Kaikki jotka ovat sitä mieltä, että subjektiivinen päivähoito-oikeus ei ole tällaisenaan etu kenellekään, voivat käydä allekirjoittamassa seuraavan adressin:
http://www.adressit.com/allekirjoitukset/subjektiivinen-hoito-lakkautettava/
http://www.adressit.com/allekirjoitukset/subjektiivinen-hoito-lakkautettava/
Vastaukset 43
Vanhimmat
Pitääkö sinne rekisteröityä, et voi allekirjoittaa? Mä en ainakaan muuten keksi, et miten saisi kirjotettua..
... siellä adressissa on joku oma linkki siihen, missä voi allekirjoittaa.
http://www.adressit.com/subjektiivinen-hoito-lakkautettava
Onnistuuko tästä linkistä? Jos et saa allekirjoitusosiota suoraan, klikkaa adressi-ruutua, niin pääset allekirjoittamaan. Kiitos vaan aloittajalle linkkivinkistä, lähdenpä tutustumaan ja mahdollisesti allekirjoittamaan.
Kiitos! Tottakai allekirjoitin. Päivähoitoa käytetään nykyään niin väärin. Ja veroistahan se kaikki maksetaan. MIelummin verorahoja kohdennettaisiin niille, jotka oikesti apua tarvitsevat.
Koen tuon asian niin että vaikka meillä ei (vielä?) ole tuollaista päivähoidon tarvetta ollut niin monen muun perheen tarina on toisenlainen ja "oikeus" on hyvä olla olemassa.
eli sinusta on ookoo, että äiti, joka on kotona, vie lapset aamuvarhaisella hoitoon, jonka me muut veronmaksajat maksamme???
että sellaisessa tilanteessa äidillä on tai ainakin hän kokee että on, syy siihen.
Ulkoapäin on niin vaikea nähdä esim. jonkun masennusta tai uupumusta.
Joskus ulkoapäin ei voi tietää edes sitä, että äiti/isä joka "on kotona" tekee etänä töitä kokopäiväisesti tai opiskelee tai hoitaa pahoin sairasta omaista tai ...
Tarinoita on niin monenlaisia.
Sattumalta satuin lukaisemaan tämän ketjun vaikka tästä aiheesta en jaksa kirjoittaa itse kun olen niin paljon kirjoittanut ja olisi niin paljon sanottavaa mutta täytyy sanoa Satu että olen postitiivisesti yllättynyt mielipiteestäsi koska olen saanut kuvan tältä palstalta että olet joku suurperheen kotiäiti tiukkis. Nehän ovat yleensä niitä joille toisten perheiden valinnat ovat kuin punainen vaate silloin kun sattuu sotimaan omaa mukamas "ainoaa oikeaa" mielipidettä vastaan.
Ja kaikille sanoisin että älkää vauhkotko niin paljon toisten tekemisistä. Se joka valitsee toisin vaikka sen lapsen viemisen hoitoon muutamaksi tunniksi vaikka olisi kotona voi olla jopa parempi äiti lapselleen kun sinä joka tuomitset sen ja kyseiselle lapselle tuo voi olla paljon parempi päivä kun se että ollaan kotona ilman samanikäistä leikkiseuraa varsinkin jos kyseessä on joku 4-6-vuotias. Ja tosiaan mistä sinä tiedät minkälaisista ongelmista tai väsymyksestä se vauvan äiti kärsii joka vie muutamaksi tunniksi sen lapsen sinne hoitoon? Jos sinun mielestä omaa jaksamista ei saa hoidattaa noin niin se on sinun asiasi. Kaikki eivät ole samanlaisia perheitä tai ihmisiä. Älä odota että kaikkien pitäisi ajatella ja tehdä juuri niinkuin sinä teet!
Tuossa onkin kyseessä se, että lääkäri kirjoittaa todistuksen, jos äiti tarvitsee päivähoitopaikkaa esimerkiksi uupumuksen vuoksi. Kun omat lapset olivat tarhaiässä, hoitoon vietiin paitsi todistus työpaikan olemassaolosta, myös työajoista. Tämä käy myös kotityöhön. Ja kyllä, allekirjoitin. Aivan hullua meininkiä, että työssäkäyvien lapset joutuvat sen takia kehitystä haittaaviin suurryhmiin, kun kaiken maailman huvihoitolaiset täyttävät paikan.
Tiedän kyllä, että on olemassa sellaisiakin äitejä, jotka yksinomaan omaa mukavuudenhaluaan "siivoavat" vanhemmat lapset nurkista päivähoitoon, että saavat rauhassa pötkötellä sohvalla ja lukea naistenlehtiä, mutta epäilen suuresti, josko tämä ryhmä olisi niin suuri, että se ratkaisevasti vaikuttaisi päivähoitoryhmien kokoon tai vapaiden paikkojen määrään. Sen sijaan uskon vakaasti, että suurin osa äideistä pohtii tätä kysymystä pitkään ja hartaasti, punniten kaikki mahdolliset tekijät omasta mahdollisesti jaksamisesta lapsen tarpeisiin ja hyvään oloon. Haluan nyt kuitenkin tuoda yhden konkreettisen esimerkin tilanteesta, jossa subjektiivinen päivähoito-oikeus on varsin tarpeellinen yhteiskunnan kädenojennus.
Olen siis itse pienen (1 v. 9 kk) tytön äiti ja pikkukakkonen tulossa alkukeväästä. Olen kotiäiti, mutta SAMALLA teen töitä, ja kyllä nimenomaan ja enimmäkseen kotona. Työni on freelance-tyyppistä, keikkaluontoista, ts. työprojektit voivat vaihdella päivästä useisiin kuukausiin, ja vaikka itse työkeikka tapahtuukin muualla ja kestää kerrallaan vain muutaman tunnin, on ammattini luonne sellainen, että suurin osa työstä on taustatyötä, ts. kukin "keikka" vaatii paljon valmistelua ja suunnittelua, joka siis tapahtuu kotona. Tähän mennessä olemme selvinneet niin, että tytölle tulee päivisin yksityinen hoitaja silloin, kun tarvitsen työaikaa (hänen palkkansa maksetaan kotihoidontuella). Samoin teen töitä silloin, kun tyttö nukkuu päiväuniaan tai kun mies on päivän kotona (tekee nelipäiväistä viikkoa).
Taloudellisesti tekee tiukkaa, paitsi siksi, että työni on niin epäsäännöllistä ja työtehtäviä saattaa tulla yhtäkkiä paljonkin, kun taas välillä on hiljaisempaa, myös siksi, että miehen ennestäänkin pienehkö palkka on nyt entistä niukempi, kun työpäiviä kertyy vain neljä viikossa. Samoin kotihoidontuki laskee heti perustasolle (joka ei paljon ole) niinä päivinä, jolloin teen työtä, vaikka tekisin sitä vain tunnin tai kaksi. Ratkaisu on silti tuntunut kaikkien osapuolten kannalta hyvältä; Mies saa olla tyttönsä kanssa yhden kokonaisen viikonpäivän ( vkonloput), tyttö saa olla kotonaan kolmen turvallisen ihmisen hoivassa ja äiti pääsee tekemään silloin tällöin töitä, sekä oman henkisen tarpeensa, että taloudellisen tilanteen paineesta.
Nyt kuitenkin on siis toinen lapsi tulossa, ja tilanne mutkistuu huomattavasti. (Ja kaikille "mitäs hankitte" -ilkeilijöille voin sanoa, että ikää on sen varran lasissa, että peliaikaa ei liiemmälti enää ole, vaan koska lapsia kovasti halutaan, niitä otetaan silloin, kun niitä on tulossa). Ensinnäkin, korvaamaton päiväunien työaika on todennäköisesti mennyttä -enhän voi olettaa, että molemmat lapset nukkuisivat aina yhtä aikaa. Toiseksi, jos tiedossa on samanlainen vuoden kestävä yövalvomisten sarja, kuin ykkösen kanssa, ja jos tulokas on vain vähänkään samalainen menijä ja koohottaja, kuin siskonsa, ei äidiltä yksinkertaisesti enää riitä energiaa tehdä henkisesti hyvin vaativaa ja raskasta työtään. Ei edes silloin, jos vaikka sattuisivatkin nukkumaan päikkärinsä yhtä aikaa. Kolmanneksi, edelliset kaksi kohtaa johtaisivat siihen, että tuota (kylläkin aivan ihanaa) yksityistä hoitajaa pitäisi käyttää huomattavasti nykyistä enemmän, ja kun nytkin koko kotihoidontuki menee korkojen kera nannyn palkkaan, pitäisi joko iskän palata viisipäiväiseen työviikkoon tai sitten äidin tehdä entistä enemmän töitä, jotta edessä ei olisi hlökohtainen konkurssi. (ja huomautan, että esim. vaatteita, meikkejä tms. "ylellisyystavaraa" ei tässä perheessä ostella kuin kerran vuodessa korkeintaan ja muutenkin eletään suu säkkiä myöden).
Olemme siis isojen ratkaisujen edessä. Henkilökohtaisesti haluaisin pitää molemmat lapset kotona vielä ainakin vuoden, kaksi, mutta käytännössä tämä tarkoittaisi sitä, että oma työaikani supistuisi minimiin, jopa nollaan. Tämä olisi katastrofi paitsi taloudellisesti, myös siksi, että työni on minulle myös intohimo, olen ammatissani hyvä ja saan siitä paljon myös kiitosta. Samoin vuodenkin poissaolo "kentältä" heikentäisi heti tulevia työnsaantimahdollisuuksia (kokemuksesta puhun), kun jonossa on paljon muitakin tarjolla samoihin hommiin. Joka tapauksessa joudumme pohtimaan hoitojärjestelyitä myös linjoilla yksityinen / kunnallinen, koska yksinkin kunnallinen hoitopäivä viikossa lopettaa välittömästi koko kotihoidontuen, emmekä siis voi esim. yhistää kunnallista päivähoitopaikkaa ja yksityistä hoitajaa -mikä työni luonteen puolesta olisi paras mahdollinen ratkaisu (työaikani saattaa vaihdella aamupäivästä iltamyöhään, eikä kovinkaan moni tarha sopeudu tällaiseen epäsäännöllisyyteen). Kinkkinen tilanne siis, mutta joka tapauksessa olen onnellinen ja huojentunut siitä, että mihin ratkaisuun sitten päädymmekin, on esikoistyttärelläni myös olemassa mahdollisuus kunnalliseen päivähoitopaikkaan, vaikka sitten vain muutaman kerran viikossa -siitä huolimatta, että äitinsä kotona olisikin.
Ja meitä on paljon samassa tilanteessa olevia, freelance-toimittajia, tutkijoita, taiteilijoita, kielenkääntäjiä ja tulkkeja, tuote-esittelijöitä, tai vaikka pölynimurikauppiaita (onko sellaisia enää olemassa?). Uskoisin, että suurin osa meistä haluaa lapsilleen vain hyvää, ellei parasta, ja koettaa taspainoilla työn ja lastenhoidon välillä, miten parhaiten taitaa -niinkuin moni normaalissa päivätyössä käyvä äitikin. Harvapa meistä lisää lapsia hankkiessaan ajattelee, että "laitanpa sitten heti isoveikan tarhaan, että saan rauhassa söpöstellä uuden tulokkaan kanssa" tai että "mitäs se minulle kuuluu, jos meidän Liisilotta vie jonkun naapurin kakaran hoitopaikan, omapa on ongelmansa". Kun nyt vaan on niin, että kaikkien elämä ei mahdu siihen perusmuottiin, missä iso osa suomalaisiakin ammatti-ihimisiä elantonsa hankkii, ja silloin toivoisi, ettei välittömästi niputettaisi samaan kastiin laiskiaisten ja hedonisti-mammojen kanssa. Tilanteita ja motiiveja on niin monenlaisia, eikä kaikki aina näy ulospäin -ja historiakin on opettanut, että yksioikoisella ja mustavalkoisella lokeroinnilla ja kiihkoilulla ei paljoakaan hyvää ole aikaan saatu.
Ja unohdit listasta täysipäiväiset opiskelijat. Harva tajuaa sitä että opiskelu ei ole vain sitä että mennään kouluun ja siellä istutaan muutama tunti ja that`s it. Harvoin opiskelijoilla on edes kahdeksan tunnin ajan luentoja joka päivä. Silti opiskeluun liittyy paljon kotona tehtävää työtä (tai voihan sen koulussakin tehdä mutta monen mielestä omassa kodissa mukavampaa) esim. pitää tehdä raportteja, tehtäviä, puhumattakaan suurista lopputöistä. Moni ajattelee niin yksioikoisesti että " kun se ei mene kouluun ja on kotona" se on "vapaa-ajalla" laiskottelemassa ja huvittelemassa. Kaiken huvittavin kommentti mihin olen törmännyt on se että ei opiskelijat tarvitse hoitopaikkaa lapsilleen tai ainakin puolipäiväpaikka riittäisi.
olisi verorahojen väärinkäyttöä että kotiäidit menisivät lääkärin pakeille saadakseen lapselle hoitopaikan " siis mun pollaa ahdistaa kun meidän viisivuotiaalla ei ole leikkikaveria, lapsi kärsii kotona tekemisen puutteesta, eikä opi sosiaalisia taitoja... " " Olen väsynyt hoitamaan lapsia kokopäiväisesti..." Hyvä hyssykkä ei lääkärille moisten pikkujuttujen takia! On sitä lääkärillä muutakin puuhaa ja lääkäri antais kuiteki joka hakijalle lupalapun :) Nykysysteemi on hyvä.
se rajoitetaan osa-aikahoitoon.
"Joidenkin kotona olevien vanhempien lapset viettävät hoidossa jopa 10 tuntia päivässä. "
-keskisuomalainen
En nyt osaa tuohon ottaa muuten kantaa, mutta kuittaan kuitenkin kiitoksen tuosta"kotiäiti"-kuvasta, joka sinulla on ollut minusta. Se huvitti minua kovin.
Arvostan valtavasti kotiäitejä , siis niitä jotka pystyvät oikeasti vuodesta toiseen tekemään päätyönään kodin- ja lasten/perheenhuoltao muuttumatta passiivisiksi tai katkeroiksi. Ihailuni heitä kohtaan on vallan valtaisaa osin varmatsi senkin johdosta että tunnen omat rajoitteeni paremmin kuin hyvin: minusta ei todellakaan ole kotiäidiksi. Eivät rahkeet tai henkinen kantti tai millä sitä kutsuukaan, riitä.
isommat lapset oli parina kolmena päivänä viikossa hoidossa klo 8-17. Aika pitkään siis, enkä kokenu tunnon tuskia. Mutta tietysti siinä vähän herää kysymys että miksi jos joku on kotona ja lapset viitenä päivänä viikossa kymmenen tuntia päivässä hoidossa. Mutta entä jos kotona on sairas vauva joka vaatii paljon hoitoa, tai itsellä sairautta tai jokin kriisi... onhan se silloin ok, jos lapset on hoidossa päiväkodissa. Luotan vanhempien terveeseen arvostelukykyyn omista voimistaan ja jaksamisestaan.
au-pairia?
Niin ihmettelen joskus kun puhutaan subjektiivisesta oikeudesta ja siitä että se pitäisi kokonaan poistaa niin ennemmin pitäisi miettiä miten sitä pitäisi muuttaa. Kyllä kai kaikki äidit on sitä mieltä että esim. 2-vuotias on aika eri kun 5-vuotias ja kun 5-vuotias voi saada päiväkodista paljon postiviivisia juttuja niin 2-vuotiaalle parempi paikka on vielä oma koti ja rauha. Enkä ole mitään tuomitsija. Olen itsekin vienyt alle 2-vuotiaan hoitoon sen takia että katsoin että kotihoidontuki on aivan liian alhainen. Olisimme putoneet siis alimpaa tuloluokkaan eli todennäköisesti sossun asiakkaaksi tuolloin.
Miksi siis uskalsin viedä? No ei se titenkään yhtä hyvä tai parempi paikka ole kuin koti mutta ei se mikään traumatisoiva kauhea laitoskaan ole mitä kuvaa jotkut täällä maalailevat. Eli en tunne tai usko että päiväkoti sinänsä on mikään traumatisoiva kokemus pienellekään ja on aika törkeää puhua että subjektiivinen hoito-oikeus pitäisi poistaa kaikilta, siis jopa yli 3-vuotiailta. Monelle tuonikäiselle se on paljon parempi vaihtoehto kun olla vain kotona.
Ja mitä tulee siihen että eihän sitä tarvitse vain kotona olla niin valitettavasti monet eivät osaa ehkä ajatella että toisille se kotonaolo on hieman erilaista kun ehkä itselle ja omille lapsille. Kyllähän se kotiäitinä oleminen varmaan maittaa jos on tuttuja muita lapsiperheitä jota on tapana tavata päivisin tai jos on muutenkin sen tyyppinen ihminen että jaksaa ja on pokkaa siitä vaan mennä kaikkiin perhekahviloihin sun muihin mutta ei meistä kaikista vaan ole siihen! Emme me kaikki osaa kuvitella tunkevamme johonkin väkisin tekemään tuttavuutta ja etsimään niitä kavereita omille lapsille muiden lapsista.
Aina siihen ei ole edes madollisuutta sillä voi olla joskus että kyseisellä alueella ei ole paljon ketään muuta äitiyslomalaista tai työtöntä joka olisi kotona ja jolla olisi samanikäisiä vanhempia lapsia kuin itselläsi eli kyllä jotkut lapset jäisivät todelliseen tyhjiöön kun niitä samanikäisiä leikkitoveretia ei ole, ei kotona, ei kotipihalla, ei puistoissa. Jos perheessä ei ole muita lapsia eikä päivisin muutenkaan niitä sukulaisia ja tuttuja kenen kanssa pyöriä niin kyllä ne päivät ovat tappavan tylsiä ja virikkeettömiä varsinkin sille lapselle. Ei se äiti voi esittää sitä 5-vuotiasta ja kirmata päivästä toiseen pitkin pihoja. Eikä niin kuulukaan olla.
Ja tosiaan emme kaikki ole edes samanhenkisiä kotiäitityyppejä. Jotkut vaan jaksavat henkisesti paremmin kun elämä ei ole 24h päivässä vaan pääasiassa sitä kotonaoloa ja kotiäitinä oloa. Omaa lasta jaksaa paremmin kun ei ole ihan tiiviissä symbioosissa 24h päivässä eikä se enää kuulukaan olla niin vanhemman yli 3-vuotiaan lapsen kohdalla. Toisin sanoen pieni ero välillä ei kyllä vähennä raukkautta ja yhteenkuuluvuutta kyllä tippaakaan.
Joten olisiko järkeä hieman tehdä eroja eri asioiden välille. Jos subjektiivisuuteen pitää puuttua niin itselläni olisi esim. seuraavanlaisia ehdotuksia:
Alle 3-vuotiailta otetaan pois subjektiivinen oikeus päivähoitoon. Toki sen vielä voisi saada vaikka neuvolalääkärin todistuksella jos siihen on omasta mielestään jokin syy. (uupumus tai jokin muu vastaava) Eihän tämä tietenkään poista sitä asiaa että vieläkin voi olla niitä jotka mukamas vievät vain sen takia että pääsevät shoppailemaan mutta enpä usko että se on ollut näin nytkään. Kyllä ne jotka vievät sen alle 3-vuotiaan lapsen sinne vievät sen yleensä jonkun oman syyn takia esim. juuri väsynyt tai uupumus tai masennus. Mutta sinänsä kuitenkin olisi hyvä poistaa tuo subjektiivisuus alle 3-vuotiaille niin saisi ehkä ihmiset ajattelemaan enemmän että pitäisikö lapsen kuitenkin kotona eikä sitä hoitoon viemistä pidetä heti automaattisenä oikeutena.
