Onko tässä järjen häivääkään, kunta on vaihtamassa Osuuspankin kanssa Kaustisen portista kolme uutta asuntoa vanhoihin, tyhjiin liikekiinteistöihin?
Kunnanhallitus on hyväksynyt kaupan, mutta empii nyt sen tuomista valtuustolle, eikö olisi paras repiä tuollaiset sopimukset.
Mihin päättäjiltä on maalaisjärki jäänyt, vai onko asiassa jotain jota veronmaksajat eivät tiedä?
Onko järjen häivääkään?
1
471
Vastaukset 1
- -
Pieni täsmennys tuohon; kunnan ja pankin välisessä kaupassa on kyseessä kahdesta kiinteistöstä ( rahasta) jotka eivät ole tyhjillään, toisesta kiinteistön on vuokraamattomana n. puolet. Pankkihan on tässä tapauksessa sanellut ehdot eli asettanut hinnan jonka perusteella hallitus alustavan päätöksen kesäkuun kokouksessa on tehnyt. Epämääräinen paskanjauhanta ilman kunnon tietoja foorumeilla on lähinnä lapsellista, pöytäkirjat löytyvät netistä ( http://www.kase.fi/dynastia/kaustinen/kokous/KOKOUS-866-5.HTM ) ja asioita voi kysyä kunnanhallituksen jäseniltä kun vain viitsii nähdä vaivaa eikä möykätä täällä puolivillaisin tiedoin suu vaahdossa.
Onneksi kunnanhallitus tuota asiaa kuitenkin alkoi empimään. Enempi tässä arveluttaa koitetaanko tällä toimenpiteellä kaunistella myymättömien As Oy Kaustisenportin myyntilukuja eli saada tällä tavoin ikäänkuin keinotekoista myyntiä. Tähän saattaa myös liittyä maankäytöllisiä toimenpiteitä, jotka eivät kovin vahvasti ole kaustisella olleet hallussa. Pankki kyllä ajaa tässä aika sumeilematta omia etujaan, toivottavasti kunnanhallitus ei pankin ehdotusta aivan noin vain niele eli jos kaupat syntyvät niin kyllä tässä pitäisi jonkinmoista hinnan alennusta tapahtua.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 43935
- 95913
Tiesitkö? Jorma Uotisen EX-rakas on Helena Lindgren - Nämä ovat välit nyt: "Me ollaan..."
Jorma Uotinen ja Helena Lindgren olivat avoliitossa v. 1982-1999. Pariskunta oli aikansa näyttävä julkkispari, missä i19775- 116721
Anteeksi J-mies
Anteeksi että myötävaikutin siihen että rakastuit minuun, jota et voi koskaan saada. Viimeksi kun näimme ja katselimme t80668- 43621
Olet nainen ollut vaikein rasti
Eniten olet tunteitani myllännyt ja niitä kuluttanut, ja tuottanut. 🤔34604Minä muistan
Minä muistan sinut nauravana. Sellaisena, joka sai tavallisenkin hetken tuntumaan vähän kevyemmältä, kuin huoneeseen ol45600- 19586
- 46568
Kenen viisautta on ollut laittaa tie väärällä murskeella pilalle
Kenen viisautta on ollut kun Siimeksen/Kylmänpurontie pantu pilalle kun on ajettu liian karkeaa mursketta. Rengasliikke20535- 33533
- 36512
Siinä kävi mies nyt niin että tämä ämmä muuttaa ulkomaille
Vuonojen maa kutsuu, joten ei hätää. Et kuule minusta enää. 😂 Lycka till! Ämmä riittää.66509- 25492
Ähtäri on taas TV: n ja radion ykkösuutinen
Uusi podcast on julkaistu ja on nyt kuunneltavissa. Mot on tehnyt hyvää työtä! Mikko Savola ja kepu ei ota mitään vast44476Mitä muuta on olemassa kuin lisääntyminen
Jos mies ei pääse lisääntymään niin mikä hänen osansa elämässä on? mitä jää jäljelle? Hän on vain muiden palvelija kok106467Koska Martina viettää aikaansa lapsiensa kanssa
Äiti vaan juoksee miehen perässä Tallinnassa, Lontoossa, Turussa. Kyllä oli kätilö oikeassa, kun sanoi, että ei olisi ka132460- 44454
Pahkalassa tapahtuu
Mitäs on tapahtunut yöllä pahkalan kerrostaloilla.oli poliisia ja ambulanssia taas vaihteeksi7427