Yksi runo kertoo enemmän kuin tuhat romaania.
Muiden kirjoittamia romaaneita on toki kiva lukea, mutta runoilla pystyy ilmaisemaan asiat hetkessä ja paremmin.
Tätä mieltä minä olen. Mitenkäs te?
Muiden kirjoittamia romaaneita on toki kiva lukea, mutta runoilla pystyy ilmaisemaan asiat hetkessä ja paremmin.
Tätä mieltä minä olen. Mitenkäs te?
Vastaukset 17
Vanhimmat
Tämähän on aivan älytöntä: proosan ja lyriikan dramaturgiat ovat aivan erilaiset, ei niillä ole mitään tekemistä keskenään. Sama kuin vertaisi lentokonetta ja sukellusvenettä. Tai oopperaa ja operettia. Käsittämätöntä.
Ja en ymmärrä tätä hetkellisyyden harhaa: Whitman kirjoitti pitkään kuuluisaa Ruohoa -kokoelmaansa. Mitä nopeudella on mitään tekemistä kirjailijan työn kanssa?
Luoja, mitä ne opettavat oppilailleen nykyään lukiossa ja yliopistossa.
Taide on ilmaisua ja tuntemuksia varten, ei terminologiaa, tutkimusta ja jäsentelyä varten. Ilmaisun ja tuntemuksien kannalta juuri mietin tuota eroa.
Proosan tai runojen ymmärtämisen tai tulkinnan kannalta on yhdentekevää, mitä muuta opetusta on saanut lukemaan oppimisen jälkeen. Tulkintaan ei pitäisi käyttää valmiita työkaluja. Tyhjä pöytä on paljon parempi lähtökohta.
tuomari tuomari...
sanoo mistä puhua saa
ja päitä katkoo
jos puheet vituttaa
gerald gerald...
grld grld...
grr grr...
Filosofinen leikittely runon ja romaanin merkityksestä pysyi asiatasolla tasan yhden aloitusprovokaation verran, sitten se vedettiin henkilökohtaiselle tasolle huoh... kun edes kiellettäisiin puhumasta, mutta kun vielä varmuuden vuoksi syljetään päälle.
"Proosan tai runojen ymmärtämisen tai tulkinnan kannalta on yhdentekevää, mitä muuta opetusta on saanut lukemaan oppimisen jälkeen. "
Aha.. JUST joo.. :D Minkähän takia sitten sitä äidinkieltä ja kirjallisuutta kouluissa opetetaan? Uskotko oikeasti, että luku- ja tulkintataitosi olisi sama, vaikka et olisi muuta lukutaidon opetusta saanut kuin peruslukutaidon (kirjaimista sanoja...)?
Jotakin tiedän asiasta, kun itse äidinkielen opettajaksi olen valmistumassa ja PISA-tutkimuksen vastauksia olen ollut pisteyttämässä. Sanotaan, että suomalaisilla nuorilla on "hyvä lukutaito" ja niin se toki onkin, mutta lukutaidon käsite sisältää monta asiaa, ja lukutaidossakin on monta tasoa. Romanttiset ajatukset taiteesta pelkkänä neroutena ja ilmaisuna, jota toiset ymmärtää ja toiset ei, on vanhanaikainen. Kirjallisuutta, lukemista ja kirjoittamista voi ja saa katsoa myös akateemisesta näkökulmasta, opiskellakin, ihan niin kuin Sibelius-akatemiassa, teatterikorkeassa ja muualla opetetaan muitakin taiteita! Teoria ei tee kenestäkään taiteilijaa tai taiteen ymmärtäjää, ei tietenkään, mutta nytkö pitäisi lopettaa lukemisen opetus ala-asteen ekojen luokkien jälkeen.... Joopajoo :P
>Kirjallisuutta, lukemista ja kirjoittamista voi ja saa katsoa myös akateemisesta näkökulmasta, >opiskellakin, ihan niin kuin Sibelius-akatemiassa, teatterikorkeassa ja muualla opetetaan muitakin >taiteita! Teoria ei tee kenestäkään taiteilijaa tai taiteen ymmärtäjää, ei tietenkään, mutta nytkö >pitäisi lopettaa lukemisen opetus ala-asteen ekojen luokkien jälkeen.... Joopajoo :P
En oikein usko, että yksi viestini muuttaa koulutusjärjestelmäämme millään tavalla. Enkä siihen pyrikään. ;-)
Mielenkiintoisimmat kirjailijat ja runoilijat olen kuitenkin löytänyt koulutuskonsensuksen ulkopuolisesta maailmasta. He eivät välttämättä ole kovin tunnettuja tai akateemisen analyysin näkökulmasta teknisiä taitureitakaan, mutta he välittävät tuntemuksia - hmmm... - sanoisinko viattomammin.
"Proosan tai runojen ymmärtämisen tai tulkinnan kannalta on yhdentekevää, mitä muuta opetusta on saanut lukemaan oppimisen jälkeen."
Olen eri mieltä. Jos jostain asiasta tietää jo valmiiksi jotain, aiheesta voi saada enemmän irti.
Sitä paitsi kaikenlainen kirjallisuus on täynnä viittauksia suuntaan jos toiseenkin. Niitä kaikki lukijat eivät näe, eivätkä siksi saa tekstistä samaa kuin "tyhjän pöydän lukija".
Proosan ja lyriikan paremuusvertailu ei sitä paitsi ole kovin mielekästä. Litra vettä on toisinaan parempi kuin linja-auto, mutta joskus linja-auto voittaa vesilitran mennen tullen. Kuten Tommy Tabermann sanoi kerran: "Jotkut tarinat sopivat runoiksi, toiset taas romaaneiksi."
P.S.
Olen edelleen sitä mieltä, että yksi runo kertoo enemmän kuin tuhat romaania. ;-)
Runo voi helposti herättää filosofisen opuksellisen pelkkiä kysymyksiä. Tosin nykyrunous on osaksi mennyt sanataituruuden ja näpräilyn puolelle.
Pitkä proosa sen sijaan on vain tylsämielisyyden yksi kulminaatiopiste, jonka mahdollisti aikoinaan maanviljely. Savannin ihmiset poimivat hedelmän täältä, toisen sieltä ja kävivät sitten lepäilemään. Maanviljely opetti sittemmin ihmisen toistamaan ja junnaamaan ja jatkamaan, vaikka olisi miten tylsää ja yksitoikkoista. Sama mentaliteetti synnytti romaanit. Tolstoi olisi varmasti ollut sitkeä sokerijuurikkaan harventaja.
mhmm... On kyllä sanottava vastalause tähänkin (ei se mitään silti, että on eriäviä mielipiteitä:))
Minulle parhaat romaanit ovat tarinoita. Ihmisellä on aina ollut tarve kuulla ja kertoa tarinoita ja ymmärtää maailmaa tarinoiden kautta. Maailma on täynnä myyttejä jumalista ja maailman synnystä, legendoja, ikivanhoja satuja, joiden alkuperä on unohdettu... Muinaiset ihmiset kertoivat toisilleen juttuja iltanuotion ääressä, suullisen perinteen varassa säilytettiin koko heimon historia isältä pojalle. Mielestäsi maanviljely synnytti romaanit; no, minusta tarinat olivat aina olemassa, mutta kirjoitustaito synnytti sitten romaanit. Tarina on niin olennainen osa ihmisenä olemista, että ei sitä voi syrjäyttää pelkkä filosofinen pohdinta tai yksittäiset ajatukset...On silti totta, että monet romaanit ovat tylsiä. ;)
Lainaus:
"Pitkä proosa sen sijaan on vain tylsämielisyyden yksi kulminaatiopiste, jonka mahdollisti aikoinaan maanviljely."
On aikamoista yksinkertaistamista ja taidehistorian yksipuolista oikomista nähdä taideromaanin pohjana tämän kaltainen toiminta, mitä edellä ehdotetaan. Alunperin romaanitaide oli suunnattu yläluokalle, agraarikulttuuri synnytti teatteria. Ja aikamoista nenäkkyyttä summata kaikki pitko proosa tylsämielisyyden käsitteeseen. Huh huh! Ja jos tämä on huumoria, en ymmärrä mikä tässä on se nauruhermoa kiihottava piste.
Niin. Kiusallista yksinkertaistaa monimutkaisia ilmiöitä yhteen lausumaan, mutta kai se on sitten tämän ajan helppohintaisuutta ja matalamielisyyttä, laiskuutta ja haluttomuutta tutkia rauhassa ja perusteellisesti asioiden pohjia. Suosittelen pitkäaikaisen tutkimisen opiskelua ja objektiivisuutta mielipiteisiin.
Ei minua kiinnosta sellainen taide, joka on "suunnattu". (Ellei se sitten ole mielenkiintoista, mutta harvoin käy niin.) Minua kiinnostaa sellainen taide, joka on kuin oksennus. Tekijänsä on pakko oksentaa se, kaikessa suuntautumattomuudessaan. Sellainen taide haiskahtaa kauas, minun nenääni.
Tuskin minä huumor'henkisyyttä tuossa tavoittelin. Ehkä olen sitten vain "yksinkertaistava, oikova, nenäkäs, helppohintainen, matalamielinen, laiska ja haluton". :-D
pöst skirptum: Mielipiteet eivät voi olla objektiivisia, kuten ei tietokaan.
No mikä se
yksi
runo on ?
Se leikittely on?
"Filosofinen leikittely runon ja romaanin merkityksestä pysyi asiatasolla tasan yhden aloitusprovokaation verran"
Ja mikä on pointti provokaatiolla?
menepä kirjastoon ja vilkaise hyllyjen valikoimaa, runokirjat sopivat yhteen hyllyväliin, romskuja on noin miljoona. jostain syystä ihmiset pitävät enemmän pitkistä tarinoista, jotka eivät ole "valmiiksi" purtuja elämänviisauksia.
on kirjan koolla ja kirjastojen hyllymetreillä? Pointtihan on ihmisten maussa, jokainen ostaa mitä haluaa.
ehkä kirjallisuutta kannattaa katsoa tuhansien vuosien spektrillä. Runoudella on pitkä perinne...
niin on romaanikirjallisuudellakin. Sekä runoja, haikuja että tarinoita on kerrottu jo luolissa, siinä kohtaa kun kieli vasta oli kehittymässä ilmaisukeinoksi, sitä ennen jo hyräiltiin.
että muna ja kana, tyhmä keskustelu.