin sosiaalistaminen pitää tehdä otteen kanssa: järjestä tilanne jonkun lapsen kanssa, jonka vanhempi myös paikalla, ettei tule sanomista. Sitten, asteittaisesti koetat sosiaalistamista. Käännyt selin koira maassa ollen, edessäsi otteessa ja lapsi jää lähellenne viistosti (ei suoraan eteen). Sitten jos koira alkaa jo tästä mekkaloimaan, torut ja pidät vain otteessa ja voit äännähtää rauhoittavalla äänensävyllä, älä anna koiran voittaa, vie tilanne loppuun ja pidä koiraa paikalla. Lapsi voisi sana mukavaa juttelua asemistaan käsin ja ojentaa esim nakinpalaa koirasi suuntaan hitaalla liikkeellä. Anna tilanteen _kestää_. Kun koirasi kyllästyy murinaan, pidä tilannetta rauhallisesti ja mukavana yllä lapsen kanssa. Etene tästä jos mahdollista niin, että lapsi siirtyy hitaasti edemmäs koiraa ja yhä mukavasti jutellen. Jos taas alkaa murinarumba uudelleen, toista äskeinen kuvio, älä luovuta.

Pointti on siedättää koira tilanteeseen ja antaa sen pakostikin huomata, että näin nyt ollaan eikä lapsesta ole uhkaa.

Muiden koirien kanssa sosiaalistaminen samantyyppisesti kuin äskeinen. Tosin vieraan koiran osalta hommattava ns. tunnetusti mukava koira tuohon (joka ei provodoisu haukkumaan jne) ja sitten asteittaista lähentymistä.

Sitten on vielä se pointti, että vapaana ollessaan koirien käytös on yleisesti ottaen rennompaa. Koirapuisto voi olla hyväksi tässä, mutta siinä sinun täytyy tarkkailla tilannetta jne. Kts. Koiranpennut-osaston Koirapuistoon-ketju.

Asutteko Helsingissä? Jos asutte, voisin järjestää tapaamisen meille koirapuistoon, oma chihu-urokseni mukana.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


juujjjuuu kirjoitti:

Eli ongelmanani on vihainen chihu....Kohteena ovat toiset koirat, lapset sekä vieraat aikuisetkin. Esim. vieraiden tullessa kylään he saavat ollarauhassa niin pitkään kun he istuvat esim. sohvalla, mutta auta armias jos he nousevat ylös! Kuonokoppaa on pakko käyttää ettei käy kiinni. Kyseessä on siis 10kk narttu. Ongelma alkoi n. puolen vuoden ikäisenä ja pahenee koko ajan ,etenkin juoksujen jälkeen ongelmat kasvoivat suuresti! Onko mitään tehtävissä? Epäilen kyseessä olevan johtajuusongelma, eli koira suojelee perhettään luullen sen olevan tarpeellista. Voiko olla näin?Vinkkejä mitä asialle voisi tehdä ? (ongelmakoirakouluttajasta ei ollut apua?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu