Olen nähnytlähetltä kahden tiukan uskonliikkeen seuraamuksia, jehovan todistajien ja vanhoillislestadiolaisten. Kummassakin lähakossa lasten ihmisoikeudet ovat kyseenalaiset.
Vanhoillislestadiolaisella lapsella ei välttämättä ole oikeutta syntyä perheeseen, jossa vanhemmat pitävät hänestä huolta. Joilla olisi tosiasiallisesti aikaa keskittyä lapsen yksilöllisiin tarpeisiin. Tämän sijasta useassa perheessä lapset elävät vailla aikuisen huomiota, usein huolehtien nuoremmista sisaruksistaan, kun äiti väsyneenä hoitaa kaikkein pienintä, ja isä raataa töissä saadakseen riivittyä perheelleen riittävän elannon. Lapsiin suhtaudutaan monesti asenteella "tusinoittain halvemmalla".
Samalla tavalla voisi tarkastella myös Jehovan todistajien lapsia. Jehovan todistajien lapset harvoin elävät lapsipaljoudessa, mutta lestadiolaislasten tavoin heillä ei välttämättä ole oikeutta saada riittävää valmennusta yhteiskunnassa elämiseen, koska vanhemmat ovat takertuneet yhteen ajatussuuntaan.
Vanhoillislestadiolaisella lapsella ei välttämättä ole oikeutta syntyä perheeseen, jossa vanhemmat pitävät hänestä huolta. Joilla olisi tosiasiallisesti aikaa keskittyä lapsen yksilöllisiin tarpeisiin. Tämän sijasta useassa perheessä lapset elävät vailla aikuisen huomiota, usein huolehtien nuoremmista sisaruksistaan, kun äiti väsyneenä hoitaa kaikkein pienintä, ja isä raataa töissä saadakseen riivittyä perheelleen riittävän elannon. Lapsiin suhtaudutaan monesti asenteella "tusinoittain halvemmalla".
Samalla tavalla voisi tarkastella myös Jehovan todistajien lapsia. Jehovan todistajien lapset harvoin elävät lapsipaljoudessa, mutta lestadiolaislasten tavoin heillä ei välttämättä ole oikeutta saada riittävää valmennusta yhteiskunnassa elämiseen, koska vanhemmat ovat takertuneet yhteen ajatussuuntaan.
Vastaukset 38
Vanhimmat
En osaa sanoa jehovista mitään kun en heitä tunne. Mutta vl-lapsuuden eläneenä minä koen menettäneeni vanhempani uskonnolle.
Minä myös, sekä vanhempani että lapsuuteni... En ole ollut vl enää kolmeen vuoteen. Vaikka kohtuullisesti ollaankin vielä tekemisissä mut ei semmoista yhteistä säveltä tahdo löytyä oikein missään asiassa nykyään, ja se on tämän "ainoa oikea usko" ajattelun seurausta. Mä olisin kyllä valmis joustamaan omissa asioissani ja tekemisissäni jotta voitais elää ees jotenkuten sovussa ja hyvässä hengessä, mutta vanhempani eivät.
Osasit kertoa tuon asian niin, että se pani ajattelemaan. Jos ihmisen mieli on tavallaan ohjelmoitu lahkon johdon toimesta, voi hyvin ajatella, ettei heitä ole oikeasti olemassa omina ainutlaatuisina persoonallisuuksinaan. Eli lahko kuihduttaa ihmisen minän. Tiukkaa kurinalaista uskonnollista vakaumusta voisi ehkä verrata dementiaan.
".. eli lahko kuihduttaa ihmisen minän."
Tuo pitää varmaan paikkansa. Itse olen liikkeestä lähtenyt. Se oli rankka homma kun piti oikeastaan rakentaa oma minuus alusta uudestaan.
Voisitko kertoa, oliko lahkosta lähtöösi mitään laukaisevaa tekijää, ts. jotain tapahtumaa, mikä pani irtautumisprosessin käyntiin?
Itse olen lestaperheestä jossa oli hyvin paljon väkivaltaa ja lapset jätettiin suorastaan heitteille (esim kuinka moni 5-6 vuotias kykenee tekeen itselleen ruokaa), isommat lapset oli vastuussa pienemmistä, isä ei ollut yhtään kiinnostunut lapsistaan...Kaikki se vähäinenkin vastuu lapsista oli äidillä, jonka voimat ja mielenterveys oli romahtamispisteessä. Kasva siinä sitten ja hanki perusturavallisuus!
Lapsillani on monta lestadiolaisystävää pihaleikeissä. Joskus vain tuntuu että siellä on viidakonlait voimassa kun vanhemmat eivät ehdi lapsia paljon ohjata eikä heidän ristiriitojaan setviä.
Piti oikein miettiä. Rupesin kyllä jo kouluikäisenä omassa mielessä kysymään, että miksi meidän perheessä on erilaista. Oli sellaista väkivaltaa joka liittyi uskoon. Meitä pakotettiin seuroihin. Ja varsinkin ry:n kerhoon, pyhäkouluun, ja erikoisesti raamattuluokkaan. Se oli itselleni erityisen vastenmielinen. Teennäinen ilmapiiri. Mutta jos ei menny raamattuluokkaan, meni viikkorahat. Muistan miten raamattuluokassa joskus kysyttiin että miksi te "rakkaat lapset" olette tulleet raamattuluokkaan. Monet sitten vastailivat että he olivat itse halunneet. Minun olisi tehnyt mieli sanoa suoraan että "koska pakotettiin". Oltaisiin voitu sillä kertaa puhuakin siitä onko oikein pakottaa. Väkivaltaa sekin oli vaikka ei pahinta laatua, meillä oli kyllä sitä pahintakin.
Varsinainen lopullinen sysäys uskon jättämiseen tapahtui lukion viimeisellä luokalla. Rakastuin ei vl tyttöön. keskustelimme paljon ja rupesin lukemaan kirjoja näistä asioista.
ja uskoa, ettei lahkolaisperheessä kasvaneetkaan ole aina tuhoon tuomittuja. Vanhempasi tuskin lienevät hyvällä katsoneet seurusteluasi "maailman tytön" kanssa ja varmaan moni luonteeltaan heikompi ihminen olisi sinun asemassasi joutunut luopumaan rakkaastaan perheen painostuksesta. Ja semmoisesta varmasti jäisi pysyviä traumoja.
Tosiaan:
Vapauteen Kristus meidät vapautti,
ilosta ja rakkaudesta Häntä seuraamaan!
Ja lapsiakin saamaan,
Jumalan lahja lapsetkin ovat,
Mutta sen mukaan, kuin voimia riittää.
Jotkut meistä vain ovat
heiveröisempää tekoa kuin toiset.
Itse olen uskova, en lesta,
ison lapsilauman kasvattanut
ja monta kertaa väsyneenä vaeltanut,
Joskus sellaisena päivänä Jumala vain totesi:
"Sellaista se on,
runotytön taloudenpito..."
Eli Jumala ymmärtää meitä,
rakastaa meitä,
mutta ei hän meidän toisten orjina
halua elävän,
vaan omina rakastettuinaan,
niin että hän on meille tärkein,
ei mikään oppisuunta.
Yksi oleellinen asia on kuitenkin se,
että erottaa uskonsuunnissa sen,
mikä on lähtöisin Jumalasta,
hänen rakkaudestaan
ja toisaalta sen,
mikä on ihmisoppeja,
ihmisten yksinkertaisuuden
ja varmuuden tavoittelua.
Eli että silloin kun etsii omaa itseään,
ei ihmisoppien mukana
heitä pois Jumalan rakkautta!
Itse en ole VL:ssä kasvanut,
vanhoja herännäisyyden peruja
suvussa oli.
Ja kun sitten kolmikymppisenä
aloin uudelleen etsiä Jumalaa,
melkoinen kierros se oli,
koska olin 15-kesäisenä
suoraan Jumalan kysymykseen
vastannut, että haluan omaa tietäni kulkea.
Mutta onneksi oli ihmisiä,
jotka kulkivat rinnallani,
purkivat sisäisiä sykkyröitäni,
rukoilivat ja rukoilivat.
Sain syntyä uudesti ylhäältä
ja täyttyä Pyhällä Hengellä.
Silloin tosiaan tajusin,
mitä Jumalan armo ja rakkaus on.
Älä Jumalan rakkautta hylkää,
vaikka ihmistavoista eroon hankkiutuisitkin
ja saisit tosiaan kasvaa
Jumalan haluamaksi yksilöksi.
Sillä juuri sinuksi hän sinut loi,
sanan mukaan nimeltä tunsi
jo äitisi kohdussa.
Meistä jokainen on hänelle rakas.
Ja meistä jokainen on hänelle kaikkein rakkain,
Sinä olet kaikkein rakkain, minä olen kaikkein rakkain.
niin suunnaton ja käsittämätön on
Jumalamme rakkaus.
Siunausta sinulle!
Mietin tässä vain sitä, että silti on hyvä erottaa toisistaan
usko, uskonsuunta, perimä ja ympäristö.
Itse en ole lestaseudulla kasvanut, mutta kyllä varsinkin sodan jälkeisenä
aikana 50-luvulla perheillä oli tosiaan tiukkaa
uskonsuunnasta tai muusta riippumatta.
Eli sota oli tehnyt tehtävänsä, monet perheenisät olivat hermonsa sodassa
menettäneet, pieksivät lapsiaan ja vaativat näiltä isoja työsuorituksia
jo nuorena. Joissakin perj´heissä isää ei ollut enää, lasten piti korvata
osin häntäkin.
Rahaa oli vähän. Vaikka lapsia ei ollut kuin 2 -3, saattoi kirkonkylälle
ruokaa ostamaan lähtö silti tarkoittaa sitä, että ensin piti käpyjä
kerätä, niin että sai rahaa ostoksiin. Pahimmillaan sitä.
Eikä se ollut millään tavalla uskosta tai uskomattomuudesta kiinni.
Peltoja piti raivata, heinää niittää illtayöllä,
että päivällä oli mitä seivästää,
työntekijöitä kun oli vähän. Ei siinä aina rakkaus kukkinut.
Ja monella oli mielenterveyden ongelmia,
perinnöllisiä, suvussa kulkevia, joista tuli omat vaivansa perheelle.
Raskasta se lapsille oli, monet ovat jo nyt kuusikymppisinä kuolleet,
suurin osa on eläkkellä ennen eläkeikää.
Eli yleensäkin elämä oli siihen aikaan raskasta,
ei sitä kaikkea Jumalan syyksi voi panna.
Jumala on rakkaus, ainoa täydellinen,
me itse olemme sitten aika paljon vähemmän täydellisiä.
Ja sillä tavalla toivoisi tosiaan ihmisyhteisöissä armoa,
oli sitten kysymyksessä uskonnollinen yhteisö
tai muu,
että kellekään ei mitään vääriä pakkoja laitettaisi,
ihmisten keksimiä sääntöjä.
Jos esim. ihmisen psyyke on heikko,
ei hänelle kannata liikaa taakkaa sälyttää.
Jeesus sanoi, että hänen ikeensä on sovelias
ja kuormansa kevyt kantaa.
Jumala kyllä vahvistaa sellaista ihmistä,
joka haluaa lähellä häntä olla,
mutta toisaalta monesta asiasta sanotaan,
että voi toimia sen mukaan, kuin uskoa on.
Usko ja uskottelu ovat eri asia
ja uskoa ei toisaalta voida ulkoa päin määrätä,
sanoa, että sinulla on oltava sitä
niin ja niin paljon!
Sitä joko on tai ei ole jonkin asian,
esim. perhekoon kohdalla.
Ihmisen ja Jumalan välinen asia usko on.
Tuli tässä mieleen eräästä toisesta herätysliikkeestä tilanne.
Oli mies, juuri tälläinen,
jonka äiti oli uskova, kävi seurakunnassa,
mutta isä oli sodassa hermonsa menettänyt,
huuhteli vielä viimeisiä rippeitäänkin viinalla.
Pojasta tuli pahoinpitelijä,
viinamäen mies myös.
Hän kuitenkin hetkeksi raitistui,
sai uskovan vaimon ja kolme lasta.
Vanha viinanpiru vei,
vaimo ei kestänyt vaan lähti
ja kasvatti yksin lapsensa,
hyvin kasvattikin.
Mies joi aikansa,
muistui sitten taas mieleen,
että Jumala oli auttanut
kerran viinasta eroon.
Mies pääsi uudestaan uskon tielle,
viina jäi.
Meni hyvin vuosia,
sitten mies sai arpajaispalkintona
viinapullon.
Ei malttanut sitä muille antaa,
vaan joi itse.
Sama kierre alkoi taas, yhdestä pullosta.
Vuosia se kesti,
sitten mies taas alkoi etsiä Jumalalta apua,
pääsi uskon tielle uudestaan,
viinasta eroon.
Seurakunnasta hän löysi
uskovan vanhanpiian,
jonka kanssa alkoi seurustella
ja meni naimisiin.
Kivien heittelijöitä riitti,
avionrikkojia, avionrikkojia!
Mutta ihme ja kumma,
mies nousi rukoilevan vaimon rinnalla
niin, että ei ole sen jälkeen
enää viinaa ottanut,
vaan on nyt jo kymmenisen vuotta
kuivilla ollut,
arvostettuna, vanhana viisaana veljenä
seurakunnassa.
Tämä tuli vain siitä mieleen,
kun eräällä toisella viinan kanssa koukussa
olevalla ihmisellä oli tosi vaikeaa
ja rukoilimme hänen ja perheen puolesta
paljon.
Jumala vain vastasi:
"Ei ole Eevaa"
Eli tuo ihminen oli niin viinan koukussa,
että hän ei jaksanut olla perheen isänä
ja kantaa siitä vastuuta nousta kuiville.
Perhetilanne painoi,
vuosien juomiseen pettynyt vaimo
ei kovin paljon enää jaksanut toivoa.
Ei ollut Eevaa,
tällaista vanhaapiikaa,
jolla ei ollut elämän katkeraa taakkaa
ja jolla oli aikaa rukoilla, rukoilla ja rukoilla...'
Ja siksi tuon miehen oli vaikea päästä
irti viinasta.
Joskus ne Jumalan tiet ovat
ihmeellisiä
ja kutenkin tarkoituksena on koko ajan,
että yksilö, niin ahtalla oleva mies kuin vaimokin,
lapset samoin, löytäisivät Jumalan rakkauden.
Hyvää jatkoa sinulle!
olen työssäni nähnyt paljon näitä tapauksia.Sekä jehovantodistajalapsia että vanhoillislestadiolaisten lapsia yhdistää se, että he eivät saa riittävästi opetusta kotona yhteiskunnassa selviytymiseen. Siitä miten täällä normaalisti elellään ja tomitaan. Se aika, mitä vanhemmat ja seurakunta käyttävät lapsen koulimiseen, keskittyy uskonnollisiin kysymyksiin. Synnin välttelyyn kelvatakseen Jumalalle... (huoh)
Lapsille jää siten hyvin kehittymätön, naiivi ja lapsellinen käsitys ihmisyhteisössä elämisestä. Jos he jonain päivänä aikuisena joutuvat olenmaan "oikeasti aikuisia" eloi joutuvat omilleen (erilleen seurakunnan "suojista" ), he ovat ihan pihalla. On aloitettava alusta. Kaikkein alkeellisimmatkin asiat teettävät työtä. Omista oikeuksista ja velvollisuuksista ei tajuta yhtään mitään. Olo on niin kuin väärinleimautunutuneella linnunpojalla.
Aika moni jehovan todistajien joukosta eronnut on tunnistanut tämän pihalla olon hyvin. V-lestadiolaisilla näyttää olevan pitkälle hyvin samantapaisia ongelmia. Aika usein elämän alkeita päädytään opiskelemaan esimerkiksi terapiaan. Jos onnistutaan pääsemään ammattiauttajan pakeille.
Terapiaa soisi olla kaikille tarjolla, ja mielellään sellaisia terapeutteja, jotka ymmärtävät tiukan uskonnollisen yhteisön aiheuttamat ongelmat. Ev.-lut. kirkossa ei sielunhoitailla ole tähän minkäänlaisa tuntumaa.
"Lapsille jää siten hyvin kehittymätön, naiivi ja lapsellinen käsitys ihmisyhteisössä elämisestä. Jos he jonain päivänä aikuisena joutuvat olenmaan "oikeasti aikuisia" eloi joutuvat omilleen (erilleen seurakunnan "suojista" ), he ovat ihan pihalla."
Vl-liike suoranaisesti aiheuttaa "pihalla olon", koska useimmiten vl-lapsia kielletään olemasta ei-vl-lasten /nuorten kanssa tekemisissä koska nämä ovat "epäuskoisia", eli normaaliyhteiskunnan säännöt ja (käytös)tavat jäävät siten oppimatta.
Vl-liikkeessä ulkopuolisista luodaan aktiivisesti sellaista kuvaa, että nämä ovat pahoja, epäluotettavia, varastelevia, alkoholisoituneita kriminaaleja. Kun tiukkoihin vl-normeihin kasvanut nuori sitten päättää lähteä vl-liikkeestä hän kuvittelee että ulkopuolisilla ei ole sääntöjä ollenkaan, ja elää sen mukaan että kaikki on sallittua ja millainen käytös tahansa on hyväksyttävää. Sitten aletaan sekoilla alkoholin yms. asioiden kanssa kun ei ymmärretä normaaliyhteiskunnan sääntöjä.
Varmastikin lähes jokainen vl-liikkeestä lähtenyt joutuu pala kurkussa alusta lähtien opettelemaan elämistä tavallisen suomalaisen yhteiskunnan sääntöjen mukaan. Kuka onnistuu paremmin, kuka huonommin.
Toisaalta on ihan hyviäkin puolia siinä,
että VL-lapset pitävät yhtä,
vaikka hyvä olisi muidenkin kanssa yhdessä olla.
Heillä on sentään toisensa.
Paljon vaikeampaa on niillä lapsilla,
jotka ovat uskovista perheistä,
mutta joilla ei ole luokallaan toisia nuoria,
joille usko olisi yhteistä.
Ainakin joillakin seuduilla on aika voimakasta erottelua,
lapsia ja nuoria syrjitään rankasti.
On kuin kylmä rinki ympärillä olisi.
Toisaalta kaikkein paras vaihtoehto mielestäni on se,
että uskova nuori säilyttää vahvan myönteisen uskovan
identiteettinsä ja vetää muitakin nuoria
mukaansa.
Olemme joskus asuneet seudulla,
jolla uskovat lapset ja nuoret vetyivät
puolet kesksutan ei-uskovien perheiden lapsista kerhoihin
ja Jumalan sanaa tosiaan saaatiin kylvää lasten sydämiin!
Tuo vaikutus näkyi aina kunnallispiolitiikassa asti,
siellä oli hyvä ja avoin, neuvotteleva ilmapiiri!
Ei meitä ole luotu erist'äytym'ään,
vaan viemään Jumalan valtakuntaa eteenpäin!
