Missä piilotellaan

Sekä Turun nykyisestä juomavedestä, Kokemäenjoen vedestä että Airiston kaloista on tehty virallisia tutkimuksia. Osia tuloksista lienee julkaistukin mediassa? Kaupunkilaiset ovat kuitenkin odottaneet kattavia juttuja varsinkin Airiston myrkkytilanteesta ja kaupungin nykyisestä juomavedestä. Tietokatkoksen johdosta kummastakin liikkuu kaupungilla mitä hurjimpia huhuja. Milloin juomavedessä on huimia määriä vaarallisia alumiinin eri yhdisteitä, milloin Airiston kaloista on löytynyt niin paljon myrkkyjä, että niiden syönti pitäisi suorastaan kieltää!? Viimeksi on kuultu Kokemäenjoen veden sisältävän mm. ihmisen psyyken kannalta erittäin vaarallisiksi arveltuja myrkkyjä. Onko tutkimustuloksia siitä, miten Virttaankankaan tekopohjavesilaitos on onnistunut poistamaan juotavaksi tarkoitetusta vedestä raakavedessä olevia haitallisia ainesosia - ja mihin tällaiset ainekset lopulta ovat joutuneet?

Voisiko tutkiva journalismi katkaista asiallisella uutisoinnilla pahimmilta huhuilta siivet, ettei kaupunkilaisten tarvitsisi päivät pääksytysten pelätä itsensä ja - mikä karmeinta - pienten lastensa puolesta?
1114
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Koettakaa löytää Biotan(TURUN YLIOPISTO) pintasedimentin loppuraportti ! TSV on sen poistanut sivuiltaan, taisi olla liian pajastavaa tietoa Kokemöenjoen sedimenteistä- Varmaankin Turun Seudun Versi Oy kertoo, minne raportti on piilotettu.
Huom. Pirkkalan koulukokeilun raportti ei löytynyt tekijältä, Tampereen Yliopistosta vaan Helingin Yliopiston Käyttäytymistieteiden osasolta piilosta.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


tutkimuksia? kirjoitti:

Sekä Turun nykyisestä juomavedestä, Kokemäenjoen vedestä että Airiston kaloista on tehty virallisia tutkimuksia. Osia tuloksista lienee julkaistukin mediassa? Kaupunkilaiset ovat kuitenkin odottaneet kattavia juttuja varsinkin Airiston myrkkytilanteesta ja kaupungin nykyisestä juomavedestä. Tietokatkoksen johdosta kummastakin liikkuu kaupungilla mitä hurjimpia huhuja. Milloin juomavedessä on huimia määriä vaarallisia alumiinin eri yhdisteitä, milloin Airiston kaloista on löytynyt niin paljon myrkkyjä, että niiden syönti pitäisi suorastaan kieltää!? Viimeksi on kuultu Kokemäenjoen veden sisältävän mm. ihmisen psyyken kannalta erittäin vaarallisiksi arveltuja myrkkyjä. Onko tutkimustuloksia siitä, miten Virttaankankaan tekopohjavesilaitos on onnistunut poistamaan juotavaksi tarkoitetusta vedestä raakavedessä olevia haitallisia ainesosia - ja mihin tällaiset ainekset lopulta ovat joutuneet?

Voisiko tutkiva journalismi katkaista asiallisella uutisoinnilla pahimmilta huhuilta siivet, ettei kaupunkilaisten tarvitsisi päivät pääksytysten pelätä itsensä ja - mikä karmeinta - pienten lastensa puolesta?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu