Näitähän ei ole täällä vasta kun varmaa sata mutta nyt vaivaa niin kovasti että pakko kysellä. Olen siis 17-vuotias todella paljon treenaava tyttö, äidilläni oli ms-tauti joten se on hyvin tuttu. Minulla on jo kauan esiintynyt ajoittain kolmoishermosärkyä ja viimeisen puolen vuoden ajan olen epäillyn kaikken mahdollista aivokasvaimesta lukihäiriöön outojen oireiden takia. minulla on ollut jo ehkä puolivuotta vaikuksia muistaa kirjoimia ja kirjoittaa, saatan esimerkiksi kokonaan unohtaa jonki kirjaimen esm F ja joudun kysymään joltain miten se tehdään, myös ng äänteet tuottavat hankaluuksia. Ala-asteella kirjottamiseni oli moitteetonta. minua myös huimaa nykyisin älyttömän helposti ja olen viimeisen vuoden aika pari kertaa pyörtynyt ilman mitään järkevää syytä kesken kaiken. nykyisin näkeminen on ollut myös vaikeaa, kuvat sumenevat silmissä ja tarkentuvat sitten taas, minulla on kyllä lasit mutta ne eivät tähän mitenkään auta. oireet tuntuvat aina tulevan ajoittain ja joskus on parempia aikoja, treenatessa huomaan myös sen että yhtäkki' treeni ei kulje pariin vikkkoon ollenkaan ja oikeastaan tulee melkein takapakkia ja koko ajan on voimaton ja väsynyt olo. Olenko vain todella luulosairas vai voisiko tässä olla jotain? ja vaikkein olisikaan niin onko mahdollista mitenkään varmistua siitä ettei ms ole periytynyt minulle?
oudot oireet?
huolestunutttt
1530
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 1
Vanhimmat
että ms kulkee suvussa eli se voi olla perinnöllistä. Ymmärtääkseni ms ei automaattisesti periydy, vaikka jollakulla perheessä olisi ms. Onko sinulle tehty mitään neurologisia tutkimuksia, jotka neurologi tekee? Entä neuropsykologin tekemiä testejä? Myös puheterapeutti tekee töitä neurologisia sairauksia sairastavien kanssa. En osaa muuta neuvoa kuin pyytämään lähete neurologille ja sitä kautta tutkimuksiin. Oireesi eivät ole normaaleja ja kannattaa selvittää, mistä ne johtuvat.