Kieltää kaikki hihulilahkot: jehovat, vl, hellarit ynm
Kieltojen tielle ei voi oikeusvaltiossa mennä. Demokratiassa vallitsee uskonnon vapaus. Siitä on pidettävä kiinni. Kärsimyksen kierre jatkuu niin kauan kuin vl kasvattaa lapsestaan vl:n... Sellaisia jotka kykenevät katkaisemaan tämän ketjun, on luultavasti harvassa.
käy sääliksi vl-harhalahkossa. Kukaan meistä ei voi valita vanhempiaan. Tämän tuntevat ja tietävät myös vl-lapset, jotka joutuvat ilman omaa syytään SRK:n, vl-herätysliikkeen ja omien vanhempiensa vangeiksi ja orjiksi.
Moni vl-lapsi menettää osan omasta lapsuudestaan, koska joutuvat sijaisvanhemmiksi nuoremmille sisaruksille uupuvien vanhempiensa tilalle. Toivottavasti mahdollisimman moni vl-lapsi selviää edes jotenkuten henkisesti siihen saakka, kun voi nousta omille jaloilleen ja erota vl-herätysliikkeestä.
Koittakaa pärjätä!
Kirjoitit:
käy sääliksi vl-harhalahkossa. Kukaan meistä ei voi valita vanhempiaan.
Minun taas käy sääliksi ne lapset,
jotka kasvavat ateistikodissa,
eivätkä koskaan opi tuntemaan
rakastavaa Jumalaa,
elämää hänessä.
Ajatussuuntia voi valita vaikka joka kuukaudelle uuden,
Jumalan valtakunnan elämä ei ole vaihdettavissa
kuin likainen paita.
Sen saaminen on Jumalan käsissä,
ei ihmisen tempaistavissa.
Se on kultaakin kalliimpi perintö lapsille!
"Minun taas käy sääliksi ne lapset,
jotka kasvavat ateistikodissa,
eivätkä koskaan opi tuntemaan
rakastavaa Jumalaa,
elämää hänessä."
Ateiskodissa kasvavat lapsetko eivät opi koskaan tuntemaan Jumalaa? Pyhän Hengen työlle et jätä mitään sijaa. Outoa.
Tosi hyvä pointti!
Kyllä monet tosiaan löytävät Jumalan myöhemmin! Kyllä työ on nimenomaan Jumalan
työtä.
Mutta toisaalta on monia, jotka eivät löydä Jumalan rakkautta, heitä säälin.
Kävimme aikanaan paljon Venäjän puolella leireillä
ja siellä joskus eräs leirin vartijoista tuli juttelemaan tiimimme poikien kanssa
(Kidnappausten varalta leirit on aidattu, monen porteilla on aseistetut vartijat;
Venäjällä rikkaitakin lapsia riittää)
Hän kehotti opettamaan lapsia ja jakamaan heille hengellistä materiaalia,
niin että lapset jo nuorena oppivat tuntemaan Jumalan rakkauden.
Hän sanoi omasta sukupolvestaan, että heillä on paljon vaikeampaa kuin nuorilla.
Kommunismi vei heiltä aikanaan uskon pohjan, kaiken opetuksen, ja vaikka he nyt
vanhempina yrittävätkin löytää uskon, se on vaivalloista ja vaikeaa,
koska pohjaa ei ole.
Lapsella pitää olla säännöt ja rajat. Mutta mitä on se, kun vilkkaasti liikennöidyillä kaduilla pyöräilee muutaman vuoden ikäiset VL lapset ilman vanhempia autojen välissä, kun heitteille jätettyinä puolipukeissa. Isä huoltoasemalla kahvilla, vaimo masentuneena kotona ja jos lapsi jää auton alle, se on Jumalan tahto.
Ns. maailman perheet rakastavat lapsiaan sata kertaa enemmän kun VL perheet, joille lapsi on kun poroja, siitä saa tuoton, kunhan korvan saa takaisin. Se on korottaminen RY;llä, kun tottelee ja siittää.
Jokainen näkee mitä se saa aikaan. Lapsista valtaosa on asennoitunut vääräuskoiseen kun massaan, jolle voi tehdä mitä vaan, jollei tajua erota lahkosta.
Toiset taas päättyvät päihteisiin, kuten Pääsihteerin poika, unohtaen menneisyytensä.
Miksi nämä salataan. Salaamalla ei hoideta mitään.
väkevän sunnuntaisaarnan. Vastaa henkeen.
on perheessä kuin perheessä. Ei se uskosta johdu jos ihminen päihteisiin sortuu.
ei selviä lapsuudestaan.
ja näitä on VL piireissä.
on valtava uhka ihmisen mielenterveydelle.
keksii ... aina.
Minkäänlaista turvaa ei "meidän" lapsiperheessä ollut.
Muista vieläkin ne pelot, jotka kylmässä pemeässä kellarissa sain kokea, hyvin pienestäkin syystä.
Se jätti pysyvät jäljet, nyt 50 v. työkyvyttömyyseläkkeellä, henkisen ahdistuksen takia.
ja vl-naisten mielenterveys on tosi kovilla vl-hullunmyllyssä. :((
ole monien muittenkaan lasten elämä.
Pitkät päivät päiväkodissa jonka arki on nykyään sitä mitä on. Puhu siinä henkilökohtaisesta huomiosta. Illalla vanhemmat väsyneitä ja kiireisiä, heillä kotityöt ja omat menot.
Elämä kiireistä ja pinnallista. Avioeroja, uusperheitä. Jne. Jne.
Nämä lapset vain eivät voi aikuisina syyttää mitään uskonnollista tai muutakaan porukkaa menetetystä lapsuudestaan. Ketä tai mitä he syyttäisivät Koko pöljää Suomen kansaako, joka oli niin arvostelukyvytön että lähti mukaan tähän menoon.
Työkavereitteni lapset ovat kyllä heille (ei vl) ykkösasia, se näkyy kaikesta. Illat ja viikonloput omistetaan lasten kanssa olemiselle ja osallistutaan heidän harrastuksiinsa. Tässä ovat nykyisin isät erityisen innokkaita. iltamenoja he eivät halua juuri lasten takia. Mutta lapsia onkin vain kaksi tai kolme. Jos heitä olisi kymmenen tai viisitoista, on selvää etteivät kaikki heistä onnistuisi kilpailussa vanhempien huomiosta.
Päiväkodissa ei ole mitään vikaa -päinvastoin, siellä lapset saavat ammattilaisten ohjaamaa kehittävää toimintaa. Ahdasmielisessä kodissa säilytyksen sijasta!
SRK-propagandaa en ole kuullut vuosikymmeniin. Sen verran kaukana siitä joukosta olen elänyt.
Kirjoitin tuon vain, ettei totuus unohtuisi. Nykyistä kultuuriamme syytetään juuri siitä, että se estää lapsia olemasta rauhassa lapsia.
Päiväkotien kauniit kasvatusperiaatteet ovat sanahelinää. Niiden todellisuutta tuntevat tietävät, että pätevän henkilökunnan puutteesta johtuva kaaos on siellä arkipäivää.
Mitä järkeä on propagoida mustavalkoisesti. Se pilaa uskottavuuden ja vaikuttaa höynähtäneeltä.
ole lapselle paras se mikä vanhemmista on. On se kollis hinta lapselel minkähän maksaa, että ei ole koti-lapsuutta. Ei sitä lapselta kysytä kun päiväkotiin viedään. Olipa sinulla hyvä kirjoitus.
on yli 6 lasta, niin meno on silloin eläimellistä (kanimaista) ja koko perhe voi pahoin.
jotka uskovat SRK:n sekopäisiin valheoppeihin puskevat perheeseen älyttömän määrän lapsia (= 8-20).
Vaan outo on väitteesi ja näkemyksesi ihmisen elämästä!
Kuuden lapsen aklkuunpanemiseen ei monta minuuttia mene!
Kyllä elämä on jotakin ihan muuta kuin kanittanmiata
tai pöydällä laiskana kissana loikoilua!
totta.