Olen 42v nainen kahden kouluikäisen pojan äiti perheeseen kuuluu avomies,asumme keskisuomessa.
Olen sairastanut masennusta n 15 vuotta,ensin synnytyksen jälkeinen masennus,vuosia sitten diagnoosi oli kaksisuuntainen mielialahäiriö ja nykyistä tilannetta en edes tiedä mikä on.
Lääkitys on ja käyn säännöllisesti sairaanhoitajan juttusilla,en tiedä onko siitä mitään apua mutta ainakin yritän.
Rakas työni loppui kesäkuussa ja se aiheutti mielialan muutosta alaspäin,yritän ajatella positiivisesti ja hakea koko ajan töitä mutta ei ihan helppoa ole.
Jokainen päivä vaatii äärimmäistä ponnistelua,olen koko ajan kotona ja teen kotityöt ja huolehdin lapset.
Rahaa ei ole lähteä kaupunkille tai kirppareille kiertelemään,tuntuu että ystävät jäivät kun työni loppui.
Alussa jaksoin pitää yhteyttä mutta kun ei heistä paljon kuulu en ole enää jaksanut viestitellä.
Tuntuu että jäin ihan tyhjän päälle ja yksin,tiedän etten ole tässä tilanteessa ainut,mutta se ei nyt jaksa lohduttaa.
Ulkona olen koettanut olla mutta en ole kävelystä ja luonnosta nauttinut yhtään,tulee mieleen onko tämä masennus minun ainainen seuralainen koko loppuelämän.
Onko ainut keino vaan oppia elämään tämän kanssa,en tiedä en.
Olen sairastanut masennusta n 15 vuotta,ensin synnytyksen jälkeinen masennus,vuosia sitten diagnoosi oli kaksisuuntainen mielialahäiriö ja nykyistä tilannetta en edes tiedä mikä on.
Lääkitys on ja käyn säännöllisesti sairaanhoitajan juttusilla,en tiedä onko siitä mitään apua mutta ainakin yritän.
Rakas työni loppui kesäkuussa ja se aiheutti mielialan muutosta alaspäin,yritän ajatella positiivisesti ja hakea koko ajan töitä mutta ei ihan helppoa ole.
Jokainen päivä vaatii äärimmäistä ponnistelua,olen koko ajan kotona ja teen kotityöt ja huolehdin lapset.
Rahaa ei ole lähteä kaupunkille tai kirppareille kiertelemään,tuntuu että ystävät jäivät kun työni loppui.
Alussa jaksoin pitää yhteyttä mutta kun ei heistä paljon kuulu en ole enää jaksanut viestitellä.
Tuntuu että jäin ihan tyhjän päälle ja yksin,tiedän etten ole tässä tilanteessa ainut,mutta se ei nyt jaksa lohduttaa.
Ulkona olen koettanut olla mutta en ole kävelystä ja luonnosta nauttinut yhtään,tulee mieleen onko tämä masennus minun ainainen seuralainen koko loppuelämän.
Onko ainut keino vaan oppia elämään tämän kanssa,en tiedä en.
Vastaukset 1
Vanhimmat
Kirjoituksestasi saan käsityksen että olet vahva , mainitsemastasi masennuksesta huolimatta. Pidät parhaasi mukaan kiinni rutiineista , käyt säännöllisesti hoitajan juttusilla , pidit päättyneestä työstäsi eli teit sen hyvin , haet aktiivisesti uutta työtä , yritit huolehtia ystävyyssuhteista , pyrit ajattelemaan positiivisesti , teet kotityöt , huolehdit lapset , käyt ulkoilemassa , kykenet ajattelemaan kaikesta realistisesti . Selvästi olet jaksanut ammentaa itseesi voimaa ja ylläpitänyt toivoa . Aivankuin hallitsisit elämääsi , kaikesta masentavasta huolimatta . Onko se voiman ammennuspaikka ollut työyhteisö vaiko kotiyhteisö lapsineen avopuolison kera .Todennäköisesti molemmat yhdessä. Sinulla lakkasi kertomasi mukaan työyhteisöllisyys toimimasta, koska viittasit tunteeseen ystäviesi kaikkoamisesta työsi matkassa reilut 2 kuukautta sitten. Oletko jaksanut tämän kuluneen jakson ansiotyön päättymisestä tähän päivään vanhoilla voimavaroillasi , vai oletko ammentanut vielä lisää positiivisuutta jaksaa eteenpäin omasta perheestäsi. Sekin kertoo vahvuudestasi ja päättäväisyydestäsi .Perhe antaa voimaa , mutta myös syö sitä paljon. Keskustelupalsta saattaa toimiessaaan olla pieni ensiapu yhteisöllisyysvajeeseesi , mutta on vain ensiapu. Tulisiko mieleesi jokin aktiviteetti kodin ulkopuolelta josta voisit kuvitella muodostuvan mielekkään yhteisön, kotiyhteisön rinnalle. Sehän saattaa toteutua uutena työpaikkana milloin hyvänsä , mutta onko mitään harrastuspohjaista yhteisöä , joka ei vaadi liikaa rahaa. Onko kunnassasi vapaaehtoistoimintaan perustuvia keskustelu ja toiminta yhteisöjä tai mielekästä muuta seuratoimintaa jossa kontaktit kodin ulkopolelle loisi tilaisuuden uusiin ystävyyksiin ja ehkäisisi siten yksinäisyyden tunnetta mielestäsi ,jota lapsesi ja avomiehesi eivät riitä poistamaan. ter. R.R.