En löytänyt oikein sopivaa paikkaa tälle, mutta laitanpa vaikka tänne. Olen siis kärsinyt jo lähes kuukauden päivä päivältä pahenevasta väsymyksestä ja mitä ihmeellisemmästä olosta. Itse epäilin etupäässä kilpirauhasen tulehdusta tai vajaatoimintaa (tulehdus yleistä synnytyksen jälkeen, olen siis saanut lapsen kuluneen vuoden aikana). Lähes kaikki oireeni olivat kilpirauhasen vajaatoimintaan viittaavia: Väsymys, vähentynyt hikoilu, pahoinvointi, huimaus, ruokahaluttomuus, ärtyneisyys jne. Lähes kaikki oireet, mitä vain saatoin netistä lukea vajaatoimintaan liittyen, tietenkään ei ihan kaikkia. Minulta hoidettiin vasta poskiontelontulehdus (josta nyt luin että hiiva voi myös aiheuttaa tätä). Lääkärit pistivät kaiken huonon olon ym. poskiontelon tulehduksen piikkiin, mutta olo vain pahenee vaikka punkteerattukin on ja antibiootteja olen syönyt. Sitä olen myös ihmetellyt, miksi virtsaamistarve on lisääntynyt vaikka en joisi edes paljoa nesteitä. Tämäkin oli yhtenä oireena hiivassa. Tavallista maitoa mahani ei enää kestä ollenkaan vaan lasillisenkin nauttimisen jälkeen tuntuu kuin peräusuolesta valuisi käynyttä sahtia pönttöön (maha menee ihan vesiripulille ja uloste on kuin käynyttä, verta ei tule koskaan). Uloste haisee pahalle, aivan hirveälle. Kahvia en voi juoda enää ollenkaan, sillä se oksettaa entistä enemmän. Minulla on todettu hiivaa kuluneen vuoden aikana emättimessä, mutta lääkäri käski minua vaan hakemaan apteekista jotain puikkoja, en saanut siihen ollenkaan antibioottia. Tuon hiivapuikon laiton jälkeen olikin vähän aikaa ihan hyvä olo mutta sitten alkoivat taas oireet. Luin jostain (valio...sivuilta) että hiiva voi aiheuttaa poskiontelontulehdustakin. Pitääkö tässä mennä lääkärin tutkimuksiin ja mitä sanon mennessäni, että epäilen hiivaa vai? Ottavatko tosissaan? Tämä olisi jo varmasti viides kerta kuukauden sisällä kun menen lääkäriin väsymyksen ja huonon olon takia (kolmella edellisellä kerralla sitä on hoidettu poskiontelontulehduksena).
Vastaukset 2
- alkuperäinen kirjoittaja...
Kysyisin vielä, voiko olla perinnöllistä tai voiko alttius olla suurempi jos suvussa muillakin?
- hipsuliininen
hiivasyndroomasta. http://www.violetlight.fi/Ravinto ja terveys/hiivasyndrooma.htm
On hyvä lukea myös Jouko Pursiaisen kirjoittama kirja: Hiivasyndrooma ja luonnonmukaisen hoidon opas. oireet voivat olla hyvin moninaiset, mutta parantuakin voi.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kajaanissa on kadoksissa 27vuotias nainen.
Poliisin tiedoteessa on ,että 1.9.2026 katosi kajaanissa 27vuotias nainen. Kuva löytyy ja tiedot pituudesta ,iästä yms.291206Onko ankeampaa kyläpahasta kuin Haapavesi?
Koiria kidutetaan, mustalaiset vie invaparkit, makkarakastike on finedining, kylät kuolee pois, nuoret häipyy pois ja ke58995Mies sun käytös satutti...
Mahdatko sitä ymmärtää...😔 Olisipa kaikki mennyt hyvin. Vaikea tästä on enää mitään ihanaa rakentaa.63933- 54873
- 51771
- 65748
Haluatko mies mennä naimisiin melko pian, ku ollaan kohdattu?
Mä haluaisin mennä mahdollisimman nopeesti....💍81706- 82672
Tönölän hukkaputki
Tönölään rakennettiin kunnon hukkaputki verorahoilla. Ihmettelin tätä mökki sekamelskaa jo alunperin, Eikö tuollainen le38668Ei mitään käytöstä
Ei Jumalauta. Videoidaan kun jollain hengenvaarallinen tilanne. Ja laitetaan nettiin. VITTU HÄPEÄ. Olisko kiva jos su30615