Muka narsisti

Minkä ihminen voi jos psykopaatin piirrelista muistuttaa elämää? Siis on sellaista mitä on tapahtunut. Lisäksi jos omaa samoja luonteenpiirteitä ku narsistilla? Humpuukia koko narsistijuttu. Olen alkanut vain kattoa, onko tuo narsisti ja onko sitten tuokin. Koko homma on nyt Suomessa karannut käsistä.
2405
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Narsimikauhistelut on pientä. Niitä mahtuis tähänkin maahan enemmän kuin ihmisiä. Älä välitä. Yritä kuitenkin välttää kusipäitä, vaikka sen kai sinä tiedät jo ennestään.

Äänestä

Juu ja kaikki ujot on sitten sosiaalistentilanteiden pelkoisia ja paniikkihäiriöisiä, juu varmaan juu. Kaikki avo osastolla käyneet varmaankin yhtä huonossa kunnossa, kuin kroonikot. Ja vähän masentunut on tietysti heti harkinnut itsemurhaa. Ja kaikki sokeritautiset varmaankin istuvat 3-kymppisenä pyörätuolissa eivätkä voi juoda viinaa. Maanis-depressiiviset ovat varmaan kaikki peilikuvia toisilleen. poliisit ovat kaikki sitä ja tätä ja palomiehet on tosi rohkeita.

Siinäpä muutama valtaväestön käsite viimevuosilta, kunnes tietoa tuli lisää. Ei vahva persoonallisuus heti narsistia tee. Onhan olemassa kaiken lähtökohta, eli jonkin sortin perus persoonallisuushäiriö, jsota lähetään kehittymään sitten johonkin suuntaan. joistain narsisteista tulee jopa psykopaatteja. Ja kaikki persoonallisuushäröset eivät ole väkivaltaisia, henkiseti tai fyysisetikään.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Terve ku Pukki kirjoitti:

Minkä ihminen voi jos psykopaatin piirrelista muistuttaa elämää? Siis on sellaista mitä on tapahtunut. Lisäksi jos omaa samoja luonteenpiirteitä ku narsistilla? Humpuukia koko narsistijuttu. Olen alkanut vain kattoa, onko tuo narsisti ja onko sitten tuokin. Koko homma on nyt Suomessa karannut käsistä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu