Ei kavereita

Minullakaan ei ole ollut kavereita pariin vuoteen vapaa-ajalla tai koulussa.

Olen 20-vuotias poika ja viimeksi lukiossa on ollut kavereita ja nekin siis vain koulussa. Vapaa-ajalla olleita kavereita pitäisikin sitten lähteä hakemaan jostain yli viiden vuoden takaa.

Jotenkin en enää edes tiedä, miten niitä kavereita voisi saada kun en vain osaa mennä juttelemaan niitänäitä ihmisille. Toisaalta en edes tiedä, mitä yleensä voisin vapaa-ajalla tehdä kavereiden kanssa vaikka minulla sellaisia olisikin. Olenkohan sitten enemmän tyytynyt vai tyytyväinen tähän tilaan. Vaikea sanoa.

Oikeastaan tahtoisin mieluummin vain yhden hyvän ystävän kuin kymmeniä kavereita. Eniten kaipaisin ihmistä, jolle voisi puhua niin, että voisi olla oma itsensä ja että tämä ymmärtäisi minua ja olisi yleensä kiinnostunut puheistani. Ihan vastavuoroisesti toki myös itse mielelläni kuuntelisin toista.

En muuten tiedä mistä johtuu, mutta en osaa kuvitellakaan että minulla voisi olla miespuolinen ystävä. Minusta vain tuntuu että miespuolinen henkilö voi olla vain kaveri, kun taas naispuolinen voisi olla niin kaveri, ystävä kuin seurustelukumppanikin. Mahtaakohan moni muu miespuolinen ajatella näin? Mietin juuri, että ehkä muille miespuolisille ei tiedostamattaankaan tahdo paljastaa heikkouttaan, mikä kuitenkin tietyllä tapaa liittyy kaveruutta läheisempiin suhteisiin.

Vaan mistäpä minä ystävän voisin saada. Ei sen ystävän tarvitsi edes konkreettisena olla läsnä elämässäni, vaan sähköpostien tai kirjeiden kirjoittelu olisi minusta ihan mukavaa, vaikka ei olisi koskaan edes aikomusta tavata. En vain ole uskaltanut edes kokeilla laittaa ilmoitusta mihinkään. Entä jos kukaan ei edes vastaisi tai jos joku vastaisikin mutta jutustelu kuihtuisi pariin viestiin.

Meinasin kirjoittaa vain lyhyesti, mutta en näköjään onnistunut siinä...