Eli olen ollut miehen kanssa 10v yhdessä ja kaksi lasta. Olen ollut koko ajan tyytymätön liittooni. Tuntuu että mieheni ei riitä minulle. Pitäisi olla parempi jne. Mistä johtuu? Miehen käytös kyllä välillä outoa, henkistäväkivaltaa jne, on myös erakoituva luonne. olen pettänyt miestäni ennen lapsia useasti ja toivoin löytäväni salasuhteesta pelastustien mutta niin ei käynyt. Nyt olen ollut masentunut 1v ajan ja olen miettinyt suhdetta ja sitä pitäisikö erota? Koska tuntuu etten ole onnellinen tässä, etten rakasta miestäni, toisaalta pelkään kaiken menettämistä ja masentumista lisää. Ja sitä että lasten kanssa on pärjättävä yksin. Voiko kukaan auttaa.
Liitto masentaa??
hjkhjghfh
10290
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 10
Vanhimmat
Yritetään ainakin auttaa. Masentuneena lasten kanssa on tietty rankkaa olla yksin. Oletko puhunut asiasta miehesi kanssa? Tuo henkinen väkivalta kuulostaa tietysti pahalta. Mitä se tarkoittaa?
Ei avioliittoa tietenkään liian helpolla pidä hajottaa. Mieti ainakin milloin teillä on viimeksi ollut hyviä hetkiä. Onko teillä yhteisiä harrastuksia vai oletteko kotosalla vain omissa oloissanne. Onko miehesi kiinnostunut lapsistanne? Aina on mahdollista muuttaa vähäksi aikaa erilleen ihan ystävinä ja katsoa miltä alkaa näyttää. On raskasta katsoa toista jos se vain masentaa. Mutta ensin pitäisi saada miehesi kertomaan miksi hän on sinulle ilkeä tms. Ehkä häntä ärsyttää sinussa joku piirre tavattomasti, joku jota et itse tiedosta. Näistä on vaan pakko puhua jos haluaa asiat selvittää. Kyllä liitoissa ajoittan riidellään useinkin ilman että tarvitsee erota. Jos on pieniä lapsia, on elämä aika raskasta. Ja saattaa olla että lastenkasvatuksessa on ihan eri lähtökohdat puolisoilla. Niistäkin pitäisi päästä yksimielisyyteen ja molempien tulla vastaan. Kompormissit on kaiken a ja o. Mutta enpä pölise enempää ennenkuin vähän kerrot enemmän taustoista.
Mutta meillä miehen kanssa eri näkemykset asioista. Mies tykkää olla kotona lasten kanssa aina ja ei halua mennä puistoihin ym. Minä taas haluaisin käydä yhdessä eri paikoissa. Mutta sitten kun mennään esim. huvipuistoon, niin mieheni stressaa suunnattomasti kaikkea. Minun pitää koko ajan olla siellä varuillani ettei mieheni suutu jostain pienestä..esim lapsi juoksee. Myös miehen ulkonäkö ärsyttää..en rakastunut miehen ulkonäköön vaan luonteeseen mutta nyt ruvennut ärsyttämään että voisi nyt jotenkin pitää huolta itsestään. Itse kuitenkin otan muut huomioon ja pidän huolta itsestäni. Olen vain miettinyt että tätäkö tämä on loppuelämä, että olen vain masentunut enkä iloitse mistään.
Mieheni myös tykkää tietokonepeleistä, eli kun tulee kotiin niin melekin aina menee pelaamaan lasten kanssa, tämä myös ärsyttää minua. Ja olen puhunut siitä hänen kanssaa, mutta se on hänelle rentoutumiskeino.
Henkinen väkivalta on sellaista että jos on riitaa, mitä meillä on useasti niin ei näe ikinä vikaa itsessään vaan aina minussa siis kääntää sen niin että minä aloitin minä teen aina niin. Vaikea selittää, huutaa ja kiroilee myös todella kovaa! Myös lasten kuullen. Mutta lähinnä tämä jatkuva tyytymättömyys mieheeni masentaa, että mistä se johtuu?
Mielestäni jos olet tyytymätön miehesi vetäytyvään luonteeseen ja tietynlaiseen välinpitämättömyyteen (esim itsestään huolen pitäminen), täytyy muistaa ettei se ole mitään sinua vastaan, vaan hänen luonteensa jota täytyy kunnioittaa. Me kaikki olemme erilaisia eikä oikein voi sanoa kuka on oikeassa. Häntä saattaa hyvinkin ahdistaa sosiaaliset tilanteet, mutta se on osa hänen luonnettaan johon joskus rakastuit. Nuo tietokonepelit ym käytänön ristiriitaisuudet on tietysti hankala asia joista on riitoja jokaisessa lapsellisessa liitossa. Ne vaan täytyy ratkaista jonkinlaisella kompromissilla.
Mutta miksi silloin aloit seurustella miehesi kanssa ja miten pian ajauduit vieraisiin? Jos olet käynyt vieraissa jo suhteenne alkuaikoina, ei ennuste ole ollut kovin hyvä silloinkaan. Miksi et eronnut hänestä jo silloin?
Eihän avioliitossa eläminen voi olla vuodesta toiseen auvoista, vaan se arkiintuu. Jos nyt eroaisit ja löytäisit uuden siipan, kannattaa miettiä olisiko hänkään riittävä enää muutaman vuoden kuluttua kun kaikki luonteenpiirteet alkavat näkyä. Kun meissä jokaisessa on vikamme.
Nämä on niin vaikeita juttuja. Onko miehesi kuitenkin luotettava ja osallistuu elämänne hoitamiseen (taloudelliset tai käytännön asiat). Se jo on lottovoitto jos näin on. Kuten huomaat yritän kaikin keinoin herättää sinussa jotain positiivisia tunteita liittoanne kohtaan.... ja ilmeisesti itsekin haluaisit pitää sen kasassa, muutenhan olisit jo eronnut. Mutta tietysti on ongelma jos teillä ei ole mitään yhteisiä kiinnostuksen kohteita ja yhteistä tekemistä. Silloin liitto luultavimmin kariutuu viimeistään silloin kun lapset alkavat olla omillaan ja olette yhtäkkiä taas kahden.
Tämä nyt on tosi sekavaa, mutta ehkä se herättää jotain uusia ajatuksia...? Ei tietenkään pidä elämäänsä pilata jos homma vain ei toimi. Silloin vaan kannattaa tehdä ratkaisu suuntaan tai toiseen mahdollisimman pian. Lapsethan tässä on iso onglema jos rupeaa eroilemaan. Mutta ei se ole lapsillekaan auvoista kuunnella isän ja äidin riitelyä koko ajan.
Mieti nyt vielä kerran onko onglema se ettet yhtään tunne kiintymystä mieheesi vai se, että sinua ärsyttää ettei hän halua tehdä sinun kanssasi asioita; eli tuntuuko sinusta siltä ettei hän välitä sinusta.
Eli miksi ajauduin vieraisiin ja miksi seurustelin niinkin pitkään.Olin naiivi ja nuori, olin myös jollain tavalla hieman masentunut ja olin ollut koulukiusattu. Miehen tapasin netistä ja meillä oli heti yhteistä puhuttavaa ja enempi sekin kyllä oli seksistä...eli molemmat olimme toistemme ensimmäiset. Mies ei halunnut vuoteen tavata vaan juttelimme netissä ja puhelimessa. Joten kiinnyimme toisiimme jo ennen tapaamista. Mikä oli outoa mutta minulla ei ollut kokemuksia silloin muusta. Sitten kun näimme niin olin hieman pettynyt jo alussa koska todellisuus ei vastannut mielikuvaani...
Kuitenkin sitten joimme alkoholia ja ajauduimme sänkyyn ja kaikki se toinen maailma avautui minulle. Meillä oli fantastista seksiä, koska minulle ja miehelleni se oli uutta. Asuimme eri kaupungeissa ja näimme vaan vk-loppuisin. Mies oli aina vk-loppuisin väsynyt ja nukkui paljon eikä halunnut minun kanssani lähteä mihinkään. Itse kävin kaupassa ja tein ruokaa ja hyysäsin miestä. Rupesin huomaamaan myös ärtyneisyyttä ja mies uhkaili monesti erolla kun tuli riitaa. Itse kuitenkin olin jollain tavalla riippuvainen hänestä vaikka hän ei tehnyt hyvää itsetunnolleni eikä muutenkaan. Meillä oli vain fyysinen läheisyys ja seksi hyvää. Sitten ajauduin pettämisiin koska mieheni teki minut onnettomaksi ja hain itselleni hyvää oloa ja itseluottamusta.
Kuitenkaan en nauttinut seksistä pettämis suhteissa vaan nautin siitä miten sain kehuja ja läheisyyttä.Mitä mieheni ei osaa antaa, koska hänellä myös huono itsetunto.
Olen myös yrittänyt puhua tästä terapeutille mutta en ole löytänyt sellaista jonka kanssa synkkaisi ja nyt ei ole kletään enkä käy missään. Mutta tämä jatkuva tyytymättömyys liittoomme vain rasittaa.
Nykyään mieheni ei voi sietää edes vanhempiani eikä halua olla samassa huoneessa heidän kanssaan.
Niin, eihän tuo alku kuulosta kovin lupaavalta. Ehkä teidän pitäisi muuttaa erilleen ainakin vähäksi aikaa. Sittenhän näkee miten menee kullakin. Ei tarvitsisi selitellä menemisiään kellekkään eikä olla masentunut kun toinen vain ottaa päähän molemmin puolin. Jos mies on sitä mieltä että se on sitten menoa, eikä ole valmis keskustelemaan mistään, niin sitten on varmaan parempi ollakin erillään. Lapsille olisi tietysti tärkeää että pystyisitte olemaan yhdessä jokseenkin sovussa ja että saisivat olla kummankin kanssa. Mutta nyt olisi ehkä ero terveellä pohjalla kun ei (ehkä) vielä kolmatta pyörää ole mukana kuvioissa. Se aina aiheuttaa syvää katkeruutta ja syystäkin. Olet ilmeisesti vieläkin aika nuori, joten elämä on vielä edessä, vaikka nykyisen miehesi kanssa ei tulevaisuutta olisikaan. Ehkä olisi paras sanoa miehellesi suoraan mitä olet ajatellut, yrittää itse pysyä rauhallisena, ja toimia sitten sen mukaan mitä siitä seuraa. Mutta sitä ei kannata tehdä lasten kuullen. Itse tiedän miten sitä kärsi aina kun vanhemmat riitelivät (ja erosivat vasta kun olin 17v). Mutta jos vakavasti harkitset uuteen asuntoon muuttamista, kannattaa asuntoa katsella etukäteen, ettei sitten tarvitse vielä huonommissa fiiliksissä sitä tehdä. Onko sinulla apua vanhemmistasi? Tai sisaruksista? Tuollaisessa tilanteessa heitä kyllä tarvitaan. Ja lapsia kannattaa tosiaan varjella kaikelta mahdolliselta tähän liittyvältä aggressiivisuudelta ja riitelyltä. Voisiko lapset mennä esim vanhempiesi luo siksi aikaa että selvitätte asian. Voisitko muuttaa vanhempiesi luo (lasten kanssa?) tarvittaessa vähäksi aikaa?
Kai sinun on myönnettävä että teit virheen silloin nuorena, mutta ei kai sitä virheistään tarvitse koko ikäänsä kärsiä. Ja jos tuntuu ettei miehesikään erityisesti pidä sinusta vaan ärsyyntyy usein, ei tarvitse siitäkään potea huonoa omaatuntoa.
Tällaista ajattelen näillä hatarilla tiedoilla jotka minulla nyt on. Ensi sijalla on tietysti juttelu miehesi kanssa ihan vaan raa'asti kertomalla miten vakavasta tilanteesta on kyse. Mutta säästäkää lapsia. He pitävät teistä molemmista.
Mies sitä mieltä että sitten pitää erota kokonaan. Meillä myös se tilanne että ollaan väliaikaisesti asuttu vanhemmillani kun ollaan rakennettu taloa joka kohta valmis ja sinne pitäisi muuttaa. Asuminen täällä on kärjistänyt tilannettamme entisestään ja nykyään mieheni siis vihaa vanhempiani ja ei voi olla samassa huoneessa heidän kanssaan.
Tukijoukkoina minulla on vanhempani ja he auttavat tarvittaessa.
Olen tätä masennustani pohtinut paljon että onko tämä yleistä masennustani vai jostuuko siitä etten rakasta miestäni. En tunne miehestäni ylpeyttä tai kunnioitusta koska hän on aika laiska ja siis erilainen kuin mitä esim. isäni on. Minua itseäni harmittaa että talomme on kaunis ja sellainen mistä pidän. Mutta koska suhde on näin huono niin en tiedä mitä tehdä. Pelkään sitä että masennun lasten kanssa yksin enempi.
Ei tuo tilanteesi kovin kehuttava ole. Moitit tuossa miestäsi laiskaksi mutta samalla kuitenkin ilmeisesti rakentaa taloa. So..miten tämä yhtälö voi olla mahdollinen? Tuntuu muutenkin että oikein etsimällä etsit vikoja hänestä. Jos lasten kanssa viettämä aika esim pelaten on mielestäsi väärin niin taidat olla aika hakoteillä siitä mikä on hyvää ja mikä huonoa. Moni vaimo antaisi vaikka mitä että lastensa isä edes joskus viettäisi aikaa lastensa kanssa eikä menossa vkl ryyppäämään kavereilleen. Ei edes alkoholi ilmeisesti ole ongelma. Riitoja on joka suhteessa ja yleensä niissä mies korottaa poikkeuksetta ääntään. Ainoa huono puoli tuossa oli mielestäni se että miehelläsi on tarve olla aina oikeassa. Rasittavaahan sellainen on. Mutta meissä kaikissa on hyvät ja huonot puolemme.
En nyt halua syyllistää mutta jotenkin tekstistäsi saa kuvan että miehessäsi ei ole normaalia enempää vikaa vaan sinussa itsessäsi. Olet mm tehnyt yhden raskaimman mokan mitä parisuhteeseen tulee eli pettänyt miestäsi. Todennäköisesti nämä tapahtumat ovat vaan vieraannuttaneet sinua kauemmas miehestäsi ja vertaat heitä mieheesi alitajuisesti. On maailman vanhin keino päästä sänkyyn kehumalla naista saadakseen *******. Sinun pitää muistaa että näiden kanssa sinä koit vain hekumaa mitä arkielämä ei koskaan ole. ARKI tulee joka suhteeseen ennenmin tai myöhemmin.
On vaikea sanoa johtuuko masennus suhteesta vai voiko suhde huonosti johtuen masennuksesta yleensä. Sinun pitäisi kysyä itseltäsi oletko omasta puolestasi tehnyt parhaasi parisuhteesi eteen?
Sillä liittoa on aina vaalittava ja tehtävä töitä sen eteen. Sellaista liittoa ei olekaan mikä kannattelee itse itseään. Sanonta - niin metsä vastaa kun sille huudetaan - pitää parisuhteessakin paikkansa. Miehesi kireys voi johtua siitäkin että hän tietää tai vaistoaa että et pidä hänestä. Joten ei ihme ettei kehujakaan satele jos ei ole syytä kehua.
Jos hautoo eroamista noinkin mitättömistä syistä niin silloin sinkkuna pysymistä kannattaa harkita vakavasti.
Tiedän että itse minussa vikaa,olen tehnyt väärän valinnan ja siitä kärsii kaikki, eikä ole ollut "rohkeutta" laittaa peliä poikki ennen lapsia kun huomasin että mies ei ole oikea minulle. Elämä on julmaa... ja se on kestettävä.
Miehessäni vain liikaa minua ärsyttäviä asioita.
-Nukkuu myöhään ja valvoo myöhään
-ei huolehdi itsestään
-ei ole kohtelias
-ei tykkää mennä mihinkään
-minä joudun aina järjestämään kaikki matkat ja niitäkin mies stressaa
-käyttää hyväkseen hyvätahtoisuuttani, ajaa autollani,mutta ei huolla sitä eikä siivoa, jos haluan siistin auton niin siivoan kuulemma itse.
Jos meinaatte elää yhä yhdessä, niin elelkää sitten enemmän omia elämiänne. Ilmeisesti teillä on jossain määrin kuitenkin omat elämänne jos kerran autokin on sinun eikä teidän. Voithan matkustella yksin; miksi miehesi pitää lähteä mukaan jos hän ei halua. Jos hän hoitaa työnsä, niin on kai sama milloin hän herää ja milloin menee nukkumaan. Arkennekin olisi helpompaa jos antaisit miehellesi vähän tilaa. Ei hän ilmeisesti sinulta vaadi liikoja. Ja luultavimmin hän muuttuu painostuksessasi entistä enemmän erakoksi joka ei huolehdi itsestään, vai ärsyttääkseen sinua.
Koita kehittää itsellesi enemmän omia juttuja. Yksin sinulle tai sinulle ja lapsillenne. Tämä siis jos et meinaa erota, jonka olen haistavinani. Ja joka tietysti on kunnioitettavaa. Ja koita arvostaa miestäsi. Miksi juuri sinun elämäntapasi olisi se oikea? Koita nähdä jotain hyvää miehesikin elämässä, joka on ilmeisen vaatimatonta ja maanläheistä. Me jokainen elämme täällä vain kerran ja jokaisen elämä on yhtä arvokas.
Vanhahko ketju, mutta osui omaan tilanteeseeni jokunen vuosi sitten
Arkinen suhde, tyytymättömyys mieheen. Sitten taivaalta satoi paskaa tuutin täydeltä. Minun arkinen mieheni olikin mennyt pettämään minua. Ei kerran tai kaksi, vaan oikealla sivusuhteella pitkän ajan.
Syitä oli tietysti paljon, mies otti omaan piikkiinsä koko jutun, minua syyttelemättä, mutta itse tulkitsin rivien välistä sen, että hän oli vuosikausia yrittänyt pitää minua tyytyväisenä koska oli nähnyt ja vaistonnut minun tyytymättömyyteni ja sitä kautta tuntenut itsensä lähinnä koneeksi jonka tunteista ei kauheasti pidä välittää. Myöskään itse. Ne sanat osuivat minuun kuin tikari sydämeen. Niin minä olin ollut ja toiminut. Ollut tyytymätön mieheeni. Ja joku toinen oli astunut hänen elämäänsä ja kehunut ja ollut tyytyväinen kaikkeen miehessäni.
Aloin koko kauhean kriisin aikana vähitellen tajuta, että olin odottanut kaikki vuodet, että mies tekisi MINUT onnelliseksi. Että kun en ollut onnellinen se johtui siitä, että mieheni teki sitä, tätä tai tota. Jos hän olisi ollut sellainen, tällainen tai tollainen olisi asiat olleet paljon paremmin.
Just joo. Omasta onnellisuudestani minä voin vastata vain itse. Jos en ole tyytyväinen itseeni ja omaan henkilökohtaiseen elämääni, ei sellaista prinssiä ole tällä planeetalla joka nostaisi minut aidosti ja oikeasti ylös sieltä omasta elämästäni.
Ja sen kriisin keskellä tajusin myös, että oikeasti ajatus elämästä ilman sitä "arkista nyhveröäni" olisi ihan kamalaa. Rakkauskin löytyy kummasti kun heitetään seinään ja herätetään karulla tavalla. Harmittaa vaan, että tilanne pääsi niin pitkälle.
Nyt olemme yhdessä, ja pettämisestä selvisimme sen ajatuksen voimalla, että se kaikesta kauheudestaan huolimatta herätti meidät itsepetoksesta puolin ja toisin ja antoi mahdollisuuden oikealle ja vastuulliselle aikuiselle suhteelle.
Ehkä ap:n kannattaisi putsata pöytä reunojaan myöten? Ettet vain kaivaisi alitajuisesti miehestä pahaa esiin oman syyllisyytesi tähden? Että kun toisessa on noin kauheasti vikoja ei se pettäminenkään ollut siis niin kauheaa. ...