Eemu, Ukri, Amelie
Ennen mökille lähtöä muistin viime tipassa tärkeimmän: nimikirjan. Kirjassa odotti ”2000 kaunista ja harvinaista etunimeä”.
Moottoritiellä mietin omaa nimeäni, sukunimeäni ja sitten vielä inhoamaani käsitettä yh-mami. En tunne olevani mikään mami… tai yhäri, vaan aivan tavallinen sinkkuäiti. Nimien olisi natsattava hyvin yhteen, soinnuttava. On aivan kamala päätös antaa lapselle nimi ja sitten nähdä vuosien kuluttua miten hän sitä inhoaa. Ajattelin lukea ja pohtia asiaa kaikessa rauhassa – sikäli kuin se olisi mahdollista.
Kertovat minun ajavan niin kuin elän. Nyt ajoin hämmästyttävän rauhallisesti ja peileihin vilkuillen ja turvaväliä silmämääräisesti mittaillen. Näytin vilkkuja. Olin aivan varma, että Mimishka nukkuisi koko matkan, ja niin hän nukkuikin; lyhyet välimatkat ovat se idea, tai sitten nopeus. Kuitenkin olin varautunut pysähtymään motarin laitaan jos olisi tarvis, sillä etupenkille, turvatyynyn takia, ei saanut asennuttaa vauvaistuinta, vaan turvis piti asennuttaa takapenkille. Välimatka oli samasta stratosfääristä kuin että hän ja istuin olisivat olleet toisella puolella maapalloa. Huomasin itseluottamuksen kasvavan kun mitään ei sitten tapahtunutkaan, mitään radikaalia auto-onnettomuutta ja vääntelehtivää peltiä ja palavia ruumiita ei tullutkaan, vaan nuppu nukkui koko tunnin sanomatta sanaakaan, eikä liikennettä juurikaan ollut. Ehkä hän ei ole perinyt äidiltään hölögeenejä, vaan on aivan normaali rauhallinen ja tilannetajussaan tasapainoinen ihminen, eikä järjestele kohtauksia joiden alkuperä ja syy on kaikkien tiedossa.
Mimishka on oppinut puhumaan. Hän sanoi eilen sanan jossa oli enemmän intonaatiota kuin missään ja koskaan olen kuullut ennen. Ja uskokaa: Olen kuullut moninaista.
Hän rakastaa hiusten valuttelua vatsalla, kiertelyä korvilla ja otsalla, leuan alla. Katse on ihmeellinen, onnellinen kuin kelluva kumiankka hirmumyrskyn silmässä. On niin tyyntä.
Turvaistuin on kätevä: se lähtee telineestään ja istahtaa rattaisiin (joista on otettu napsahtamalla pois vaunukoppa) napsahtamalla. Elämäni napsahtelee kuin saunan uuni - jossa tosin poltan vain roskia. Lääkäri kielsi minulta bastun, koska olen niin vanha ja vatsanahka roikkuu haavan päällä, hautoo kuin kanaemo haavaa josta ei synny kuin ongelmia. Otamme kilpaa ilmakylpyjä. Vähävaatteisuus on nyt kuuminta hottia.
Saapuminen lähes mihin tahansa arkipäiväisyyteen vauvan kanssa on uudenlainen kokemus. Asiat ja ilmiöt tuntuvat avautuvan uusin silmin; muistan kirjoittaneeni jonkinlaisen novellin kirjallisuusaloituspalstalla, terassilla, kuvitellessani itseni rantaan, veneen luokse, miten kirjoittaja katseli uhriaan terassilta kuin jotain toista ja vihasi näkemäänsä. Tässä inhonsa aallonharjalla hän kelmisti myrkytti henkensä hengiltä kieloista uuttamallaan juomalla, jota tarjosi iloiselle ja elämänmyönteiselle – ikään kuin – kumppanilleen. Olen siis jo kerran tappanut itseni. Suosittelen tällaista lähentymiskeinoa, sillä se tekee gutaa ja siitä selviää hengissä. Minusta yhden terveysintoilevan blondin nirtsaaminen ei hetkauta tätä maailmaa ollenkaan, vaan puhdistaa ilmapiiriä ja luo uudenlaisen kuvakulman fakkiintuneisiin jäsentelyihin ja järjestelmiin.
Olin unohtanut möksän avaimet kotiin. Onneksi on olemassa avainpiilo - joskus parisuhteesta saattaisi olla jotain hyötyä, mutta en jaksa keskustella samasta asiasta kahta viikkoa kauempaa, koska se on aina jotenkin oma vikani kun mikään ei suhteessa toimi. Unohdan kaiken niin nopeasti, olen hajamielinen.
Toisinaan etsin vauvan katseesta häntä, mutta en näe hänestä jälkeäkään. Täysin rakkaudettomasta toimituksesta on syntynyt suunnaton rakkaus. Tämä ylittää käsityskykyni äärirajat ja luo aivan uuden maailman eteeni, paratiisin, jossa tosin toisinaan tuoksahtaa puklu paidanhihassa. Akateemisessa tajusin tämän, mutta koin sen lähes jumalaisena saavutuksena, ihmeenä hedelmättömäksi tuomitulle vanhalle muijalle. Vaikka aina sätin ikääni, niin aavistelin eläväni seesteisintä aikaa elämässäni. Kaikki oli hyvin ja paikoillaan. Oli mahdollisuus kelailla vanhoja, istuskella terassilla ja heilutella vaunuja. Hullu maailma.
Mimishka on avannut silmänsä: hän istuu turvavyötettynä Agricolankadun lahjavaatteissaan ja katselee siniselle taivaalle. En ikinä olisi uskonut että minusta olisi tällaiseen. Olen haljeta, paisua tai poksahtaa kuin poppari pannussaan: Hän ei itke tai huuda, vaan katselee taivasta. Istuudun vaunujen (tai rattaiden. Ota nyt selvää) vierelle ja katselen samaa näkymää, samoja suihkivia puita ja samoja pilviä, laululintuja ja hiljaisuutta, rauhaa kaupungin melusta, hälinästä, hälyäänistä. Ja ymmärrän ensimmäistä kertaa millaista on kokea loputon ehtymätön rakkaus olevaa, ehkä olematontakin, kohtaan.
Meri on rauhallinen. Syksy rantautuu hiljaisten lokkien liitoon, pään kääntelyyn ja tarkkaavaisuuden lumoon. Näen kaiken tämän tämän tästä hipaisevan kämmenselän pintaa.
Kasvojesi Disney world
En usko, että yksikään minulle suotu hymy häneltä olisi akuutti vatsanväänne; ajatus lääketieteellisyydessään ja sydämettömyydessään on järjetön, sillä se jättää ilmiön todellisen funktion mainitsematta ja käärii ymmärryksensä silmättömään lasarettinalleen unohtaakseen sen pedatulle vuoteelle kun potilas on jo terve ja ovista ulos elämäänsä kadonnut.
Yö.
Nimikirjani sivuja lueskellen, sitä oikeaa kielelläni maiskutellen, pohdin. Huomenna nostetaan laituri kun kaikki ovat paikalla. Sitä ennen meillä on neuvola, ja sinut punnitaan. Ehkä minuakin punnitaan, tiedä häntä.
On niin lämmintä, niin tuulista, että lennän yön sisällä tummana hymynä.
http://www.youtube.com/watch?v=JXWXX2ZXrWc&feature=quicklist
Ennen mökille lähtöä muistin viime tipassa tärkeimmän: nimikirjan. Kirjassa odotti ”2000 kaunista ja harvinaista etunimeä”.
