Itselläni oollut epilepsia noin 20 vuotta ja pysynyt melko kohtauksettomana. Alkoi aikanaan kouristuskohtauksella jossa meni myös taju. Muutaman kerran olen sen jälkeen ollut sairaalahoidossa kun on tullut pienempiä kouristuskohtauksia lähinnä jalkaan. Nyt minulla ollut noin vuoden noita kouristuksia jalassa päivittäin ja neurolla kävin vuosi sitten. Tehtiin eeg ja oli soittoaika ja nyt odottelen uutta neuron aikaa. Tuntuu itsestä ettei oteta vakavasti kun en mene tajuttomaksi vaikka kouristukset häiritsee todella paljon elämääni. Siis ovat niin voimakkaita että kaadut ellen saa jostain kiinni. Onko muilla ollut saman tyyppisiä ongelmia neurologien kanssa? Olisi myös kiva tietää onko jollain muulla tälläinen epi joka pääasiassa kouristaa yhdessä raajassa?
saatteko apua
turhautunut76
0172
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.