lestadiolaiseen tyttöön ja hän minuun. Emme kuitenkaan voi jatkaa sillä hän pelkää kaikkea mahdollista,perheestään lähtien että hänet ajetaan ulos kaikesta.
rakastuin
johnwoo22
5155
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 5
Vanhimmat
Parisuhteen muodostaminen voidaan aloittaa vasta sitten kun ollaan riittävässä määrin henkisesti kypsiä, muista riippumattomia (aikuisia).
Nuorten kiinnostumiset vastakkaisesta sukupuolesta ovat normaaleja ilmiöitä. Luonto panee monia hyvinkin varhain harjoittelemaan parinmuodostusta, tulevaa suvunjatkamista varten.
Tämä luonnon kehityskulkuun liittyvä prosessi riistäytyy nykyisin aivan liian usein "käsistä". Eläinten tavoin ryhdytään harjoittamaan välittömästi sukupuoliyhteyttä, ja tällä tavoin menetetään mahdollisuus oppia luonnon mukaisella tavalla hyvään parinmuodostukseen kuuluva välttämätön seurustelu.
Kontrolloimattoman sukupuolikäyttäytymisen seuraukset ovat kaikkien tiedossa, suhteen jonka piti kestää koko elämän ajan, kariutuu usein jo miltei "kalkkiviivoilla". Ja lapsia syntyy usein henkilöille joilla ei ole edellytyksiä vastuuseen lasten kasvattamisesta.
asia kunnossa.
Mitähän tässä oli tarkkaan ottaen taustalla? Ilmeisesti henkilö joka ainoastaan kokeili "kepillä jäätä".
Asia josta kirjoitit olikin siis fiktio?
on ihan tosielämästä, mutta en halua siitä sen enempää keskustella. Vain tunne on tosi, se jää elämään, Kiitos kommentista.
________