Oletteko olleet tyytyväisiä Maritimin hinnoitteluun? Herttoniemessä ainakin Waltic myy samaa kamaa halvemmalla ja joka ikinen kerta kassalla alennusta pyydettäessä sellaista myös saa. Ei aina mitään maailmaa kaatavaa, mutta kuitenkin sen verran, että jo alkujaan edullisista hinnoista ja ystävällisestä palvelusta jää sen verran hyvä mieli, että Walticin ovipumppu laulaa toimestani myös ensi kerralla ja jatkossakin. Maritim saa rasvailla rauhassa omaa pumppuaan, minä en ainakaan sitä tule enää rasittamaan...
Waltic vs. Maritim
Varustelija
5229178
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 52
Vanhimmat
Walticin hinnat ovat ok. Kohtalaisen paljon on sieltä tullut osteltua.
Valikoima Maritimilla on laajempi, niin että sielläkin tulee joskus poikettua. Hinnoittelusta antaa osviittaa Etola-konsernin tilinpäätös...
Tukholmassa käydessä poikkean aina Hjertmansilla.
on totta ja olenkin käyttänyt waltikkia jo pitkään.Maritiimissä on vaan paremmin esillä mutta palvelu on huonoa.Kaveri tekee tossa virossa piritan sataman lähellä olevassa liikkeessä hankinnat ja tavara tulee maritiimin kuvaston perusteella ja hinnat ovat viron tasoa kintoisaa.
Ja etolasta vielä,kävin katsomassa teollisuus etolasta lämppärin putkea ja maksoi 30.80€/m ja sama putki autotarvikkeella 15€/m.
On tullut usein käytettyä Waltic:ia venetarvikkeiden hankkimiseen, itse olen ainakin saanut aina ystävällistä ja asiantuntevaa palvelua. Maritimissa käyn vain hätätapauksissa, koska vene on läheisessä satamassa.
Tällä palstalla on monia sepustuksia, jotka ovat asiattomia, ilmeisesti myös vilpillisin ja suurella todennäköisyydellä kilpailijan aikaansaamia, puhumattakaan sivistymättömästä kielenkäytöstä. Ihmetyttää, että palstan ylläpitäjä, suomi 24 voi ylläpitää tällaista. Moni kirjoitus tulisi poliisin toimesta poistaa. Palsta ei täytä sivistyksen alkeitakaan. Lisäksi kirjoitukset jopa 10 vuotta vanhoja.
Walticissa on hyvä palvelu, lukuunottamatta wanhaa rouvaa joka ei asiakaspalvelua taida. Maritimin kesäpojat ei kyllä tiedä mistään mitään. Näin ainakin herttoniemessä.
Parasta palvelua olen kuitenkin tavannut Jollaksen Marnelassa.
Tosiaan, unohdin Marnelan! Sieltä saa myös todella hyvää palvelua. Keväisin auki joskus myös sunnuntaisin. Onneksi on hyviä vaihtoehtoja Maritimille.
Seppälästä saa hyvää ja asiantuntevaa palvelua ja hinnat ovat yhtä sikamaisen kallita kuin muuallakin. Puutavaran suhteen erinomainen myymälä.
HAHAHAHAHAHAHAHAH oot sä omistaja joka vedättää :D Kävin marnelassa kerran pakosta ja siellä vaan jotain paketteja puhalleltiin pölyistä. Viimein jaksettiin kysyä voitaisiinko auttaa ja sitten oltiin kun kebab myyjät eikä mitään tietoa mistään. En pysty käsittämään miten koko liike ei ole konkassa kun 2 asiakasta päivässä, joita ei edes jakseta palvella.
..tämä kuvatunkaltainen kaksikko on selvästi Lukko ja Meredin !
Joo, itse käytän Lukkoa ja tyytyväinen olen ollut. Palvelu on ystävällistä, ja hinnat edullisia ainakin Merediniin tai Nautikulmaan verrattuna. Tosin täydellistä vertailua en ole tehnyt, sillä "ostoskoriini" kuuluu aika suppea kirjo tarvikkeita.
Sattui viime syksynä.
Kyselin tarjousta uusista vanteista ja nostimista. Kyseessä 17m masto, jotenka melko kallis juttu.
Laitoin tarjouspyynnön viiteen liikkeeseen.
Kolmelta sain asiallisen tarjouksen, jonka perusteella tein valintani. Toimitus oli asiallinen ja hinta ok.
Turusta (olikohan jokin Ulkoiluaitta..)sain puhelinsoiton, jossa kiitettiin tarjouspyynnöstä.
Kiitoksen jälkeen minulle ilmoitettiin, että emme tarjoa, koska ovat saaneet kuulla, että olen laittanut tarjouspyynnön muihinkin liikkeisiin???
Perusteina se, että on kova työ laskea tarjous ja sitten yksi saa kaupan? Kuuntelin aikani sitä, että olin tehnyt suuren virheen ja näin ei pitäisi menetellä.
Olin puhelun jälkeen aivan puulla päähän lyöty.
Uskomaton juttu. Huvittaa näin jälkikäteen.
Toivon hyvää jatkoa sinne Turun suuntaa. Veneemme varusteisiin on laitettu nyt noin 15k€. Tarjousta en ole uskaltanut Turusta kysyä, saattavat suuttua!!
Niin, mistäs ostit? Tarttis nimittäin teettää pari vanttia uusiksi...
Asiallinen palvelu ja muutenkin hyvä toimitus.
Olen tilannut myös purjeita, hyvin on toiminut.
Taitaapi olla sama liike, mitä Meredin. On niin hurja tarina, että mielummin olisin uskomatta koko juttuun:-) No varmuuden vuoksi en osta ko. liikkeestä enää vahingossakaan mitään. Jännää, että väittivät tarjouksen laskemisen olevan kallista, mutta kuitenkin samalla olivat selvittäneet, oliko t-pyyntöjä lähetetty muuallekin. Yksi vaihtoehto tietenkin, että olit sattumalta lysynyt asiaa myös näiden alihankkijalta ja asia tuli näin selville...
Olipa niin uskomattoman kuuloinen juttu, että oli pakko lähettää kopio Meredinille ja kysyä, pitääkö todella paikkaansa.
Saa nähdä mitä vastaavat.
Eikös Meredin ole juuri se liike, jossa osaan myymälätilasta pääsee vain myyjän kanssa. Ei pääse itsekseen hypistelemään mitään. Kävin kerran, en mene toiste. Mieluummin menen Marineaan tai Walticiin.
Turussa Turun lukko on asiallinen paikka.
Postaa se vastaus - tai relevantti osa siitä, mikäli sellaista kuuluu, sitten tänne foorumille.
Vielä ei ole tullut.
Minä aikanaan kyselin niiden moottoreita ja taisin saada tarjouksenkin. Kuitenkin ostin moottorini muualta. Myöhemmin k.o. liikkeessä asioidessani minulle sanottiin, että tein huonot kaupat, olisin saanut täältä halvemmalla.
No, silloin en osannut paljoakaan reagoida, mutta jälkeenpäin ihmettelin mistä hitosta se myyjä oli saanut tietää kaupoistani ??? Koska luulin, että siitä tiesi vain minä ja aivan toisaalla oleva moottorin minulle myynyt liike. Ja muutenkin voitte arvata, että sen kaupan ovi raottui siitä lähtien paljon harvemmin...
Kiitos mailistasi 17.3.2004, klo 14,14.
Vähän selvitystä "Uskomattomaan juttuun, joka huvittaa"
Selkeä tavoitteemme on palvella alueella, jossa on myös vahvuutemme. Kun
saamme tiedustelun, josta heti tiedämme, että kyseisessä asiassa joku
kolleegamme on paremmassa asemassa tarjoamaan, neuvomme hänelle, tai emme
tarjoa, jos tiedämme toimenpiteen täysin turhaksi. Tämän pyrimme aina heti
kertomaan asiakkaalle. Meidän on vaikea ymmärtää, että joku veneilijä ei
tätä ymmärrä. Onhan se hänen etunsa.
Teemme kuitenkin kaikkemme palvellaaksemme kaikkia asiakkaitamme
asiallisesti. Siitä lienee myös todisteena Meredin-luettelo, joka sisältää
alan laajimman valikoiman tuotteita - yli 20,000 veneartikkelia 8,000 kuvan
kera, joka myös on internetissä: www.meredin.fi
Olemme 52 vuotta vanha alan ammattiyritys, joka myös on rakentanut yli
16,000 venettä tytäryhtiössään. Yhtiömme on mitä suurimmassa määrin alan
ammattiyritys, jonka kyllä veneilijät tietävät. Siitä on myös todisteena
yhtiömme jatkuva positiivinen kehitys ja laaja asiakaspiiri ympäri Suomea ja
naapurimaissamme. Olemme suuresti kiinnostuneita keskustelemaan asiasta
enemmänkin, kunhan saamme tehdä sen vilpittömän "huvittuneen" kanssa.
Olemme iloisia, että asiakas on saanut toivomansa palvelun ja valitamme,
että huolimatta pitkästä toiminnastamme alalla olemme jollekin jokin
tuntematon yritys. Ymmärrämme, että emme voi olla kaikille ensimmäiseksi
mieleen tuleva yritys. Pahoittelemme saamaanne
virheellistä käsitystänne yrityksestämme.
Lämpimin terveisin
Meredin
Tauno Wiljanen
Toimitusjohtaja
Puh. 02-275275
Fax. 02-2752760
Mail: [email protected]
www.meredin.fi
Toimin itse asiakaspalvelu tehtävissä.
Voin todeta seuraavasti:
Meni aivan pieleen kaverin yritys kertoa kohteliaasti, että muut ovat tässä asiassa parempia ja siksi emme tarjoa.
Olisi jättänyt soittamatta, niin olisi mennyt hienosti.
No näin voi käydä, toivon kuitenkin hyvää jatkoa ja menestystä venetarvikkeiden parissa.
Minäpä laitoin tarjouspyynnön noin 3000 euron varusteista purjeveneeseen. Annoin vastausaikaa pari päivää vajaa kaksi viikkoa. Tarjouspyyntö lähti useammille firmoille mutta esim. Meredin ei suvainnut vastata. Ilmeiseti Meredinin perustelu aiemmin tällä sivulla esitettynä on oikeassa. Jos heillä on syytä olettaa, että tuotteen saa kilpailijalta paremmin niin he eivät halua tarjota. Tätä menoa taitaa käydä niin, että kohta heidän EI TARVITSE tarjota ollenkaan. Tätänykyä asioin Turussa Captain's Shopissa, koska sieltä saamani tarjous oli noin 20% halvempi kuin Meredinin luettelohinnat kanta-asiakasalennus mukaanlukien. Tosin täytyy sanoa sitten, että Turun Captain's Shop (Itäharjulla) ei ole niin asiantunteva liike kuin Meredin ja valikoiman suppeudesta johtuen joskus voi joutua odottamaan seuraavaan päivään haluamaansa tuotetta. Muuten olen tyytyväinen Captain's Shopin palveluun.
Olen itse ostanut paljon varusteita purjeveneeseeni Walticista, se mitä heillä ei ole hyllyssä he hankkivat parissa päivässä. Eli Walticilla vähintää yhtä laaja valikoima kuin Maritim:lla mutta edullisemmat hinnat ja ystävällisempi ja asiantutevampi henkilökunta.
Luulisi että asiakaspalvelutehtävissä toimivan ihmisen osaamiseen kuuluu oikeinkirjoitus? 0o
valossa Meredinin toiminta vaikuttaa tuossa täysin järkevältä. Mitä mieltä on tehdä edes tarjousta, jos tietää itse, että juuri tässä asiassa kilpailija on selvästi vahvempi. Se on sitten toinen juttu, onko asian kertominen puhelimessa onnistunut. Tai oletko sinä ymmärtänyt oikein, mitä he sanovat.
Millaset vanteet ostit ja mihin autoon?
Normistihan maili lähetetään jokaiselle erikseen. Ilmeisesti nyt on lähetetty kaikille samallakertaa kun on keksitty olla jättämättä tarjousta. Täysin paistia toimintaa että jätetään tarjoamatta, jos kysyjä sattuu kysymään 'väärällä' tavalla. Täysin mulkkua toimintaa, joten pysyn waltic:in asiakkaana.
Kun itsekin sattuu leipä lähtemään sellaisesta firmasta, jonka arkipäivään tarjouspyynnöt ja niihin vastaaminen kiinteästi kuuluvat, niin uskallan olla eri mieltä. Siitä siis, että olisi jotenkin outoa olla tarjoamatta. Periaatteessa jokaisen tarjouspyynnön kohdalla prosessiin kuuluu "joo/ei" -harkinta, jossa mietitään, onko tarjouksen tekeminen mielekästä. Firmasta riippuen niitä "ei kannata" syitä voipi olla eri sorttisia, mutta esimerkiksi se, ettei pyydetty tuote/palvelu oikeastaan kuulu firman valikoimaan, on melkoisen painava peruste.
Se on sitten eri juttu, että kokonaan vaikeneminen ei ole fiksua. Mutta sitähän tässä kai ei oltu tehtykään, vaan asiakkaalle oli kerrottu, ettei tarjota. Minulle tuli tekstistä sellainen käsitys, että asiakas oli itse ymmärtänyt vähän väärin, oli siis tulkinnut myyjän sanovan "ei tarjota kun kysyitte muiltakin", kun tarkoitus oli ollut sanoa "huomasimme, ettemme ole tässä kilpailukykyisiä". Sitä ei kannata arvailla, kummassa oli enemmän syytä väärinymmärrykseen, mutta eipä tuo olisi ensimmäinen kerta, kun asiakkaan pettymys aihettaa tulkintavirheen.
Onhan tuolla valtava valikoima erilaista kamaa. Itse en ole enää pariin vuoteen liikkeessä käynyt saamani palvelun vuoksi. Viimeinen niitti oli tämä: jonotin tiskillä muutaman muun asiakkaan kanssa. Tarkoitukseni oli ostaa uusia skuuttiköysiä, eli myyjää tarvittiin. Viiden minuutin jonottamisen jälkeen luulin vuoroni tulleen, mutta sitten tulikin ovesta sisään Wiljasen tuttu, joka meni heittämällä edelleni. Vitutti sen verran, että sanoin närkästyneenä, että on minun vuoroni. Myyjä sanoi, ettei kannata menettää malttiaan, vaikka vip-asiakas tulikin edelle. Ei kuulemma kestä kauan. Kun myyjä siirtyi "vip-asiakkaan" kanssa alakertaan, päätin poistua. Köydet tulivat Turun Lukon keloilta, halvemmalla, paremmalla palvelulla. Merediniin en enää mene.
Ellei liike tee tarjousta niin omapahan on tappionsa. Saahan se vaikka lopettaa koko toimintansakin jos sen hyväksi katsoo. Miksi moisesta asiasta kannattaa meteliä pitää, sieltä ostetaan kuka aktiivisin on.
Olen samaa mieltä. Varsinkin Herttoniemen Maritimissa palvelu on ala-arvoista. Ilmeisesti heillä menee liian hyvin. Erityisesti yksi vanhempi miesmyyjä on todella töykeä. Kysyt mitä vaan, saat tuhahduksen vastaukseksi, tai sitten vastaus on, että "ei meillä oo sitä, Lauttasaaren liikkeessä voisi olla". Sitten kun pyytää häntä selvittämään, että onko ko. tuotetta sitten esim. Lauttasaaren liikkeessä, vastaus on, että ei ehdi tai siten toiminta on yhtä verkkaista kuin vanhassa Speden rautakauppias sketsissä.
Sen olen huomannut, että ruotsinkieliset saavat kyllä heti palvelua.
Valikoima on ok, mutta palvelu onnetonta
Nykyään ostan tuotteeni muualta, jos se vaan on mahdollista
Aivan samaa mieltä. Jutellaan ruotsinkielisten kanssa mukavia ja tuhistaan meille suomijunteille. Lisäksi se vanha äijä on antanut ainakin minulle sellaisia neuvoja hankkiessani wallaksen lämppäriä, mitä asiantuntija jälkeenpäin kiroili ihan tosissaan. Olisin liian pitkällä savuputkella särkenyt laitteen maritimin neuvoilla.
Kävipä tälläinen tarina juhannuksena, joka pisti kovasti miettimään minne tulevaisuudessa laittaa rahansa...
Viime vuonna Maritimista ostettu Attwood 500 merkkinen pilssipumppu sanoi vuoden käytön jälkeen sopimuksen irti. Okei, olihan siellä pilssissä skeidaa silloisen rempan jälkeen mutta ei sen pitäisi aivan heti pumpun tiivistyksestä läpi mennä kun ei mene vesikään.
Sain veneen tänä kesänä veteen perjantaina ja olin jo torstaina käynyt Herttoniemen Maritimissa ostamassa uuden pumpun. Silloin kysyin hieman varttuneemmalta myyjältä onko normaalia että Attwoodin pumput sanovat sopimuksen irti vuoden jälkeen. Hän vastasi erittäin tietoisena "ei todellakaan, laatukamaa ovat". Noh, luotin ammattilaisen tietoon ja ostin samanlaisen pumpun uudestaan.
Perjantaina sain veneen veteen ja tiesin pienestä vuodosta akselitukin alaosassa, jota varten erityisesti halusin että pilssipumppu on täysin kunnossa. No, kaikki muuten kuosissa juhannuksen veneilyjä varten mutta pilssipumppu ei työntänyt vettä ulos asti rööristä (n.50cm nostokorkeus). Samanlainen pumppu jaksoi koko viime kesän pumpata kunnon paineella vedet laidan yli. Latasin akun täyteen ja tsekkasin liitännät. Ei parannusta, pumppu vain ei jaksanut nostaa tuota säälittävää matkaa ulos...
Hikikarpalot nousivat otsalle kun lauantai aamuna olisi tiedossa ensimmäinen pidempi merimatka ja kaupat kiinni pyhien ajan. Onneksi oli kuitenkin käytössä vanha käsikäyttöinen pumppu, jolla päätimme pärjätä reissun ajan.
Reissu meni muuten ihan hyvin, mutta oli suhteellisen ärsyttävää herätä 3 tunnin välein yöllä tyhjentämään pilssiä käsin vedestä. Ei vene yön aikana uponnut olisi vedentulon takia mutta säilytysloosseissa olevat tavarat olisivat kastuneet pahasti.
Tänään sitten marssin asiantuntevaan Maritim tavarataloon ja kerroin asiaan samaiselle myyjälle. Erittäin vittumaisen asenteen lisäksi kaveri vain kommentoi että pyydä kassalta lappu, pumppu lähetetään tukkurille tarkistettavaksi. Sanoin että ei se nyt aivan riitä, pumput ovat viallisia ja sen takia juhannusreissu meni tavallaan pipariksi. No kaveri kommentoi mukavaan tyyliinsä asiantuntevasti että "ai sulla on puuvene, no sulla pitäis olla tottakai isompi pumppu". Silloin kärähti meikäläisellä niin pahasti että voi voi! Kuinka ammattitaitoinen myyjä on kyseessä jos hänen mielestään puuveneissä pitää olla isompi pilssipumppu? Eikö hänen mielestään riitä että pumppu sylkee yli 30l. minuutissa ulos? Ja kysehän ei ollut siitä vaan siittä että heillä on paskalaatuisia ja viallisia pumppuja myynnissä! Ei häntä ei tippaakaan kiinnostanut että jonkun vene saattaa upota heidän viallisten pumppujen takia...
Pisteenä iin päälle toinen "asiantunteva" myyjä kertoi ettei voi antaa rahoja pumpusta takaisin koska ei ole kuittia. Ja tyypit muistivat itsekin että olin tehnyt kaupat torstaina. Pyytäessäni toimitusjohtajan yhteystietoja reklamaation jatkamiseksi kaveri sanoi että "no se just on sanonu meille että rahoja ei saa antaa takaisin ilman kuittia".
