Hei. En tiedä saako täältä enää asiallisia vastauksia ollenkaan, mutta kokeilen nyt. Muutimme kesällä uudelle paikkakunnalle ja sitä mukaa koulu ja opet muuttui.Lapsellani on valtavan innostunut ja kannustava liikunaope ja hän on jatkuvasti kehunut tyttöni suorituksia ja kehottanut liittymään yleisurheiluseuraan. Juuri oli koulujen yu-kisat ja tyttöni voitti niissä pituushypyn ja 60 m. Mukana oli kuulemma ainakin toisessa lajissa piirinmestari ko lajissa.
Minä en nyt tiedä. Asuimme aiemmin pienellä paikkakunnalla ja pieni oli koulukin, siellä ei niin ihmellistä urheilutoimintaa ollut, mutta täällä tuntuisi olevan tarjontaa vaikka minne. Tyttö liittyi juuri telinejumppakerhoon ja sieltäkin ohjaaja oli patistamassa voimisteluseuraan, on kuulemma luontainen lahjakkuus.
Ehkä tämä kuitenkin olis kuulunut tuonne harrastuspuolelle, mutta olkoon täällä. En siis tiedä miten suhtautua. Tyttö olisi valtavan kiinnostunut, mutta kun nyt noin hehkutellaan, niin voi tulla äkkiä liian suuria odotuksia. Ja se koulukin pitäisi hoitaa. Nyt haluaisi niihin seuran harjoituksiin ja jos menisi yleisurheiluun ja voimisteluun, niin harjoituksia olisi n 5 viikossa... koulu kuitenkin tuon ikäisen tärkeintä työtä. On 11-vuotias ja liikkuu kyllä oma-aloitteisestikin: ui, pyöräilee, juoksee koiran kanssa, rullaluistelee, lautailee, hiihtää... kohta kai haluaa hiihtoseuraankin...
Minä en nyt tiedä. Asuimme aiemmin pienellä paikkakunnalla ja pieni oli koulukin, siellä ei niin ihmellistä urheilutoimintaa ollut, mutta täällä tuntuisi olevan tarjontaa vaikka minne. Tyttö liittyi juuri telinejumppakerhoon ja sieltäkin ohjaaja oli patistamassa voimisteluseuraan, on kuulemma luontainen lahjakkuus.
Ehkä tämä kuitenkin olis kuulunut tuonne harrastuspuolelle, mutta olkoon täällä. En siis tiedä miten suhtautua. Tyttö olisi valtavan kiinnostunut, mutta kun nyt noin hehkutellaan, niin voi tulla äkkiä liian suuria odotuksia. Ja se koulukin pitäisi hoitaa. Nyt haluaisi niihin seuran harjoituksiin ja jos menisi yleisurheiluun ja voimisteluun, niin harjoituksia olisi n 5 viikossa... koulu kuitenkin tuon ikäisen tärkeintä työtä. On 11-vuotias ja liikkuu kyllä oma-aloitteisestikin: ui, pyöräilee, juoksee koiran kanssa, rullaluistelee, lautailee, hiihtää... kohta kai haluaa hiihtoseuraankin...
Vastaukset 6
Vanhimmat
Mietipä kuule itse tuollaiset asiat! Vapaa-aika ja harrastukset eivät ole koulun toimintaa eikä kuulu koululle ollenkaan. On merkillistä miten avuttomia vanhemmat voivat olla lastensa suhteen.
Tätä uumoilinkin. Väärähkö palsta ehkä, mutta mites tuo loppu vastauksesi, taas sitä samaa piruilua mitä täältä enää osakseen saa. Enkä muuten tiedä, oliko palstakaan nyt niin väärä. Pähkäilinhän harrastusten vaikutusta kouluun!
Kiitos kuitenkin vastauksestasi. Mitään mielipidettähän siitä ei ollut eikä oikein keskusteluksikaan asti. Miksi muuten itse täällä lueskelet palstaa ja vastailet ilkeästi. Oletko jotenkin jäänyt saamapuolelle omasta elämästäsi?
Ja osaan ihan itsekin ajatella ja päätökset tehdä. Olisi vain kiva vaihtaa ajatuksia ja kuulla mielipiteitä muilta vanhemmilta. Eikö tämä kuitenkin keskustelupalsta ole?
Ei tämä nyt niin väärä palsta mielestäni ole, täytyyhän harrastuksen ja koulun yhdistämistäkin usein miettiä.
Voittehan kokeilla nyt syksyn ajan miten nuo harkat ja koulun jaksaa yhdessä. Kannattaa kuitenkin muistaa, että harrastuksen jatkuessa se vaatii enemmän aikaa, samaan aikaan myös koulu muuttuu vaativammaksi. Toisaalta hyvä harrastus antaa myös paljon iloa ja pitää poissa ongelmista.
Ja ihan oleiluun kavereidenkin kanssa ja lueskeluun jne pitäisi myös olla mahdollisuus. Oma lapseni harrasti tuossa iässä 3-4 krt/viikko ja ihan hyvin sujui.
Kaksi harrastusta/viikko on riittävästi. Usein ongelmana onkin se, että vanhemmat työntävät lapsensa jos jonkinmoisiin harrastuksiin, jotta lapsi ei joudu pahoille teille. Eräs äiti totesi kerran lastensa harrastuksista, että lapsen pää on täytettävä jollakin, koska jollakin se päänsä kuitenkin täyttää. Liiallisen harrastamisen seurauksena lapselle tuli levottomuus, eikä vielä 30-vuotiaanakaan ole löytänyt paikkaansa yhteiskunnassa, vaikka menestyikin koulussa lähes huippuarvosanoin. Hänestä tulikin elämänsä etsijä. Sekin vaara on olemassa. Kyllä vanhemman on tunnettava lapsensa ja tunteekin niin, että ei tarvitse kaikkea kysyä siltä Takahikiän opettajalta. Edelleenkin sanon, että vanhemman on opittava ymmärtämään lastaan, jotta tasapaino koulun ja harrastusten välillä on kunnossa. Milloin lapsi sitten on kotona? Eikö koti ole kuitenkin se paikka, jossa elämää pääasiassa rakennetaan?
Meillä on kymmenen vuotias poika. Asumme myös sen verran kaukana harrastuspaikastaan, että kuskaamisiin menee pitkän aikaa.
Yksi harrastus vain, mutta harkkoja 3-5 krt. viikossa. Toinen työni on siis autokuski.
Koulu on hoitunut, valmentajat (alansa huippukoulutuslaitoksessa opiskelevat asiaa) sanoivat sitoutuneisuuden urheiluun näkyvän sitoutumisena myös muilla saroilla:)
Lisäksi joukkueesta on löytynyt hyviä kavereita, niin lapselle kuin aikuisillekin.
Siitä ei ole kyse, että tuuppaismme lasta harrastukseen, niinkuin joku tuolla jossain viestissä epäili. Lapsi on kaksi vuotiaasta jääkiekon pelaamisesta haaveillut, oletin sen menevän ohi, mutta nyt neljättä vuotta on joukkueessa ei merkkejäkään uupumisesta näy.
Jos lapsella on into johonkin lajiin, miksei sitä ruokkisi. Edellytyksenä, että muukin elämä hoituu edelleen.
Jos lapsi on lahjakas, anna toki hänen hyödyntää lahjojaan. Urheiluseurastahan pääsee eroon aina halutessaan, eikö niin?
Suomessa on riittävästi sohvaperunoitta. Liikuntaharrastus on hyvä harrastus. Telinevoimistelu on tuttua oman tyttäreni kautta. Se on hyväksi koko kropalle. Yleisurheiluhan kai kuitenkin painottuu kesälle. Ne eivät siis mene päällekkäin koko ajan.
Päänaukojista ei kannata piitata. He ovat lähinnä säälittäviä kuvatuksia, joilla ei ole mitään sanottavaa.