Addisonin tauti?

Osaako joku kertoa, että voisiko minulla olla addisonin tauti, kun oireeni alkoivat seuraavasti:

Minulla on ollut kaksi raskautta, joista molemmista olen järkyttävän oksentamisen takia ollut sairaalahoidossa tiputuksessa. Toisen raskauden aikana kilpirauhasarvot olivat myös sekaisin ja voin todella pahoin. En pystynyt lopettamaan yökkäämistä ja minusta tuntui, että sisukseni kääntyivät aivan nurin.
Olin tiputuksessa 6 viikkoa ja kesken sairaalajaksoa aloin voimaan erittäin huonosti. Olin kävelemässä mieheni kanssa, kun yhtä äkkiä voimani loppuivat totaalisesti, suu meni täysin kuivaksi ja en kyennyt kävelemään askeltakaan. Keski- ja yläselkää poltti. Oloni oli todella niin huono, että luulin kuolevani. Pyysin avuttomana apua sairaalassa ja ne typerät hoitajat päättivät, että kyse oli jostain psyykkisestä. Kutsuivat psykiatrin paikalle katsomaan oksentamistani tai peremminkin tyhjän kyökkäämisestä. Kuvitelkaa, että olette sairaalassa sisällä ja teille tulisi todella hätä voinnistanne ja kukaan ei usko mitään!

Muutamassa päivässä tila palautui, mutta muistan vieläkin elävästi miten totaalisen voimaton olo minulla oli.
Nyt on mennyt kolme vuotta tästä ja sairastan edelleen jotain mille ei ole löytynyt diagnoosia. Ruuan jälkeen minulla on aivan järkyttävä olo vasemman lapaluun alla ja keskiselässä. Tämä tapahtuu erityisesti valkuiaispitoisen ruuan jälkeen. Iltaisin tuntuu, että selkä katkeaa kivusta. Minulla on myös hyvin kuuma koko ajan. Olen todella uupunut aina. Jokainen päivä pinnistelen, että jaksan hoitaa kotityöt ja lapset.
Tiedän, etten kuvittele tätä oiretta, joka tekee elämästäni sietämättömän.

Minulla ei ole muita iho-oireita, kuin rintakehällä näppylöitä. Ihoni kutiaa, etenkin käsivarsia raavin koko ajan. Kilpirauhasarvot normaalit. Hikoilen paljon.
Päivittäinen kävelylenkki tuntuu auttavan parhaita ja talvisin avantouinti.

Oireet ovat kuitenkin niin voimakkaat, että olen vakavasti harkinnut itsemurhaa, koska oikeasti minuun sattuu ihan helvetisti selkään. Olen käynyt lääkärissä ja aina saan vaan tuijotuksen takaisin. Läheiseni eivät tajua miten paljon minuun sattuu ja miten paljon yritän sen eteen, että kykenen toimimaan. Olen todella yksin.