Moottoritiellä mietin omaa nimeäni, sukunimeäni ja sitten vielä inhoamaani käsitettä yh-mami. En tunne olevani mikään mami… tai yhäri, vaan aivan tavallinen sinkkuäiti. Nimien olisi natsattava hyvin yhteen, soinnuttava. On aivan kamala päätös antaa lapselle nimi ja sitten nähdä vuosien kuluttua miten hän sitä inhoaa. Ajattelin lukea ja pohtia asiaa kaikessa rauhassa – sikäli kuin se olisi mahdollista.
Kertovat minun ajavan niin kuin elän. Nyt ajoin hämmästyttävän rauhallisesti ja peileihin vilkuillen ja turvaväliä silmämääräisesti mittaillen. Näytin vilkkuja. Olin aivan varma, että Mimishka nukkuisi koko matkan, ja niin hän nukkuikin; lyhyet välimatkat ovat se idea, tai sitten nopeus. Kuitenkin olin varautunut pysähtymään motarin laitaan jos olisi tarvis, sillä etupenkille, turvatyynyn takia, ei saanut asennuttaa vauvaistuinta, vaan turvis piti asennuttaa takapenkille. Välimatka oli samasta stratosfääristä kuin että hän ja istuin olisivat olleet toisella puolella maapalloa. Huomasin itseluottamuksen kasvavan kun mitään ei sitten tapahtunutkaan, mitään radikaalia auto-onnettomuutta ja vääntelehtivää peltiä ja palavia ruumiita ei tullutkaan, vaan nuppu nukkui koko tunnin sanomatta sanaakaan, eikä liikennettä juurikaan ollut. Ehkä hän ei ole perinyt äidiltään hölögeenejä, vaan on aivan normaali rauhallinen ja tilannetajussaan tasapainoinen ihminen, eikä järjestele kohtauksia joiden alkuperä ja syy on kaikkien tiedossa.
Mimishka on oppinut puhumaan. Hän sanoi eilen sanan jossa oli enemmän intonaatiota kuin missään ja koskaan olen kuullut ennen. Ja uskokaa: Olen kuullut moninaista.
Hän rakastaa hiusten valuttelua vatsalla, kiertelyä korvilla ja otsalla, leuan alla. Katse on ihmeellinen, onnellinen kuin kelluva kumiankka hirmumyrskyn silmässä. On niin tyyntä.
Turvaistuin on kätevä: se lähtee telineestään ja istahtaa rattaisiin (joista on otettu napsahtamalla pois vaunukoppa) napsahtamalla. Elämäni napsahtelee kuin saunan uuni - jossa tosin poltan vain roskia. Lääkäri kielsi minulta bastun, koska olen niin vanha ja vatsanahka roikkuu haavan päällä, hautoo kuin kanaemo haavaa josta ei synny kuin ongelmia. Otamme kilpaa ilmakylpyjä. Vähävaatteisuus on nyt kuuminta hottia.
Saapuminen lähes mihin tahansa arkipäiväisyyteen vauvan kanssa on uudenlainen kokemus. Asiat ja ilmiöt tuntuvat avautuvan uusin silmin; muistan kirjoittaneeni jonkinlaisen novellin kirjallisuusaloituspalstalla, terassilla, kuvitellessani itseni rantaan, veneen luokse, miten kirjoittaja katseli uhriaan terassilta kuin jotain toista ja vihasi näkemäänsä. Tässä inhonsa aallonharjalla hän kelmisti myrkytti henkensä hengiltä kieloista uuttamallaan juomalla, jota tarjosi iloiselle ja elämänmyönteiselle – ikään kuin – kumppanilleen. Olen siis jo kerran tappanut itseni. Suosittelen tällaista lähentymiskeinoa, sillä se tekee gutaa ja siitä selviää hengissä. Minusta yhden terveysintoilevan blondin nirtsaaminen ei hetkauta tätä maailmaa ollenkaan, vaan puhdistaa ilmapiiriä ja luo uudenlaisen kuvakulman fakkiintuneisiin jäsentelyihin ja järjestelmiin.