Näin "ammattitaitoista" asiakaspalvelua saa harvemmin nykypäivänä. Kiitos teille Maritimin veneilyn ammattilaiset!
Terveisin.
Rami Lappalainen
Puuveneilijä - jolla on liian pieni pumppu...
Herttoniemen Captains Shopissa on ainakin kilpailu kykyiset hinnat ja niinhän ne mainostaakin.
Olen vaihtanu sinne, koska siellä tiedetään ja hinnat ovat edullisia.
Senverran asiaton vanha vittunaama siellä hertsikan maritimissa että kyllä mielellään kantaa fyrkkansa ihan muualle, Lauttiksen Maritim onkin sitten jo eria asia.
viittaat siihen "pappaan", niin minusta hän taas on sen kaupan asiallisin kaveri. Ja aivan eri planeetalta (myönteisessä mielessä) kuin nimenomaan Larun tyypit, siellä on ylimielistä, osaamatonta ja nokkavaa porukkaa. En tosin ole kokeillut puhutella heitä rantaruotsilla, väittäväthän jotkut, että siellä moinen vaikuttaa.
Se Hertsikan risuparta on jo legenda. 30 vuotta mitä paskinta palvelua! Miten se on voinut säilyttää työpaikkansa. Oiskohan sen sukunimi Vanhanen tai Lahnanen? Se on myös totta, että se melkein niiaa bätrefolkille ja ylenkatsoo suomenkielisiä.
Olenko minä sitten osunut käymään siinä liikkeessä aina sellaisina päivinä, jolloin pappa on sattunut olemaan hyvällä tuulella? Meinaan kun ihan vakavissaan olen sitä mieltä, että juuri hän on palvellut hyvin ja osaavasti. Ja nimenomaan suomeksi. ( Eikä meikäläisen habituskaan liene bättrefolkin tai edes suomenkielisen porhon.)Sensijaan ne parikymppiset pojut ja tytöt on ihan toivottomia.
Lauttasaaren myyjät puolestaan on aivan /c:stä iästä riippumatta. Koppavampaa sakkia saa hakea.
Hassua, että täysin samasta henkilöstä voi olla näin vastakkaiset kokemukset.
Tulipahan mieleen vanha juttu kun nuorena poikana (n.30 vuotta sitten) hain paikalliselta autohajottamolta mazdan oven avausnupin rämpimällä metrisessä hangessa (20min). Märkänä ja kymissään sitten tiskille sen nupin kanssa ja tuumasin että paljonko tuo maksaisi? Vanha risuparta tiskin takana sanoi että 20 markkaa (jos joku vielä muistaa markka-ajan :-) johon minä vastasin että liikeessä kyllä perivät siitä vain 5 markkaa (varmistin hinnan) ja kävinhän minä sen vielä valmiiksi irroittamassakin?
Kaveri otti osan kädestäni ja heitti sen romuläjään ja tuumasi paskamaisesti nauraen että hae sitten sieltä kun on halvempi.
No eihän tämä liittynyt aiheeseen muutenkuin että on sitä ennenkin osattu asiakaspalvelua tai sitten ei, hyvä opetus minulle. Eipä tarvinnut koskaa enää vierailla ko.liikkeessä.
Helppo tietysti olla jälkeenpäin viisas, mutta olist kysynyt sitä hintaa ennen lumessa rämpimistä.
Mikähän siinä muuten on, että mitä rahjäisempi mesta, (joku tattiksen romis tms.) sitä kusipäisempää jengiä palvelemassa???? On niin vitun tyypillistä, että menet johonkin hajottamoon, niin tiskin takana on sellainen sairas näivettynyt vanha paska, joka saa elämänsä suurimmat kiksit kun saa vittuilla oikein räkäisesti?
Ja sitten Maritimin larun budjusta: en tajua ollenkaan tätä ylimielisyys-juttua. Millä tavalla siellä ollan ylimielisiä? Olen aina saanut asiallista käytöstä, joskus tosin pitkän odottamisen jälkeen, mutta se onkin toinen juttu.
Ehkä syy on siinä, että olen venealalla ja Larussa saa aina hyvää palvelua, Hertsikassa käyn vain pakosta.
