muita dermatillomaniasta kärsiviä?

apuapapua

onks teitä vai oonko oikeesti ihan yksin. onko sähköpostia tai jotai haluaisin jutella jonkun kanssa kuka oikeasti ymmärtäisi mun tuskan

110

15330

Äänestä

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • raapija

      mä luin tosta dermatillomaniasta eli ihon pakonomaisesta raapimisesta vasta vähän aikaa sit ja tajusin et sitähän tää on ollu kaikki nää vuodet, nuoresta tytöstä lähtien. kädet ja jalat. sit ajattelin et lopetan, en halua et mulla onpakko-oire. mut eihän se ihan noin helposti käynytkään. tosin ton jälkeen se väheni vähän ja oon kyl siirtäny raapimisen tai repimisen(kuten ite sitä kutsun) jalkoihini enkä tee sitä enää käsiini (eikä kukaan enää tiedä et teen sitä hahaa). paitsi mies joka näkee. ja sit on välillä niin kipeet jalkapohjat et on kamala kävellä. tää on sairasta mä tiedän.
      tuntuuko susta et se jotenki helpottaa ahdistusta, luin jostain toisesta keskustelusta sellasta. ite olen yrittäny tunnistaa sellasta itestäni mut en löydä sellasia tunteita. mut kai siin jotain sellasta on ku on vaan tehtävä sitä. vai onko se vaan HULLU TAPA?

      • outomimmi

        Etsin juuri netistätietoa tästä ihon repimisestä ja olin aivan ymmällä, että tätä on muillakin!! Ja lisäksi sillä on jokin nimi! Jotenkin on helpompi olla kun en ole yksin! Tätä on ollut pienestä lähtien ja aina vain sanottiin että olet atopikko ja maitorupinen. Mutta kun repimiseni ei ole kutinasta johtuvaa vaan pakko-oireista. Kun saa ruvet irti, siinä on jotain nautinnollista. Silti siihen yhdistyy myös aina pettymyt itseeni, kuntaas revin vaikka olin taas kerran luvannut itselleni, että nyt tämä loppuu. Lisäksi nautin rupien syömisestä. Mitä isompi ja paksumpi rupi, sen parempi. Lisäksi rakastan finnien (olemattomien) puristelua. Tämä kaikki liittyy jotenkin tunteeseen, että saan ihon sileäksi. Käteni kulkevat pitkin ihoa ja heti kun tunnen ruven, kuivaa ihoa tai näpyn, se pitää repiä/puristaa irti. Hulluahan tämä on. Ja mikä vaiva!! Aina käsivarret, kasvot, pakarat, ja jalat ruvilla. Ja sekin kertoo jotain, että ruvella on paikat, joihin käsillä yletän. Iho on keskiselässä tosi hyvä, kun en yletä sinne. Hävettää kun ihmiset tuijottaa ja tämä rajoittaa pukeutumista. En ole voinut harrastaa esim. rakastamaani uintia vuoteen, kun olen niin verillä! Mitä tällepitäisi tehdä???

      • apuapapua
        outomimmi kirjoitti:

        Etsin juuri netistätietoa tästä ihon repimisestä ja olin aivan ymmällä, että tätä on muillakin!! Ja lisäksi sillä on jokin nimi! Jotenkin on helpompi olla kun en ole yksin! Tätä on ollut pienestä lähtien ja aina vain sanottiin että olet atopikko ja maitorupinen. Mutta kun repimiseni ei ole kutinasta johtuvaa vaan pakko-oireista. Kun saa ruvet irti, siinä on jotain nautinnollista. Silti siihen yhdistyy myös aina pettymyt itseeni, kuntaas revin vaikka olin taas kerran luvannut itselleni, että nyt tämä loppuu. Lisäksi nautin rupien syömisestä. Mitä isompi ja paksumpi rupi, sen parempi. Lisäksi rakastan finnien (olemattomien) puristelua. Tämä kaikki liittyy jotenkin tunteeseen, että saan ihon sileäksi. Käteni kulkevat pitkin ihoa ja heti kun tunnen ruven, kuivaa ihoa tai näpyn, se pitää repiä/puristaa irti. Hulluahan tämä on. Ja mikä vaiva!! Aina käsivarret, kasvot, pakarat, ja jalat ruvilla. Ja sekin kertoo jotain, että ruvella on paikat, joihin käsillä yletän. Iho on keskiselässä tosi hyvä, kun en yletä sinne. Hävettää kun ihmiset tuijottaa ja tämä rajoittaa pukeutumista. En ole voinut harrastaa esim. rakastamaani uintia vuoteen, kun olen niin verillä! Mitä tällepitäisi tehdä???

        !!!!!! hei te kaksi oletteko vielä täällä!
        tehdäänkö YHDESSÄ ongelmallemme jotain !
        voitaisiin vaikka käydä aina täällä päivittelemässä miten meillä on sujunut?

      • outomimmi
        apuapapua kirjoitti:

        !!!!!! hei te kaksi oletteko vielä täällä!
        tehdäänkö YHDESSÄ ongelmallemme jotain !
        voitaisiin vaikka käydä aina täällä päivittelemässä miten meillä on sujunut?

        Kyllä se vain sopii.

        Soitin eilen psykiatrille ja määräsi Seronil 20mg 1 tabu/pvä. Myönsi hänkin, että ei ole törmännyt tämän meidän häiriöön, enemmänkin siihen hiusten nyppimiseeen/syömiseen. löysi netistä vaivaiset kolme tieteellistä artikkelia. Tämä lääke taitaa siis olla "kokeilua". En tiedä pitäsiskö aloittaa, vai yrittää taaaas kerran itse... No, senhän kyllä tietää miten onnistuu.

        Mulla on siis ollut tätä aina, mutta siis vasta nyt sain tälle häiriölle nimen. Se oli toisaalta helpottavaa, toisaalta masentavaa. Minulla on siis aina ollut rupia, mutta sitten vaikeissa elämäntilanteissa leviää käsiin! Esim. aikoinaan poikakaverin armeijaan lähtö ja siis yksin asumaan jääminen, gradun teko ja nyt kun oli iso aviokriisi. Tällä kertaa tätä on jatkunut yli vuoden...

        Hävetti taas eilen mennä lapsen jumppaan, kun käsivarret täynnä rupia. Valitsin sitten pitkähihaisen ja arvatkaa oliko kuuma!! Koko kesänä en voinut pitää kuin pitkiä hameita ja housuja. Käsien ja kasvojen rupia yritin peitellä peitepuikolla. Mulla menee ihan hillittömät määrät peitepuikkoa...

      • nyppii

        Mulla myös (dermatillo)mania ollut yli 25 vuotta ja mulla se johtuu jatkuvasta levottomuudentunteesta ei siis mielestäni myöskään ahdistuneisuudesta.

        Lähes kokoajan pitää raapia, nyhtää ja pureskella tai sitten korvikkeeksi niille vehdata jäseniä,
        täysin paikallaanpysyminen on mulle lähes mahdotonta, varsinkin sosiaalisessa tilanteessa nyppiminen ja raapiminen toimii jonkinlaisena stimulaattorina jotta pystyn istumaan paikallani ja keskittymään kuuntelemiseen,
        opiskeluaikoina olikin kynnet, posket sisäpuolelta, huulet ja ihokin aika huonossa kunnossa.

        Ei en ole päässyt eroon, monasti yrittänyt kyllä mutta jos lopetan esim. raapimisen ja olen itseeni hetken jopa tyytyväinen, vaihtuukin vain kohde ja aloitan taas jotain aivan salaa itseltäni,
        syön vaikkapa kynsiäni, jos lopetan senkin, naputan sormiani nin että itseltäkin palaa siihen päreet eikä vain muilta.

        Kieltämättä kiusallinen vaiva.

      • Rupakko
        apuapapua kirjoitti:

        !!!!!! hei te kaksi oletteko vielä täällä!
        tehdäänkö YHDESSÄ ongelmallemme jotain !
        voitaisiin vaikka käydä aina täällä päivittelemässä miten meillä on sujunut?

        Jospa yhdessä kaikki keitetään iso kattilallinen rupikeittoa ja sitten yhdessä raavitaan se naamaamme :D

      • Anonyymi
        outomimmi kirjoitti:

        Etsin juuri netistätietoa tästä ihon repimisestä ja olin aivan ymmällä, että tätä on muillakin!! Ja lisäksi sillä on jokin nimi! Jotenkin on helpompi olla kun en ole yksin! Tätä on ollut pienestä lähtien ja aina vain sanottiin että olet atopikko ja maitorupinen. Mutta kun repimiseni ei ole kutinasta johtuvaa vaan pakko-oireista. Kun saa ruvet irti, siinä on jotain nautinnollista. Silti siihen yhdistyy myös aina pettymyt itseeni, kuntaas revin vaikka olin taas kerran luvannut itselleni, että nyt tämä loppuu. Lisäksi nautin rupien syömisestä. Mitä isompi ja paksumpi rupi, sen parempi. Lisäksi rakastan finnien (olemattomien) puristelua. Tämä kaikki liittyy jotenkin tunteeseen, että saan ihon sileäksi. Käteni kulkevat pitkin ihoa ja heti kun tunnen ruven, kuivaa ihoa tai näpyn, se pitää repiä/puristaa irti. Hulluahan tämä on. Ja mikä vaiva!! Aina käsivarret, kasvot, pakarat, ja jalat ruvilla. Ja sekin kertoo jotain, että ruvella on paikat, joihin käsillä yletän. Iho on keskiselässä tosi hyvä, kun en yletä sinne. Hävettää kun ihmiset tuijottaa ja tämä rajoittaa pukeutumista. En ole voinut harrastaa esim. rakastamaani uintia vuoteen, kun olen niin verillä! Mitä tällepitäisi tehdä???

        Minäkin miettiny oon et olenko ainoa mut on näköjään muitakin jotka repii pureksii rupiaan. Se on niin ihana tunne kun sen repii.

      • Anonyymi
        outomimmi kirjoitti:

        Kyllä se vain sopii.

        Soitin eilen psykiatrille ja määräsi Seronil 20mg 1 tabu/pvä. Myönsi hänkin, että ei ole törmännyt tämän meidän häiriöön, enemmänkin siihen hiusten nyppimiseeen/syömiseen. löysi netistä vaivaiset kolme tieteellistä artikkelia. Tämä lääke taitaa siis olla "kokeilua". En tiedä pitäsiskö aloittaa, vai yrittää taaaas kerran itse... No, senhän kyllä tietää miten onnistuu.

        Mulla on siis ollut tätä aina, mutta siis vasta nyt sain tälle häiriölle nimen. Se oli toisaalta helpottavaa, toisaalta masentavaa. Minulla on siis aina ollut rupia, mutta sitten vaikeissa elämäntilanteissa leviää käsiin! Esim. aikoinaan poikakaverin armeijaan lähtö ja siis yksin asumaan jääminen, gradun teko ja nyt kun oli iso aviokriisi. Tällä kertaa tätä on jatkunut yli vuoden...

        Hävetti taas eilen mennä lapsen jumppaan, kun käsivarret täynnä rupia. Valitsin sitten pitkähihaisen ja arvatkaa oliko kuuma!! Koko kesänä en voinut pitää kuin pitkiä hameita ja housuja. Käsien ja kasvojen rupia yritin peitellä peitepuikolla. Mulla menee ihan hillittömät määrät peitepuikkoa...

        Ei kait siihen tarvi lääkäriiä enään varsinki jos siitä saa nautinnon, sit jos se ahistaisi ja varsinkaan kun en sitä muitten nähe tee.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ei kait siihen tarvi lääkäriiä enään varsinki jos siitä saa nautinnon, sit jos se ahistaisi ja varsinkaan kun en sitä muitten nähe tee.

        Vielä et just revin ruven nyt oottaa et tulispa uus äkkii et sait taas repii.

      • Anonyymi
        outomimmi kirjoitti:

        Kyllä se vain sopii.

        Soitin eilen psykiatrille ja määräsi Seronil 20mg 1 tabu/pvä. Myönsi hänkin, että ei ole törmännyt tämän meidän häiriöön, enemmänkin siihen hiusten nyppimiseeen/syömiseen. löysi netistä vaivaiset kolme tieteellistä artikkelia. Tämä lääke taitaa siis olla "kokeilua". En tiedä pitäsiskö aloittaa, vai yrittää taaaas kerran itse... No, senhän kyllä tietää miten onnistuu.

        Mulla on siis ollut tätä aina, mutta siis vasta nyt sain tälle häiriölle nimen. Se oli toisaalta helpottavaa, toisaalta masentavaa. Minulla on siis aina ollut rupia, mutta sitten vaikeissa elämäntilanteissa leviää käsiin! Esim. aikoinaan poikakaverin armeijaan lähtö ja siis yksin asumaan jääminen, gradun teko ja nyt kun oli iso aviokriisi. Tällä kertaa tätä on jatkunut yli vuoden...

        Hävetti taas eilen mennä lapsen jumppaan, kun käsivarret täynnä rupia. Valitsin sitten pitkähihaisen ja arvatkaa oliko kuuma!! Koko kesänä en voinut pitää kuin pitkiä hameita ja housuja. Käsien ja kasvojen rupia yritin peitellä peitepuikolla. Mulla menee ihan hillittömät määrät peitepuikkoa...

        Siis onks se niin vakavaa jos repii rupia et pipipää toktorille pitää mennä. Minusta se o suuri nautinto enkä pienestä paheestani kerro kellekkään. Täällä avaudun.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ei kait siihen tarvi lääkäriiä enään varsinki jos siitä saa nautinnon, sit jos se ahistaisi ja varsinkaan kun en sitä muitten nähe tee.

        Ruven alla kasvaa uusi iho ja sit se rupi lähtee pois. Itellä sentti kertaa sentti kokonen rupi, otin siitä kuvan ja haltioissaan vahtaan sitä.

      • Anonyymi
        outomimmi kirjoitti:

        Etsin juuri netistätietoa tästä ihon repimisestä ja olin aivan ymmällä, että tätä on muillakin!! Ja lisäksi sillä on jokin nimi! Jotenkin on helpompi olla kun en ole yksin! Tätä on ollut pienestä lähtien ja aina vain sanottiin että olet atopikko ja maitorupinen. Mutta kun repimiseni ei ole kutinasta johtuvaa vaan pakko-oireista. Kun saa ruvet irti, siinä on jotain nautinnollista. Silti siihen yhdistyy myös aina pettymyt itseeni, kuntaas revin vaikka olin taas kerran luvannut itselleni, että nyt tämä loppuu. Lisäksi nautin rupien syömisestä. Mitä isompi ja paksumpi rupi, sen parempi. Lisäksi rakastan finnien (olemattomien) puristelua. Tämä kaikki liittyy jotenkin tunteeseen, että saan ihon sileäksi. Käteni kulkevat pitkin ihoa ja heti kun tunnen ruven, kuivaa ihoa tai näpyn, se pitää repiä/puristaa irti. Hulluahan tämä on. Ja mikä vaiva!! Aina käsivarret, kasvot, pakarat, ja jalat ruvilla. Ja sekin kertoo jotain, että ruvella on paikat, joihin käsillä yletän. Iho on keskiselässä tosi hyvä, kun en yletä sinne. Hävettää kun ihmiset tuijottaa ja tämä rajoittaa pukeutumista. En ole voinut harrastaa esim. rakastamaani uintia vuoteen, kun olen niin verillä! Mitä tällepitäisi tehdä???

        Sama juttu. En voi sille mitään.

    • rupiarupiarupia

      satuin huomaamaan viestintää dermatillomaniasta. Vähän aikaa sitten sattumalta sain selville, että tällä hulluilulla on joku tieteellinen nimitys ja se vaivaa vieläpä muitakin kuin minua. Ei se yhtään kynsimisistä vähentänyt mutta jotenkin lohdullista tietää, että samanlaisia tapauksia on muitakin. Minä harrastan lähinnä naamassa olevien finnien ja rupien kynsimistä ja niitähän riittää kun minulla perioraali dermatiitti. Jos ei olisi eikä tulisi yhtään rupea/finniä, ei olisi myöskään mitään kynsimistä. Tosin revin myös kynsinauhoja välillä, ikäänkuin paremman puutteessa. Masennuslääkitys on ollut jo pari vuotta mutta ihon repimiseen se ei ole vaikuttanut yhtään.

      • apuapapua

        Outomimmi kerro sitten auttoko se lääkitys?

        Mulla on mennyt ihan hyvin, iho on yllättävän hyvässä kunnossa kun en ole siihen koskenut. Pieniä finnejä ei edes huomaa, toisin kuin ennen suurensuuria rupia! Aloitin uuden lääkityksen, cipralex taisi olla ja tuntuu että saattaisi olla että se on hiukan auttanut.. tiedä sitten

        Mites teillä?

      • raapija
        apuapapua kirjoitti:

        Outomimmi kerro sitten auttoko se lääkitys?

        Mulla on mennyt ihan hyvin, iho on yllättävän hyvässä kunnossa kun en ole siihen koskenut. Pieniä finnejä ei edes huomaa, toisin kuin ennen suurensuuria rupia! Aloitin uuden lääkityksen, cipralex taisi olla ja tuntuu että saattaisi olla että se on hiukan auttanut.. tiedä sitten

        Mites teillä?

        outomimmi, samoja fiiliksiä sulla ku mullaki tossa et se tuo nautintoa ku saa nahkaa irti ja sit se pitää syödä. mulla se on vaa jalkapohjien nahkaa tai joskus sormista nahkaa(se on taas alkanu sekin:(). ja sit kauhee itsesyytös ku kävellessä kauheet kivut ja sit vannoo et nyt tää loppuu eikäkuiteskaan lopu.

        http://www.skinpick.com/, tuolla on aika paljon englanninkielistä tietoa kaikista eri mahdollisista tavoista miten skinpikkausta voi tehä yms.

        mun on hirveän vaikea puhua tästä asiasta kenellekään, tai no kaikista asioista kyl muutenki mut tästä etenki. olen terapiassa ja kerran sanoin vähän niinku vitsinä siellä et "mulla on joku pakko-oire, luin netistä". pitäisi varmaan ottaa asia siellä oikeasti puheeksi mut tuntuu niin NOLOLTA alkaa selittää jollekin siistille terapeutille että revin omia nahkojani ja syön ne. mut jospa siit olis apua ku siitä puhuis, en tiedä.

        JOs joku lääke auttais niolishan se hyvä. Oon syöny Cipralexia viime syksynä mut en muista oliko mitään eroa.. ei ainakaa mitään erityistä mieleen painuvaa.

      • pakkoelämää
        raapija kirjoitti:

        outomimmi, samoja fiiliksiä sulla ku mullaki tossa et se tuo nautintoa ku saa nahkaa irti ja sit se pitää syödä. mulla se on vaa jalkapohjien nahkaa tai joskus sormista nahkaa(se on taas alkanu sekin:(). ja sit kauhee itsesyytös ku kävellessä kauheet kivut ja sit vannoo et nyt tää loppuu eikäkuiteskaan lopu.

        http://www.skinpick.com/, tuolla on aika paljon englanninkielistä tietoa kaikista eri mahdollisista tavoista miten skinpikkausta voi tehä yms.

        mun on hirveän vaikea puhua tästä asiasta kenellekään, tai no kaikista asioista kyl muutenki mut tästä etenki. olen terapiassa ja kerran sanoin vähän niinku vitsinä siellä et "mulla on joku pakko-oire, luin netistä". pitäisi varmaan ottaa asia siellä oikeasti puheeksi mut tuntuu niin NOLOLTA alkaa selittää jollekin siistille terapeutille että revin omia nahkojani ja syön ne. mut jospa siit olis apua ku siitä puhuis, en tiedä.

        JOs joku lääke auttais niolishan se hyvä. Oon syöny Cipralexia viime syksynä mut en muista oliko mitään eroa.. ei ainakaa mitään erityistä mieleen painuvaa.

        Kärsin pakko-oireisestahäiriöstä ja saan ihmeelistä naitintoa sitä,että kynsin hilseilevää ihoa jalkapohjistani.Jalkapohjat ovat verillä ja laastaria kuluu.

      • apuapapua
        pakkoelämää kirjoitti:

        Kärsin pakko-oireisestahäiriöstä ja saan ihmeelistä naitintoa sitä,että kynsin hilseilevää ihoa jalkapohjistani.Jalkapohjat ovat verillä ja laastaria kuluu.

        miten teillä on mennyt? mulla huonosti...:(

      • raapija
        apuapapua kirjoitti:

        miten teillä on mennyt? mulla huonosti...:(

        nyt on menny sillee hyvin et ei oo missää kipeitä haavoja, pystyy kävelee ihan normisti:) tosin pienempää käsittelyä jatkuvasti mut sen olen itelleni sallinut. Vasta isommista haavoista tulee kauhea morkkis.
        muuten elämässä on sellasta, et miehen kaa on jatkuvaa riitaa ja mykkäkoulua. se näkyy sellasena käytöksenä etkun mies on lähettyvillä niin pitää koko ajan naputella sormia jonku sanan tai lauseen tavujen rytmissä, minkä on kuullu tai lukenu jostain. ehkä sekin on joku pakko-oire.. kun ne pitää saada menemään tiettyyn järjestykseen. en tiiä hakeeko siitä jotain rauhottamista tai turvaa tai jotain ku muuten on kireää...? niinku lapsi joka hokee lorua.

        onko teillä muilla muita pakko-oireita kun tää dermatillomaanisuus?

      • pakkoelämää
        raapija kirjoitti:

        nyt on menny sillee hyvin et ei oo missää kipeitä haavoja, pystyy kävelee ihan normisti:) tosin pienempää käsittelyä jatkuvasti mut sen olen itelleni sallinut. Vasta isommista haavoista tulee kauhea morkkis.
        muuten elämässä on sellasta, et miehen kaa on jatkuvaa riitaa ja mykkäkoulua. se näkyy sellasena käytöksenä etkun mies on lähettyvillä niin pitää koko ajan naputella sormia jonku sanan tai lauseen tavujen rytmissä, minkä on kuullu tai lukenu jostain. ehkä sekin on joku pakko-oire.. kun ne pitää saada menemään tiettyyn järjestykseen. en tiiä hakeeko siitä jotain rauhottamista tai turvaa tai jotain ku muuten on kireää...? niinku lapsi joka hokee lorua.

        onko teillä muilla muita pakko-oireita kun tää dermatillomaanisuus?

        Minulla on jatkuva ahdistua päällä,jota yritän lievittää erilaisilla pakkotoiminnoilla.

      • pakkoelämää
        pakkoelämää kirjoitti:

        Minulla on jatkuva ahdistua päällä,jota yritän lievittää erilaisilla pakkotoiminnoilla.

        Nuo sinun kertomasi toiminnot vaikuttavat pakko-oireilta,joila yrität rauhoittaa oloasi.

      • hiuksenhieno
        pakkoelämää kirjoitti:

        Nuo sinun kertomasi toiminnot vaikuttavat pakko-oireilta,joila yrität rauhoittaa oloasi.

        tämä dermstillomania! minä sairastuin 18-vuotiaana tricotillomaniaan, so. hiusten ja ihokarvojen repimiseen. Välillä oire laimeni, sitten taas lisääntyi. Seurauksena on se, että hiukset ei enää kasva ja käytän aina peruukkia.
        Terapiassa kävin jo vuosia sitten, masennuslääkkeitä söin ja syön edelleen. Mikään ei minun pakko-oirettani poistanut.
        Nykyää, vuosikymmenen jälkeen, en enää pohdi koko asia, se onkin helpottanut oloani.
        Mutta peruukkia joudun käyttämään koko lopun ikäni! Ja se onkin kurjempi juttu. Joudun keksimään selityksiä, miksi käytän peruukkia. En uskalla näin typerästä sairaudest puhua kenellekään muulle kuin lääkärille!

      • outomimmi
        hiuksenhieno kirjoitti:

        tämä dermstillomania! minä sairastuin 18-vuotiaana tricotillomaniaan, so. hiusten ja ihokarvojen repimiseen. Välillä oire laimeni, sitten taas lisääntyi. Seurauksena on se, että hiukset ei enää kasva ja käytän aina peruukkia.
        Terapiassa kävin jo vuosia sitten, masennuslääkkeitä söin ja syön edelleen. Mikään ei minun pakko-oirettani poistanut.
        Nykyää, vuosikymmenen jälkeen, en enää pohdi koko asia, se onkin helpottanut oloani.
        Mutta peruukkia joudun käyttämään koko lopun ikäni! Ja se onkin kurjempi juttu. Joudun keksimään selityksiä, miksi käytän peruukkia. En uskalla näin typerästä sairaudest puhua kenellekään muulle kuin lääkärille!

        Mulla vain jatkuu pahana... Minulla oli ennen exefor; ei auttanut, nyt menossa Seronil, muttei ainakaan vielä auta. Minulla terapiassa ymmärtävät tätä hyvin, etsitään nyt syytä tai lähinnä keinoa etten repisi. Eilen oli lehdessä uudesta suomal. tutkimuksesta, jossa oli tutkittu viiltelyä. Siinä rinnastettiin viiltelyyn myös kynsillä ihon rikkominen. Taustasyyksi oli löydetty halu vapauttaa endorfiiniä eli mielihyvähormoonia. Minuun ainakin sopisi, koska en revi ahdistuksissani (ainakaan tietoisesti) vaan koska repiminen ja rupien syöminen on "mukavaa" ja tuo jotenkin oudolla tavalla mielihyvää... Mutta sitten se morkkis ja inhotus kun verta valuu. Viiltelijäthän haluavat juuri nähdä veren valuvan, minua se inhottaa ja harmittaa.

      • outomimmi
        outomimmi kirjoitti:

        Mulla vain jatkuu pahana... Minulla oli ennen exefor; ei auttanut, nyt menossa Seronil, muttei ainakaan vielä auta. Minulla terapiassa ymmärtävät tätä hyvin, etsitään nyt syytä tai lähinnä keinoa etten repisi. Eilen oli lehdessä uudesta suomal. tutkimuksesta, jossa oli tutkittu viiltelyä. Siinä rinnastettiin viiltelyyn myös kynsillä ihon rikkominen. Taustasyyksi oli löydetty halu vapauttaa endorfiiniä eli mielihyvähormoonia. Minuun ainakin sopisi, koska en revi ahdistuksissani (ainakaan tietoisesti) vaan koska repiminen ja rupien syöminen on "mukavaa" ja tuo jotenkin oudolla tavalla mielihyvää... Mutta sitten se morkkis ja inhotus kun verta valuu. Viiltelijäthän haluavat juuri nähdä veren valuvan, minua se inhottaa ja harmittaa.

        Nyt menee Seronil 2tabua päivässä ja lisäksi olen leikannut kynnet tosi lyhyeksi. Tämä yhdistelmä on vähän auttanut. Ehdin ainakin reagoida siihen, että raavin enkä ehdi saada mitään irti ennen tiedostamista. Silti joskus haluan repiä jonkin ihanan ruven, mutta koska olen tehnyt repimisen itselleni vaikeammaksi, on repiminen vähentynyt :).

      • ocd?
        outomimmi kirjoitti:

        Nyt menee Seronil 2tabua päivässä ja lisäksi olen leikannut kynnet tosi lyhyeksi. Tämä yhdistelmä on vähän auttanut. Ehdin ainakin reagoida siihen, että raavin enkä ehdi saada mitään irti ennen tiedostamista. Silti joskus haluan repiä jonkin ihanan ruven, mutta koska olen tehnyt repimisen itselleni vaikeammaksi, on repiminen vähentynyt :).

        Raapija: Mulla täysin sama juttu kuin sinulla, paitsi etten syö kantapäänahkoja. Mulla tällä hetkellä se tilanne, et molemmat kantapää verillä ja parantuessaan ne kutisee aivan törkeenä! Mikäköhän siinäkin on? Saatan herätä yöllä karmivaan kutinaan ja sitten pitää hangata jalkojaan mattoon, kun ei kynnet riitä taltuttamaan kutinaa. Yhdistän itselläni repimisen elämän stressitilanteisiin, mulla 2 lasta ja tällä hetkellä selkäkipuja jatkuvasta lasten kantamisesta, joten repiminen painottuu iltaan, varsinkin jos en saa unta. Yleensä koko kaptapää pitää saada revittyä, ei voi "jättää" sitä kesken tai "epätäydellisesti" revityksi. Tämä on kyllä todella invalidisoivaa, en kesällä enää kehdannut mennä kaverin luo ilman sukkia....vaikka helteillä tietty mielummin viihtyisi avojaloin...välillä helpottaa, repimisen saa hillittyä, mut nyt on taas homa karannut käsistä. Nyplään myös kyynärpäitä, sormenpäätä ja ylähuulta. Tehoiskohan terapia? Mielestäni lapsuuteni on ollu ihan normaali. Mutta kiva lukea että muillakin on samaa, ajattelin jo että olen ainut...:)

      • outomimmi
        ocd? kirjoitti:

        Raapija: Mulla täysin sama juttu kuin sinulla, paitsi etten syö kantapäänahkoja. Mulla tällä hetkellä se tilanne, et molemmat kantapää verillä ja parantuessaan ne kutisee aivan törkeenä! Mikäköhän siinäkin on? Saatan herätä yöllä karmivaan kutinaan ja sitten pitää hangata jalkojaan mattoon, kun ei kynnet riitä taltuttamaan kutinaa. Yhdistän itselläni repimisen elämän stressitilanteisiin, mulla 2 lasta ja tällä hetkellä selkäkipuja jatkuvasta lasten kantamisesta, joten repiminen painottuu iltaan, varsinkin jos en saa unta. Yleensä koko kaptapää pitää saada revittyä, ei voi "jättää" sitä kesken tai "epätäydellisesti" revityksi. Tämä on kyllä todella invalidisoivaa, en kesällä enää kehdannut mennä kaverin luo ilman sukkia....vaikka helteillä tietty mielummin viihtyisi avojaloin...välillä helpottaa, repimisen saa hillittyä, mut nyt on taas homa karannut käsistä. Nyplään myös kyynärpäitä, sormenpäätä ja ylähuulta. Tehoiskohan terapia? Mielestäni lapsuuteni on ollu ihan normaali. Mutta kiva lukea että muillakin on samaa, ajattelin jo että olen ainut...:)

        Kyllä tämä "häiriö" on todellakin terapian paikka! Itse kävin kertomassa tästä ja kyllä olivat huolissaan ja suosittelivat vahvasti terapian aloittamista. Tämä siis psykiatrin ja psykologin mielipide. Lisäksi uusittiin lääkitystä. Nyt menee Seronil 2tabl./pvä ja lisäksi illalla Ketipinor. On tää vähentynyt, muttei kokonaan. Ja noi arvethan on kiusana vielä piiitkääään. Mutta varatkaa hyvät kanssakärsijäni heti lääkärille aika, niin laittaa teille lähetteen psykologille. On varmasti apua!

      • mies vaan
        outomimmi kirjoitti:

        Kyllä tämä "häiriö" on todellakin terapian paikka! Itse kävin kertomassa tästä ja kyllä olivat huolissaan ja suosittelivat vahvasti terapian aloittamista. Tämä siis psykiatrin ja psykologin mielipide. Lisäksi uusittiin lääkitystä. Nyt menee Seronil 2tabl./pvä ja lisäksi illalla Ketipinor. On tää vähentynyt, muttei kokonaan. Ja noi arvethan on kiusana vielä piiitkääään. Mutta varatkaa hyvät kanssakärsijäni heti lääkärille aika, niin laittaa teille lähetteen psykologille. On varmasti apua!

        Tuo sun lääkitys seronil on musta aivan liian vähäinen. toiseksi, pidä huoli siitä että sopiiko tuo toinen lääke sulle. Sulla näyttää olevan voimakas pakko-oire ja nyt neuvon sua vähän, mulla ei ole vastaavaa vaan eri oireita:

        1. lääkettä otettava varmaan enemmän etenkin seronil kun tämä oire johtuu usein välittäjä-aineen puutteesta.

        2. et raavi itseäsi koko ajan. tiedän ettei ole helppoa . mutta mitä enemmän niin teet niin syvemmälle menet.

        3. pyri keskittymään asioihin jotka vievät sun huomion sen raapimisen sijaan. mene kävelylle jos pystyt, tiskaa, pese pyykkiä, pistä musiikkia, pyydä kavereita kylään. ihan mitä vaan mikä vie sun ajatukset pois.

        4. Puhu asiasta. Puhuminen on yllättävän hyvä apu tälläisille neurootikoille. Sitä tuskaa ei saa jättää sisälle. avaudu ja myönnä että ongelma on tällainen . älä häpeä. Tärkeintä on se ,että puhuu asiasta vain niiden kanssa jotka ymmärtävät asian eivätkä naura ongelmalle.

        5. Ota yhteyttä Timo Kallioahoon. Käy katsomassa akuutti nettisivulla olevat jutut hänestä.(pistä google ja hänen nimi) Hän ymmärtää kyllä ja osaa antaa varmaan parempia neuvoja kuin minä. Hieno mies , ei voi muuta sanoa. Sä voit saada häneltä apua vaikka kyse on eri neurooseista niin perusidea on sama. Se oireilee vaan erilaisesti. pärjää.

      • OCD_91
        mies vaan kirjoitti:

        Tuo sun lääkitys seronil on musta aivan liian vähäinen. toiseksi, pidä huoli siitä että sopiiko tuo toinen lääke sulle. Sulla näyttää olevan voimakas pakko-oire ja nyt neuvon sua vähän, mulla ei ole vastaavaa vaan eri oireita:

        1. lääkettä otettava varmaan enemmän etenkin seronil kun tämä oire johtuu usein välittäjä-aineen puutteesta.

        2. et raavi itseäsi koko ajan. tiedän ettei ole helppoa . mutta mitä enemmän niin teet niin syvemmälle menet.

        3. pyri keskittymään asioihin jotka vievät sun huomion sen raapimisen sijaan. mene kävelylle jos pystyt, tiskaa, pese pyykkiä, pistä musiikkia, pyydä kavereita kylään. ihan mitä vaan mikä vie sun ajatukset pois.

        4. Puhu asiasta. Puhuminen on yllättävän hyvä apu tälläisille neurootikoille. Sitä tuskaa ei saa jättää sisälle. avaudu ja myönnä että ongelma on tällainen . älä häpeä. Tärkeintä on se ,että puhuu asiasta vain niiden kanssa jotka ymmärtävät asian eivätkä naura ongelmalle.

        5. Ota yhteyttä Timo Kallioahoon. Käy katsomassa akuutti nettisivulla olevat jutut hänestä.(pistä google ja hänen nimi) Hän ymmärtää kyllä ja osaa antaa varmaan parempia neuvoja kuin minä. Hieno mies , ei voi muuta sanoa. Sä voit saada häneltä apua vaikka kyse on eri neurooseista niin perusidea on sama. Se oireilee vaan erilaisesti. pärjää.

        Moi!
        Mulla on OCD, lähinnä kemikaaleja ja muita pelkään tällä hetkellä, mutta tässä kun lueskelin, niin ajattelin, että mahtaiskohan mullakin olla kans joku lievä muoto tosta dermatillomaniasta, kun nuorempana mulla oli molemmissa nilkoissa semmoset ruvet, jotka oli siinä varmaan pari-kolme vuotta, kun aina raavin ne ruvet uudestaan ja söin ne kans. Siihen vaan jäi koukkuun ku siitä, kuten te muutki ootte sanonu, sai jonkinlaista mielihyvää... Sit mulla on kans ollu polvessa samanlainen, jota tekee mieli edelleenkin välillä raapia, vaikka se nyt onkin lähinnä pelkkä arpi.
        Sit en tiedä, mihin se sit liittyy, mutta oon kans jo muutaman vuoden rankaissu itteäni jos esim. satutan vahingossa jotakuta (astun esim. jonkun varpaille, kun mä en ole mikään pieni tapaus). Rankasuks oon joskus raapinu itteeni verille, purru tai vaikka hakannu varpaita jollain. Nykyään oon alkanu myös raapii itteäni sillon ku oon tosi ahdistunu, se jotenki kierolla tavalla auttaa, ehkä kun saa ajatukset muualle...
        Kuulostaaks tää yhtään siltä, että vois olla samaa ku teillä vai onko jotain vaan normaalii ahdistuksen lievittämistä...?

      • Rocktytteli
        OCD_91 kirjoitti:

        Moi!
        Mulla on OCD, lähinnä kemikaaleja ja muita pelkään tällä hetkellä, mutta tässä kun lueskelin, niin ajattelin, että mahtaiskohan mullakin olla kans joku lievä muoto tosta dermatillomaniasta, kun nuorempana mulla oli molemmissa nilkoissa semmoset ruvet, jotka oli siinä varmaan pari-kolme vuotta, kun aina raavin ne ruvet uudestaan ja söin ne kans. Siihen vaan jäi koukkuun ku siitä, kuten te muutki ootte sanonu, sai jonkinlaista mielihyvää... Sit mulla on kans ollu polvessa samanlainen, jota tekee mieli edelleenkin välillä raapia, vaikka se nyt onkin lähinnä pelkkä arpi.
        Sit en tiedä, mihin se sit liittyy, mutta oon kans jo muutaman vuoden rankaissu itteäni jos esim. satutan vahingossa jotakuta (astun esim. jonkun varpaille, kun mä en ole mikään pieni tapaus). Rankasuks oon joskus raapinu itteeni verille, purru tai vaikka hakannu varpaita jollain. Nykyään oon alkanu myös raapii itteäni sillon ku oon tosi ahdistunu, se jotenki kierolla tavalla auttaa, ehkä kun saa ajatukset muualle...
        Kuulostaaks tää yhtään siltä, että vois olla samaa ku teillä vai onko jotain vaan normaalii ahdistuksen lievittämistä...?

        Katoin tässä pari päivää sitten ohjelman, jossa nainen kärsi ensinnäkin OCD:stä. sitten sillä oli tapana kaivaa naamaansa pinseteillä tuntikausia, ja ohjelmassa mainittiin lyhyesti ihon repiminen omana sairautenaan.
        mua on koetettu lapsesta lähtien hillitä tekemästä sitä. pienenä mä söin kynnet niin lyhyiksi, että vertahan ne vuosi. nyt pari vuotta sitten lopetin sen, mutta siirryin uuteen kohteeseen, kynsinauhoihin. hampailla, kynsisaksilla ja kynsillä teen sitä. sormet aina arvilla ja tulehtuneet, mutta lopettaa en osaa! hammasraudat rajoittaa nyt, niin en pysty käyttämään hampaita. sattuu aivan helvetisti, mutta tuntuu myös niin hyvältä, että pakko on jatkaa.
        ja syön myös rupia, suurella nautinnolla. ehdottomasti.
        sairastahan tämä on, mutta nyt vasta sain sille nimen. ja tavallaan jopa oikeutuksen? no joka tapauksessa tahtoisin tästä eroon, koska sormet näyttää aivan kammottavilta eikä niitä voi pukeutumisella mitenkään peittää.

      • Rocktytteli
        Rocktytteli kirjoitti:

        Katoin tässä pari päivää sitten ohjelman, jossa nainen kärsi ensinnäkin OCD:stä. sitten sillä oli tapana kaivaa naamaansa pinseteillä tuntikausia, ja ohjelmassa mainittiin lyhyesti ihon repiminen omana sairautenaan.
        mua on koetettu lapsesta lähtien hillitä tekemästä sitä. pienenä mä söin kynnet niin lyhyiksi, että vertahan ne vuosi. nyt pari vuotta sitten lopetin sen, mutta siirryin uuteen kohteeseen, kynsinauhoihin. hampailla, kynsisaksilla ja kynsillä teen sitä. sormet aina arvilla ja tulehtuneet, mutta lopettaa en osaa! hammasraudat rajoittaa nyt, niin en pysty käyttämään hampaita. sattuu aivan helvetisti, mutta tuntuu myös niin hyvältä, että pakko on jatkaa.
        ja syön myös rupia, suurella nautinnolla. ehdottomasti.
        sairastahan tämä on, mutta nyt vasta sain sille nimen. ja tavallaan jopa oikeutuksen? no joka tapauksessa tahtoisin tästä eroon, koska sormet näyttää aivan kammottavilta eikä niitä voi pukeutumisella mitenkään peittää.

        niin, ja huulet on aivan uusi valloitus. kammottavan näköiset nekin, mutta juuri sopivasti ulottuvilla.

      • raapija

        Kumppanini ovat aina ihmetelleet tapaani puristella olemattomia näppyjäni (niin, että naama on ihan verillä/ruvella) ja sitten peitellä näitä jälkiä. Jotenkin olen ajatellut, että se on vain nuoruudessa opittu paha tapa, josta en vaan pääse itsekurin puutteen takia eroon. Olen siis tehnyt tätä kasvojen, näppyjen ja kynsinauhojen nyppimistä yläasteikäisestä eli jo jotain 15 v. Monesti kun piti nuorempana lähteä kavereiden kanssa baariin, revin naamani auki juuri kyseisenä iltana ja sitten yritin paikata asiaa meikillä (mikä teki naamastani varmaan vielä kamalamman näköisen). Joissakin seurustelusuhteissa piinasin myös kumppaneitani nyppimällä heidän näppyjänsä (jälkikäteen nolottaa, mutta silloin koin, että se oli tervettä). Onneksi nykyinen kumppani ei moiseen suostu...

        Olen nyt työuupumuksen ja masennuksen takia sairaslomalla ja vietän aikaa surffaten kaikenlaisilla mielenterveyssivustoilla ja keskustelupalstoilla. Ja sitten löysin tämän keskustelun. Googlasin netistä pakko-oireen kuvauksen ja se sopii täysin minuun. En ole aiemmin ajatellut, että kyseessä on sairaus, eikä kukaan ole minua neuvonut hakeutumaan hoitoon.

        Tuntui kuin moni muukin asia alkaa nyt aueta mielessäni kun tajusin tätä keskustelua lukiessani, ettei käytökseni ole normaalia...

        En ole masennukseeni (tai mitä se nyt sitten onkin) ole saanut vielä hoitoa, ja aloin miettimään, että jos ottaisi lääkärin kanssa esille tämän pakko-oireen, veisinkö se asiaa eteenpäin?

        Voimia kaikille asian kanssa taisteleville. Piinaava vaiva. Etenkin kun siitä ei oikeastaan haluaisi edes eroon koska se on kivaa (tosin jälkikäteen tunnettu syyllisyys ja häpeä ei ole kivaa).

      • bigge55
        raapija kirjoitti:

        Kumppanini ovat aina ihmetelleet tapaani puristella olemattomia näppyjäni (niin, että naama on ihan verillä/ruvella) ja sitten peitellä näitä jälkiä. Jotenkin olen ajatellut, että se on vain nuoruudessa opittu paha tapa, josta en vaan pääse itsekurin puutteen takia eroon. Olen siis tehnyt tätä kasvojen, näppyjen ja kynsinauhojen nyppimistä yläasteikäisestä eli jo jotain 15 v. Monesti kun piti nuorempana lähteä kavereiden kanssa baariin, revin naamani auki juuri kyseisenä iltana ja sitten yritin paikata asiaa meikillä (mikä teki naamastani varmaan vielä kamalamman näköisen). Joissakin seurustelusuhteissa piinasin myös kumppaneitani nyppimällä heidän näppyjänsä (jälkikäteen nolottaa, mutta silloin koin, että se oli tervettä). Onneksi nykyinen kumppani ei moiseen suostu...

        Olen nyt työuupumuksen ja masennuksen takia sairaslomalla ja vietän aikaa surffaten kaikenlaisilla mielenterveyssivustoilla ja keskustelupalstoilla. Ja sitten löysin tämän keskustelun. Googlasin netistä pakko-oireen kuvauksen ja se sopii täysin minuun. En ole aiemmin ajatellut, että kyseessä on sairaus, eikä kukaan ole minua neuvonut hakeutumaan hoitoon.

        Tuntui kuin moni muukin asia alkaa nyt aueta mielessäni kun tajusin tätä keskustelua lukiessani, ettei käytökseni ole normaalia...

        En ole masennukseeni (tai mitä se nyt sitten onkin) ole saanut vielä hoitoa, ja aloin miettimään, että jos ottaisi lääkärin kanssa esille tämän pakko-oireen, veisinkö se asiaa eteenpäin?

        Voimia kaikille asian kanssa taisteleville. Piinaava vaiva. Etenkin kun siitä ei oikeastaan haluaisi edes eroon koska se on kivaa (tosin jälkikäteen tunnettu syyllisyys ja häpeä ei ole kivaa).

        Hei!

        Lapsuudessa minulla oli vahva kausi kun irrottelin ja revin kaikki ruvet ja eri puolilta kehoa ja söin ne. Nyt on sama vaiva tullut takaisin yli 50 vuotiaana.

        Kuten muutkin tästä kärsivät, olen joutunut kierteeseen.

        Asia hävettää, enkä ole saanut puhuttua lääkärille asiasta. Miten lääkärisi on suhtautunut tähän asiaan?

        Miten haluaisit rohkaista minua?

      • yxyxyxyx00
        raapija kirjoitti:

        outomimmi, samoja fiiliksiä sulla ku mullaki tossa et se tuo nautintoa ku saa nahkaa irti ja sit se pitää syödä. mulla se on vaa jalkapohjien nahkaa tai joskus sormista nahkaa(se on taas alkanu sekin:(). ja sit kauhee itsesyytös ku kävellessä kauheet kivut ja sit vannoo et nyt tää loppuu eikäkuiteskaan lopu.

        http://www.skinpick.com/, tuolla on aika paljon englanninkielistä tietoa kaikista eri mahdollisista tavoista miten skinpikkausta voi tehä yms.

        mun on hirveän vaikea puhua tästä asiasta kenellekään, tai no kaikista asioista kyl muutenki mut tästä etenki. olen terapiassa ja kerran sanoin vähän niinku vitsinä siellä et "mulla on joku pakko-oire, luin netistä". pitäisi varmaan ottaa asia siellä oikeasti puheeksi mut tuntuu niin NOLOLTA alkaa selittää jollekin siistille terapeutille että revin omia nahkojani ja syön ne. mut jospa siit olis apua ku siitä puhuis, en tiedä.

        JOs joku lääke auttais niolishan se hyvä. Oon syöny Cipralexia viime syksynä mut en muista oliko mitään eroa.. ei ainakaa mitään erityistä mieleen painuvaa.

        Hei raapija, täällä on kolmaskin jolla on ihan sama vaiva. Minä olen varmaan jo vanhempi kuin kumpikaan teistä. Pureskelin alkuun lapsena kynsiäni, ja varsinkin aikuiset siitä aina huomauttivat, mikä oli ärsyttävää. Ajattelin siis vähän sitä rataa ettäs mitäs se teille kuuluu jos omia kynsiäni syön. Ja myöhemmin varmaankin pureskelin enemmän ihoa siitä kynsien vierestä.
        Kun tarpeeksi kyllästyin muiden kieltelyihin, keksin että voin kohdistaa toiminnan jalkapohjiin, jolloin kukaan ei huomaan mitään kun teen sitä omissa oloissani. Aloin siis repiä jalkapohjien ihoa ja syödä sitä. Kuulostaa tosi äklöltä, eikä siitä kenellekään voi tietenkään puhua. Viimeksi eilen mietin että mikähän pään ongelma se tämäkin on. Kauan sitten eräs, joka näki paljaat jalkani, luuli että olen polttanut jalkapohjani. Ja välillä jalat on tietysti tosi kipeet kun iho on vereslihalla. Talvella sukkahousukaudella helpottaa, kun ihoa ei ole niin helppo repiä. Minä olen kärsinyt tästä vaivasta ainakin 25 vuotta, eikä siitä taida eroon päästä, vaikka aina päättää että nyt se saa loppua. Olen jopa väistänyt välillä miesystävän hankintaa, jotta voin kotisohvalla nyppiä jalkapohjiani rauhassa. Sairastahan tämä siis on, mutta omin avuin en ole siitä vielä yli päässyt.

      • onnellinen500
        bigge55 kirjoitti:

        Hei!

        Lapsuudessa minulla oli vahva kausi kun irrottelin ja revin kaikki ruvet ja eri puolilta kehoa ja söin ne. Nyt on sama vaiva tullut takaisin yli 50 vuotiaana.

        Kuten muutkin tästä kärsivät, olen joutunut kierteeseen.

        Asia hävettää, enkä ole saanut puhuttua lääkärille asiasta. Miten lääkärisi on suhtautunut tähän asiaan?

        Miten haluaisit rohkaista minua?

        olin itse samassa tilanteessa, lääkäri suhtautui vakavasti kun sanoin etten pääse tästä eroon, niinpä hakeuduin hoitojaksolle ja nyt 3 vuoden jälkeen koko pakkomielle on poissa :). Suosittelen menemään lääkäriin sitä varten he ovat että he auttavat, elämästä kannattaa nauttia ei kärsiä :)

      • Anonyymi
        pakkoelämää kirjoitti:

        Kärsin pakko-oireisestahäiriöstä ja saan ihmeelistä naitintoa sitä,että kynsin hilseilevää ihoa jalkapohjistani.Jalkapohjat ovat verillä ja laastaria kuluu.

        Tieräks mulla on aivan sairaan karheat kantapäät ja saan ijanan nautimnon kun hankaan niitä johonki karhiiaan paikkaan , eteisen matto lähte matkaan kun jalalla astun.

      • Anonyymi

        Täällä kans yks hulluilija moro moro.

      • Anonyymi
        hiuksenhieno kirjoitti:

        tämä dermstillomania! minä sairastuin 18-vuotiaana tricotillomaniaan, so. hiusten ja ihokarvojen repimiseen. Välillä oire laimeni, sitten taas lisääntyi. Seurauksena on se, että hiukset ei enää kasva ja käytän aina peruukkia.
        Terapiassa kävin jo vuosia sitten, masennuslääkkeitä söin ja syön edelleen. Mikään ei minun pakko-oirettani poistanut.
        Nykyää, vuosikymmenen jälkeen, en enää pohdi koko asia, se onkin helpottanut oloani.
        Mutta peruukkia joudun käyttämään koko lopun ikäni! Ja se onkin kurjempi juttu. Joudun keksimään selityksiä, miksi käytän peruukkia. En uskalla näin typerästä sairaudest puhua kenellekään muulle kuin lääkärille!

        Mies yrottää taasen puhua jonkun toisen puolesta! Häpeä! Kiusaaja!

    • arpi sielussakin

      Täällä ilmoittautuu yksi samanlainen ihon manipuloija. Nauratti ihan älyttömästi kun luin juttujanne, kun ne on niin yhtä skitsoja kun omat tapani! Kyllä vain on todettava, että todella siistiä jälkeä tulee, kun pyrkii "parantelemaan" ihoaan. Siitä tulee kahta kauheampi! Sitten ei kehtaa mennä ihmisten ilmoille ja jää monet kivat kokemukset hankkimatta. Tämä vaiva kyllä heikentää itsetuntoa kummasti. Siksi kait narsistiseen alkoholistiin haksahdin, kun en parempaa miestä uskonut ansaitsevani. Paljon murhetta tämä vaiva poikinut elämään. Mutta päivä kerrallaan tässä sinnitellään itseä kynsiskellen ja raapien! Välillä vähemmän ja välillä enemmän. Musta tuntuu, että joka ihmisellä on jonkinlainen pakko-oire. Voiko olla olemassa ihmisiä, joilla ei olisi mitään pakko-oirehdintaa. Selviääkö sellaiset ihmiset stressistä jotenkin paremmin? No, eipähän ainakaan viinalla tarvi itteensä turruttaa.

      • raapija

        on tää kyl pirullinen vaiva: olin kolme vuotta purematta kynsiä, sekä varpaiden että sormien kynsiä ja nyt se alko taas!! ja samalla sormien nahkojen repiminen!!!! ja jalkapohjien nahkojen on jatkunu ku eihän niitä kukaan näe sieltä mut kädet ja varpaankynnet on eri asia ku ne voi nähdä. Mut nyt on taas kaikki kynitty ja sormenpäät kipeenä!!! Mul oli samanlainen tapaku jollain edelläkirjottaneella et revin poikakaverin selästä finnejä ja se oikeen kinus sitä! Ja sit nypin karvoja kans, sehän oli musta nautinto kans! Onneks se sit loppu vaan liian läheisyyden ahdistuksee tai johonki...? Mut tää vaiva kyl syö ihmistä ku aina sit tunne et häpeää itteään tällasenä syötynä, peittelee omia kynittyjä käsiään ettei kukaan vaa näkis... millanen rujo olen. Ehkä sitä just sit tyytyy kaikkeen vähempään koska itelleen tällastaki tekee?

      • röpelöt irti
        raapija kirjoitti:

        on tää kyl pirullinen vaiva: olin kolme vuotta purematta kynsiä, sekä varpaiden että sormien kynsiä ja nyt se alko taas!! ja samalla sormien nahkojen repiminen!!!! ja jalkapohjien nahkojen on jatkunu ku eihän niitä kukaan näe sieltä mut kädet ja varpaankynnet on eri asia ku ne voi nähdä. Mut nyt on taas kaikki kynitty ja sormenpäät kipeenä!!! Mul oli samanlainen tapaku jollain edelläkirjottaneella et revin poikakaverin selästä finnejä ja se oikeen kinus sitä! Ja sit nypin karvoja kans, sehän oli musta nautinto kans! Onneks se sit loppu vaan liian läheisyyden ahdistuksee tai johonki...? Mut tää vaiva kyl syö ihmistä ku aina sit tunne et häpeää itteään tällasenä syötynä, peittelee omia kynittyjä käsiään ettei kukaan vaa näkis... millanen rujo olen. Ehkä sitä just sit tyytyy kaikkeen vähempään koska itelleen tällastaki tekee?

        että vaiva on kuitenkin melko yleinen. Ja ehkä sitten sen laatuinen että sen kanssa elelevät pärjäilevät meklo hyvin noin muuten... ainakin itse olen varsin pärjäävä, mutta tämä vaiva jonka kanssanne jaan, lajitoverit, on häpeällinen joskin vähän itseänikin huvittava luurankoni kaapissa. Revin rupia ja sitten syön. ja kynsivalleja, sekä jalkojen että käsien, vähemmän käsien, koska ovat esillä. Enkä oikein tiedä onko kyseesssä ahdistuksen hallinta vai mielihyvän haku vai molemmat. Yksi psykiatri (analyytikko koulutukseltaan) sanoi kerran mulle, että aika varhaisesta itsen kannattelusta voisi vaiva kertoa, että jotenkin on ollut vauvana paljon yksin. Voi olla, olen maanviljelijäperheen ainoa lapsi, joten varmaan olivat vanhemmat navetassa ja minä punkassa rääkymässä... mutta erityisen kauheana en kyllä lapsuuttani muista.

        Pitäisikö perustaa yhdistys? Lihansyöjät? Ruvenraapijat? Lisää hyviä nimiä?

      • raapija
        röpelöt irti kirjoitti:

        että vaiva on kuitenkin melko yleinen. Ja ehkä sitten sen laatuinen että sen kanssa elelevät pärjäilevät meklo hyvin noin muuten... ainakin itse olen varsin pärjäävä, mutta tämä vaiva jonka kanssanne jaan, lajitoverit, on häpeällinen joskin vähän itseänikin huvittava luurankoni kaapissa. Revin rupia ja sitten syön. ja kynsivalleja, sekä jalkojen että käsien, vähemmän käsien, koska ovat esillä. Enkä oikein tiedä onko kyseesssä ahdistuksen hallinta vai mielihyvän haku vai molemmat. Yksi psykiatri (analyytikko koulutukseltaan) sanoi kerran mulle, että aika varhaisesta itsen kannattelusta voisi vaiva kertoa, että jotenkin on ollut vauvana paljon yksin. Voi olla, olen maanviljelijäperheen ainoa lapsi, joten varmaan olivat vanhemmat navetassa ja minä punkassa rääkymässä... mutta erityisen kauheana en kyllä lapsuuttani muista.

        Pitäisikö perustaa yhdistys? Lihansyöjät? Ruvenraapijat? Lisää hyviä nimiä?

        tää sun yhdistysajatus oli loistava!! nimiehdotukset oli hyviä, jotain tollasta sen pitää olla! itsemme kaluajat.. nahanjyystäjät... siitähän vois laittaa sellasen kilpailun pystyyn yhdistyksen perustamiskokouksessa. Mut itellä on sama et pärjäilee aika hyvin mut sit on se KAUHEA SALAISUUS et syö salaa itteään ja repii nahkojaan. Aika outoa. Toi mitä toi psykiatri sano on kiinnostava teoria.

      • riekal-Eina
        raapija kirjoitti:

        tää sun yhdistysajatus oli loistava!! nimiehdotukset oli hyviä, jotain tollasta sen pitää olla! itsemme kaluajat.. nahanjyystäjät... siitähän vois laittaa sellasen kilpailun pystyyn yhdistyksen perustamiskokouksessa. Mut itellä on sama et pärjäilee aika hyvin mut sit on se KAUHEA SALAISUUS et syö salaa itteään ja repii nahkojaan. Aika outoa. Toi mitä toi psykiatri sano on kiinnostava teoria.

        riekaleina... hyvä nimi?

        Ongelma on kyll vaan siinä että kukaan ei semmoiseen yhdistykseen voi julkisesti kuulua, sosiaaliset kulissithan romahtais sen tien. Mutta ehkä tämä nettipalsta voisi saada epäfirallisen nimen, tämä tai joku muu anonyymi.

    • Tuhkimo657

      Ovatko kaikki jo päässeet eroon ongelmistaan, kertokaas ratkaisu tännekin ;)
      jalkapohjat repimisen kohteena useamman vuoden ajan ja pikkuhiljaa voisi tavan lopettaa. Onko lääkkeet auttaneet, onko terapiasta jäänyt käteen mitään hyödyllistä vai pitääkö vaan pitää kynnet lyhyenä loppuelämän ajan?

      • miiiiumaaau

        :o oho! En oo tiennykkää enne et muutkin kärsii tästä. Oon 16 vuotias tyttö ja oon repiny kantapäitäni jostain 5 vuotiaasta asti. Muistan ku aina päiväkodissa ku käytiin nukkumaan, niin ohjaajat ihmetteli mikä mua vaivas ku revin mun kantapäiden ihoa. Itellä on pientä masennusta ollu jostain 9 vuotiaasta asti mutta pärjään hyvin kuitenkin itteni kanssa. Ja vasta nyt tajusin et tää saattaakin johtua jostain mielenterveysjutuista.

        Hävettää itteä selitellä aina välillä miks en voi kävellä ku on jalkapohjat niin saakutin kipeet ku on repiny vereslihalle asti.. ja muutenkin on tosi vaikee antaa ihmisten koskea mun jalkoihin.

    • Kynnel

      Minäkin olen kärsinyt kynsien ja kynsinauhojen repimisestä koko ikäni (nyt 46 v.). Välillä revin varpaankynnet niin, että veri vuotaa, ja välillä varpaan alapuolet myös niin ettei kunnolla pysty kävelemään. Olen ihmetellyt, ettei vielä ole iskenyt mikään infektio!
      Aina uudelleen päätän olla repimättä, laitan rasvaa varpaisiin, sukat jalkaan ja yritän unohtaa. Mutta sitten aina vahingossa menen repimään ne. Pitäisi kai pitää jatkuvasti sukkia jalassa ja hanskoja käsissä ;-)

      Hyvä puoli tässä on se, että olen ollut monta vuotta elämäni varrella repimättä kynsiä. Se tuntuu palaavan kausittain, ja se tuntuu olevan jotenkin hermostollista, sellainen refleksi, jolle ei voi mitään. Pahinta oli lapsena, kun koko ajan äiti valitti ja marmatti, että sormet pois suusta. Omasta mielestäni se pahensi asiaa. Tai ainakin otti päähän, kun ei sille itse mitään voinut.

      Kiva kun ollaan löydetty toisemme. Ostakaa itselle jotain hyvää jalkarasvaa (laadukkaita), hierokaa jalkoihinne ja ajatelkaa positiivisesti ("hoivatkaa itseänne"). Joskus se auttaa. Ja aika nopeasti se iho sitten kuitenkin paranee.

      Auttaisikohon joku stressipallojen puristelu tai muu nypläys? Onko kenelläkään kokemusta?

    • Lycis

      Moi! Teitä on muitakin. Upeaa. Kukaan ei oikein mt-puolella ota tosissaan tätä ongelmaa. Se on varmaan tuntemattomampi kuin hiusten nyppiminen. Mutta joskus se lähtee vähän hanskasta. Etenkin kun alan purra ja painella huuleen haavoja. Muuten minulla on lähinnä ongelmia vesirakkuloiden ja hiertymien aiheuttaminen sormiin ja varpaisiin.

      Pienenä painoin kynsilläni ikeniä, kunnes ne vuosivat verta. Siitä onneksi pääsin eroon kovalla työllä, mutta muuten olen kyllä yli 30 vuotta harrastanut tätä hiertymien aiheuttamista.

    • ml

      Dermatillomaniaako?
      Olen jo jonkun aikaa raapinut ihoa. Jaloista, käsistä, naamasta, päänahkaa... nyt myös vatsan alueelta. Mistä lähteekään. Verelle raavin, kunnes kaikkialla on rupia ja sitten odotan että vähän paranee niin raavin taas.
      Saatan jonnekin kun olen lähdössä niin innostua raapimaan niin että lähtö viivästyy puolikin tuntia. Aina kun menen nukkumaan, yölampun valossa raavin pään, jalat, kädet. Milloin mistäkin. Vaikka päätän näni päivällä että menen kyllä suoraan nukkumaan tänään, niin varmasti illalla raavin.
      Minulla on yös sellainen outo juttu, että "pelkään" hiuksia. En voi esim. istua kangastuolille, ennen kuin tarkistan onko siinä hiuksia.. ilmeisesti pelkään että ne tarttuvat ja "likaavat". Omat on okei, ja eläinten karvat...
      Luulen, että olen masentunut. Aika varmasti olen.
      Voisiko tämä olla dermatillomaniaa, voisiko minulla olla pakko-oireinen häiriö?

    • yxyxyxyx00

      Tuli vielä mieleen tästä vaivasta, että voisko tää kuitenkin olla jotain alkukantaista tiedostamatonta toimintaa osittain, apinatkin nyppii jatkuvasti ainakin toisiaan. Joku psyykkinen juttu tämä kuitenkin on.

    • jk

      en halua

    • Paatsama

      Mä olen kärsinyt kymmenen vuotta dermatillomaniasta; iho päästä varpaisiin täynnä violetteja arpia (eikä mtn ihan pieniä). Tää on ihan kamalaa, en voi pitää t-paitoja tai mitään vähänkään paljastavia vaatteita, en uida, en ottaa aurinkoa rannoilla...Ja pahinta on, että kaikki on omaa syytä.

      Onko teillä paljoa arpia?


      (Luulen, että joudun olemaan koko elämäni yksin; en voisi kuvitellakaan seurustelevani tämän ihon takia. Ei tätä kukaan kestäisi katsella, en edes minä.)

    • surkukynsi

      Oho, kolahti kun luin tämän...

      Olen ollut tosi masentunut koko kevään ja olen jatkuvasti repinyt kynsiäni.

      Olen itse aika nuori mutta nuorena on ollut itseni raapimista, esim. nukkumaanmennessä saatoin raapia koko vatsani ja käsivarteni niin kovaa kuin vain pystyin, verta ei kuitenkaan tullut. Nyt olen alkanut raapia taas käsivarsia jos menee hermot tosi pahasti tai ahdistaa.

      En oikein tiedä miten päästä eroon tästä kynsien repimisestä. Onhan se inhottavaa. Tätäkin lukiessa revin sormenkynteni pieniksi jälleen. Olen vain ajatellut ettei se ole huolestuttavaa kun kynnet eivät näytä kuitenkaan NIIN pahoilta. Mutta en ole tajunnut aiemmin että se on pakko-oire. Tai voisi olla.

      Sormenkynnet revin niin lyhyiksi ettei valkeaa osaa näy mutta varpaankynsistä joitain revin pois lähes kokonaan. Ihan hirveän kipeäthän ne yleensä ovat, ainakin hetken, mutta saan niin uskomattomat kicksit repimisestä. Nytkin särkee yhtä varvasta jota revin tänään.

      En ole kehdannut puhua varpaiden repimisestä mitään kenellekään... Voiko tämä todella olla ahdistuksen purkua? Tajusin juuri että teen tätä vain kun olen masentunut tai ahdistunut... :(

    • Tyttöpienivain

      Voi hitsit! Miten onnellinen oonkaan, kun huomasin tän keskustelun. Oon aina luullut olevani asian kanssa yksin! ehkä mä en olekaan sitten ihan niin pimahtanut. Onneks mulla on nyt toi repiminen jääny vähän vähemmälle, ku oon laastaroinu kaikki ne niin huolella, että pelkkä laastarienkin turha repiminen sattuu.

    • melkeinaikuinen

      Oho.

      Mun oireet alkoivat kymmenen vuotta sitten. Olin pahasti masentunut. Yritin tappaa itseni, mutten onnistunut. Sain lääkityksen, joka päällisin puolin auttoi, mutta sen myötä aloin nyppiä kynsinauhojani. Tai no, en osaa sanoa mistä se johtui, mutta käytin sitä selkeästi ahdistukseni helpottamiseen.

      Olen muuten kaunis nuori nainen, mutta käteni ovat kuin noita-akalla kymmenen vuoden ihon kerros kerrokselta kuorimisen jälkeen. Iho on arpeutunut kynsien vierestä paksuksi ja sileäksi, eikä siinä kohtaa ole poimuja kuten muualla käsissä ja sormissa. En pidä käsiä mielelläni esillä. Pidän niitä piilossa. Usein olen harkinnut käsineiden käyttämistä ihan vain peittääkseni kammottavaksi revityt sormeni.

      Välillä on parempia kausia. Kun voin muutenkin paremmin, kädet eivät kaipaa jatkuvaa tekemistä. Kun ahdistaa ja masentaa, sormeni ovat koko ajan verillä. Veri tahrii vaatteet ja kaiken mitä käsittelen. Se on noloa. Kukaan psykiatri tai psykologi tai psykiatrinen hoitaja ei ole sitä huomannut. Avopuolisoni ja poikaystäväni kylläkin. Avopuolisoni inhoaa repeytyvän nahan ääntä, ja sitä miten kaivan kynsillä uudelleen ja uudelleen uusia paloja revittäväksi.

      Olisipa tähän jokin parannuskeino.

    • Meit on monta

      Heippa!
      Oletteko keksineet mitään apua ongelmaan? :) Ajattelin että voisin psykologille puhua, mutta kun toisaalta epäilevä olo siitä mitä hän voisi tehdä...

      olo nimittäin on kuin röökistä luopuessa: tiedostaa typerän toiminnan ja aina itselleenkin vannoo että nyt loppuu, vaan kun ahdistaa niin yllyttää taas itsensä trassissa npaheensa kimpusta, naamaa/jalkoja nyppimästä...Kunpa tähän olisikin samalla tavoin jotain korvaushoitoa kuin tupakkaan, oli meinaan siitä luopuminen helppoa tähän verrattuna! :D
      Täällä siis yksi, joka puristelee olemattomia näppyjä naamasta niin että naama on ruvella ja kaivaa neulalla ihokarvoja jaloista tuntitolkulla.

    • Töppönenojossa

      Yksi kynsien pureskelija ja naaman näppijä ilmottautuu myös! Oletteko saaneet apua? Mulla on nyt alkanut uudestaan psykoterapia ahdistuneisuuden ja paniikkihäiriön takia. Toivottavasti sieltä löytyy apu. Aloitin viikko sitte Seronilin 10 mg. Taustalla lievä synnytyksen jälkeinen uupumus/masennus. Haluan myös tästä typerästä yököttävästä tavasta eroon!!!!! Olen myös joskus jalkapohjien ihoa nyppinyt, mutta se vaikuttaa olevan kausittaista.

    • Yksi REPIJÄ lisää

      Vielä yksi keski-ikäistyvä jalkojen repijä lisää... Tuntuu käsittämättömältä, että tämmöinen keskustelu löytyi ...Lapsesta saakka olen purrut kynsiä, eikä siihen auttanut kynnel eikä mamman mutinat. Sormen kynsistä siirryiin jossain vaiheessa varpaan kynsiin, kun notkeus vielä sen salli... Lasten syntymän jälkeen alkoi jalkapohjien repiminen. Sukat on oltava jalassa kokoajan ja välillä on pakko vetää paksut urheiluteipit suojaksi. Ex mies oli ihan raivona tavastani ja toki sitä saakin hävetä. Tapa on selkeästi yhteydessä stressiin ja psyykkeeseen. Se ei lopu komentamalla. Tuntuu, että revin edelleen pahemmin silloin, kun äiti käy kylässä ja "vahtii huonoa tapaani". Toivon kovasti, että saisin itseni psykoterapiaan ja avaamaan kokonaisvaltaisesti psyykkisiä solmujani. Sieltä ainoastaan uskon avun tulevan, mutta kynnys on korkea .... Olen ihan näyttävä urheilullinen työssä menestyvä nainen, mutta luurankonsa kaapissa itse kullakin.... ja jalkapohjat arkoina.

    • apuaapuaapua

      Olen parikymppinen naisenalku, ja repimistä olen harrastanut ihan pienestä lähtien. Silloin näpräsin lähinnä jalkojani, jos olin kaatuillut ja polvet olivat ruvilla. Joskus kymmenvuotiaana aloin repiä päänahkaani (keratosis pilaris ilmeni ensin siellä) ja vesirokon jälkeen koko kehoa. Teininä iski paha akne ja se olikin sitten menoa...Kasvot, selkä, rintakehä, pakarat...

      Tätä on jatkunut jo aivan liian kauan, ja ihoni on täplikäs kuin dalmaatialaisella. Tummia violetteja arpia ja valkoisia kohoarpia - eivät ne koskaan lähde pois. Joudun peittämään aina vartaloni minne tahansa menenkin. Se rajoittaa elämää valtavasti. Olen päättänyt lopettaa satoja kertoja, mutta itsehillintä ei riitä.

      En ole koskaan seurustellut, enkä varmasti tulekaan; ei tällaista kukaan halua. Melko yksinäistä on.

    • pakko-oireisen sisko

      jalkojen repijät ... kantsis ekaks ottaa apteekista sienilääke (ainakin jos iho liuskoina irtoaa), ja jos ei muutosta tule , niin sitten lääkärille. Ainakin selvät pakko-oireiset jutut kuuluu psykiatrin alaan. Ja se ei tarkoita että olis hullu.
      Kunnaliset psykiatrit ovat ilmaisia, mutta yksityisistä pitää maksaa.

    • nolo__

      Uskomatonta että löysin tämän ketjun!

      Lyhyesti historiaa: kynsien ja kynsinauhojen pureskelua jo pienenä, siitä eteenpäin teini-iän tullessa ihon nyppimistä ja RAAPIMISTA.

      Olen nyt aikuisiällä huomannut, että mitä ahdistuneempi olen, sitä enemmän raavin. En raavi nautinnon vuoksi, vana KUTINAN. Mitään ihosairautta minulla ei ole todettu. Mitä enemmän ahdistaa, sitä enemmän kutittaa ja sitä enemmän raavin.

      Teen niin myös nukkuessani. Olenkin nukkunut välillä hanskat kädessä, mutta raapinut sitten jaloilla itseäni. Nukunkin nykyään hanskat ja sukat päällä, tosin joskus yöllä unissaan nekin irtoaa....

      Pakko-oireita mulla on ollut muitakin, mutta pääsin niistä terapian avulla eroon. Kyllä ne edelleen "vaanivat taustalla", mutta pyrin estämään itseäni vajoamasta niihin.

      Lisäksi välillä iskee karvamaniaksi kutsumani kausi: eli voin käyttää tuntikausia päivässä siihen, että nypin karvojani yksitellen pinseteillä pois. Tiedän, järjetöntä! Saan siitä jotain nautintoa, mutta päällimmäisenä kuitenkin syvä häpeä: en vaan voi estää itseäni.

      Tämä on noloa, häpeällistä ja hullua. Niin noloa, etten ole voinut kertoa edes lähimmille ystävilleni asian oikeaa laitaa, vaikka kaikesta muusta voimmekin puhua.

    • nyppiiiiiii

      Mä puristelen ihohuoksia, finnejä ja raavin rupia päänahasta, kun sinne niitä ilmestyi. Pahin tapa on ehkä se, kun PUREN poskiani ja kieltäni. En haluu suusyöpää tän takia. Pakko nyhtää, näpertää jotain...kaivan kurkustani proppuja ja vaikkua korvista ja saan siitä hekuma-oloa.... yhdistän tän asian levottomuteen ja todenäköiseen adhd luonteeseeni. Miettikää tekin... eikö helpottaisi tieto, että ongelma ei ehkä ole pakko-oire sinänsä...takana voisi olla adhd tai add, kuten
      minulla taitanee olla.

    • iiks....

      Siis mitä hemmettiä! Olenko pakko-oireinen :O Kynsin naamani, revin ja pureskelen kynsinauhat verille, revin ruvet ja vieläpä nautin siitä. raavin niskaani ja päänahkaa.Rakastan myös finnien puristelua.

      Sattumalta eksyin tänne, kun etsin ensin kaksisuuntaisesta mielialahäiriöstä tietoa. Innostuin lukemaan sitten tätäkin osiota.

    • nefisa77

      heips.täälä kans yksi oireinen ihminen :/ atopikkona rupia ja ihottumaa riittää ja raavin ihan ilman kutinaa ja kaikki ruvet syön..puistattaa itseäkin jälkeenpäin..toinen heikkous on erittäin pahat kovettumat kantapäissä joita jos en repimällä irti saan niin leikkaan vaikka saksilla.jotenkin olis kiva päästä näistä eroon kun ikääkin alkaa jo olemaan kohta 40v.mukava oli huomata etten todellakaan ole ainut "friikki" tällä planeetalla:))

    • Micke

      Heipä hei,
      mulla on varmaan kaikki maniat.. Trikotillomania, dermatillomania ja mitä vielä.. Mä revin tukkaa ja ripsiä, samalla syön kynsiä ja revin naaman ihohuokosia.. Huhhuh, luulis että näistä vois jakaa jo vaikka muillekin. Mutta ei.

    • ellie..

      hoijoi.. täällä yks trikotillomaniasta kärsivä ja varmaan muutaki ongelmaa on:D
      tulkaa tonne ocd foorumiin. :)

      - ellie

    • Rapsuli

      "Aina riippuvuus meitä johdattaa" - Absoluuttinen Nollapiste

      Jos kohdistaa riippuvuutensa noinkin joutavaan asiaan kuin itsensä nykkiminen (tiedän koska minulla on ollut samaa), niin kannattaa kehittää joku vähemmän haitallinen addiktio tilalle... Tai mitä tahansa tarpeeksi mielenkiintoista tekemistä kun on niin unohtaa nykkimisen tai ei halua keskeyttää tekemistä nykkimisen takia. Varmaan osa itseinhoa (koska muuten sitä voisi yhtä sairaalloisena napsutella pakkausmuovia niin kuin ulkopuoliset ehdottaa) ja suuri osa käsien joutilaisuutta. Mulla on todella paha käsien joutilaisuus, kirjoittaminen ja nettiaddiktio auttaa. :D

    • nyppijä_^^

      Mulla naaman nyppiminen on muodostunut pakonomaiseksi, yleensä jos tulee stressiä jostakin asiasta, niin ensimmäinen askel on peilin eteen nyppimään :/ Onko mitään kikkoja mitkä hillitsisi nyppimistä?Aiheuttaa häpeän tuntemusta kun naama on nyppimisen seurauksena arpinen ja punainen :/ Pisin aika jonka oon pystyny olemaan nyppimättä on ollut viikko,sitten se taas alkaa. Ei auta vaikka ihoa yrittäis hoitaa kuinka,kuitenkin se nyppimisenhimo alkaa taas tulla esille.
      Nyppiminen saattaa tapahtua mihin vuorokaudenaikaan tahansa, aamulla,päivällä,illalla tai yöllä. Jopa ihan huomaamatta jos käteni eksyy hiplaamaan naamaa,niin sitten on pakko alkaa nyppimään. Tämä "harrastus" kun vie niin paljon aikaa ja aiheuttaa huonoa itsetuntoa,niin kyllä se aika häiritsevää on.. Kärsin vaikea-asteisesta psykoottisesta masennuksesta, mihin mulla on mm.lääkityksenä efexor depot masennnuslääke,mikä auttaa myös pakko-oireisiin häiriöihin.Mulla on ollut nyppimisen lisäksi pakko-oireena hellan levyjen tarkistaminen ja pakko-ajatukset, mut onneks ne on mennyt pois lääkityksen myötä, mutta tää nyppimispakko ei vaan tunnu millään menevän pois. Mietin pitäisikö alkaa käymään psykologilla tän nyppimisen vuoksi.
      Jos on ahdistunut,tylsistynyt,turhautunut tai stressaantunut niin pitää alkaa nyppimään,se aiheuttaa jotain mielihyvän tunnetta,mutta jälkikäteen se todellakin kaduttaa ja aiheuttaa pahaa mieltä kun naama on ihan ruvella :/ Kiva tietää ettei oo ihan ainoa tapaus tän ongelman kanssa!

      • jk

        Hei

        diagnoosina aikasemmin vaikea-asteinen pakko-oireinen hairio ja vaikea masennus johonka liittyy psykoottistasoista hajannaista ajattelu-prosessia.

        Paras apu:
        kirjailija,mestari
        echart tolle
        lasnaolon voima

    • jk

      Hei

      diagnoosina aikasemmin vaikea-asteinen pakko-oireinen hairio ja vaikea masennus johonka liittyy psykoottistasoista hajannaista ajattelu-prosessia.

      Paras apu:
      kirjailija,mestari
      echart tolle
      lasnaolon voima

    • onni epäonnessa

      Ennen kymmenettä ikävuotta pureskelin kynsiäni pienestä alkaen. Sitten tapahtui jotain radikaalimpaa. 11-vuotiaana sain hammasraudat, jotka laitettiin alussa niin kireälle, että pienikin hampaiden hipaisu sormella sai mut itkemään kivusta. Kynsien pureskelu oli väkisin tauolla. Kun hampaiden kipu vihdoin loppui, huomasin etten enää tunne tarvetta purra kynsiä.

    • geilaaja1345

      Täällä taas yksi hämmentynyt lukija. Olen saanut kuittailuja kynsinauhojen repimisestä avopuolisoltani monta kertaa. On tullut jo normaaliksi, kun menee aamulla suihkuun niin sormia kirvelee ihan hirveästi.. Kamalaa. Vielä kamalampaa on se, että sitä tekee tiedostamatta. Ja niistä jalkapohjista.. VOI luoja, kun pääsee niitä repimään. Usein myös huomaan illalla sängyssä jos katsoo telkkaria niin sormet hamuilee pitkin vartaloa kun etsin jotain näppylöitä mitä repiä (kun yritän olla sormia repimättä).

      Vaiva on inhottava.. Etenkin kun hävettää jos muut huomaavat sormien arvet. Päädyin keskusteluun kun yritin etsiä netistä jotain keinoa millä lopettaa. Se on kai pakko kuunnella avopuolisoa ja alkaa käyttämään hanskoja kotona! Terapiassa käynyt joskus nuorena vanhempien eron jälkeen. Toisaalta, yllätyksenä ei tule että on jotain päähän jäänyt vikaa, kun on väkivaltaisesta perheestä (narsisti-isä). Mutta muuten menee ihan hyvin. En koe olevani mitenkään erilainen, vaikka osaan ottaa stressiä välillä pienistäkin asioista.

    • tälläinen minulla

      Luulen sairastavani tuota tai ainakin parin vuoden ajan olen kasvojeni näppylöitä nyppinyt ja tapani on aina vaan pahentunut siihen pisteeseen etten osaa lopettaa vaikka kuinka koitan. Olen 17 eli se alkoi kun aloin saamaan ensimmäisiä finnejä, mitkä sitten lisääntyivän sitä mukaan kun niitä revin.

      Nykyään nyppiminen on tapa jota koitan kaikin voimin estää, mutta ei, turhaan. Juuri äskenkin revin naaman aivan riekaleiksi ja piti nyt sitten tulla tänne päivittelemään ja purkamaan tunteita. Nyppimisen jälkeisenä päivänä pidän usein mahdollisimman peittäviä vaatteita ja vältän katsekontakteja.
      Pahimmat nyppimiskerrat tapahtuu luonnollisesti stressin alla. Nytkin minulla on pääsykoe huomenna.

      Nuorempana muistan kuinka minulle aina päiviteltiin kynsien, sitä ympäroivän ihon ja rupien repimisestä. Itse en sitä ole ajatellut vasta kuin nyt.

      Meinasin käydä kuraattorin puheilla asiata, mutta hän sanoi että haluamani aika oli varattu. Muulloin en halunnut, koska en tietenkään halua kenenkään tietävän minun käyvän siellä. Siitäkös syntyisi kysymysten ja säälin virta mitä en todellakaan halua! Joten hautasin idean.

      Kuukausi sitten onnistuin jollain ihmeellä haalimaan itselleni poikaystävän. En kuitenkaan ole vielä hänen kanssaan niin sinut jotta voisin kertoa jotain niin henkilökohtaista vaikka tiedän ettei hän sitä kertoisi, olenhan kuitenkin tuntenut hänet ystävänä parisen vuotta. Edes noin 7 vuotta ollut paras ystävänikään ei tiedä asiaa.

      Nyppimisen takia olen jopa turvautunut viiltelyyn. Tosin se sijoittui ranteen sivulle samaan viiltoon, sillä aikomukseni ei alunperinkään vuotaa kuiviin tai kerätä huomiota, vaan korvata nyppiminen jollain muulla. Lopetin sen heti kun ystäväni alkoivat kauhistelemaan syvää haavaa ranteessani ja sanoin kolauttaneeni se terävään pöydänkulmaan (surkein tekosyy ikinä, mutta keksin sen hetken paniikilla kun kysymys tuli nurkan takaa).

      Sairaus haittaa sosiaalista elämääni, vaikka olenkin aina ollut hiljainen ja luulen nyppimisen olevan osaksi tunteiden purkamista. Lisäksi se haittaa opiskeluani ja intohimoani, taidetta. tai no.... maalamista se enemmänkin inspiroi, mutta teatteritaidetta eli näyttelemisen halua se haittaa, koska ihoni kunto syö itsetuntoani ja mahdollisuuksia alalle.

      En vain uskalla aukaista mieltäni muille... en edes tiedä miksi. Ehkä sitä pitäisi kertoa parhaalle ystävälleni, jotta hän voisi pitää minut ruodussa asian kanssa :P Ehkä en vain ole halunnut kertoa siksi koska hänellä on aina ollut täydellinen iho ja olen ollut kateellinen tai en uskoisi että hän ymmärtäisi, vaikka tiedän ettei asia ole niin.

      • minä vain

        Hei! Googlailin tässä aiheesta ja lohduttavaa huomata että on olemassa muitakin! Itse olen aina nyppinyt rupia ihostani irti pienestä asti. Pienenä jyrsin myös kynsiäni josta olen pari vuotta sitten päässyt eroon. Nyt vasta viime aikoina olen kiinnittänyt huomiota tähän koska asia on pahentunut. Olen niin kauan kuin muistan hampailla repinyt ihoa poskien sisäpinnoilta, mikä sitten aiheuttaa kirvelyä. Lisäksi nypin kynsinauhojani joiden seurauksena yhdessä sormessa on iso valkoinen kova rupi jo ollut puoli vuotta enkä pysty lopettaa sen nyppimistä. Kasvoja myös nypin, jos näen pienenkin finnin, puristan sen. Sen seurauksena siihen tulee rupi joka on pakko nyppiä ja se vain suurenee. Sitten vasta kun se on tarpeeki pahan näköinen, niin saan annetttua sen olla rauhassa mutta sitten nypin jotain muuta... Minulla on atooppinen ihottuma, ja sen takia ihoni kutiaa ja raavin sitä niin koko ajan tulee uusia rupia joita sitten on "pakko" nyppiä.. Tästä kiertestä olisi kiva päästä pois.

      • tällainen minulla
        minä vain kirjoitti:

        Hei! Googlailin tässä aiheesta ja lohduttavaa huomata että on olemassa muitakin! Itse olen aina nyppinyt rupia ihostani irti pienestä asti. Pienenä jyrsin myös kynsiäni josta olen pari vuotta sitten päässyt eroon. Nyt vasta viime aikoina olen kiinnittänyt huomiota tähän koska asia on pahentunut. Olen niin kauan kuin muistan hampailla repinyt ihoa poskien sisäpinnoilta, mikä sitten aiheuttaa kirvelyä. Lisäksi nypin kynsinauhojani joiden seurauksena yhdessä sormessa on iso valkoinen kova rupi jo ollut puoli vuotta enkä pysty lopettaa sen nyppimistä. Kasvoja myös nypin, jos näen pienenkin finnin, puristan sen. Sen seurauksena siihen tulee rupi joka on pakko nyppiä ja se vain suurenee. Sitten vasta kun se on tarpeeki pahan näköinen, niin saan annetttua sen olla rauhassa mutta sitten nypin jotain muuta... Minulla on atooppinen ihottuma, ja sen takia ihoni kutiaa ja raavin sitä niin koko ajan tulee uusia rupia joita sitten on "pakko" nyppiä.. Tästä kiertestä olisi kiva päästä pois.

        Juu minulla myös tuo posken pureskelu pienempänä. En ole ennen sitä kyllä tähän yhdistänyt koska en tee sitä enää niin paljon, mutta ruvilla ainakin ovat... Nyt kun mietin asiaa lukiessani viestiäs niin huomasin samalla pureskelevani suunpieliä ja huulten sisäpuolta, eli taitaa olla yhdyksissä nyppimiseen. Tuo rupien nyppiminen on myös aina ollut ongelma.

        Luin jostain että dermatillomania on osin synnynnäistä ja että trikotillomanian (Pakonomainen karvojen nyppiminen. Periaatteessa sama sairaus, eri muodossa vain) ominaisuuksia ja hoitoa testataan rotilla jotka repivät karvojaan. Eli ei taida olla vain ihmisten kärsimä sairaus.

        Tuo atooppinen ihottuma kuulostaa kamalalta dermatillomanian kannalta :S Itselläni on vain ohut ja herkkä iho mikä helposti allergisoi, mutta varsinaista ihosairautta ei löydy.

        Itse en aijo hankkia ammattiapua (ainakaan vielä), vaikka se tyhmältä kuulostaakin enkä suosittele. Kannattaa kuitenkin miettiä mistä nyppiminen johtuu. Omaani olen miettinyt siltä kannalta että minua on hieman pienenä kiusattu (vähän vain näykitty) ja olin ystävien seurassa alakynnessä. Olen aina ollut hiljainen ja alistuva. Olen myös todella ankara itselleni nykyään ja rankaisen mielessäni itseäni pienistäkin asioista esimerkiksi haukkumalla itseni pystyyn ajatuksissani. Olen myös ollut kunnon nyppimisen alkaessa melko tylsistynyt elämääni, mikä on lukemani mukaan yleinen syy. Murrosikä on voi myös puhkaista sairauden kun finnejä alkaa esiintyä. Acnea, mikä on nyppimisen seuraus kutsutaan Acne Excorieeksi.

        Olen huomannut että jooga ja mielenrentoutusohjelmat netistä auttavat jonkin verran. Kannattaa piilottaa kaikki apuvälineet itseltäsi (jos käytät sellaisia nyppiessä). Itse esimerkiksi heitin pinsetit kaapin pohjalle mikä on täynnä roinaa eikä niitä voi sieltä löytää ellei pura koko kaapin sisustaa... kulmakarvojen puolesta se ei ollut kuitenkaan niin hyvä idea -.- ehkä menen sitten vain kaverin luokse sanoen että hukkasin omani ja lainaan hänen.
        Turhat peilit myös pois.
        Vessan peili on vähän ongelmallinen kyllä, koska minulla ainakin melkein kaikki nyppiminen tapahtuu siellä, mutta silloin pitää vain pysyä vahvana ja pitää katse pois peilistä tai ainakin poissa nyppimisetäisyydeltä.
        Kannattaa myös pitää ystäviin yhteyttä, vaikka tekisikin mieli vain käpertyä rullaksi nurkkaan musta kaapu naamalle. Jos syy on erityisesti siinä tylsistymisessä, sosiaalinen eristäytyminen ei tosiaan paranna asiaa.

        Tulipas taas pitkä viesti...

      • minä vain
        tällainen minulla kirjoitti:

        Juu minulla myös tuo posken pureskelu pienempänä. En ole ennen sitä kyllä tähän yhdistänyt koska en tee sitä enää niin paljon, mutta ruvilla ainakin ovat... Nyt kun mietin asiaa lukiessani viestiäs niin huomasin samalla pureskelevani suunpieliä ja huulten sisäpuolta, eli taitaa olla yhdyksissä nyppimiseen. Tuo rupien nyppiminen on myös aina ollut ongelma.

        Luin jostain että dermatillomania on osin synnynnäistä ja että trikotillomanian (Pakonomainen karvojen nyppiminen. Periaatteessa sama sairaus, eri muodossa vain) ominaisuuksia ja hoitoa testataan rotilla jotka repivät karvojaan. Eli ei taida olla vain ihmisten kärsimä sairaus.

        Tuo atooppinen ihottuma kuulostaa kamalalta dermatillomanian kannalta :S Itselläni on vain ohut ja herkkä iho mikä helposti allergisoi, mutta varsinaista ihosairautta ei löydy.

        Itse en aijo hankkia ammattiapua (ainakaan vielä), vaikka se tyhmältä kuulostaakin enkä suosittele. Kannattaa kuitenkin miettiä mistä nyppiminen johtuu. Omaani olen miettinyt siltä kannalta että minua on hieman pienenä kiusattu (vähän vain näykitty) ja olin ystävien seurassa alakynnessä. Olen aina ollut hiljainen ja alistuva. Olen myös todella ankara itselleni nykyään ja rankaisen mielessäni itseäni pienistäkin asioista esimerkiksi haukkumalla itseni pystyyn ajatuksissani. Olen myös ollut kunnon nyppimisen alkaessa melko tylsistynyt elämääni, mikä on lukemani mukaan yleinen syy. Murrosikä on voi myös puhkaista sairauden kun finnejä alkaa esiintyä. Acnea, mikä on nyppimisen seuraus kutsutaan Acne Excorieeksi.

        Olen huomannut että jooga ja mielenrentoutusohjelmat netistä auttavat jonkin verran. Kannattaa piilottaa kaikki apuvälineet itseltäsi (jos käytät sellaisia nyppiessä). Itse esimerkiksi heitin pinsetit kaapin pohjalle mikä on täynnä roinaa eikä niitä voi sieltä löytää ellei pura koko kaapin sisustaa... kulmakarvojen puolesta se ei ollut kuitenkaan niin hyvä idea -.- ehkä menen sitten vain kaverin luokse sanoen että hukkasin omani ja lainaan hänen.
        Turhat peilit myös pois.
        Vessan peili on vähän ongelmallinen kyllä, koska minulla ainakin melkein kaikki nyppiminen tapahtuu siellä, mutta silloin pitää vain pysyä vahvana ja pitää katse pois peilistä tai ainakin poissa nyppimisetäisyydeltä.
        Kannattaa myös pitää ystäviin yhteyttä, vaikka tekisikin mieli vain käpertyä rullaksi nurkkaan musta kaapu naamalle. Jos syy on erityisesti siinä tylsistymisessä, sosiaalinen eristäytyminen ei tosiaan paranna asiaa.

        Tulipas taas pitkä viesti...

        Hei! Olen perimmäistä syytä tälle miettinyt ja todennäköisintä on vaikea lapsuus ja nuoruus aika. Isäni on alkoholisti ja aiheuttanut perheelle paljon pahaa, vanhempani erosivat kun olin viisi. Myös entinen isäpuoleni aiheutti paljon pahaa perheelleni ja varsinkin minulle ja veljelleni. Itsetuntoni on tosi huono, vaikka olen seurustellut jo kuusi vuotta niin en pysty uskomaan mieheni sanomia kehuja minusta vaikka haluaisin. Pari vuotta sitten muutin kotoa pois yhteen mieheni kanssa. Sen takia pystyin lopettaa kynsien jyrsimisen koska en tee sitä kenenkään nähden ni ei ole pystynyt tekemään sitä enää ja se on jäänyt kokonaan pois. Mieheni ei edes tiedä on gelmastani, poskien sisäpintoja hän ei kykene näkemään ja kun raavin esim jalkojani atopian vuoksi niin ei hän ole huomannut rupien nyppimistä. Yleensä itsekään en kyllä huomaa tätä asiaa. Mutta naamastani nypin vessassa peilin edessä ja jäljet saan peitettyä meikillä. Hävettää koko asia. Mitään apuvälineitä en käytä. Kynnet pitäisi varmaan leikata mutta ku ei malta ku vihdoin ja viimein ne on alkaneet kasvaa koko ikäni pureskelun jäljiltä.

      • tällainen minulla
        minä vain kirjoitti:

        Hei! Olen perimmäistä syytä tälle miettinyt ja todennäköisintä on vaikea lapsuus ja nuoruus aika. Isäni on alkoholisti ja aiheuttanut perheelle paljon pahaa, vanhempani erosivat kun olin viisi. Myös entinen isäpuoleni aiheutti paljon pahaa perheelleni ja varsinkin minulle ja veljelleni. Itsetuntoni on tosi huono, vaikka olen seurustellut jo kuusi vuotta niin en pysty uskomaan mieheni sanomia kehuja minusta vaikka haluaisin. Pari vuotta sitten muutin kotoa pois yhteen mieheni kanssa. Sen takia pystyin lopettaa kynsien jyrsimisen koska en tee sitä kenenkään nähden ni ei ole pystynyt tekemään sitä enää ja se on jäänyt kokonaan pois. Mieheni ei edes tiedä on gelmastani, poskien sisäpintoja hän ei kykene näkemään ja kun raavin esim jalkojani atopian vuoksi niin ei hän ole huomannut rupien nyppimistä. Yleensä itsekään en kyllä huomaa tätä asiaa. Mutta naamastani nypin vessassa peilin edessä ja jäljet saan peitettyä meikillä. Hävettää koko asia. Mitään apuvälineitä en käytä. Kynnet pitäisi varmaan leikata mutta ku ei malta ku vihdoin ja viimein ne on alkaneet kasvaa koko ikäni pureskelun jäljiltä.

        Oletko kokeillut lakata kynnet? Itse kokeilin myös sitä ja oli hieman apua, Varsinkin kirkas väri, koska silloin huomaa sormet paremmin ja muistaa nyppimisen alkaessa että ei näin. Senkin voima katoaa kuitenkin sitä mukaa kun väriin tottuu. Itselläni se toimii hieman siksi ainakin koska en muuten maalaisi kynsiäni ja teen sitä edelleenkin hyvin harvoin. Ei se pitkäaikainen apu ole, mutta voi auttaa alussa.

    • LALLAAA

      Jaahas! Mulle on pienestä pitäen sanottu, että minulla on atoppinen iho ja no se kyllä taitaa olla tottakin, mutta ennen raavin naaman ihan verille ja kädet, nyt olen naaman repimisen lopettanut, mutta vieläkin jos on kuuma tai hiki valuu tai on muuten vaan levoton olo niin revin käsiä aina. Nyttekin kädet ihan haavoilla. =/

    • nypnypnyp

      Oho oho!
      Täällähän on muitakin. En siis olekaan yksin. Huomasin juuri että tälle on nimikin olemassa ja täsmää. Olen lapsesta asti nyppinyt vaikka mitä, kynsinauhoja, niin että on tulehtunut lukemattomia kertoja. Minulla on ihokeliakiaa, ja se ei yhtään edesauta nyppimisen vähentymistä. Jalat, ja kädet ovat täynnä pientä, melko haaleaa punaista näppyä. Sitten on raajat verillä kun on vähän käyty nypläämässä. Hiuksia revin päänahasta, jos joku pahanen näppy löytyy.
      Nyt kun vihdoin löysin tämän, ajattelin mennä ihotautilääkärille.

      • juuuhhh

        Ihotautilääkäri tuskin osaa auttaa, koska sairaus on psyykkinen. Psykiatria tämä kaipaa.

    • -89

      Heips, samaa ongelmaa myös täällä! Itsekään en ole vielä ammattiapua hakenut, psykellä olen muutaman kerran käynyt, mutta en vielä silloin uskaltanut paljastaa tästä mitään. Kiva huomata, että täällä on myös muita, vaikka suht vanha ketju onkin. Itselläni kyseinen obsessio on vaivannut jo 7 - 8 vuotta.. Jospa tästä joskus pääsis ylikin.

    • Onko minullakin tämä

      Ahaa. Voisikohan minulla olla ehkä lievä dermatillomania. Itselläni on tapana joskus repiä kynsinauhat verille tai kynsinauhojen ympärillä häiritseviä "törröttäviä" ihon paloja tai kuivunutta rupea ( edellisestä repimisestä) ja sitten alkaa häiritsemään nämä törröttävät ihot joita pitää repiä kunnes joko olen tyytyväinen eikä ne häiritse tai verillä ja arat niin loppuu hetkeksi.

      Sitten on tämä huulten repiminen. Jos on kuivat huulet ja joku terävä nahka häiritsee sitä pitää alkaa repimään ja repimään kunnes ei häiritse tai on verillä.

      Välillä on monta viikkoa että en revi mitään ja kynsinauhat ja huulet pääsevät paranemaan kunnolla, kunnes on sitten viikkoja jolloin tulee pakkomiele repiä ja repiä. Vasta aloin miettimään mistä se johtuu, ja epäilen syynä olevan:

      -Tylsyys
      - Liikaa istuskeleminen
      - Tv:n tai kirjan lukeminen ja huulien koskeminen
      - Stressi

      Unohdan repimisen kun joudun käsin tekemään jotain kuten piirtää,ratsastaa, kävelemään, töitä käsillä tai pelkkä kavereiden kanssa oleminen lopettaa nämä hetkeksi, mutta kun menen yksin kotia niin on suuremmat mahdollisuudet aloittaa repiminen taas ikään kuin se olisi jonkin sortin " tekeminen" tylsään päivään. En tiedä sitten voiko tätä luokitella dermatillomaniaksi?

      • atmj

        Nuo syyt on just mitä mullaki tuli mieleen. Ikinä ei ehdi sormia pureskeleen jos on tekemistä.

        Saunassa/suihkussakäynti ja sen päälle perusrasvalla voitelu on auttanu käsien kuntoon. Jos vaan muistaa olla repimättä. Mulla ainakin tekee sillon eniten mieli repiä kun alkaa pintanahka kovettuun ja kutiamaan.

        Mutta ompa tätä tosiaan ainaki 14 vuotta tullu harrasteltua, vaikea päästä eroon.

    • Joko riittäis

      Ihana palsta! En tiennyt, että on muitakin. Tiesin, että joku pakko-oire tää on, mutta että ihan nimikin...

      Mulla alkoi tää murrosiän finnien myötä. Mielestäni mä jotenkin puhdistan ihoani, kun nypin. Ostan myös kalliita voiteita yms. kuorinta-aineita... Akne ei oo ikinä ollu oikeestaan paha, mutta kuitenkin laajalla alueella, eli kasvoilla, hartioissa, selässä, rinnassa. Oon aina nyppiny niitä hirveesti ihan päivittäin. Välillä on parempia jaksoja, välillä huonompia. Stressi pahentaa tilannetta, mutta ei yksinomaan aiheuta nyppimistä, nypin muutenkin.

      Tilasin netistä sen Kerrasta poikki -kirjan, missä on itsehoito-ohjeita. Hyvä kirja, mut kun siinä ei tästä nimenomaisesta häiriöstä ollu mitään, niin ihan täysin en osannu samaistua, vaikka se pakkoajatusten kehittyminen yms. oli aika ymmärrettävästi selitetty. Ois kyllä kiva nyt perheenäitinä äitinä päästä tästä tavasta ohi, lapsetkin kattoo välillä kummasti, kun vietän aikaa kylppärin peilin edessä. Yleensä käytän pinsettejä, mut joskus myös neulaa :-o En oo kellekään koskaan kertonu, tai siis päivittelen välillä, kuinka on taas tullut näppylöitä vähän rassattua, mut kun jotenkin se on kuitenkin sosiaalisesti hyväksyttyä, niin ei kukaan kai oo tajunnu, et se on mulle ihan kunnon pakko-oire...

      Laserilla (Nlite) muuten pystyy arpia hoitamaan, oon ollut tosi tyytyväinen tuloksiin! Kunnes taas oon ruvennu uudestaan... Mut kun siihen on laittanu rahaa, niin sit ei ihan heti raaski samalla intensiteetillä.

      Haluisin nyt kyllä ihan oikeesti tästä eroon, ainakin motivaatiota löytyis nyt. Tsemppiä muillekin!

    • ellie.anxiety...

      http://www.uke.de/kliniken/psychiatrie/downloads/klinik-psychiatrie-psychotherapie/decoupling_for_TLC_19_2_10.pdf



      Tässä on hyvä linkki eräästä metodista, jota voi käyttää mielestäni myös drmatillomanian hoitoon.

      oon tehnyt tätä 2päivää ja trikotillomaniaa sairastavana olen saanut näinäpäivinä apua. mutta sitä tää on, että välillä menee hienosti ja joskus mikään ei pidättele... Ja tänä 2 päivänäkin jollain tapaa stressi on ihan uskomaton, kun ei saa tehdä sitä mitä aina tekee, eli repiä hiuksia..

      Ton dermatillomanian voi kääntää hyödyksi, että nyppimisen sijaan alattekin hoitaa ja hemmotella kasvojanne. Itse ennen intensiivisesti nypin finnejä sun muita, pienen pieniäkin. ja tulos sen mukainen.

      Mutta nykyään itse hoidan aikalailla kasvojani: joka aamu pesut, rasvaukset, kuorintoja sillon tällön..
      mulla on ihan kaikenmaailman rasvoja kertyny, exuviance ja dermalogica tuotteita. Niillä oon saanut ihoni hyväksi, vaikka arpia onkin jäänyt.. Mutta ne on ja pysyy, eikä oikeestaan haittaa nyt vuosien päästä.


      Uskon että me ollaan ihan liian pikkutarkkoja.

      Mutta suosittelen tota pdf linkkiä.

      Ooon myös tehnyt listaa ihan joka päivälle, että montakertaa olen tehnyt tätä pakko-toimintoa. Ja sen mukaan koittanut vähentää ja palkinnut itseäni jos on mennyt hienosti.

      • Joko riittäis

        Kiitos ellie linkistä! Luin läpi, vaikuttaa ihan kokeilun arvoiselta. Mietin jo vähän mahdollisia liikesarjoja yms.

        Jotenkin hassua, että nyt kun oon lukenu enemmän aiheesta ja oikeesti päättäny luopua nyppimisestä, niin mä oon nyppiny enemmän. Kun lukee siitä ja sen takia se on pyöriny enemmän mielessä, niin on tehny sitä enemmän, vaikka nimenomaan oon yrittäny tehdä vähemmän :-( Tai oon sit varmaan yrittäny väärällä tavalla, jotenkin liian tiukasti joko-tai-ajattelulla ja heti, kun puolhuomaamattomasti käsi eksyy iholle, niin ajattelen sit samalla, et no, antaa sit mennä vaan, kun en osannu olla taaskaan nyppimättä. En tiiä...

        Rupesin eilen kirjaamaan nyppimistä kunnon session jälkeen, mut yöllä (vessassa käynnin yhteydessä) ja aamullakin tuli vähän nypittyä. Yritän nyt tänään lähtee urheilemaan, sais ainakin jotain muuta ajateltavaa. Töissä on stressiä, niin se kyllä näkyy...

        Joo, kyllä me varmaan ollaan liian pikkutarkkoja. Mäkin oon just semmonen suorittaja aika monella alueella. Ulospäin kaikki on menny aina enemmän tai vähemmän hyvin, mut välillä oon tän suorittamisen kanssa aika väsyksissä. Haluisin olla täydellinen, mut kun se ei onnistu...

    • seyp

      Täällä kanssa yksi näkymättömien näppyjen nyppijä.

      Itselläni on myös tätä tehdessä olo, että "puhdistan ihoani" vaikkakin näpyt ovatkin useimmiten lähes huomaamattomia. Nautin vain niin kovasti kun saan jostain puristettua talia ulos. Edelliset poikaystävät ovat myös joutuneet uhreiksi, viimeisimmän kanssa olisin varmaan saanut puristella vaikka kellon ympäri jos olisin halunnut, mutta vajaan tunnin kohdalla alkoi hävettää jo niin kovasti että piti lopettaa. Totesi vain että "kiva kun voin viihdyttää sinua näin helposti."

      Puristelen myös näppyjä jaloistani ja käsistäni, oikeastaan kaikkialta mistä niitä nyt muka sattuu löytymään. Useimmiten naamasta, silloin kun satun peilin eteen vessassa eli monesti päivässä usean minuutin ajan.

      Välillä olen saanut vähennettyä, mutten lopetettua. Aina kun päätän lopettaa, jossain kohtaa peilin edessä katselen näppyjäni tuskaisena ja ajattelen että no yksi näppy, ja muutaman päivän päästä kohteena onkin sitten taas koko naama.

      Yleensä jos oikein varta vasten menen tämän takia peilin eteen, on juuri tapahtunut jotain mieltä alentavaa, yleensä jotain sosiaalisen elämän stressailuja. Näppylöitä nypläillessä ei ajattele juurikaan mitään ylimääräistä, ja se onkin varmaan ainoa asia jota pystyn niin tekemään. Siksi varmaankin teen sitä. Pakopaikka, oudossa muodossa.

    • Joko riittäis

      Kuulostaa hei tosi tutulta seyp! Mäkin puristan niiltä muualtakin, nyt kesällä kun semmosen talinäppylän näköisiä on käsivarsissa ja jaloissakin, niin sieltäkin tulee näplättyä. Nyt taas vaihteeks on menny vähän paremmin, oon ollut jopa rannalla uikkareissa, vaikka on tietty vähän semmonen olo, et toivottavasti ei näkyi tuttuja, kun kyllähän se iho on läheltä aika kirjava (muualta kuin naamasta, jossa on aina meikkiä).

      Mua ei kyllä ikinä häirinny miehen tai entisten poikaystävien näpyt. Jotenkin ne ei muissa ihmisissä häiritse, melkeinpä ihailen vaan, kuinka muut antaa näppyjensä olla rauhassa. En ees nyppis, vaikka mies pyytäis. Kummallista miten mä hyväksyn muissa jutut, joita en itsessäni siedä?

      Peilit on joo ongelma. Mökillä meni suht hyvin, kun siellä elellään käytännössä ilman peiliä. Välillä oon kokeillu semmostakin, etten sytytä isoa valoa kylppäriin, kun käyn siellä. Että kaikenlaista on tullut kokeiltua...

    • luulinolevaniainut

      Täällä ilmoittautuu yksi lisää joka tekee samaa kuin tekin. Soitin juuri äsken koulun mielenterveysosaston neuvontapuhelimeen. Saan ajan ensi vuoden puolelle. Pelkään lääkityksiä, mutta toisaalta palaset vosivat loksahtaa kohdalleen, jos minulla onkin alhainen serotoniini taso. Olen hyvin äkkipikainen, usein väsynyt, ja sitten vielä lapsuudesta lähtien kiinnostunut repimään kädet ruvelle kunnes on arvet. Nykyisin käsissäni on vain haalistuvia arpia, mutta selässäni on vähän ja reisissä hillittömät määrät rupia ja arpia jotka olen tehnyt 1,5 vuoden aikana.
      Tämä lähti käyntiin kun poikaystäväni puhui erosta. Sitten erottiinkin, ja muutama kuukausi sen jälkeen palattiin yhteen. Nyt on alhainen itsetunto jota ei helpota rumat jalat. Koulustressikin ehdottomasti aiheuttaa tätä. Joskus istuu koneella tunteja miettien koulutehtäviä, ja sitten huomaa repineensä kasvonsa siinä samalla.
      Kertokaa kokemuksia lääketyksistä. Kuinka usein kyse on serotoniinista? Auttaako lääkitys stressin hallintaan?

      Leikkasin tänään myös kynnet tyngiksi. Ja jaloista sen verran, että joskus tutkin niitä tuntikausia ja etsin talinäppylöitä. sitten puristan ne ja sitten siitä tulee kierre, ja nyt on sitten arpia jalat täynnä.
      Käyn myös tänään ostamassa kelo-cotea. kuulemma tehokasta vaalentamaan ja tasoittamaan arpia. Yritän päästä eroon jäljistä, että itsetuntoni paranee, ehkä sitä kautta lopetan itseni pilaamisen.
      Jos en tekisi tätä enää tästä päivästä lähtien, olisin kesällä rantakunnossa. Motivaatiota ihmiset!

    • Lili-89

      Moikka,
      itsekin käyn tällä hetkellä kyseisen ongelman takia psykellä. Lähiterapian, eli kerran viikossa tai kahdessa, aloitan ensi vuoden puolella. Myös minä olen saanut SSRI-lääkityksen. Ehdin syömään sitä viikon, kunnes tuli ongelmia ruaansulatuksen kanssa. Ruokahalu lähti yms. Aloitin viikko sitten syömään kuituvalmisteita, jotka ovat auttaneet mahaongelmiin. Nyt ajattelin aloittaa Seronilin uudestaan.

      SSRI-lääkitys auttaa pakko-oireiseen häiriöön. Kestää noin pari viikkoa ennen kuin se alkaa vaikuttaa. Pakko-oireisuus yleensä vähenee ja mieliala kohenee. Tietenkin kaikille lääkitys on yksilöllistä, mutta kannattaa toki testaa, jos se auttaa. Usein lääkityksen lopettamisen jälkeen oireet kuitenkin palaavat, joten monet käyttävät SSRI-lääkitystä jatkuvasti, ei kuuriluontoisesti. Lisäksi menen kilpirauhaskokeeseen (verikokeet), jossa tsekataan sen toiminta.

      Hyvä, että hait hoitoon! Onhan se epämukava ongelma puhua, mutta pakkohan sitä on jostain aloittaa. Voimia sinne! :-)

    • chiidiida

      Olen 34-vuotias nainen. Rupien repiminen on ollut minulle pakko-mielle aina. Vasta nyt äskettäin päätin googlata löytyykö netistä mitään tietoa, sillä revin stressaantuneena hiusrajassa, käsissä ja jaloissa olevat ruvet auki. En vaan voi lopettaa sitä. On ihana kesä ja ihoni näyttää kamalalle. Siltä kohdin missä on ollut finni, revin sitä jopa 2kk. Jalkoihini on tullut haavoja puutarha töissä ja kun ne paranevat revin niitä ikuisuuden. Nautin niiden repimisestä ja pureskelen ruvet. Kukaan ei kuitenkaan tiedä, sillä se on äärimmäisen noloa. Mieheni on alkanut mainitsemaan asiasta ja sanoo, että minulla on reikiä päässä.
      Jo pienenä kun tein koiruuksia hoitopaikassa ja jouduin jäähypenkille, koin sen hauskana aikana rupien repimiselle. Nuorempana revin jopa veljeni ruvet ja myöhemmin mieheni. Tämä tuntuu tosi sairaalle. Aina käsi hakeutuu samaan paikkaan repimään. Nyt olen laittanut laastarin rupen päälle, sillä silloin en tunne sitä. Viimeisin finni leuassa,joka muuttui viikkojen ruveksi -näkyvällä paikalla -työelämässä sai minut laittamaan siihen laastarin ja sen käyttö hävetti. Parani se perkele. Nyt on jaloissa ja käsissä laastarit kuin lapsella.
      Lapsuuteni oli ainaisia kieltoja kyllläkin. Minnekkään en saanut mennä tai mitään tehdä. Isäni oli narsisti ja on vieläkin. Nykyään olen tekemisissä aniharvoin. En haluaisi aloittaa mitään lääkitystä.

      • Rubiconna

        Nyt kolahti. Löysin tämän palstan just nyt. Olen 47-v. nainen ja saanut rupien repimisestä aina (ihan lapsesta lähtien) jotain mielihyvää. En tee/aiheuta itselleni rupia, mutta jos jostain "saan" ruven, kuten raapimalla hyönteisen pistoa tai jostain oksan raapaisusta jne. niin, vaalin näitä rupia. Sama rupi voi olla kuukausia. En syö niitä. Mulla myös taipumusta yrittää rapsutella läheisten rupija myös.

      • Rikkinäinen_palapeli

        Aivan uskomatonta että satuin törmäämään tähän ketjuun! Olen repinyt itseäni niin kauan kuin muistan; sormet, nimenomaan kynsinauhat ja sormenpäät, päänahka, ruvet, finnit, jalkapohjat... Lapsesta lähtien muistan aina repineeni rupia, sen osalta mikään ei ole muuttunut. Sormien ja käsien repiminen alkoi kynsien pureskelulla, josta pääsin jossain kohti eroon - mutta tilalle tuli nahan repiminen. Huomaan jatkuvasti hakevani jotain epätasaista pintaa, ja sellainen kun löytyy, revin sen verille. Kehon yltäpäältä arpia, eri tasoisia.
        Saan jatkuvasti kuulla erityisesti sormien repimisestä ja nykyään myös karvojen nyppimisestä huomauttelua, mutta en osaa lopettaa.
        Olen tajunnut jo aikoja sitten, että kyseessä on jonkin asteinen pakko-oire, mutta että näillä on nimetkin - ja että muutkin kärsivät samoista asioista! Mikä valtava helpotus!
        Käyn juuri intensiivisessä psykoterapiassa ja siellä olen tajunnut, että raapimieni/repiemieni haavojen kipu on ollut keino, jolla olen voinut harhauttaa mieltäni. Kun vaan vielä oppisin ymmärtämään, mitä koitan pitää itseltäni piilossa. Täytyy ottaa tämä palsta puheeksi seuravassa sessiossa. Taustalla on keskivaikea masennus ja vakava uupumus, johon liittyi viiltelyä ja itsetuhoisia ajatuksia.

        Jossain joku mainitsi että tämä ihon repiminen ja nyppiminen olisi mahdollisesti synnynnäistä, niin näen tämän hyvin mahdollisena.. isoäitini on aina, niin kauan kuin muistan repimisen peukaloitaan. Sellaista jatkuvaa saman käden etusormella rapsuttamista ja nahan syömistä. Kävin joskus homeopaatilla kun yritin omasta tavastani päästä eroon ja mainitsin isoäitini siinä samassa. Homeopaatti kertoi, että tällaiset vaivat siirtyvät eteenpäin ja ovat tavallaan suojamekanismeja, jotka tarpeeksi vahvoina voivat siirtyä sukupolvelta toiselle. Tämän jälkeen olen huomannut että nimenomaan myös isäni kädet ovat aivan järkyttävän näköiset (muuten äärimmäisen siisti ja jopa korostetun viimeistelty habitus). Otin asian kerran puheeksi isäni kanssa ja hän sanoi, että hänhän on aina repinyt käsiään, mutta pitää kädet usein piilossa.
        Nyt kun itselläni on lapsia, olen surukseni huomannut että myös he hieman jo repivät juurikin peukaloitaan. Olen halunnut heille näyttää, miten pahalta omani näyttävät (välillä kaikki 10 sormea) ja kertonut kuinka kipeätä tekee - jos he siitä tajuaisivat, että voi vielä lopettaa. Ja olen koittanut puhua heille, miltä juuri sillä hetkellä tuntuu, kun aloittavat repimisen, jos saisi vielä kiinni sen syyn.. mutta tietysti on ollut tosi hankalaa saada ajatuksista kiinni.

        Nyt lähti rönsyilemään, mutta olen niin onnellinen että löysin tämän keskustelun..

        Voimia kaikille repijöille, onneksi ei olla yksin!

    • mistäkyse?

      Nyt vasta aloin miettimään että mikä vaivaa kun kantapäiden repiminen on jatkunut melkein 20vuotta. olen kuullut kuittailua lapsena/nuorena äidiltä ja nyt aikuisena mieheltä. hävettää ja riitahan siitä syntyy kun siitä mulle huomautetaan. mistä kyse? vaikka haluisin lopettaa kädet vaan aina hakeutuu uudestaan ja uudestaan repimään..

      • piupau

        Onpa lohdullista kuulla etten ole ongelman kanssa yksin ja tällä on vielä nimikin! Kynsinauhoja olen repinyt ja raapinut lapsesta asti, ovat aina olleet tulehtuneet tai verillä. Jalkapohjien repiminen tuli kuvioihin teininä, ja edelleen tulee revittyä aina kun illalla istun telkkaria katsomassa tai kun luen sängyllä kirjaa. Yleesä seuraavana päivänä jalat on niin kipeät ettei pysty kävelemään. Olen huomannut että stressaantuneena revin kauemmin ja enemmän. Nyt olen huomannut repiväni myös yhdestä jalan ruvesta nahkaa.

    • Hep!

      tse raavin pienenä jatkuvasti päänahkani verille ja nykyään on huulet ja sormet kokoajan auki ja turvoksissa kun nypin niitä :( Näyttää niin helvetin rumalta ja kaikki huomauttelee asiasta (varsinkin huulista), mutta en vain pysty lopettamaan.
      Ärsyttävintä on kun lähipiiristä neuvotaan että "lopetat vaan sen nyppimisen" ihan kuin tekisin sitä huvinvuoksi ja pystyisin halutessani lopettamaan sen kuin seinään.

      Kärsin monista pakko-oireista mutta tämä ihon nyppiminen varmaan häiritsee eniten, se kun näkyy ulkopuolisillekin ja kaikki huomauttelevat siitä.

      • Hmmmm...

        Taidan kans kuulua tähän omituistenotustenkerhoon...
        Mun ongelma on kylläkin se että mä useimmiten raavin alapääni ihon verille ja revin karvat pois. En syö karvoja enkä ihoo mut niin kauan raavin ja revin että sattuu :(
        Ennen revin myös leukapartani käsin taikka pinseteillä mut nykysin käyn suunnilleen kerran kuukaudessa kasvojen sokeroinnissa niin on nuo kasvot päässeet tästä tavasta eroon.
        Tää tapa on vaivannu mua jo 20 vuotta mut eihän tämmöstä kehtaa kelleen kertookkaa kasvotusten.
        Itte tosiaan vertaan tätä tapaani viiltelyyn. Alotin tän teininä ku oli paha olla mut en halunnu huolestuttaa ketään joten otin kohteeks paikan jota tuskin kukaan näkee.

    • Dermatillis

      Minäkin kärsin tuosta ongelmasta, dermatillomaniasta. Revin sormieni kynsien reunoja sekä jalkapohjia ja kantapäitä. Jalkani ovat usein niin kipeät, että käveleminen on todella tuskallista. Sormeni näyttävät usein niin kamalilta, että yritän piilotella niitä muilta tai laitan laastarit pahimpiin kohtiin. Mutta kauaa ne eivät pysy, sillä alan taas repiä sormia.
      Minulla tätä on jatkunut vuosikausia, olen nyt pian 33. Olen myös käyttänyt mielialalääkettä, paroksetiinia, usean vuoden ajan, mutta tähän vaivan se ei kyllä ole tuonut apua. Päätän aina, että enää en revi ja pari päivää pystyn olla repimättä, kunnes taas "ratkean." Tämä on todella ikävää, sillä läheiseni eivät tosiaankaan ymmärrä tätä, luulevat että teen vain "tahallani" näin, eivät pysty ymmärtämään sitä pakkoa repimisen suhteen.
      Erityisen ongelmalliseksi tilanteen tekee se, että sormieni ihon pitäisi olla ehjä, opiskelen hoitoalaa :( En tiedä mitä teen. Jos olen paikallani tekemättä mitään käsilläni, alan kuitenkin ennemmin tai myöhemmin repiä. Paitsi jos olen jotenkin tosi rauhallinen, esim. ottanut rauhoittavan lääkkeen, mutta enhän minä niitäkään niin paljon voi syödä.
      Oletteko te muut, jotka tänne olette kirjoittaneet, keksineet tai todenneet minkään asian tähän auttavan?

      • Dermatillis

        Jatkan tuota viestiäni... mulla on menneisyydessä ollut myös viiltelyä, mutta sen en katso lainkaan liittyvän tähän minun repimisongelmaan. Viiltelin itseäni, kun ahdistukseni oli jotain niin suurta, että oloni oli niin tuskainen että oli pakko saada jotain konkreettista kipua, mistä pystyi puristamaan ts. kun viiltelin itseäni, se auttoi jotenkjin siihen henkiseen pahaan oloon. Ei tätäkään kukaan ymmärtänyt koskaan. Mutta siis, omalla kohdallani tämä sormien repiminen ei ole tästä ahdistuksesta johtuvaa ainakaan tietoisesti. Voihan olla, että olen jollain tapaa ahdistunut ja stressaantunut sitten aina, kun kerran revin itseäni, mutta viiltelyn tein tietoisesti kun olin tuskainen.

    • mielihyvää

      Ohoh! Ompas paljon kanssakärsijöitä.
      Itse olen tosiaan myös nyppinyt ihoa ruville sieltä sun täältä. Melko nuorena muistan nyppineeni kynsinauhoja ja kaiken maailman rupia, kunnes sitten murkkuikään tullessa siirtyi nuihin finneihin. Nykyään (19v) nypin enimmäkseen naamaa ja kynsinauhoja.
      Vaivan nimen olen tiennyt jo noin 13 14 vuoden iästä lähtien. Silloin oli nyppimisen kannalta pahinta aikaa. Jäin joskus jopa koulusta pois kun naama oli suoraan kauhuleffasta. Tuli myös monet kesät vietettyä neljän seinän sisällä häpeän vuoksi.

      Nykyään en koe nyppimistä niin suurena ongelmana, kuin mitä se joskus oli. Pahimpina vuosina en voinut ajatella muuta kuin nyppimistä. Nykyään se on päivittäinen asia, mutta suhtaudun siihen ehkä entistä arkisemmin. Joskus tosin tulee hetkiä kun ei vain jaksa sitä ainaista taistelua itsensä kanssa.

      En ole koskaan psykologilla tai terapiassa käynyt tai kertonut vaivasta kuin poikaystävälleni, jota ei hirveästi ilmeisesti asia kiinnostanut. Osaisiko joku kertoa mitä tuollainen pitkäaikainen terapia tai lääkitya tulisi ylipäätänsä maksamaan?

      Mainittakoon vielä että oman hengen vieminen on ollut ajatuksissa noin 11, 12 vuotiaasta lähtien tähän päivään saakka ja pientä itsetuhoisuutta on esiintynyt.

    • Jo 10 vuotta

      Itsekin olen nyppinyt ihoani ja raapinut päänahkaa teini-iästä asti eli jo 10 vuotta. Ihoni olisi todella hyvä, jos en koskisi siihen. Jos naamassani on finni tai mustapää, en voi olla puristamatta sitä ja hermostun, jos en heti pääse puristamaan. Jos huomaan aamulla finnin, niin ajattelen sitä koko päivän, että illalla pääsen puristamaan sen, kun pääsen kotiin. Naaman iho oli kamala nuorempana, nyt on vähän parempi, mutta silti en koskaan mene ovesta ulos ilman paksua kerrosta meikkivoidetta. Jätettyäni naaman vähemmälle olen siirtynyt rintoihin, selkään ja olkavarsiin. Olkavarsissani on tukkeutuneita ihohuokosia. On uskomattoman nautinnollista, kun ne kirjaimellisesti poksahtelevat ulos ne kovat talipallot. Rinnoista poksahtelee ulos pieniä mustapäitä, joita ei huomaa kuin tuijottamalla muutaman sentin päästä ihoa. Selkää raapimalla kynsien alle tarttuu vaikka mitä tavaraa. Sitten kun satun menemään peilin eteen, hävettää ja masentaa. Olen aina paidassa, joka peittää täysin selän, rinnan ja olkavarret. Kun elämässä on stressiä, tämä vaiva on pahimmillaan. Nyt esim. kirjoitan lopputyötä ja istun tietokoneella joka päivä, enkä tiedä miten saisin kynnet pysymään poissa iholtani! Olen ajatellut kokeilevani seuraavaksi kynsien leikkaamista niin lyhyiksi, ettei niillä voi raapia, mutta tarvin kynsiä työssäni. Raavin myös päätäni, josta irtoaa tali/ihomurusia. Ja rakastan korvien kaivamista ja kynsinauhojen repimistä. Vaivani tuottaa minulle häpeää ja huonoa itsetuntoa, mutta saan sen aina välillä täysin hallintaan, Aina se kuitenkin palaa takaisin heti kun vähänkin stresaa.

    • etooyksin

      minäkin kärsin siitä... saan siitä vain mielihyvää. vaikka yritän lopettaa en pysty..

      • Rupiconna

        Sama täällä. Olen nauttinut rupien repimisestä niin kauan kuin muista. Olen 47-v. Ihan himmeetähän tämä on, mutta minkäs teet. Kesän jälkeen kaikki itikanpuremat raavittu kymmen kertaan. Jos pienenä oli rupia päässä, sain jotenkin kiksit, kun sen irronneen ruven pystyi vetämään tavallaan hiusten läpi. Nenän sisällä oli joskus sama rupi kuukausia myös. Vaalin niitä sattumalta tulleita rupija. En varsinaisesti tee/aiheuta niitä. En ole masentunut, mutta välillä kylläkin stressaantunut työjutuista. Ei muita pakko-oireita.

    • Sairasko93

      Lapsena revin kynsiäni. Kynnelin avulla sain sen loppumaan mutta vuosikausia olen repinyt ihoa sormien ympäriltä. Joskus on pahempia haavoja, joskus on kausia kun ei ole yhtään haavaa. Sormeni eivät terveinäkään ole silti normaalin näköiset...nää on ensimmäiseen niveleen asti arpiset ja punoittavat. Onneksi iho vaalenee ajan kuluessa mutta haluaisin vaan normaalin näköiset sormet.
      Revin joskus myös varpaitani ja jalkapohjia. Ihoriekaleita en sentään syö. Pikkuvarpaissani ei kasva edes kunnon kynsiä kun revin ne niin lyhyiksi. Jotain nautintoa saan siitä kun revin pikkuvarpaissa syvällä olevan kynsitikun/kynsinauhan pinseteillä pois. Kipu tai verikään ei haittaa kunhan saan terävän kohdan vain pois. Ennen mulla oli tapana repiä myös jalkapohjani verille, mut nykyään en sitä enää tee koska haavat ovat kivuliaita kävellessä. Kynsisaksilla leikkaan usein jalkapohjista ja sormista ihoriekaleet ettei ne repeäisi niin syvälle että alkaisi verta vuotamaan.

      Nyt kun muistelen lapsuuttani, muistan kuinka revin jokaisen ruven ja vieläpä söin ne. Äitini usein näki ja varoitteli syövästä jos repii liikaa, en uskonut. Syöpää ei onneksi ole tullut mutta arpia siitäkin edestä. Muutama vuosi sitten raavin jalkani itikanpuremat verille ja rupiset kohdatkin kutisivat, niin revin nekin. Jalkani olivat melkein kuin jollain spitaalisella. Sain tuttavilta kuullakkin että onko mulla jokin tauti...

      Joskus jos puristelen mustapäitäni, sitä ei huomaa ajankulua ja ajautuu johonkin ihan omaan maailmaansa ja unohtaa kaiken muun. En onneksi naamaani revi mutta finnit on kiva puristaa tyhjäksi.
      Tuo ajankulun unohtaminen oli tuttua teini-iässä kun koulussa stressaantuneena revin sormiani ja sitten kotona leikkelin riekaleet ja karheat kohdat pois, puoli tuntia kului helposti ja jossain vaiheessa havahduin siihen että joko sormet loppuivatkin, enää ei ole mitä repiä.

      Pahin ongelma tällä hetkellä on juuri tää sormien repiminen. Nykyään en revi rupiani enää niin paljoa. Mutta miten ihmeessä tästä vois päästä eroon... Terapiaa en mielestäni tarvitse eikä ole masennusta tms. Iho on joissain sormissa jo paksuuntunut jatkuvasta repimisestä. Nykyään ei ole enää kaikki sormet auki yhtä aikaa mutta hävettää 1-3 sormessakin olevat haavat kun joutuu peittelemään niitä.

    • tuntematonprinsessa

      Revin, raavin ja nypin ihoani hajalle joka puolelta. Edes naamaa en jätä rauhaan. Lisäks mulla on todettu jo pienenä atooppinen iho, joka nimenomaan tarvitsisi rakkautta ja huolenpitoa, ei jatkuvaa verille raapimista.. Tuntuu että oon ikuisessa kierteessä, josta ei oo ulospääsyä. Tästä ongelmasta tuleekin sitten sata lisää. Ahdistun ulkonäöstäni (joka on karmaisevan verinen useinkin), jonka seurauksena en tykkää liikkua ihmisten ilmoilla ja sulkeudun entisestään.. Riitelemme mieheni kanssa jatkuvasti. Räjähtelen hänelle vaikka hän on minun toimintaani katsellut useamman vuoden ja syystäkin turhautunut, kun raapiminen ei vain lopu.. Ei välillä pystytä nukkumaan edes samassa huoneessa, kun hän joutuu heräilemään yöllä mun jynssäykseen. Läheisyyttä ei liiemmin ole, mieheni on sanonut ettei välitä ulkonäöstäni, vain raapiminen harmittaa, mutta kai se nyt on ihan selvää että ei toista tee mieli koskea, jos on yltäpäältä vereslihalla....ja se koskeminen tuntuu mustakin lähinnä inhottavalta, kun kiristää ihoa eikä se (minä) kaunis ole... :( Jokapäiväistä kipua ja tuskaa. Liikkuminen ja käsienkin nostelu on tosi raastavaa välillä, kun on oikein pahaksi raapinut. Häpeän ongelmaani niin paljon, että verhoan ihoni kunnon aina atooppisen ihon piikkiin. Eikö ookkin naurettavaa? Nyt mä kuitenkin oon menossa hakemaan apua mielenterveyspuolelta, en jaksa tätä helvettiä. Mutta helppoa se ei tule olemaan..

    • chiidiida

      Olen aikaisemmin kirjoittanut palstalle v. 2013. Revin rupiani ja syön ne, aina kun ahdistaa. Tauti on varmasti periytyvää, kysykää vanhemmiltanne. Kävi ilmi että isäni ahdistuksissaan on repinyt 'salassa' ihoaan. On atopikko kuten minäkin pienenä. Hän oli repinyt vuosia kasvoissa olevaa rupea, johon kehittyi ihosyöpä. Jatkuva tulehdus kun on menossa. Ensin leikattiin uloke, joka oli syöpä. Puolen vuoden päästä se uusiutuu ja leikattiin 8h syvemmältä. Hän sanoi että on elävä esimerkki ettei pidä repiä itseään. Tsemppiä kaikille.

    • Guest927

      Kyllä ja onkyofagiakin löytyy (kynsien syömis addiktio(

    • Anonyymi

      Olen 14 vuotias tyttö ja käteni vapisee, stressaan ja kun ahdistun rupean raapimaan ihoani ilman mitään piilevää syytä välillä raavin myös väärin päin olevia ristejä käteeni lyijytäyte kynällä puteskelen kynsiäni ja jalkani vapisee taukoamatta nukun huonosta ja välillä koen syömöttämyyttä, minulla on ystäviä ja hyvä perhe mutta ihastuksen takia olo tilani on pahentunut (koen siis tunnetta että en riitä) eipä muuta olisiko kellään neuvoja mitä pitäisi tehdä (olen siis aloittanut juuri 8 luokan....

    • Rikkinäinen_palapeli

      Aivan uskomatonta että satuin törmäämään tähän ketjuun! Olen repinyt itseäni niin kauan kuin muistan; sormet, nimenomaan kynsinauhat ja sormenpäät, päänahka, ruvet, finnit, jalkapohjat... Lapsesta lähtien muistan aina repineeni rupia, sen osalta mikään ei ole muuttunut. Sormien ja käsien repiminen alkoi kynsien pureskelulla, josta pääsin jossain kohti eroon - mutta tilalle tuli nahan repiminen. Huomaan jatkuvasti hakevani jotain epätasaista pintaa, ja sellainen kun löytyy, revin sen verille. Kehon yltäpäältä arpia, eri tasoisia.
      Saan jatkuvasti kuulla erityisesti sormien repimisestä ja nykyään myös karvojen nyppimisestä huomauttelua, mutta en osaa lopettaa.
      Olen tajunnut jo aikoja sitten, että kyseessä on jonkin asteinen pakko-oire, mutta että näillä on nimetkin - ja että muutkin kärsivät samoista asioista! Mikä valtava helpotus!
      Käyn juuri intensiivisessä psykoterapiassa ja siellä olen tajunnut, että raapimieni/repiemieni haavojen kipu on ollut keino, jolla olen voinut harhauttaa mieltäni. Kun vaan vielä oppisin ymmärtämään, mitä koitan pitää itseltäni piilossa. Täytyy ottaa tämä palsta puheeksi seuravassa sessiossa. Taustalla on keskivaikea masennus ja vakava uupumus, johon liittyi viiltelyä ja itsetuhoisia ajatuksia.

      Jossain joku mainitsi että tämä ihon repiminen ja nyppiminen olisi mahdollisesti synnynnäistä, niin näen tämän hyvin mahdollisena.. isoäitini on aina, niin kauan kuin muistan repimisen peukaloitaan. Sellaista jatkuvaa saman käden etusormella rapsuttamista ja nahan syömistä. Kävin joskus homeopaatilla kun yritin omasta tavastani päästä eroon ja mainitsin isoäitini siinä samassa. Homeopaatti kertoi, että tällaiset vaivat siirtyvät eteenpäin ja ovat tavallaan suojamekanismeja, jotka tarpeeksi vahvoina voivat siirtyä sukupolvelta toiselle. Tämän jälkeen olen huomannut että nimenomaan myös isäni kädet ovat aivan järkyttävän näköiset (muuten äärimmäisen siisti ja jopa korostetun viimeistelty habitus). Otin asian kerran puheeksi isäni kanssa ja hän sanoi, että hänhän on aina repinyt käsiään, mutta pitää kädet usein piilossa.
      Nyt kun itselläni on lapsia, olen surukseni huomannut että myös he hieman jo repivät juurikin peukaloitaan. Olen halunnut heille näyttää, miten pahalta omani näyttävät (välillä kaikki 10 sormea) ja kertonut kuinka kipeätä tekee - jos he siitä tajuaisivat, että voi vielä lopettaa. Ja olen koittanut puhua heille, miltä juuri sillä hetkellä tuntuu, kun aloittavat repimisen, jos saisi vielä kiinni sen syyn.. mutta tietysti on ollut tosi hankalaa saada ajatuksista kiinni.

      Nyt lähti rönsyilemään, mutta olen niin onnellinen että löysin tämän keskustelun..

      Voimia kaikille repijöille, onneksi ei olla yksin!

    • Anonyymi

      Täällä jo pienenä tyttönä atooppisen ihon diagnoosin saanut rapsuttelija dermatillomaniainen. Lueskelin eilen tätä keskustelua ja kirjoitin blogiini aiheesta lisää. Haluan jakaa blogini teille kanssa-raapijat, muistutuksena ettette ole yksin! 🖤 https://nouw.com/rakkaudentie/raapimispaivakirjat-osa-1-36551990

    • Anonyymi

      Jos on pakko-oireista kysymys, voi olla hyötyä katsoa pakko-oireiden omahoito-ohjelmaa tai mennä nettiterapiaan. Ne on ilmaisia!

      • Anonyymi

        Yhden ukon tarinaa kokokirjoitus, hyvin osaa esiintyä toisina, on varmaan hoidon tarpeessa!

    Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.

    Takaisin ylös

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mitä ihmettä

      Kaipaat hänessä
      Ikävä
      103
      1555

    2. Välillä käy mielessä

      olisiko sittenkin ollut parempi, että emme koskaan olisi edes tavanneet. Olisi säästynyt monilta kyyneleiltä.
      Ikävä
      78
      1194

    3. Mitä oikein

      Näet minussa? Kerro.
      Ikävä
      88
      1117

    4. Lopeta tuo mun kiusaaminen

      Ihan oikeasti. Lopeta tuo ja jätä mut rauhaan.
      Ikävä
      139
      1026

    5. Uskoontulo julistetun evankeliumin kautta

      Ja kun oli paljon väitelty, nousi Pietari ja sanoi heille: "Miehet, veljet, te tiedätte, että Jumala jo kauan aikaa sitt
      Raamattu
      580
      985

    6. Mika Muranen juttu tänään

      Jäi puuttumaan tarkennus syystä teolle. Useat naapurit olivat tehneet rikosilmoituksia tästä kaverista. Kaikki oli Muras
      Sananvapaus
      1
      947

    7. Hanna Kinnunen sai mieheltään tiukkaa noottia Tähdet, tähdet -kotikatsomosta: "Hän ei kestä, jos..."

      Hanna Kinnunen on mukana Tähdet, tähdet -kisassa. Ja upeasti Salkkarit-tähti ja radiojuontaja onkin vetänyt. Popedan Lih
      Tv-sarjat
      8
      882

    8. Kotipissa loppuu

      Onneksi loppuu kotipizza, kivempi sotkamossa käydä pitzalla
      Kuhmo
      20
      870

    9. Oho! Farmi-tippuja Wallu Valpio ei säästele sanojaan Farmi-oloista "Se oli niin luotaantyöntävää..."

      Wallu oikein listaa epämiellyttävät asiat… Monessa realityssä ollut Wallu Valpio ei todellakaan säästele sanojaan tippum
      Tv-sarjat
      9
      704

    10. Helvetin hyvä, että "hullut" tappavat toisensa

      On tämä merkillistä, että yritetään pitää hengissä noita paskaperseitä, joilla ei ole muuta tarkoitusta, kuin olla riida
      Kokkola
      8
      660
    Aihe
    TietosuojaselosteKäyttöehdotEvästeasetuksetSäännöt