Yli 3-vuotiailta ei pitäisi subjektiivisuutta poistaa koska monelle lapselle se todellakin on etu eikä haitta mutta tähänkin voisi laittaa hieman rajoituksia. Niinkuin täällä on jo mainittu niin ei ole mitään syytä miksi lapsi pitäisi olla siellä 5 päivää viikossa ja 10 tuntia päivässä vaan hoidolle voisi antaa maksimiajat esim. tietty tuntimäärä viikossa jonka voisi vaikka käyttää niin että on puolipäiväisesti joka päivä tai vaikka 3-4 päivää viikossa kokopäiväisesti. (enkä kokopäiväisyydellä tarkoita 10 tunnin vaan max. 8 tunnin päivää) Ja sitten vielä voisi velvoittaa että lomia on pidettävä vaikka min. 6 viikkoa vuodessa (siis ehdoton minimi) niin eliminoitaisiin ne huhut joiden mukaan lapset joutuvat olemaan ilman lomia hoidossa vaikka vanhemmat ovat kotona ja jos näin onkin ollut jonkun harvan kohdalla niin kun selvät pelisäännöt tehdään niin tällaisia tapauksia ei enää esiintyisi.
Juuri näin.
Ihmisillä on näköjään hyvin erilaisia vaatimustasoja sen suhteen, mitä tulee äitinä olemiseen.
On todella hyvä, että voi viedä, jos ei jaksa itse hoitaa koko päivää. Tuttavani, joka sairastaa skitsofreniaa, vei lapsen hoitoon jo ihan pienestä (vauvaiästä), vaikka oli itse päivisin kotona sairaseläkkeellä, koska hänelle ei riittänyt voimia olla lapsen kanssa, kun isä oli töissä. Myös ihan masennus voi viedä voimat ja nainen voi jaksaa yhden mutta ei kahden lapsen kanssa ihan koko päivää. Hieman isompi lapsi yleensä myös kaipaa ikäistään seuraa, eikä välttämättä kaikki vanhemmat pysty sitä hänelle tarjoamaan. Meillä oli niin, että lapsen lapsiseura oli lähes kokonaan päiväkodissa, kunnes alkoi itse liikkua ulkosalla ilman vanhempia ja tutustua naapureiden lapsiin itsenäisesti. Minun seurassani liikkuessaan ei hän oikeastaan koskaan tutustunut kehenkään. Syitä on monia, miksi lapsi laitetaan päivähoitoon, eikä se ole ollenkaan huono ratkaisu monelle perheelle vaikka lapsi olisi muutaman tunnin päivässä hoidossa vaikka äiti olisi kotona.
Minä vien 4-vuotiasta poikaani 2 kertaa viikossa päiväkotiin, että saan vähän omaa aikaa... Teen keskimäärin 4 iltaa/yötä töitä viikossa, jolloin mies hoitaa lasta kotona...
Mäkin ymmärrän huomattavasti paremmin sen, että subjektiivista hoito-oikeutta käyttää 4-6-vuotias kuin 1-3-vuotias. Kaikkien kuntien täytyisi pyrkiä järjestämään ns. leikkikerhoja, joita on jo nyt esimerkiksi Espoon päiväkodeissa. Eli kotihoitolapsi saa mennä tiettyinä päivinä viikossa leikkimään tarhaan vaikka 4 tunniksi. Mutta ei missään nimessä mitään 8-17 päiviä. Tuo on silkkaa hulluttelua. Jos tuohon mennään, että lapsi käy tarhassa joka päivä olemassa, vaikka vanhempi on kotona, niin kannattaa vähän miettiä lapsenteon motiiveja. Minulla ja miehelläni oli selkeänä mielessä, kun lapsia alettiin suunnitella, että lapset tehdään itselle eikä yhteiskunnan palvelulaitoksille.
Omat lapseni ovat 3 ja 1, enkä luopuisi missään nimessä siitä lyhyestä ajasta, jolloin saan olla täysipäiväisesti heidän kanssaan. 3-vuotias lähtee nyt seurakunnan kerhoon parina päivänä viikossa, mutta minusta on upeaa, että saan hakea hänet silti kotiin tuttuun ruokapöytään lounaalle ja omaan sänkyyn päiväunille heti toimintatuokion jälkeen. Kun on pienipalkkainen eikä aikanaan tullut ottaneeksi rikasta miestä, niin kotonaolovuodet rajoittuvat vain muutamaan vuoteen. Upeintahan olisi, jos pystyisi hoitamaan lapsensa kotona kouluun asti siten, että aamupäivisin olisi vähän virikkeitä kerhon ja musiikkiopiston tms. muodossa, ja muuten oltaisiin kotona ja naapuruston lasten kanssa. Tuollaisen lapsuuden minä sain viettää. Ja jos joku olisi kotona vastaanottamassa vielä koululaisiakin... Siitä ei kyllä lasten elämänlaatu enää paljoa paranisi!
