Tuleeko sijoituslapset käytännössä lähinnä sijoitusvanhempien omasta kunnasta
vaiko lähikunnista
tai kenties laajemmalla akselilla??
Mietin vain asuinpaikkaamme joka on suht pieni kunta jossa itsessään ei välttämättä ole perheeseemme sopivia (biolapsia siis myös) sijoutuslapsia. Niin voidaanko sijoutuksia tehdä näin ollen kauempaakin, esim. lähialueen kunnista tms..??
vaiko lähikunnista
tai kenties laajemmalla akselilla??
Mietin vain asuinpaikkaamme joka on suht pieni kunta jossa itsessään ei välttämättä ole perheeseemme sopivia (biolapsia siis myös) sijoutuslapsia. Niin voidaanko sijoutuksia tehdä näin ollen kauempaakin, esim. lähialueen kunnista tms..??
Vastaukset 29
Vanhimmat
Hei!
Yleensä olisi hyvä jos lapsi ei olisi samasta kunnasta.
Siinä voi tulla vaikeuksia, jos asutaan liian lähellä toisiaan.
yleensä 100km etäisyys olisi hyvä, näin olen asian ymmärtänyt, silloin matka ei ole este, mutta väli on turvallinen.
Tätä vähän itsekin ajattelin, että välimatka olisi varmaankin kaikkien kannalta hyväkin.
Mietin myös, voiko itse sijoitusajatusta vetää esim. lähimmän kaupunkin kautta. Vai täytyykö aina lähteä oman kunnan sossuviranomaisten kanssa liikkeelle?
Eipä silti oman kunnan sossukaan ongelma olisi.
Otat yhteyttä sinne sossuun miltä alueelta haluaisitte lapsia tulevan.Sieltä sitten tulevat kotikäynnille.Meillä on useasta eri kaupungista lapset ja jokaisesta paikasta on omat sossut käyneet kotikäynnillä ennen lasten tuloa.
Hei!
Mitenkäs teillä onko teillä monta lasta nyt?
Onko kaikkien kuntien kanssa toiminut hyvin asiat?
Oletteko pitkään olleet sijaisvanhempina?
Meillä on nuorin 5 ja vanhin 24, mutta tietenkään vanhin ei asu enää kotona.
Missä on lapsen etu?
Eli mitä kauempaa lapset eli raha perheeseen tulee
sitä vähemmän lapsen omaiset sotkevat perheen elämää
ja rahantuloa. Siis lapsen etu on että omaisia
löytyy bussilinjan päästä. 100 km maksaa maltaita
köyhälle työttömälle eläkeläiselle joka haluaa
pitää yhteyttä lapsenlapsiinsa.
Sijaisvanhemmiksi haluavat lapsen etu ensin eio
niinkuin teette oma etu.
Millainen koti pitää olla?.
Meillä okt tilaa ja lastentarvikkeita yms.. leluja jne.. on jo valmiina tietenkin omasta takaa.
Mitä ne siis käytännössä katsoo kotikäynnillä?
Miten muuten vastuu asiat menee? Sijaisvanhempana on ilmeisesti täysin vastuullinen kuin omistaankin?
Esim. jos lapsi isompana vaikkapa äh...no vaikka varastaa jostain jotain niin tuleeko vastuullisesti vahingot meidän maksettavaksi. Tää on nyt vähän ääriesimerkki, mutta kun sijoituslapsissa on varmasti monenlaista kirjavilla taustoilla?
kannattaa ottaa kotivakuutukseen vastuuvakuutus osuus tai se taitaa siihen automaattisesti kuuluakin. ja sitten ilmoittaa sijaislapset siihen kotivakuutukseen. vakutusyhtiöitä mainostamati ainakin Tapiola ottaa sijaislapset mukaan vakuutukseen. Jos lapset omat tai lainatut sitten tekevät jotain kodin ulkopuolella/ulkopuolisille mistä syntyy korvausvastuu, saa vakuutusyhtiöstä kuitteja vastaan rahoja takaisin.
Hei!
Sossut haastattelee perhettä kun tekevät ns. ensimmäisiä kotikäyntejä. Heidän mottonsahan on, lapselle etsitään kotia, ei kodille lasta! Mutta en tiedä montako kertaa näin todellisuudessa käy? Lapsiahan on huostassa paljon enemmän mitä löytyy perheitä.
Itselläni on ollut 4 sijaislasta, ei yhtään biologista. Nyt enää kotona asuu yksi murkkuikäinen. Murrosikä on todella rankkaa näillä lapsilla, perheet joutuu koetukselle ääriään myöten. Vastuu lasten kasvatuksesta ja erilaisista korvauksista on perheellä - ainakin omalla kohdallani on ollut näin.
Tämä on erittäin haastavaa ja palkitsevaakin, mutta toistan myös äärettömän raskasta varsinkin kun lapset tulevat murrosikään!!!! Sillon lapset käyvät läpi mm. miksi heidät on aikoinaan hylätty.
Tuokin näkökulma on otettava huomioon eli lapsi siis saattaa tarvita kodin aikuisikään saakka.
Tulohetkellä pieni lapsi kasvaa aikanaan aikuiseksi.
Olen kyllä miettinytkin tätäkin asiaa eli mitäs sitten kun tullaan murkkuikään ja alkaa kyseenalaistamis-oman identiteetin haku jne...Varmasti tulee vaikeitakin jaksoja. Tämä onkin yksi hyvä mitta jaksaako tällaiseen lähteä ylipäätään.
Uskoisin silti jaksavani. Omat kasvaa edellä ja murkkuikä se heillekin tulee tietenkin eripohjilta.
Mutta hyvä näitä on miettiä ennen kuin hommaan alkaa.
Millaisia ongelmia teidän sijoituslapsilla nousi murkkuiässä? Siis miten ilmeni? Ja miten selvisitte?
Vakuutuksen kannattaa siis varmaankin ottaa.
Miten esim. sairaus/tapaturma tapauksessa? Jos ajatellaann niin, että sattuu jokin mikä tahansa onnettomuus LAPSELLE meistä riippumattomista syistä.
Lähinnä haen sitä, että onko sijaisvanhemmat ikäänkuin juridisesti TÄYSIN vastuussa sijoituslapsesta? En tarkoita perintö yms... asioita nehän on vain biologisille/adoptoiduille lapsille vaan se kaikki muu?
Onko omilla biol.vanhemmilla käytännössä mitään sanavaltaa lapseensa jos hänet on sijoitettu?
Hei!
Luin tässä käytyjä keskusteluja.
Iski silmiini tuo vakuutusasia, kyllä nämä lapset ovat niin lainassa meillä ja ovat ikävä sanoa, mutta totta kylläkin, yhteiskunnan omaisuutta, eli meillä todellisuudessa, tehty toimeksiantosopimus, josta saamme palkan ja kulukorvauksen, eli hoidossa meillä, vaikka kuinka haluaisimme heidät, olemme sijaisvanhemmat.
Se kyllä tarkoittaa myös sitä, että kunnilla on vakuutukset lapsia varten, meiän lapsi hajotti terapiassa paikan ja lasku lähetettiin lapsen sijoittakunnalle, eikä missään nimessä meille, kuten kuuluukin.
Se minua ottaa päähän, kun lapsiin kiintyy, kuin omiinsa ja heidät voidaan kesken sijoitusta, siirtää vanhemmille, eli se on kova pala meille sijaisille sitten luopua monta vuotta kestävästä urakasta", vaikka työ ei turhaa olekaan ollut, mutta kyllä se sillä hetkellä siltä tuntuu.
Meillä voi olla edessä juuri tälläinen prosessi, kukaties, tulevaisuudessa ja nyt jo paineen alla eletään.
Lapsen joka on jo pienestä asti kokenut kovia, pitäisi saada olla edes sen lopun aikaa mitä lapsuus ja nuoruus kestää, yhdessä paikassa. Kyllä he voivat omat vanhempansa pitää sitten loppuelämän jos siltä näyttää.
Meillä tuo murrosikä on kaikilla ollut raju, siinä on lasit helisseet, mutta vain kotona onneksi.
Muuten kyllä niin fiksuja lapsia ja nuoria, josta olenkin ylpeä, kun ottaa lähtökohdat huomioon.
Minusta tuo tukiperhe homma voisi epäilijöille olla hyvä, jos on vähänkin epävarma, niin siinä saisi esimakua tulevaan, kun ei nää lapset minun mielestä ole mitään koe mielessä otettavia.
onkohan vastuukin lapsen teoista kiinni sijoittavasta kunnasta, kuten korvaukset hoidosta ja harrastusvälineet ja muukin on kiinni sijoittavasta?
Helsinki ainakaan ei maksa lapsen tekemää ilkivaltaa ( tuulilasien särkemistä esim) vaan nimenomaan suosittelee kotivakuutuksen käyttöä.ja koti vakuutus korvaa vain muille tehdyn pahan, se mikä tehdään sijaisperheelle jää itselle. penniäkään ei ole tullut leikellyistä vaatteista, särjetyistä ikkunoista Helsingiltä.
kaupungilla ei ole varaa maksaa, kun nämä tekevät kaiken aikaa kaikkea, sanottiin...
Eihän kai kukaan "koe" mielessä sijoituslapsia ota? Kyllä luulen näitä asioita miettivien miettivän pitkään ja hartaasti ennen kuin sijoitus vanhemmaksi ryhtyy. Meille itsellekin sijoitusvanhemmuus olisi ajankohtaista todellisuudessa vasta vuoden-parin-kolmen päästä. Haluamme omiemme kasvavan sen verran isoiksi, että todella myös ovat jollain tapaa jutussa mukana. Toisaalta tämä miettimisaika tavallaan myös joko vahvistaa halun ottaa sijoituslapsia tai sitten päinvastoin huomaa hyvissä ajoin, ettei tämä olekaan meidän juttu ja tätä prosessia työstetään meillä paraikaa.
Näistä asioista pitää saada ja pystyä keskustelemaan.
Ja vaikka olisi kuinka varma haluistaan ottaa sijoituslapsia elämän tilanteet voi muuttua eli kaikki ja kaikkialla on mahdollista. Sen elämä on itselle opettanut.
Yksi miettimisen arvoinen asia nimenomaan on tuo , että sijoituslapsiin kiintyy.
Alusta asti pitää olla selvää, että lapsi jota olet hoitanut ja rakastunut saatetaankin viedäänkin pois.
Sitä prosessia pitää alkaa käymään jo ennen kuin lapsia on saanutkaan sijoituslapsiksi.
He ovat kirjaimellisesti lainalapsia ja lainassa ajan johon emme voi vaikuttaa.
Uskon että sijaisvanhemmaksi haluavia on paljonkin, mutta tämä luopumisen raskaus on se joka karsii.
aikaisemmin joissakin näissä keskusteluissa maininnut että LUKEKAA tarkkaan sopimus ennen kuin kirjoitatte sen alle.
Kuten tuo vakuutus homma se on yksi asia joka pitää olla mukana sopimuksessa. Muuten ette ota lasta huostaan jne. Meillä korvaa kaiken mitä lapsi tekee vahinkoa, omavastuun korvaa kunta josta lapsi on sijoitettu.
Ottakaa siis selville Sijaiskodin kaikki edut ja vaatimukset se on mielestäni kaiken lähtökohta. Sopimuksen kirjoittamisen jälkeen sitä on sitten myöhäistä ruveta vinkumaan.
Minulle tulee tunne kun olen lukenut juttuja Sijaisvanhemmuus palstalta että monet sijaisäidit eivät paneudu siihen todelliseen asiaan olla sijaisperhe. Rakkauden-, hellyyden-, huolenpidon jne. antaminen lapselle on sitten toinen asia. Otattehan itsellenne tehtävän josta maksetaan korvaus ja joka on myös laillisesti määritelty ja siihen kuuluu velvoitteet ja vastuu. Myös sijoittavan kunnan vastuu on että niitä noudatetaan. Mutta jos ei halua vaatia niin asettaa kaiken kyseen alaiseksi ja kierre senkuin jatkuu.
Helsingin seudun kunnat on pantava koville ei siinä auta näköjään muu. Sijoittakoot lapsensa minne haluavat siinä onkin sitten heillä "tenkkapå".
Tämä ei ole miktään hyväntekeväisyys työtä se meidän pitää tehdä selväksi heti ensi kättelyssä.
Meille sosiaalissa annettiin heti alkuunsa tiedotus ja kehoitettiin ruveta jäseneksi Perhehoitoliittoon. Sieltä saa sen tiedon mitä on sosiaalihallitus ja ym. päättäneet.
Mielestäni se antaa turvaa ja varmuutta tehtäväämme.
Emme me ainakaan halua sellaista että pitää naukua korvauksia vaan ne on sovittu jo etukäteen miten menetellään. En meinaa että enkö ole joutunut kirjoittamaan ylempään portaaseen ja motivoimaan tahtomme läpi. Nyt ei ole minkään laisia epäselvyyksiä niistä mitä korvataan ja mitä ei.
Sijaisvanhemmuus on kuin elämäntapa eikä sitä moni voisi ede ajatella kohdalleen.
Tämä on todella hyvä elämäntapa. Mutta kannattaa valmistautua ja miettiä kunnolla.
Murkkuikä on kaikilla sellaista "etsikkoaikaa", mutta nämä lapset kyselevät hiljaa itsekseen kaikenlaista. Meillä oli se ikävä asia, että mieheni kuoli juuri kun vanhin sijoitetuistamme tuli murkkuikään. Hänen kapinansa kasvoi kasvamistaan. Oikeastaan lapsena oli äärettömän helppo lapsi. Alkoi koulusta lintsaaminen ja sitten tuli kuvioihin huumeet. Tästä kaikesta oli surullinen. Hän joutui sairaalahoitoon, sieltä karkaili ja sitten loppujen lopuksi huumehörhönä yritti puukottaa hoitajaa. Olin häneen koko ajan yhteydessä, mutta en pystynyt häntä auttamaan. Loppujen lopuksi hän päätyi itsemurhaan - äärettömän surullista.
Toisillakin on murkkuiässä tullut kuvioon alkoholi, huumeiden kokeilut, pillerit, koulusta lintsaamiset ja kotoota karkaamiset. Yksi halusi itse lähteä nuorisokotiin. Sielläkin oli rankkaa, mutta nyt hän on upea aikuinen nainen ja olemme äärettömän hyvissä väleissä.
Kun oli vaikeeta en sossulta saanut yhtään apua. Hän oli mm. kotikäynnillä kun lapseni karkasi kotoota, hän vaan istui tuolilla eikä sanonut eikä tehnyt mitään. Jäin näiden asioiden kanssa aivan yksin. Itse oli haettava muualta apua omaan jaksamiseen.
Emme ole koskaan myöskään saaneet sossulta rahaa kun lapsemme ovat rikkoneet esim. kaivinkonetta, naarmuttaneet autoa ym. Aina on täytynyt itse ne maksaa, vakuutusyhtiöt eivät korvaa yli 12 v tekemisiä, ei ainakaan siihen aikaan.
Sijaisvanhemmuuteen ryhtyminen vaatii täysin molempien vanhempien siihen täydellistä sitoutumista!!
Hei!
Luin taas tässä ja tuli mieleeni, onko joukossa perhekoteja, silloin käsitän tuon maksun perheen piikkiin joutuvan, mutta jos tavallinen sijaiskoti, ei voi tulla kuuloonkaan.
Eihän sijaislapsesta sellaisia makseta, että sillä maksetaan kalliita ikkunoita ym.
On kyllä väärinkäsitys, emme ole koskaan maksaneet mitään lapsen rikkomaa.
Sitten vielä, kyllä sitä on moni ottanut heppoisin perusteluin sijaislapsia ja sitten on perhe hylännyt, on nimittäin kokemusta tästä.
että kyllä sijaisvanhempiinkin mahtuu monenlaisia.
Itsellä kun on omia lapsia ei voisi kuvitellakaan lähtevänsä "lähenpä huvikseni kokeilemaan" periaatteella. Sitä ajattelee, että mitä jos ne sijoitettavat lapset olisivatkin omia ja sitä kautta ajattelee kuinka he kokisivat tällaiset asiat.
Jos hommaan lähden - lähden sydämellä ja taistellen lasten puolesta.
Mutta todellakin haluan olla ehdottoman varma, etten tuota lisää petttymyksiä jo särjettyyn pikkusydämeen.
Tämäpä se toisaalta mietityttääkin ja toivon että muutkin jotka miettii kuten me sijaisvanhemmuutta miettisivät loppuun asti.
