Olen 34 vuotias mies ja vaimo on 9 vuotta nuorempi. Itselläni on ollut valtava vauvakuume jo useamman vuoden. Menimme naimisiin vuosi sitten ja ajattelin, että lapset ovat tervetulleita kun vaimon opiskelut ovat ohi ja tästä keskustelimme jo ennen naimisiin menoakin eli tiesi, että haluan lapsia. Vuosi on kulunut ja seksiä saan kovin kovin harvoin ja on vaimolle kuin punainen vaate.
Tänä kesänä sitten alkoi pienet riidat ja ärtyneisyys puolin ja toisin huutoa pienistäkin asioista, ajattelin tietenkin, että olen jotain pahaa tehnyt kun ei tule seksiä eikä kummemmin puhettakaan. Yrityn useasti asian ottaa puheeksi, mutta ei vastausta ajattelin, että ei väkisin ollaan sitten puhumatta. Tänään sitten pakotin sen puhumaan itkuksihan se muuttui kummallakin ja sain sieltä ongittua pikku hiljaan vastauksia ongelmiin.
Syytti itseään siitä, että on pilannut elämäni ja onnellisuuteni sillä että ei ole antanut minulle lapsia ja kun ei niitä edes halua, ei kuulema vielä koskaan ole ollut edes sellaista tunnetta, että haluaisi lapsia. On kuulemma toivonut koko kesän, että olisin löytänyt jonkun uuden naisen joka haluaisi kanssani lapsen.
Tämän kuultuani meni jotenkin pasmat sekaisin sillä en ole minkäänlaista kontaktia ottanut vieraisiin naisiin sillä rakastan vaimoani niin paljon. Nyt en tiedä miten asiaan suhtaudun sillä itse haluan lapsia. Olenko naimisissa vai haetaanko avioeroa syynä vaimon haluttomuus saada lapsia? Odotanko, että vaimolta menee tämä kausi ohi? Vai punnitsenko sitä kumpi on tärkeempää luopua lapsi haaveista ja olla naimisissa ja elää puutteellista elämää ja olla tulevaisuudessa paljon yksin sillä vaimo ilmoitti haluavansa tehdä uraa.
Onko tämä jokin 25 vuotiaan naisen ohimenevä kausi ja tuleeko joka naiselle lisääntymisen tarve jossain vaiheessa? Itse haluaisin tulla isäksi kuitenkin ennen kuin täytän 40.
Kertokaa kanssa ihmiset omia näkeyksiä tilanteestani.
Tänä kesänä sitten alkoi pienet riidat ja ärtyneisyys puolin ja toisin huutoa pienistäkin asioista, ajattelin tietenkin, että olen jotain pahaa tehnyt kun ei tule seksiä eikä kummemmin puhettakaan. Yrityn useasti asian ottaa puheeksi, mutta ei vastausta ajattelin, että ei väkisin ollaan sitten puhumatta. Tänään sitten pakotin sen puhumaan itkuksihan se muuttui kummallakin ja sain sieltä ongittua pikku hiljaan vastauksia ongelmiin.
Syytti itseään siitä, että on pilannut elämäni ja onnellisuuteni sillä että ei ole antanut minulle lapsia ja kun ei niitä edes halua, ei kuulema vielä koskaan ole ollut edes sellaista tunnetta, että haluaisi lapsia. On kuulemma toivonut koko kesän, että olisin löytänyt jonkun uuden naisen joka haluaisi kanssani lapsen.
Tämän kuultuani meni jotenkin pasmat sekaisin sillä en ole minkäänlaista kontaktia ottanut vieraisiin naisiin sillä rakastan vaimoani niin paljon. Nyt en tiedä miten asiaan suhtaudun sillä itse haluan lapsia. Olenko naimisissa vai haetaanko avioeroa syynä vaimon haluttomuus saada lapsia? Odotanko, että vaimolta menee tämä kausi ohi? Vai punnitsenko sitä kumpi on tärkeempää luopua lapsi haaveista ja olla naimisissa ja elää puutteellista elämää ja olla tulevaisuudessa paljon yksin sillä vaimo ilmoitti haluavansa tehdä uraa.
Onko tämä jokin 25 vuotiaan naisen ohimenevä kausi ja tuleeko joka naiselle lisääntymisen tarve jossain vaiheessa? Itse haluaisin tulla isäksi kuitenkin ennen kuin täytän 40.
Kertokaa kanssa ihmiset omia näkeyksiä tilanteestani.
Vastaukset 5
Vanhimmat
en 25 vuotiaana halunnut lapsia. Olin sitä mieltä, että ei ikinä! Vasta kun täytin 30, niin alkoi tuntumaan siltä, että ehkä kuitenkin.. Mutta siltikään en ollut varma, koska aina olin ajatellut, että ei koskaan. Nyt olen 32 ja on vauvakuume =)
Tämä ei ehkä kauheasti lohduta, mutta mä pohdiskelin vuosia, että haluanko lapsia vai en. Siinä 28-32 vuoden välillä jolloin oli pikkuhiljaa pakko jo alkaa tehdä ratkaisuja. Ei ollut vahvaa tunnetta kumpaankaan suuntaan. Pyörittelin ajatusta päässäni ehkä liikaakin... Sitten pikkuhiljaa aloin lämpiämään ajatukselle. Mutta siinä vaiheessa olin jo 32... Toisaalta koska mieskään ei vielä kauheasti halunnut lapsia, niin ehkä sekin vaikutti asiaan. Ystäväni mies ei halunnut alkuun ollenkaan (koskaan) naimisiin eikä lapsia. Mutta menivät 12 vuotta yhdessä oltua ja lastakin alkoivat siitä vuoden päästä yrittämään. Ja nyt ovat onnellisia vanhempia. He joutuivat tosin lopulta turvautumaan hedelmällisyyshoitoihin.
Teillä on ikäeroa aika paljon. Ehkä senkin takia haluatte eri asioita. Meilläkin on miehen kanssa ikäeroa melkein yhtä paljon, mutta miehellä kesti myöhään ennen kuin hän halusi lapsia. Hän ei kyllä missään vaiheessa ole ollut niitä vastaan, on aina sanonut, että haluaa lapsia "joskus". Nykyään monet haluaa tehdä ensiksi uraa jne. ja jättää lapset myöhemmälle. Ensisynnyttäjien keski-ikäkin nousee nousemistaan.
Tuo kyllä vaikuttaa jo aika vakavalta, jos hän on toivonut sinun löytävän uuden naisen. Ehkä hän ei sitten halua ajatellakaan saavansa lapsia. Moni nainen on yhdistänyt uran ja lapset. Tietysti se ei ole ihan yksinkertaista ja lapset hankaloittaa uraputkea. Teidän olisi hyvä keskustella asiasta läpikohtaisesti. Harmi, että vaimosi piti ajatuksensa noin kauan sisällään. Toivotaan, että asia selviää parhain päin.
mutta toivottavasti saatte asiat selviämään. Itsellä on 8vuotta vanhempi mies (itse olen 21v) ja olin se joka ensin ehdotti lapsia. Hän lämpesi ajatukselle aika nopeasti. Kannattaa ensin harkita parisuhdeterapiaa ennen kuin alatte miettiä avioeroa. Olisi hyvä jos joku puolueeton keskustelisi teidän molempien kanssa ja asiat lähtisi sitä kautta eteenpäin.
Olet tehnyt naisellesi selväksi jo ennen avioliittoa, että haluat saada lapsia ja nyt hän ei haluakaan. Voihan hänen mielensä muuttua...mutta entä jos ei muutukaan? Olisitko kuitenkin katkera myöhemmin elämässäsi mahdollisesti lapsettomana, jos nykyinen vaimosi ei haluakaan koskaan lapsia vai oppisitko elämään tyytyäväisenä asian kanssa?
Minä olen 32-vuotias nainen ja erosin 24-vuotiaana opiskelujeni loppumetreillä silloisesta miehestäni (olimme avoliitossa) ja mieheni oli mua vanhempi ja tuolloin 35-vuotta...hän ei halunnut koskaan lapsia! Yhteiselomme oli muutoin ihanaa: ei riitoja, tulimme hyvin juttuun, pidimme samantyylisistä asioista, seksielämä kukoisti, muutoinkin olisi tulevaisuutemme ollut varmasti taloudellisestikin ihan ok. ym. mutta minä halusin saada lapsia....ja mieheni ei. Ero ei ollut helppo ja koville otti mutta löysin uuden ns "elämäni" miehen lopulta ja olen onnellinen. Nyt minulla on nykyisen aviomieheni kanssa 3-vuotias poika ja 1-vuotias tyttö ja olen onnellinen perheestäni...
Hyvää syksyä! Puhukaa asiat selviksi...onnea teidän valinnoillenne, mitä ikinä sitten päätättekin.
itse olen 23v nainen ja mieheni on kanssa 23v vaikka monet luulevat tietämättä meitä että mieheni olisi joku 30-30v koska meillä on 6v ja 2v lapset ja olemme heistä tosi onnellisia.Ei lapsen saaminen katso ikää ja meillä kummatkin lapset ovat olleet toivottuja ja lisääkin toivotaan vielä =) Heivaa se ämmä vaan pois.