Mahtaisiko Köyliön perusturvajohtaja

Laatia saneluni mukaan viralisen asiakirjan? Nythän on selvästi tullut kihlakunnansyyttäjä Väntsin syyttämättäjättämispäätöksellä todistettua, että Köyliön perusturvajohtaja on laatinut virallisen asiakirjan psyykkisistä syistä eläkeellä olevan naishenkilön sanelun- taikka kertoman perusteella. Tällaista asiakirjaa on käytetty virallisissa yhteyksissä, mm eri oikeusasteissa todistusaineistona minua vastaan.

Oikeus ja kohtuus olisi, että kyseinen perusturvajohtaja laatisi lausunnon myös minun saneluni pohjalta, joka perusturvajohtajan allekirjoituksella muuttuisi viralliseksi totuudeksi.

Huomioitakoon se, ettei tämä kyseinen viranhaltija ole koskaan suostunut oikaisemaan perätöntä tietoa sisältäviä asiakirjojaan vaikka olen sitä vuosien saatossa jo lukuisia kertoja vaatinut, ja johon hänet velvoittaisi myös henkilötietolaki.

Mainittakoon vielä että kyseisen kunnan sosiaalityöntekijä on minulle jo ainakin vuosi sitten kertonut puhelimitse, ettei kukaan ole enää sellaista uskonutkaan että olisin ollut kyseisenä ajankohtana humalassa. Miksi siis ei kyseistä lausuntoa viranhaltijoiden toimesta oikaista?

Pitää vielä mainita ettei tämä ole ainoa perätöntä, todistamatonta tietoa sisältävä asiakirja vaan niitä on Köyliön sosiaalitoimella kymmenittäin. Saman perusturvajohtajan laatimina.

Ja kuten jo tulin todenneeksi, olen henkilötietolakiin vedoten vaatinut asioiden oikaisua, johon ei ole suostuttu, vaikka olen asiaa vaatinut jopa kunnanjohtaja Seppo Saariseltakin, sekä ilmoittanut asiasta myös tarkastuslautakunnan puheenjohtajalle, joka ei ole vaivautunut edes vastaamaan mitään

Elikä.. Miksi Köyliön kunnassa ei noudateta edes henkilötietolakia?

0

147

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000

      Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

      Luetuimmat keskustelut

      1. Suomalaisten pinna paloi - Ärsytys iskee uudesta TTK-juontajasta "Eihän tälle voi kun nauraa"

        Oliko Veronica Verho hyvä valinta TTK-juontajaksi? Uuden TTK-juontajan henkilöllisyyttä on arvailtu siitä asti, kun Va
        Suomalaiset julkkikset
        108
        2227
      2. Mitäpä luulet että tykkääkö

        kukaan kaivatustasi ?
        Ikävä
        103
        896
      3. T rakastan sua

        vaikket sitä usko
        Ikävä
        66
        843
      4. Varmaan aika moni

        Haluaisi sinut enemmän kuin mielellään
        Ikävä
        47
        818
      5. Mitä tapahtuu?

        Mitä tapahtuu Humalojalla? Poliiseja talon ympärillä ja paljon ihmisiä pitkin pihoja???
        Haapavesi
        21
        786
      6. Suomi on viittä vaille sodassa Venäjän kanssa...

        ...syynä tähän on kokoomuslainen presidenttimme Stubb. Hän on ainoa eurooppalaisen maan johtaja, joka kärkkäästi ja taha
        Maailman menoa
        521
        734
      7. Olen vähän epävarma siitä, oletko kiltti

        Nainen, ensivaikutelma oli, että olet tosi hyväsydäminen eli siinä mielessä harvinaisuus. Eli et mene virran mukana, etk
        Ikävä
        76
        650
      8. Miksi et lähesty minua

        Jos kerran kaipaat, mies? Mitä pelkäät?
        Ikävä
        66
        648
      9. Herkkä, hellä, aurinkoinen, kaunis upea, valonsäde on hän nainen

        Ja myös fiksu, älykäs ja luonnonläheinen. Erittäin mielenkiintoinen ja kiltti ihminen. Haluan tuntea hänet, koska kaik
        Ikävä
        23
        590
      10. Kai sä olet

        Luovuttanut mun suhteen.
        Ikävä
        57
        561
      Aihe