Ketkä ovat mielestänne yliarvostetuimmat kirjailijat? Kenen tekstit aiheuttavat myötähäpeää, mutta pitäähän sitä nostaa hattua kun kerran Hesarin kriitikkosetä kehui ja kirjastossa 200 varausta?
Yliarvostetut
5
533
Vastaukset
- on heikoin
Mielestäni tulee erottaa kriitikoiden ylistämät ja mediassa ilmaista mainosta saavat kirjailijat niistä, joiden kirjoja saa kirjastossa jonottaa. Jälkimmäiset mittaavat kansan makua, eikä ainakaan minulla ole kanttia sanoa, että kansa on väärässä.
Suhteessa mediahuomioon ylivoimaisesti huonoin kirjailija Suomessa on Jari Tervo, joka on erittäin taitava hankkimaan toimittajien avulla ilmaista mainosta kirjauutuuksilleen kuten jälleen muutama päivä sitten nähtiin. Arvelisin, että Tervo kustantajineen tähtää siihen yleisöön, joka ei itse ole lukenut Tervon kirjoja, mutta luottavat siihen, että ne sisältävät jonkinlaista Uutisvuoto-komiikkaa ja ostavat niitä sen vuoksi lahjaksi. Luulen, että toimittajatkin antavat Tervolle huomiota vain, koska niissä mainoshaastatteluissa häneltä saa juttuun mukaan sellaisia hauskoja läppiä, joita muilta kirjailijoilta ei saa.
Kirjastojen vakaa suurkuluttajakansa ei kuitenkaan näy Tervosta suuremmin piittaavan päätellen siitä, että kirjoja on hyllyillä suhteellisen runsaasti ja hyväkuntoisina. Itsekin olen kahdesti Tervon kirjan lainannut, mutta pariinkymmeneen sivuun lukeminen molemmilla kerroilla jäi. - Bläägä
Omasta mielestäni ehdottomasti ykkönen on Juha Vuorinen. Aivan kamalaa ja kornia tekstiä kirjoittava Vuorinen sopisi ennemmin raapustelemaan vessanseinälle kuin kansien väliin. Sieltä vessanseinältä hän tavallaan aloittikin, sillä esikoisteos Juoppohullun Päiväkirja ilmestyi hänen blogissaan. Se ansio Vuoriselle täytyy antaa, että hän on saanut nekin ihmiset lukemaan kirjoja jotka eivät kirjoja aiemmin ole lukeneet. Vähän kuin suomen Dan Brown tai J.K. Rowling siis. Tosin nämä ihmiset eivät ole sitten siirtyneet lukemaan muuta kirjallisuutta, vaan odottavat kun ensi viikolla ilmestyy kumminkin taas uusi kirja Vuoriselta.
Kakkosena tulee Arto Paasilinna, jonka maine ja myyntiluvut perustuvat ainoastaan alkupään tuotannon kiistattomasti lähes erinomaisiin teoksiin. Nykyään surkuhupaisa Paasilinna onkin mielestäni alentunut suoltamaan liukuhihnalta uusintoja menestysromaaneistaan 1 per vuosi tahtiin. Hän lähestyy uhkaavasti Vuorisen tasoa. Sääli sinänsä.
Aiemmin mainittua Tervoa en ole henk. koht. koskaan lukenut. Pohjan Hovia aloittelin kerran joitakin kymmeniä sivuja, mutta sen lukeminen tuntui siltä kuin olisi juuri syönyt itsensä ähkyksi ja joutuisi juoksemaan ylös portaita.- Watt
Tämmönen ähky tuli Pohjanhovista minullekin. Sitten vuosia myöhemmin tartuin kirjaan uudestaan ja avautuihan tää. Melkein kaikki Tervot on tullut luettua hyvällä halulla. Että tällänen tapaus.
- Nk
pohjanhovi on tarina josta ei tiedä kuka milloinkin selittää eikä aina edes mistä, ihan kuin olisi kännissä (kuten kirjan hahmotkin). Se tulee lukea humalassa, niin minä tein ja sain siitä hyvät naurut.
- TapausKriittinen
Nk kirjoitti:
pohjanhovi on tarina josta ei tiedä kuka milloinkin selittää eikä aina edes mistä, ihan kuin olisi kännissä (kuten kirjan hahmotkin). Se tulee lukea humalassa, niin minä tein ja sain siitä hyvät naurut.
Juha Itkonen. Ei mikään ihmeellinen kirjailija. Kolumnistina varmaan ihan ok.
Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Suomen kansa haluaa Antti Lindtmanista pääministerin
Lindtman on miltei tuplasti suositumpi kuin etunimikaimansa Kaikkonen. Näin kertoo porvarimedian teettämä kysely. http2434243Vain 21% kannattaa Lindtmania pääministeriksi
se on selvästi vähemmän kuin puolueen kannatus, mites nyt noin?1202704Miten löydän sinut
Ja saan sanottua kaiken mitä haluan sinulle kertoa? Ja kuinka kuuntelisit minua sen hetken? Kuinka voin ilmaista sen mit412462Yöllinen autolla kaahari Heinolan seudulla
Asukkaita häiriköivän nuoren herran autokaahaus keskustelu poistettu, onko jokin hyvävelijärjestelmä käytössä ?821497Vaikea tilanne
Hieman kolkuttaa omatuntoa, kun on osoittanut kiinnostusta väärää naista kohtaan. En ymmärrä miten toinen on voinut te1161466- 481189
- 781107
- 59983
- 45976
Julkinen sektori on elänyt aivan liian leveästi yli varojensa!
Viimeisen 15 vuoden aikana julkisen puolen palkat ovat nousseet n. 40%, kun taas yksitysellä sektorilla vain n. 20%. En172959