Ethän sinä ole ennen hyväksynyt että 4v. käy osa-aikahoidossa... vai muistanko väärin?
Oletko muuttanut mielesi?
koska on käsittämätöntä, että toiset ne vaan tekee vuosi toisensa jälkeen muksuja, ovat itse nuorimman kanssa kotona ja kuskaavat vanhemmat lapset päiväkotiin aamuseitsemältä ja hakevat viiden maissa illalla.
Sellaisen henkilön ei pitäisi saada äidin arvonimeä.
Hoitopaikka kuuluu sellaisille lapsille, jonka molemmat vanhemmat käyvät töissä.
Jos äidin pää ei kestä omaa lasta, hän ei ole äitiyden arvoinen.
Maailma on pullollaan sellaisia pareja, jotka eivät saa sitä ensimmäistäkään lasta. Tällaiset lapset, jotka "leivttävät äidin pään" pitäisi sijoittaa lapsettomien parien luo. Osaisivat arvostaa lasta ja lapselle on ehdottomasdti parempi paikka olla rakkauden ympäröimänä kuin äidin kanssa pienet illan, koska äidin pää leviäisi päivällä.
Piste.
Eli myös 4-5-6-vuotiaaan on parasta olla päivät pitkät äidin kanssa vaan kahdestaan ja piste??? Ilman samanikäistä leikkiseuraa. Melko haitallista sanoisin lapsen kehitykselle on jo tuollainen.
mielestäni ainakin olisi parempi olla kotona. Ei tietenkään äidin kanssa kahdestaa, olisi kotona myös nuoremmat sisarukset tai sisarus. Tämän lisäksi tietysti äidin tulee viedä lasta erilaisiin kerhoihin, harrastuksiin tms, jolloin lapsi oppii ryhmässäkin toimimaan ja saa ikäistään seuraa. Ja leikkipuistoon tietysti päivittäin.
perhe käy kyläilemässä ja siellä löytyy sitten muuta virikettä.
Näin on ollut ennekin ja täytyy huomata se, miten paljon lapsilla on yleistyny käyttäytymishäiriöt.
Eli suora yhteys siihen, että viedään lapsi vieraille hoitoon.
nyt ihan noinkaan voi johtopäätöksiä vetää. Muutenhan voisi sanoa esim. että valmisruokien lisääntymisellä on suora yhteys siihen, että ihmiset eroavat enemmän. Kärjistetty esimerkki, mutta pointti tuli ehkä selväksi. Molemmat kun ovat lisääntyneet samoihin aikoihin.
Käytöshäiriöt johtuvat varmasti monen eri tekijän summasta ja onhan kotihoidossakin olevia käytöshäiriöisiä lapsia. Lisäksi käytöshäiriöitä on senkin takia nykyään enemmän, että niitä diagnosoidaan enemmän. Onhan aina ollut ns. hankalia lapsia.
Tuo on se ihannetila mutta niinkuin tuolta ylempää voi lukea niin kaikille ei ole mahdollisuutta viettää juuri kuvatunlaista elämää lapsensa kanssa. Entäs jos lapsella ei ole sisaruksia, entäs jos ei ole tuttuja joita tapailla päivällä kun ovat itse töissä ja lapset päiväkodissa, entäs jos pihalla tai kotona ei ole ketään kotilapsia päivisin (ai niin pitää kai muistuttaa että puhun nyt 3-6 vuotiaiasta) mitäs jos puistoissa on lähinnä alle 3-vuotiaita lapsia niinkuin onkin. Puistossa käyminen kun pitäisi olla jotain muuta kun sitä että äiti seisoo vierellä ja lapsi leikkii yksikseen tuon ikäisellä.
Kyllä tallaisessa tilanteessa lapsella on aikamoinen samanikäisen seuran puute ja ei sitä yleensä lapselle pysty korvaamaan vain joku parin tunnin kerho viikossa. LIsäksi on hyvä olla vähän muiden aikuisten kanssa tekemisissä ennen koulua kun vain omien vanhempien tai vaikka isovanhempien. Pakollako olisi hyvä kieltää tuollaisessa tilanteessa kyseiseltä lapselta oikeus päivähoitoon koska on muka aina parempi jäädä kotiin?
Miksei ajatella että ehkä juuri sillä lapsella on paljon parempi ja hauskempi siellä hoidossa kun yksin kotona suurimman osan ajasta kotona. Eihän sitä lasta voi koko ajan olla kuskaamassa ulos tai johonkin harrastuksiin. Kyllä se on hyvä että sitä leikkiseuraa olisi myös kotonakin. Ja kun ei ole niin päiväkodissa on. Ja tämän leikkiseuran lisäksi on myös joskus muutakin kivaa ohjattua toimintaa, askartelua, laulua jne.