Ihan hyvä "sijaisäiti", että otit asian esille sillä ajattelen itse aivan samalla tavalla ja toivon että kaikki jotka harkitsevat sijaisvanhemmuutta miettivät asian loppuun saakka ja joka mahdolliselta kantilta.
Kuulostaa viisailta nuo sanasi.
Tavallaan helpoin ja selvin lähtökohta todella on tehdä alusta saakka sävelet selväksi ja paperille. Eipä tarvitse sitten ihmetellä kuka maksaa ja kelle jos sellainen aika syystä tai toisesta tulee.
Ja todellakaan ei pidä tavallaan lähteä liikaa hyväntekeväisyys linjalle.
Pitäisi olla ikäänkuin valmiit linkit mistä apua saa kun sellainen ja sellainen mahdollinen ongelma vastaan tulee.
Ei tietenkään kaikkea voi ennustaa, mutta eiköhän aika pitkälle tiedetä kuitenkin näiden sijoitettujen lasten taustoja toisinsanoen jo siitä, miksi huostaanotto on tehty. Niistä voi jonkinmoista ennakkoarvioita tehdä aiempien kokemusten pohjalta. Toki jokainen yksilö purkaa itseään omalla tavalla mutta varmasti yhteneväisyyttäkin löytyy.
Kuulostaa aika kovalta esim. sijaisäidin kokemukset että itse sai taistella avun sijoitetun lapsensa huumeongelmiin huh huh. On varmasti ollut rankkaa. Toki tällaiset ongelmat voi osua kohdalle biolapsenkin kohdalla.
Hei!
Miksi kukaan ei ole vastannut minulle, oletteko perhekoteja?
Lähinnä nuo perheet jotka ovat joutuneet itse korvaamaan sijaislasten tekoset, minua kyllä ihan oikeasti kiinnostaisi.
Koska teen kaikista epäkohdista pian kirjelmän ja tämä on kyllä yksi asia joka siihen kuuluu.
Yksi on sukulaisten ja sijaislasten tapaamiset ja niiden vaikutukset lapsiin.
Kertokaa kuinka pitkiä aikoja teillä vierailut kestävät sukulaisissa, päivän vai viikon vaiko valvonnan alaisena sos.toimistolla tai vast.tiloissa, olisi kiva kuulla.
Onko lapsenne kaikki lomat esim. lähisukulaisissa, kuten mummolassa tai vastaavasti sukulaisissa.
Emme ole perhekoti. Mutta olemme joutuneet itse maksamaan kaiken. Sossut ovat sanoneet etteivät he maksa, onhan kaikki tapahtunut sijaisperheessä, sijaisperheellä on vastuu lasten tekemisistä - käsittämätöntä, olen tätä miettinyt aina kun olen siihen törmännyt.
Joku lapsistani on ollut sukuloimassa ja se on ollut hyvä, edellyttäen että sukulaiset ovat ns. "täysjärkisiä". Äiti on käynyt tapaamassa lasta mm. ensikodissa tai jossain muussa ns. julkisessa paikassa. Yhden lapseni isä soitteli lapselle joka ainut päivä vankilasta, lapsi oli aivan poissa tolaltaan, pyysimme sossua puuttumaan asiaan, hän ei vaan uskaltanut sanoa tästä isälle. No ainoa keinomme oli soittaa sossulle ja sanoa että nyt sitten saatte etsiä lapselle lastenkotipaikan, emme jaksa tuollaista päivittäistä isän soittelua joka saa lapsen pois tolaltaan. Sossu pelästyi ja asia järjestyi. Todellisuudessa emme olisi lasta vieneet meiltä pois, mutta totesimme ettei meillä ole muutakaan "pelottelukeinoa" sossua kohtaan.
En ole oikeastaan kuullut kenenkään sijaisvanhemman sanoneen, että biologisten vanhempien luona oleilu olisi ollut lapselle hyväksi. Tapaamiset on ok jos ne on valvotusti suoritettu.
Hei!
Kyllä on aivan mahdotonta, jos sijaisvanhempien palkasta otetaan vielä kaikki vahinkojen aiheuttamat kulut pois, ei tässä ole mitään järkeä.
Kyllä jonkun pitäisi puuttua asiaan!