Olin unohtanut möksän avaimet kotiin. Onneksi on olemassa avainpiilo - joskus parisuhteesta saattaisi olla jotain hyötyä, mutta en jaksa keskustella samasta asiasta kahta viikkoa kauempaa, koska se on aina jotenkin oma vikani kun mikään ei suhteessa toimi. Unohdan kaiken niin nopeasti, olen hajamielinen.
Toisinaan etsin vauvan katseesta häntä, mutta en näe hänestä jälkeäkään. Täysin rakkaudettomasta toimituksesta on syntynyt suunnaton rakkaus. Tämä ylittää käsityskykyni äärirajat ja luo aivan uuden maailman eteeni, paratiisin, jossa tosin toisinaan tuoksahtaa puklu paidanhihassa. Akateemisessa tajusin tämän, mutta koin sen lähes jumalaisena saavutuksena, ihmeenä hedelmättömäksi tuomitulle vanhalle muijalle. Vaikka aina sätin ikääni, niin aavistelin eläväni seesteisintä aikaa elämässäni. Kaikki oli hyvin ja paikoillaan. Oli mahdollisuus kelailla vanhoja, istuskella terassilla ja heilutella vaunuja. Hullu maailma.
Mimishka on avannut silmänsä: hän istuu turvavyötettynä Agricolankadun lahjavaatteissaan ja katselee siniselle taivaalle. En ikinä olisi uskonut että minusta olisi tällaiseen. Olen haljeta, paisua tai poksahtaa kuin poppari pannussaan: Hän ei itke tai huuda, vaan katselee taivasta. Istuudun vaunujen (tai rattaiden. Ota nyt selvää) vierelle ja katselen samaa näkymää, samoja suihkivia puita ja samoja pilviä, laululintuja ja hiljaisuutta, rauhaa kaupungin melusta, hälinästä, hälyäänistä. Ja ymmärrän ensimmäistä kertaa millaista on kokea loputon ehtymätön rakkaus olevaa, ehkä olematontakin, kohtaan.
Meri on rauhallinen. Syksy rantautuu hiljaisten lokkien liitoon, pään kääntelyyn ja tarkkaavaisuuden lumoon. Näen kaiken tämän tämän tästä hipaisevan kämmenselän pintaa.
Kasvojesi Disney world
En usko, että yksikään minulle suotu hymy häneltä olisi akuutti vatsanväänne; ajatus lääketieteellisyydessään ja sydämettömyydessään on järjetön, sillä se jättää ilmiön todellisen funktion mainitsematta ja käärii ymmärryksensä silmättömään lasarettinalleen unohtaakseen sen pedatulle vuoteelle kun potilas on jo terve ja ovista ulos elämäänsä kadonnut.
Yö.
Nimikirjani sivuja lueskellen, sitä oikeaa kielelläni maiskutellen, pohdin. Huomenna nostetaan laituri kun kaikki ovat paikalla. Sitä ennen meillä on neuvola, ja sinut punnitaan. Ehkä minuakin punnitaan, tiedä häntä.
On niin lämmintä, niin tuulista, että lennän yön sisällä tummana hymynä.
http://www.youtube.com/watch?v=JXWXX2ZXrWc&feature=quicklist
Vastaukset 4
Vanhimmat
"Sinkku" tarkoittaa yksin asuvaa ihmistä, eli hänen kanssaan samassa taloudessa ei asu edes lapsia. Eli sinkku-äidin lapset asuvat jossain muualla kuin äitinsä luona luona.
Sinkku-isiä taitaa Suomessa olla enemmän kuin sinkku-äitejä.
aika hienoo, tykkäsin tyylistä!
Mikä tyyli? Mulle tuli mieleen lähinnä, että teksti on kirjoitettu 3 prosentin kännissä.
Pidän tyylistäsi kirjoittaa.
Ihanaa tajunnanvirtaa, en muistanut edes vetää välillä henkeä.