Mutta voi tämähän on aivan väärin sen takia että jos lapsi viedään hoitoon jossa hänen ikänsä puolesta on parempi kun kaksin äidin kanssa niin sitten on se pointti vielä että äitihän pääsee niin hirveän helpolla kun ei tarvitse lasta hoitaa ja voi tehdä mitä vaan haluaa. No voi, ei se 3-6 vuotias enää sitä hoitoa tai syliä tarvitse koko päivän ajan vaan ihan muuta esim. itsenäistä leikkiä kavereiden kanssa ilman että se äiti seisoo siinä vierellä koko ajan.
Muuten aika huvittava tuo alla oleva maininta että kyllähän normaali perhe käy tapailemassa. Niin siis kyllä varmaan käykin mutta onko sinun mielestäsi sitten epänormaalia että usein voi olla niin että ne tutut ja sukulaiset kun ehkä sattuu olemaan niitä ihmisiä jotka ovat töissä ja joita voi tapailla vain harvakseltaan viikonloppuna. Ei voi olettaa että kaikki väkisin haluavat ängetä johonkin perhekahvilaan vanhemman lapsen kanssa jossa kavereita ja seuraa etsimään joissa kyllä pääasiassa käy äitiyslomalla olevat vauvelien äidit.
Totuus on että yhteiskunta on muuttunut. Ennen se normaali kaveripiiri lapselle löytyi pihapiiristä nyt kun useimmat yli 3-vuotiaiden vanhemmat ovat töissä päivisin niin se kaveripiiri tuonikäiselle löytyy päiväkodista.
juuri se, että lapsi kokee hylkäämisen tunteita pienenä, saa aikaan käytöshäiriöitä.
Kaikista kummallisinta hoitoon viemistä on se, että nuorempia sisaruksia on kotona.
jokainen perhe on varmasti itse määritellyt päivähoidontarpeen... kuka mistäkin syystä tarvitsee...ja eiköhän se maksu mene pääsääntöisesti heiltä itseltään...lapsen etu kuitenkin etusijalle...
kotiäidiksi käsitän henkilön, joka lapsen/lasten synnyttyä jää hoitamaan heitä/häntä kotiin.
En käsitä, että joku viitsii olla kotona, mutta vie lapset muiden hoidettaviksi.
Tällaiset eivät mielestäni ole kotiäitejä, vaan loisia.
riittä.
Kotona olevien vanhempien päivähoitopaikat pitäisi jakaa esimerkiksi 15 tuntia/ viikko näin yhden paikalle saisi 3-4 lasta.
Eli jos hoitoon viemistä perustellaan sosialistumissyillä, kyllä se pari puolikasta päivää riittää aivan mainiosti.
Vaikkapa ma ja ke.
millä perusteella olette itsenne ei-loisiksi nimenneet ja millä oikeudella toisia loisiksi nimitätte...kaikesta jaksattekin valittaa...menkää itseenne ja arvostelkaa välillä omia tekojanne tai tekemättäjättämisiä...naurettaavaa....mistä syy moiseen kateuteen? sillä siitähän tässä on periaatteessa kyse...
Eikö teillä tiukkapipoilla ole muutkin paikat niin tiukkana että teidän lasten saantia rajoittaa jo luonto itsessään.
Kyllä jos joltakin pitäisi piuhat katkaista niin se on teidänlaisiltanne kapeakatseisilta junteilta. Ehkä olisi hyvä katkaista ne piuhat myös yläpäästä.
2-vuotias Lapseni on hoidossa vaikka olen kotona! Ja olen todella tyytyväinen tähän järjestelyyn. En ikinä kuvitellut että lapsi on hoidossa ja itse kotona, mutta tähän päädyttiin. Lapseni aloitti hoidon silloin kun olin töissä. Kävi tuuri. Sain lapselleni ihanan hoitajan. Työt loppuivat ja kuulin että jos irtisanon hoitopaikan ei ole takeita että lapseni pääsee samalle perhepäivähoitajalle takaisin. Päädyimme jatkamaan lapsen hoitoa osa-viikko hoitona (max. 13 päivää kuussa hoidossa). Lapsen hoitoajan muuttaminen on yksi puhelinsoitto, kun taas hoitopaikan hakeminen voi kestää kuukausia.
Syy on niinkin ihmeellinen kuin lainsäädäntö! Työttömällä henkilöllä on velvollisuus ottaa työpaikka vastaan 7 päivän varoitusajalla.Ja hoitopaikan pitäisi järjestyä 14 päivän kuluttua.Joten missä lapsi on nämä 7 päivää? Yksin kotonako? Ukit ja mummot ovat vielä työelämässä. Muita kotona olevia sukulaisia/tuttavia ei ole joille uskaltaisin jättää allergisen lapseni. Ruokavalio on todella mielenkiintoinen ja mummojen kommentit eihän se haittaa jos vähän... tai oletko varma että se on sille allerginen... En yksinkertaiseti uskalla jättää lasta muille kuin koulutetulle ihmiselle.
Mitäkö teen kun lapsi on hoidossa? Sitä samaa mitä silloinkin kun lapsi on kotona. Pyykkään, siivoan, käyn kaupassa(toisin ilman lasta ehdin katsella muutakin kuin välttämättömimän), vahdin koulukkaiden läksyt, remontoin taloamme, etsin töitä jne.
Seuraavan kerran työpaikkahaastattelussa voin sanoa että lasten hoito järjestyy. Eikä yrittää vitkutella että lapsi saa hoidon 2 viikon kuluttua, jos saa, mutta pitäisi saada... Ja jos työpaikan saa niin ei tarvitse miehen, mummojen ja ukin ottaa vapaapäiviä töistä, jotta lapselle saadaan järjestetyksi se hoitopaikka niiksi päiviksi jolloin hoitoa ei ole, mutta töitä on.
Minä nautin suunnattomasti lapsistani ja ajasta olla yksin!
Eli vetoat siihen, että jos työttömänä saisit töitä, lapsesi joutuisi viettämään yksin seitsemän päivää.
Kuules: höpöHÖPÖ!
On helppo järjestää asioita, jos vaan haluaa.
Kyllä se uusi työnantaja suostuu, että menet viikkoa myöhemmin töihin.
Oletkohan oikeasti ollut edes töissä koskaan???
Siis oletkohan itse ollut koskaan töissä tai työttömänä työvoimatoimiston asiakkaana. Minä olen ollut kumpaakin. Millä oikeudella sinä tulet sanomaan että kyllä asiast saa aina järjestymään jos itse haluaa? Tosi ihanaa että elämä todella oliskin aina näin. Olet kenties joku niistä joilla on mummit ja ukit ja paljon muita ketkä mahdollisesti voivat hoitaa lasta jos itsellesi tulee kiire lähtö töihin. Ja mitä tulee siihen että kyllä ne työnantajat odottaa vaikka viikon niin et näköjään todellakaan tiedä työelämästä mitään!!! Joustoa voi odottaa vain silloin jos olet joku harvinainen huipputekijä tai olet menossa johonkin homaan johon ei ketään muuta helpolla löydykään. Oletko katsonut työilmoituksia. Niissä selvästi sanotaan koska pitäisi aloittaa. Jotkut ovat kiireellisiä. Ne pakkohommat mitä työkkärin kautta esim. voi saada tulevat monesti lyhyellä varoituksella. Jos vaikka pitäisi aloittaa 15.10 ja sanot että itse pystyt aikaisintaan 20.10 voi hyvinkin olla että päädytään jonossa seuraavaan joka todellkin pystyy aloittamaan tuolloin. Ja jos tuo tulee työkkärin tietoon että olit estynyt vastaanottamasta tuolloin niin siinä ei itkut auta. Rahat katkaistaan pariksi kuukaudeksi. Koita vaikka itse! Tämä ehkä "joustamatonkin" järjestelmä on luotu sen takia että työttömät on tarkoitettu etsivän töitä joka päivä ja ottamaan se vastaan hyvinkin ripeästi kun ja jos työpaikka siunaantuu. Ei se ole mitään kotihoidontuella olemista jolloin olet täysin vapaa olemaan lapsen kanssa ihan miten haluat. Tämän takia oletetaan myös että lapsen hoitojärjestelyt ovat jo valmiiksi hoidettuna silloin kun työtön on työttömänä!
se koira älähtää
Mitäpä tällaiseen ristiretkeen voisi kommentoida? Joku ymmärtättömyyttään lähtee ajamaan tällaista asiaa, jo ihminen ja vielä äiti osoittaa täydellistä katkeraa ja kateellista moukkamaisuutta, ylemmyyttä, sivistymättömyyttä, tiedon puutetta, pahantahtoisuutta, kaunaisuutta. Pointtina siis vain se, että kun ei itse halua/tarvitse, niin ei muillekaan mitään anneta!!?? Mitä ihmettä koet jääväsivaille, jos tarvitsevat lapset saavat oikeuden leikkiä muiden kanssa ja saada ehkä ainoita elämän eväitä päiväkodista.
Hyi helvetti, kuinka ihana ja oikeamielinen äiti....
niin olenpa maksaja kumminkin. Minulla lienee oikeus mielipiteeseen?
Minä taas väitän että suurin osa maksaa hoidosta itse. Se on pieni osa joka maksutta siellä lapsiansa pitää ja mitä sitten vaikka ei maksaisikaan, onko se sinulta pois? Sinä et varmaan pysty vaikuttamaan verorahoihisi muutenkaan - siitä kaupunki huolehtii itse. On tää melkoinen maailma kun ollaan kateellisia kaikesta, mutta ihminenhän onkin pedoista pahin: vahditaan, kytätään, kannellaan, arvostellaan, ollaan kateellisia....ja niin s..tanan tyytyväisiä omaan elämään??? Tuskin!!! Ja äidit tuntuvat olevan siitä pahimmista päästä...