Olen aivan samaa mieltä, että meidän sijaisvanhempien asioita pitäisi jossakin instanssissa hoitaa. Me olemme kuitenkin sen verran vähemmistö ettei kukaan ole halukas viemään etujamme eteenpäin.
Sijaisvanhemmille maksettava palkkio ja kulukorvaus on niin pieniä ettei niistä kustanneta mitään ilkivallan tekemisiä. Mutta näin se vaan käytännössä on.
Lapsia ei todellakaan oteta rahan vuoksi vaan ihan puhtaasti rakkaudesta lapsiin!
Eipä ne asiat muuten hoidu kuin laittamalla vetoomus ministeriöön, että sijaisvanhemmat tarvitsevat myös tahon joka huolehtii heidän asioistaan ja oikeuksistaan.
Siis eikö tällaista tosiaan ole?
Ehdottomasti pitäisi olla.
Jos lapsen etua ajatellaan täytyy olla tasavertamalli eli taho joka tukee ja puoltaa biovanhemmuutta
kuin myös TAHO joka tukee ja puoltaa sijaisvanhemmuutta. Jos näin saadaan lapsen pompottelut perheestä-laitoksesta-omilta vanhemmilta toiseen poistettua vähennettyä SE ITSESSÄÄN ON jo lapsen etu.
Eihän yhdenkään lapsen etu ole kiertää paikasta toiseen.
ja mitä pienemmän lapsen asiat saadaan vakautettua sitä parempi on takuulla lapsen ennuste rakentaa itsestään ehjä ihminen.
Olen sivusta seurannut reilun kymmenen vuoden ikäisen tytön elämää siitä saakka kun hänen äitinsä ratkesi lopullisesti kuningas-alkoholin pauloihin.
Tämä tyttönen on n.3 vuotiaasta saakka lentänyt omalta äidiltä sijaisperheeseen, sieltä väliin sukulaisten hoiviin ja sitten taas kun äidillä ajatus kirkkenee hänelle ja ttas kun putki tulee päälle hän on uudessa pewrheessä.
MIKSI???
Koska viimeiseen asti uskotaan äidin MUKA kykenevän hoitamaan lapsensa mitä hän ei ikinä tule tekemään.
Entäs lapsi? Täysin hajalla, rikki edes omat läheiset eivät enää hänen kanssaa pärjää eikä jaksa pitää häntä.Hänet on rikottu--pilattu.
SOSSUVIRANOMAISET tämä/tällaiset kierteet tulee katkaista. Yksikään lapsi ei ole vanhempiensa leikkikalu " tänään hoidan-huomenna en". vaikka kuikna olisi hänet synnyttänyt.
Yhdnkään lapsen ei tule jäädä sossuviranomaisten päättämättömyyden uhriksi.
Kaikista vaan ei ole vanhemmiksi näin vain raaka tosiasia on.
Vieritän siis TÄYSIN vastuuta huostaanotettujen lasten asioita hoitaneille sosiaaliviranomaisille.
katsokaa peiliin ja tutkikaa työhistoriaanne? Miten selvisivät ne lapset jotka teidän päätöstenne nojalla ovat lentänee kodista kotiin laitoksesta laitokseen. Katsokaa peiliin!
Olen lähettänyt kahdelle eri kansanedustajalle näistä sijaisvanhempien "epäkohdista" sähköpostia. Kun olen pyytänyt vastaamaan, että ovat viestini saaneet, sen olen saanut. Mutta tekoja ja hälyä en ole kuullut. Tämä on sellainen asia joka koskettaa vain niitä joilla on sijoitettu lapsi kotona. Kansanedustajat eivät tähän jaksa/halua puuttua.
Onhan olemassa Perhehoitoliitto. Siellä ajetaan kyllä asioita, mutta vaikeus on varmasti just siinä kun eri kunnissa suhtaudutaan eri tavalla näihin kustannusten korvauksiin ja yleensä sijaisperheessä eteentuleviin ongelmiin.
Tiedän erään sijaisperheen jossa äiti alkoi ajamaan lasten kotiuttamista. Hän on erittäin vahva ihminen ja kaikkien asianajajien kautta saikin asiat niin, että lapset määrättiin takaisin kotiutettaviksi. Kun kotiutus oli "ovella" biologinen äiti sanokin ettei tule jaksamaan lastensa kanssa, halusin vain kokeilla saanko nämä itselleni takaisin!!!!!!!!!!
Olen kanssasi aivan samaa mieltä että lapsi menee täysin riekaleiseksi - eihän kukaan tuollaista kestä - ei aikuinenkaan!!!
Luulen myös, että jos sijaisperheestä palautetaan biologiseen kotiin lapsi niin kuinka moni on valmis ottamaan sen lapsen takaisin sijoitukseen? Ei siksi etteikö olisi kiintynyt ja rakastaisi siitä lasta, vaan siksi että pelko uudesta menetyksestä on oven takana.
On sossuja jotka ovat rohkeita ja uskaliaita viemään erilaisia epäkohtia eteenkinpäin. Mutta myös niitä "nyhveröitä" löytyy. Valitettavasti minulle on osunut juuri tämä "nyhverö". Onneksi olen ollut rohkea ja riittävän vahva pitämään näiden pienten taimien puolta.
Minulle on sattunut perhe, jossa ei olla mihinkään tyytäväisiä, vaan käydään lapsen kautta surutyötä meihin kohdistuen.
Eli kaikki on sijaisperheen syytä, nyt olen vielä surukseni huomannut, että sossu haluaa olla kiltti huomioija ja myötäeläjä koko tuon suvun kanssa, mistä lapsi sijoitettiin, meillä ei ikinä ennen ole tälläistä ollut.
Valitin tästä ja sanoin, ettemme voi jaksaa, että me otamme kaikki heidän pahat olot niskaamme, saimme vastauksen, että se on sijaisperheen työtä ja ei kannata ottaa niitä vakavasti. Mutta kyllä kodin ilmapiiri kärsii, jos yhden suvun kanssa on koko ajan tämmöstä.
Miksi sossut ei voi suoraan sanoa, että piste ja käskeä heidän hakea apua jostain muualta.
Minusta tämä on sijaisten aliarvioimista !
Onpa harvinaisen tekemällä tehty keskusteluketju! Läpi koko ketjun kuultaa teennäinen viritysvirsi.
Miksi ryhtyä sijaisperheeksi, mikäli kokee asiat tämän ketjun tavoin. Eikö lasta pitäisi rakastaa ehdoitta? Ei lapsi mitenkään itsestään rakennu, vaan sen eteen on tehtävä todella paljon työtä.
Luulo, että kaikki johtuu biovanhemmista on ihan hakotiellä oleva asia. Lapsi ei välttämättä ole kotonaan pirstoutunut. Esimerkki löytyy : Lapsi hyvinvoiva täysin ikäkäyränsä mukaan kehittynyt. Huostaanotto tässä tapauksessa aivan pimeä.
Sijoitettuna perhetukikotiin (sosiaali vetoiseen sellaiseen) on se, joka pirstoi tämän lapsen minä kehityksen ja vuorovaikutuksen alkeet. Sijoituksen aikana lapsen kehitys on "romahtanut".
Lastensuojelua se ei todellakaan kiinnosta pätkääkään. Mikäli tällainen lapsi otetaan sijaisperheeseen, vaatii lapsi todella paljon rakkautta, hellyyttä ja lämmintä syliä.
Oikotietä onneen ei ole. Toisekseen lainaa lapsi on biovanhemmillaankin. Pois ovat omanikin lentäneet. Murrosikä on vaikea monesti myös bioperheissä. Siihenkään ei oikotietä ole.
Tuossa iässä viimeistään pitäisi selvittää OIKEAT HUOSTAAMISEN SYYT ja SELVITTÄÄ NE MURKKUIKÄISELLE.
Muuten lapsi jää juurettomaksi ja muukalaiseksi lopuksi elämäänsä.
Ihmeen huonosti tällä palstalla on "vanhempina" onnistuttu. Ihan ihmetyttää...
Olisiko yhtään positiivista sijaisperhettä, joka olisi onnistunut. Rakkaus peittää paljon jos se on aito.
Olen kanssasi samaa mieltä monessakin asiassa.
Hyvä, että lähdetään kyselemään ennen toimeen ryhtymistä.
Jos tärkeämpää on taloudellinen tuvallisuus, kuin lapsen hoidon turvaaminen, on parempi unohtaa koko juttu.
Eihän tässä elämässä muutenkaan ole mitään mitä ei voisi menettää. Yksi motoistani onkin: En halua mitään, mitä minulla ei ole varaa menettää.
Lapsibisnes on hirveä sanayhdistelmä. Valitettavasti se on vakiintunut suomalaiseenkin sanastoon.
Jos sijoitusperheet toimivat tässä ketjussa avautuvalla tavalla, on todella parempi palauttaa lapset omille vanhemmilleen, jos nämä jotekutenkin pystyvät lastaan hoitamaan. Erikseen on tietysti lapseen kohdistuvat rikosluontoiset tapaukset. Hyviä sijoitusperheitä löytyy kyllä, mutta heillä onkin alunalkaenkin toisenlaiset periaatteet ja kypsyys vanhemmuuteen.
Me ollaan yritetty sijaisvanhemmiksi. prosessi alkoi jo syksyllä 2005. ollaan n. 40 vuotiaita, naimisissa, tunnettu vuosia, ei ongelmia alkoholinkäytössä, ei väkivaltaa, työ joka sallii paljon kotona olemista. erottu kumpikin aikoinaan vuosituhannen alussa, sukulaisuhteita on karsiintunut kun eivät hyväksyneet tilannetta.ollaan oikeasti onnellinen uusioperhe mutta sosiaalityöntekijät eivät nähävästi hyväksy suhteen tuoreutta, sitä ettei olla miehen ex. puolison kanssa kavereita kun hänen puolella on paha alkoholiongelma ja kun oli kaappijuoppo niin ei lähimmäiset voineet uskoa. sosiaalityöntekijät tekevät hänestä vastaavan objektin kuten olisi ollu sijoituslapsen vanhempi kyseessä eli jos ei selvitä ex. kanssa niin ei selvitä sijoituslapsen vanhemmankaan kanssa.
puitteet ovat meillä kuitenkin kunnossa, tilava talo, koulut, päiväkodit, harrastukset lähellä.
ottaa todella päähän kun vanhemmista on kuulema pula ja lapsia löytyy konttaamassa ties minkä pusikon takana.
ei kannata tuhlata edes aikaa sijaisvanhemmaksi jos et ole seurustellut puolisosi kanssa teini-iästä lähtien, meillä ainakin aktiivinen pienen lapsen vanhemmuusaika menee kohta ohi. vakavasti ollaan harkittu oman lapsen tekoa, vanhemmaksihan kelpaa kuka hyvänsä.
Koko keskustelun luettuani, olen tätä mieltä: ÄLÄ MISSÄÄN TAPAUKSESSA RYHDY SIJAIVANHEMMAKSI. Muutenkin keskustelussa käy ilmi ettei kasvatuksen aakkosetkaan ole vielä monellakaan hallussa. Vaikeita murkkuja saa kasvattamalla. Lapseen pitää uskaltaa kiintyä, se on perus edellytys.
Lapset niin omat kuin vieraittenkin ovat lahjaa ja lainaa. Joka tapauksessa lapset lähtevät pois.
Pitäisi kokea itsensä etuoikeutetuksi, jos saa mahdollisuuden rakastaa, eikä miettiä tulevaa. Kuinka voisimmekaan nauttia läheisistämme, ystävistämme ja elämästämme, jos ajattelisimme aina luopumisen tuskaa. Rakastakaa heitä, jotka ovat lähellänne tänään.
Huomisesta ei tiedä, olenko minä tai ovatko he.
Sijoitusperheen tai sellaiseksi aikovan on muistettava myös lapsen oikeudet. Lasta rakastaessaan heidän on rakastettava myös lapsen menneisyyttä ja pidettävä lapsesta huolta niin, että hänen oikeuksiaan ei loukata.
Lapsi, joka on vieraantunut kokonaan suvustaan ja menneisyydestään voi kasvaa vaikea murkku. Siinä iässä tarvitaan vahva tietoisuus siitä KUKA MINÄ OLEN. Tieto sijaislapseudesta ei riitä, tarvitaan juuret, jotka porautuvat peruskallioon. Elämä on perin tuulinen paikka, tarvitsemme vankan perustuksen kestääksemme kaikki vastatuulet.