Addisonin tauti?

Avun tarpeessa

Osaako joku kertoa, että voisiko minulla olla addisonin tauti, kun oireeni alkoivat seuraavasti:

Minulla on ollut kaksi raskautta, joista molemmista olen järkyttävän oksentamisen takia ollut sairaalahoidossa tiputuksessa. Toisen raskauden aikana kilpirauhasarvot olivat myös sekaisin ja voin todella pahoin. En pystynyt lopettamaan yökkäämistä ja minusta tuntui, että sisukseni kääntyivät aivan nurin.
Olin tiputuksessa 6 viikkoa ja kesken sairaalajaksoa aloin voimaan erittäin huonosti. Olin kävelemässä mieheni kanssa, kun yhtä äkkiä voimani loppuivat totaalisesti, suu meni täysin kuivaksi ja en kyennyt kävelemään askeltakaan. Keski- ja yläselkää poltti. Oloni oli todella niin huono, että luulin kuolevani. Pyysin avuttomana apua sairaalassa ja ne typerät hoitajat päättivät, että kyse oli jostain psyykkisestä. Kutsuivat psykiatrin paikalle katsomaan oksentamistani tai peremminkin tyhjän kyökkäämisestä. Kuvitelkaa, että olette sairaalassa sisällä ja teille tulisi todella hätä voinnistanne ja kukaan ei usko mitään!

Muutamassa päivässä tila palautui, mutta muistan vieläkin elävästi miten totaalisen voimaton olo minulla oli.
Nyt on mennyt kolme vuotta tästä ja sairastan edelleen jotain mille ei ole löytynyt diagnoosia. Ruuan jälkeen minulla on aivan järkyttävä olo vasemman lapaluun alla ja keskiselässä. Tämä tapahtuu erityisesti valkuiaispitoisen ruuan jälkeen. Iltaisin tuntuu, että selkä katkeaa kivusta. Minulla on myös hyvin kuuma koko ajan. Olen todella uupunut aina. Jokainen päivä pinnistelen, että jaksan hoitaa kotityöt ja lapset.
Tiedän, etten kuvittele tätä oiretta, joka tekee elämästäni sietämättömän.

Minulla ei ole muita iho-oireita, kuin rintakehällä näppylöitä. Ihoni kutiaa, etenkin käsivarsia raavin koko ajan. Kilpirauhasarvot normaalit. Hikoilen paljon.
Päivittäinen kävelylenkki tuntuu auttavan parhaita ja talvisin avantouinti.

Oireet ovat kuitenkin niin voimakkaat, että olen vakavasti harkinnut itsemurhaa, koska oikeasti minuun sattuu ihan helvetisti selkään. Olen käynyt lääkärissä ja aina saan vaan tuijotuksen takaisin. Läheiseni eivät tajua miten paljon minuun sattuu ja miten paljon yritän sen eteen, että kykenen toimimaan. Olen todella yksin.

2

480

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • määvaan

      Mutta ota ensin selvää minkä ´niminen spesialisti voisi saada oireistasi selvää...

      Voimia!

    • -

      Kyllä minun mielestä sinun oireet voi johtua lisämunuaisten toimintahäiriöstä. Addisonin tauti on ihan ääripäässä, jo lievempi lisämunuaisten vajaatoiminta (/uupumus, adrenal fatigue) voi aiheuttaa ja aiheuttaakin paljon oireita, hyvin vahvojakin. Kaikkein tarkimman tuloksen saat lisämunuaisten stressitestillä, jonka voit tilata MDD:ltä. Tuloksien saamisessa menee noin kuukausi, mutta Suomessa tehtävät laboratoriokokeet keskittyvät lähinnä pelkkään veren aamukortisoliin, eivätkä useinkaan kerro tilanteesta, ja jos kertoo, niin valitettavasti monetkaan lääkäreistä eivät osaa niitä tulkita, ja luulenpa että tuon sylkitestinkin tulosten kanssakin saat mennä yksityislääkärille, toivottavasti joku osaa auttaa :) Jaksamisia!

      http://www.mdd.fi/Pages/endokrinologia.html (lisämunuaisten stressitestistä lyhyt kuvaus)

      http://www.mdd.fi/ (oikeassa laidassa puhelinnumero, johon soittamalla voit testin tilata)

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Vihreiden, SDP:n ja Vasemmistoliiton kannattajista selvästi alle puolet on miehiä

      ja silti joku punafeministi valitti kokoomuksen naiskannattajien puutteesta, vaikka siellä on enemmän naisia kuin punavi
      Maailman menoa
      80
      2691
    2. On tiedossa, että venäjämieliset diggaavat diktatuurista venäjää

      jossa ei esim. ole sanan- ja lehdistönvapautta. Mutta keitä nämä venäjän palvojat sitten ovat, ei heitä toki paljon ole
      Maailman menoa
      57
      2631
    3. Ensin Henry Novak ja nyt sitten se Irlannin tapaus

      jossa mustaihoinen afrikkalainen mieshenkilö puukottaa valkoihoista maassa makaavaa miestä useita kertoa pään alueelle.
      Maailman menoa
      68
      2578
    4. Belfastissa käynnissä kunnon persuilu

      Joku random mamu tekee rikoksen, niin sikäläiset naamiopersut kostavat tuhoamalla kantaävestön omaisuutta. Liekö siellä
      Maailman menoa
      84
      2499
    5. Tytti Tuppurainen: Suomen pakolaiskiintiö pitäisi nostaa 10 000 vuodessa

      asia on faktaa, noin Tytti sanoi aiemmin. Kun taas Orpon hallitusohjelman mukaisesti Suomen pakolaiskiintiö on pudotettu
      Maailman menoa
      77
      1999
    6. Islamovasemmistolaisuus - tälläista termiä käytetään

      Termi tarkoittaa alunperin äärivasemmiston ja muslimifundamentalistien liittoa, jonka ytimessä oli antisemitismi. Isl
      Maailman menoa
      48
      1995
    7. Persujen kannatusromahdus tekee kesästä 2026 nautinnollisen

      Satoi tai paistoi, niin Suomen kansalaisella on kuluvana kesänä syytä hymyyn. Niin upealta tuntuu persujen kannatusroma
      Maailman menoa
      140
      1853
    8. Julkista rahaa ei tule antaa senttiäkään yksityisille yrityksille

      Julkinen raha on meidän yhteistä rahaa, ja se raha on tarkoitettu yhteiseen käyttöön, kuten esimerkiksi tuottamaan palve
      Maailman menoa
      29
      1422
    9. Martina Aitolehti läpäisi Erikoisjoukot - Tilittää umpirehellisenä kuvauksista

      Martina Aitolehti selvisi Erikoisjoukot koulutuksesta. Hän myös malttoi pääosin pitää mölyt mahassaan, vaikka saikin ko
      Kotimaiset julkkisjuorut
      35
      1420
    10. Mitä tapahtui?

      Mitä tapahtui keskiviikkoiltana kun oli paljon hälytysajoneuvoja ja mediheli?
      Kiuruvesi
      15
      1351
    Aihe