Ammattiopiston lopettaminen + opintotuen takaisinperintä

Aloitin elokuun 10. päivä opiskelut ammattiopistossa. Räkäinen amis ei ole kuitenkaan minun paikkani ja aion erota koulusta ja mennä takaisin töihin. Ehdin saada puoleltatoista kuukaudelta opintotuen, joka maksettiin 4. päivä syyskuuta. Jos lopetan opiskelut nyt, meinaakohan Kela periä maksamansa opintotuen (opintoraha asumislisä ~450 e) takaisin? Jos näin, niin milloin?

Olen keskustellut eroamisesta jo opinto-ohjaajien kanssa ja eroamisilmoituksesta puuttuu ainoastaan ryhmänohjaajani allekirjoitus. Kannattaako meitsin vain istua vielä seuraavat kaksi viikkoa hampaat irvessä tunneilla syyskuun loppuun asti ja jättää eroamisilmoitus vasta sitten? En tiedä, onko siitäkään hirveästi hyötyä kenellekään, mutta byrokratiasta harvoin on. Apuva?
2726
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

lopeta koulu tosiaan vasta kuun lopussa. tuskin perii mitään takaisin. itseltä ei ainakaan perinyt kun nostin 4kk:tta opintotukia ja pisteitä kerty 0 amk.ssa.

Äänestä
  • Vaikka opiskelisitkin tarpeeksi monta päivää syyskuussa jotta sillä perusteella saisit nyt pitää tuen, niin muista että tukea nostaneena sulla olis sitten tuloille olemassa tietty raja eli rajattomasti et saa tienata keskeyttämisen jälkeenkään. Jos tuloraja ylittyy, niin myöhemmin perivät tukea 15 % korotettuna.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


apinuus kirjoitti:

Aloitin elokuun 10. päivä opiskelut ammattiopistossa. Räkäinen amis ei ole kuitenkaan minun paikkani ja aion erota koulusta ja mennä takaisin töihin. Ehdin saada puoleltatoista kuukaudelta opintotuen, joka maksettiin 4. päivä syyskuuta. Jos lopetan opiskelut nyt, meinaakohan Kela periä maksamansa opintotuen (opintoraha asumislisä ~450 e) takaisin? Jos näin, niin milloin?

Olen keskustellut eroamisesta jo opinto-ohjaajien kanssa ja eroamisilmoituksesta puuttuu ainoastaan ryhmänohjaajani allekirjoitus. Kannattaako meitsin vain istua vielä seuraavat kaksi viikkoa hampaat irvessä tunneilla syyskuun loppuun asti ja jättää eroamisilmoitus vasta sitten? En tiedä, onko siitäkään hirveästi hyötyä kenellekään, mutta byrokratiasta harvoin on. Apuva?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu