isyys

1. oletteko te olleet isyydestä ylpeitä ja iloisia ja kertokaa isyydestä jotain muille
1169
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Minä olen kokenut nyt puolisoni raskauden erittäin positiivisesti kun viikkoja takana 24. Alkuraskaus ajat olivat tosi rankkoja puolisoni hormonimuutosten takia. Vähän väliä kaikki asiat oli väärin ja se hormonimyrskyn voi ihan aistia huoneessa missä puolisoni oli. Mietin todella että mihin olin joutunut. Tein suurta ajatustyötä tuona aikana ja alkoi helpottamaan huomattavasti. Kun 3 kk oli mennyt puolisoni mielialat alkoi tasaantumaan ja hän näyttää nyt nauttivan raskaudesta. Hän on ottanut hyvin tulevan äidin roolin ja minä isyyden. Molemmat käydään erilaisissa valmennuksissa ja neuvolakäynneissä minä käyn säännöllisesti mukana.
Olen erittäin optimistinen tulevaisuudelta, että miten asiat menee ja olen todella varma isäksi. Totta kai pieniä pelkoja on mutta puhumalla ja asioiden selvittämisellä ne selviää. Tuntuu että olen kasvanut huimasti ihmisenä ja miehenä. Minusta on tullut tasapainoinen ja vastuuntuntoinen. Ja se tuntuu hyvältä. Ei ole enää levoton olo, on joku päämäärä. Kasvattaa pikkuinen poika elämän tielle. Rakastan puolisoani aivan älyttömästi. Nautimme kahdestaan olosta, keskustelemme asioista ja nautimme kun näemme toisemme iloisina tulevaisuutta kohden ja miten asiat on.
Suurta iloa minulle on tuonut lasten vaatteiden ostaminen. En voi kieltää mikä olo siitä tulee kun näen jonkun pienen vaatteen ja kuvittelen sen poikani päällä. Tunne on niin mahtava. Se että saa olla sitten rakastava isä jota minulla ei koskaan ollut. Lisäksi raskausaikana olen joutunut miettimään hirveesti menneitä aikoja, lapsuuttani ja sieltä heijastuvat möröt on väistynyt kun on saanut uutta näkökulmaa kypsempänä ihmisenä. Eli raskaus on hyvin terapeuttista psyykeellekin ja se edes auttaa ihmistä kasvamaan kohti kypsyyttä
Ei voi muuta sanoa kuin että olen onnellinen:)

Äänestä

Kommentoi aloitusta


.lkj kirjoitti:

1. oletteko te olleet isyydestä ylpeitä ja iloisia ja kertokaa isyydestä jotain muille

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu