Joskus kuulee, että kärsimys ja vastoinkäymiset jalostaa ihmistä.
Että ihminen "kasvaa" kärsimysten myötä.
Mitä tämä "kasvaminen" oikein on?
Onkohan se sittenkin loppujen lopuksi
vain sitä, että ihminen kovettuu ja turtuu ?
Jos kärsimykset vaan vaikeuttaa elämää niin jalostaako väsymys? Jalostaako sekin, ettei enää jaksa?
Että ihminen "kasvaa" kärsimysten myötä.
Mitä tämä "kasvaminen" oikein on?
Onkohan se sittenkin loppujen lopuksi
vain sitä, että ihminen kovettuu ja turtuu ?
Jos kärsimykset vaan vaikeuttaa elämää niin jalostaako väsymys? Jalostaako sekin, ettei enää jaksa?
Vastaukset 5
Vanhimmat
En usko kärsimyksen varsinaisesti jalostavan.
Ennemminkin mä uskon, että ihminen kasvaa kokemusten myötä. Niin hyvien kuin huonojen. Mä uskon, että eletyistä suruista oppii myötäelämään toisten suruissa ja olemaan tukena sekä arvostamaan hyviä asioita ja onnellisuutta. Uskon myös, että hyvistä hetkistä saa onnellisuutta ja voimaa kohdella myös muita ihmisiä hyvin. Uskon myös, että virheitä saa ja pitääkin tehdä mutta niistä pitää myös ottaa opiksi ja olla tekemättä samoja virheitä uudestaan ja uudestaan.
Mutta tarpeeksi pitkä ja raju kärsimys voi myös aiheuttaa masennusta, josta ei enää selviä omin voimin, vaan tarvitaan ulkopuolista apua. Masennus on sairaus, enkä usko masennuksen jalostavan. Jotkin kärsimykset voivat myös aiheuttaa elinikäisiä traumoja ja jälkiä, joiden uskon aiheuttavan enemmän pahaa oloa kuin kasvamista ihmisenä. Mua itseäni kiusattiin ilman mitään kummempaa syytä esikoulusta yläasteen loppuun asti eli ikävuodet 5-16. Mä olen nyt kolmekymppinen nainen ja olen rakentanut itselleni hyvän elämän. En ole katkera mistään menneistä, vaan elän tätä päivää onnellisena. Mutta se kiusaaminen ja sen seuraukset on mun ristini, jota joudun hautaan asti kantamaan. Se vaikuttaa tiettyihin asioihin aina mutta siitä olen kiitollinen, että oon oppinut elämään sen asian kanssa. En usko kiusaamisen kasvattaneen mua ihmisenä, vaan aiheuttaneen lähinnä ikäviä asioita itselleni ja välillisesti myös muille.
Kovettua ja turtua ei silti saa, koska silloin elämä ei tunnu enää miltään.
Ei kärsimys jalosta. Ajatus kärsimyksen jalostavuudesta perustuu jotenkin kristinuskoon ja ajatukseen, että maalliset kärsimykset kompensoituvat sitten taivaassa. Mummoni höpötti joskus, että "kärsi kärsi vaan, kirkkaamman kruunun silloin saat". Toisaalta esim. hindut saattavat ajatella, että kärsimykset ovat seurausta jostain aiemmassa elämässä tehdystä pahasta teosta.
Koettelemukse masentavat, uuvuttavat ja syövät voimavaroja. Aika monet varmaan kärsivät jossain määrin koko elämänsä ajan lapsuuden huonoista asioista - kiusaamisesta, vanhempien riidoista, juopottelusta jne.
Paradoksaalisesti ehkä (siis ehkä) on niin, että jos elämä on liian siloiteltua lapsuudesta vanhuuteen niin ihmisestä saattaa kasvaa vähän yksioikoinen ja henkisesti laiskahko. Tämän vuoksi lapsia ei tulisi aivan kokonaan säästää elämän pahoilta asioilta. Toisaalta taas paljon kärsimystä kokenut saattaa tulla joko kyyniseksi tai liian säikyksi, tai masentuneeksi. Sopivaa kärsmyksen määrää ei tietenkään ole ja tietysti vanhempien pitää puuttua asioihin, jos lapsi kohtaa suoranaista julmuutta toisten ihmisten taholta.
Minä itse olen ollut masentunut ja yksinäinen viime aikoina ja ajatellut, että miksi minulle on pitänyt käydä näin. Ja olen näkevinäni ympärillä vain onnellisen näköisiä ihmisiä. Ja kuitenkin tiedän, että monille on tapahtunut ja tapahtuu koko ajan paljon pahempia asioita.
Jos joku ihmistä jalostaa ja kehittää niin ehkä sitten se, että jos pystyy tarttumaan toiseen oksaan kun ensimmäinen pettää. Tämä on kai sitä mistä sanotaan, että joku on päässyt yli jostain. Minusta tuo yli pääseminen vaan on tosi huono ilmaus, sillä ei ihminen ole eikä pidä olla mikään teflon josta kaikki valuu pois. Kaikki kokemukset jättävät jälkensä, mutta ajan mittaan ehkä voi vähän vaikuttaa siihen millaisia jälkiä meihin loppujen lopuksi jää. Käsittääkseni tämä vuorovaikutuksessa maailman kanssa oleva ja jatkuvasti muuttuva juttu on se mitä kutsutaan persoonallisuudeksi.
Ajatelaan syntymästään vammaisia mikä on kärsimyksen määrä.
Niiden jotka ovat syntyneet terveinä pitäisi olla kiitollinen siitä,entäs kun terveys tuhotaan viinalla ja huumeilla.
Olet saanut hienoja vastauksia, jotka voin myös itse allekirjoittaa.
Luepas vielä vastaukset nm. Runotyttö 10.9.
päätös, että olet päättänyt jääräpäisesti kestää yksin tämän kärsimyksen?
ja onko kysymys siitä, ettet jaksakaan - kestää sitä yksin?
mun tietääkseni kaikki vastoinkäymiset kannattaa jakaa, jos vain mahdollista, kertomalla edes niistä ystäville, mutta myös niiden aiheuttajalle/aiheuttajille. Sekin voi helpottaa vähän.
Pieninä paloina sen - vastoinkäymisen - kohtaaminen, hyväksyminen on vähän helpompaa.
Olemmeko sortuneet ylivoimaiseen vahvuuteen - tyyliin "apua en pyydä!"
Mikään asia tuskin on ylivoimaista, mutta sen sijaan se, mikä on ehkä ylivoimaista, on elää elämäänsä ja kärsimyksiään kokonaan yksin.