Asiantuntemus tarkoittaa mulle sitä, että myyjä osaa hoitaa rahastuksen sujuvasti.
Hesan paikoista en tiedä, mutta turussa lopetin käymästä nautikulmassa, kun:
a: joka kerta kun hintaa kysyi, niin ilme meni happamaksi, tyyliin: mitä tänne pers-aukinen tulee hintoja kyseleen ja palvelu loppui siihen. (Tämä koski isäntää itteään. Kerran joku nuorempi palveli ihan ok, kiitos hänelle.)
b: Kyselin päävirtakytkimeen kytkentäliuskoja, yhdistääkseni latausreleen, niin ei kuulemma tämä kytkin kuulu heidän myynti artikkeleihin. Huomautin, että vieressä hyllyssä sellaisia kyllä on, niin vastaus vaan, että niinpä onkin ja isäntä meni tiskin taakse sen enempää sanomatta lukemaan jotain esitettä. Poistuin liikkeesä hölmistyneenä.
c: Menin silti vielä kerran, mutta siitä tuli viimeinen niitti,kun olin ostamassa öljynvaihtopumppua. hinnastossa hinta 43€ ja kun pitkän odottelun jälkeen se tuli, niin hinta 75€! Kysyin, että mitä ihmettä? Vastauksena, että hinta on nyt tämä. Eikä sen kummempia selityksiä. Näin pöydällä sitten Maritimin hinnaston, josta itekkin olin todennut ko. hinnan. Eli Nautikulma myy maritimin hinnoilla, vaikka oma hinnasto muuta väittääkin. Se oli viimeinen käynti mulla sinne
Meredinistä saa vaihtelevasti palvelua. Viime aikoina ihan hyvää. Jos odottelua ei ota huomioon. Joskus sielläkin ollut pitkää miettimistä palvelemisen kannattavuudesta, kun on menny hintoja kyseleen.
Turun Lukko joka on Maritimin jälleen myyjä, on kokemusteni mukaan paras. Ei karsasteta hintojen kyselijöitä ja muutenkin mukava palvelu. Jos heillä ei jotain tuotetta ole, he kyselevät muualta ja opastavat oikeaan paikkaan.
Kaikissa toivoisin selkeämmin hinnat hyllyjen laitaan, tai tuotteisiin. Turun lukko vetää tässäkin pisimmän korren.
Minulla on Biltema venetarvikkeiden ykköspaikka, klasu kakkosena. Bauhaussissa on yllättävän hyvä venetarvikevalikoima. Levankiin plokisysteemiä suunnitellessa meni jokunen tovi Bauhaussin venetarvikehyllyssä ihmetellessä. Kun vilkaisin sivulle, niin pari vartijaa tuijotti suht kiinteästi minuun päin. Jälkeenpäin naurattaa, mutta jäi plokit ostamatta.
Spesiaalit tavarat haen Meredinistä, ja siellä on ollut tämän kesän ja syksyn aikana ihan mukava asioida. Myyjät ovat niinkuin tykkäisivät esitellä tuotteita. Tinkimiseen en ole kehdannut oma-aloitteisesti ryhtyä. Viime syksynä Meredinissä oli jokin tarjouskampanja (kaikki -30% tms), ei sellaista tänä syksynä ole ollut?
Turun lukkoa kaverit on kehuneet, mutta sijainti Hirvensalon kupeessa on minulle vähän hankala.
Mihin olette unohtaneet Marinean? Itse olen ainakin todennut hintatason edullisimmaksi.
Pakko heittää esimerkki biltema/Motonet hinnoista kun löysin täältä palstalta vinkin bilteman vaihteistoöljyn vaihtopumpusta (peräöljy) jolla hintaa 3,99€ ja motonetissa vastaava n.17€. Mitä olisikaan maksanut "oikeassa" veneliikkeessä :-))
Waltin antoi uuden veneen ostajalle mukaan uppoavan avaimenperän, joka näyttää erehdyttävästi kellukkeelta, eikä maininnut uudelle omistajalle tästä mitään. Nyt He pyytävät uudesta kaukohallintalaitteesta 400 EUR.
Tämä on mielestäni niin huonoa palvelua, että boikottiin menee koko hiton Waltic!
Huolettomuus on tästä kaukana, jos ensimmäistä venettään ostavaa vielä hämätään tuolla tavalla avaimenperällä ja sitten iloisesti laskutetaan!
...olisivat laittaneet selvästi kellumattoman avaimenperän(kiven), jonka olisi heti tajunnut vaihtaa....
Waltin antoi uuden veneen ostajalle mukaan uppoavan avaimenperän, joka näyttää erehdyttävästi kellukkeelta, eikä maininnut uudelle omistajalle tästä mitään. Nyt He pyytävät uudesta kaukohallintalaitteesta 400 EUR.
Tämä on mielestäni niin huonoa palvelua, että boikottiin menee koko hiton Waltic!
Huolettomuus on tästä kaukana, jos ensimmäistä venettään ostavaa vielä hämätään tuolla tavalla avaimenperällä ja sitten iloisesti laskutetaan!
...olisivat laittaneet selvästi kellumattoman avaimenperän(kiven), jonka olisi heti tajunnut vaihtaa....
Waltin antoi uuden veneen ostajalle mukaan uppoavan avaimenperän, joka näyttää erehdyttävästi kellukkeelta, eikä maininnut uudelle omistajalle tästä mitään. Nyt He pyytävät uudesta kaukohallintalaitteesta 400 EUR.
Tämä on mielestäni niin huonoa palvelua, että boikottiin menee koko hiton Waltic!
Huolettomuus on tästä kaukana, jos ensimmäistä venettään ostavaa vielä hämätään tuolla tavalla avaimenperällä ja sitten iloisesti laskutetaan!
...olisivat laittaneet selvästi kellumattoman avaimenperän(kiven), jonka olisi heti tajunnut vaihtaa....
Waltin antoi uuden veneen ostajalle mukaan uppoavan avaimenperän, joka näyttää erehdyttävästi kellukkeelta, eikä maininnut uudelle omistajalle tästä mitään. Nyt He pyytävät uudesta kaukohallintalaitteesta 400 EUR.
Tämä on mielestäni niin huonoa palvelua, että boikottiin menee koko hiton Waltic!
Huolettomuus on tästä kaukana, jos ensimmäistä venettään ostavaa vielä hämätään tuolla tavalla avaimenperällä ja sitten iloisesti laskutetaan!
...olisivat laittaneet selvästi kellumattoman avaimenperän(kiven), jonka olisi heti tajunnut vaihtaa....
Waltin antoi uuden veneen ostajalle mukaan uppoavan avaimenperän, joka näyttää erehdyttävästi kellukkeelta, eikä maininnut uudelle omistajalle tästä mitään. Nyt He pyytävät uudesta kaukohallintalaitteesta 400 EUR.
Tämä on mielestäni niin huonoa palvelua, että boikottiin menee koko hiton Waltic!
Huolettomuus on tästä kaukana, jos ensimmäistä venettään ostavaa vielä hämätään tuolla tavalla avaimenperällä ja sitten iloisesti laskutetaan!
...olisivat laittaneet selvästi kellumattoman avaimenperän(kiven), jonka olisi heti tajunnut vaihtaa....
Waltin antoi uuden veneen ostajalle mukaan uppoavan avaimenperän, joka näyttää erehdyttävästi kellukkeelta, eikä maininnut uudelle omistajalle tästä mitään. Nyt He pyytävät uudesta kaukohallintalaitteesta 400 EUR.
Tämä on mielestäni niin huonoa palvelua, että boikottiin menee koko hiton Waltic!
Huolettomuus on tästä kaukana, jos ensimmäistä venettään ostavaa vielä hämätään tuolla tavalla avaimenperällä ja sitten iloisesti laskutetaan!
...olisivat laittaneet selvästi kellumattoman avaimenperän(kiven), jonka olisi heti tajunnut vaihtaa....
Heititkö molemmat avaimet jorpakkoon?
Jos molemmat avaimet hukassa niin eikö riitä jos vaihtaa pelkän virtalukon?