Löytyisikö kohtalotovereita, jotka jakaisivat kokemuksensa aiheesta "lapsettomuus, ero ja uusi suhde".
Eron jälkeen lapsettomuuden taakka tuntui suorastaan valahtavan harteilta: ex-miehelleni lapsi ("omaa lihaa ja verta", kuten hän asian ilmaisi) oli suorastaan edellytys suhteen jatkumiselle, ja hoidoissa käyminen oli kohtuuttoman raskasta. Erosimme usean vuoden hoitorumban jälkeen. Eron jälkeen syyllisyys ja epätäydellisyyden tunteet poistuivat.
Koko lapsettomuus oli pitkän aikaa pois mielestä, mutta pikkuhiljaa se on palaillut ajatuksiin uusien ihmissuhteiden myötä. Ensimmäistä kertaa oikeastaan on alkanut valjeta, että minun PITÄÄ tämä vikani jollekin vielä paljastaa. Olen nuori ja haluaisin vielä antaa mahdollisuuden lapselle - ja mikä tärkeämpää, haluan turvallisen parisuhteen jossa voin olla täydellinen kera virheineni. Haavat ovat kuitenkin vielä osittain auki ja pelottaa, kestänkö torjutuksi tulemista tämän asian vuoksi. Samalla mielessä pyörii kysymyksiä: Missä vaiheessa uutta suhdetta olisi sopiva aika kertoa? Miten kertoa (ts. pitäisikö käydä vakava sängynlaitakeskustelu vai laukaista ohimennen sopivassa tilanteessa)? Miten sellainen ihminen mahtaa asiaan suhtautua, joka ei ole moista ongelmaa koskaan joutunut kohtaamaan?? Itselle tämä on jo niin "osa itseä", ettei oikein osaa ulkopuolelta enää katsoa. :/
Kukaan ei varmasti osaa oikeita vastauksia antaa, mutta kokemuksia, neuvoja ja rohkaisua toivoisin!
Tai sitten silkkaa kanssapohdintaa - sekin kelpaa. =)
Kai teitä muitakin on siellä!
Eron jälkeen lapsettomuuden taakka tuntui suorastaan valahtavan harteilta: ex-miehelleni lapsi ("omaa lihaa ja verta", kuten hän asian ilmaisi) oli suorastaan edellytys suhteen jatkumiselle, ja hoidoissa käyminen oli kohtuuttoman raskasta. Erosimme usean vuoden hoitorumban jälkeen. Eron jälkeen syyllisyys ja epätäydellisyyden tunteet poistuivat.
Koko lapsettomuus oli pitkän aikaa pois mielestä, mutta pikkuhiljaa se on palaillut ajatuksiin uusien ihmissuhteiden myötä. Ensimmäistä kertaa oikeastaan on alkanut valjeta, että minun PITÄÄ tämä vikani jollekin vielä paljastaa. Olen nuori ja haluaisin vielä antaa mahdollisuuden lapselle - ja mikä tärkeämpää, haluan turvallisen parisuhteen jossa voin olla täydellinen kera virheineni. Haavat ovat kuitenkin vielä osittain auki ja pelottaa, kestänkö torjutuksi tulemista tämän asian vuoksi. Samalla mielessä pyörii kysymyksiä: Missä vaiheessa uutta suhdetta olisi sopiva aika kertoa? Miten kertoa (ts. pitäisikö käydä vakava sängynlaitakeskustelu vai laukaista ohimennen sopivassa tilanteessa)? Miten sellainen ihminen mahtaa asiaan suhtautua, joka ei ole moista ongelmaa koskaan joutunut kohtaamaan?? Itselle tämä on jo niin "osa itseä", ettei oikein osaa ulkopuolelta enää katsoa. :/
Kukaan ei varmasti osaa oikeita vastauksia antaa, mutta kokemuksia, neuvoja ja rohkaisua toivoisin!
Tai sitten silkkaa kanssapohdintaa - sekin kelpaa. =)
Kai teitä muitakin on siellä!
Vastaukset 4
Vanhimmat
Oliko lapsettomuustutkimuksissa todettu, että vika on vain sinussa? Vai onko ollut vaan niin, että munasolusi ei ole hyväksynyt ex-miehesi siittiöitä? Ja mistä tiedät, että tuleva kumppanisi ei ole kokenut samaa... :) Mielestäni jos suhteesta näyttää tulevan vakavampaa niin silloin olisi syytä kertoa asiasta kumppanille hyvissä ajoin.
En tokikaan voi tietää, vaikka tuleva kumppani olisikin kokenut saman. ;) Mutta alle kolmekymppisillä se on kuitenkin vähän epätodennäköisempää..
Vika on minussa, tämä on totuus jonka kanssa olen itse kyllä sinut. :) Kovin helposti en kumminkaan asiasta juttele, sen verran henkilökohtaisesta ja synkästäkin asiasta on kyse, esim. paras opiskelukaverini (jonka olen yli kaksi vuotta tuntenut) ei asiasta tiedä.
tiedän sataprosenttisesti sun ajatukset.. itsesen kävin karvaasti läpi. kun en puhunut asiasta heti miehelle,mukamas salasin niinkin tärkeän asian! se päättyi eroon.taakka oli liian iso. kunseuraavan kerran tapasin miellyttävän mukavan miehen,uskalsin kertoa n.2kk päästä asiasta ihan rauhallisesti.. hän ymmärsi heti tilanteen..no nyt sylissäni kiemurtelee maailan ihanin 7 kuinen tyttö..ivf hoidoilla saatu.
tsemppiä,kerro vaan heti alussa jotenkin mikä on tilanteesi.. se on helpompaa niin molemmille. onnea matkaan..
Minä olin nuorena naimisssa, ja yritettiin lasta omin konstein ja inseminaatioilla, joita tehtiin silloin 90-luvun alkupuolella viisi kertaa.
En tullut raskaaksi, en sitten millään. Kaiken kaikkiaan olin kolmisen vuotta ilman ehkäisyä, ja olin iältäni 24-27 vuotias.
Ero tuli, ja puolen vuoden kuluttua tapasin uuden miehen. Kerroin hänelle että en saa lapsia, ja nautimme seksistä ilman ehkäisyä :) kunnes 3 kuukauden kuluttua ensitapaamisesta aloin ihmetellä outoa oloa ja menkat oli myöhässä. Vauvamme syntyi päivälleen 1 vuosi ensitapaamisesta. Ja toinen lapsi tuli kun kerran saunan jälkeen jätimme kondomin pois, kun ajattelin että ei tämä ole vaarallista kun on jo kierron 22 päivä.
Elämä voi joskus yllättää, en tiedä miksi ensimmäisessä liitossani en millään avullakaan raskautunut,
jotenkin emme sopineet toisillemme.
Joten kokeile uuden miehen kanssa, ei sitä koskaan tiedä.
ONNEA !