ja jokapäiväistä paniikkikohtausta siellä. mitä helvettiä mä teen?
KUN MÄ EN ENÄÄ JAKSA KOULUA
vittu U u
25526
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 25
Vanhimmat
Voisitko mennä vaikka terkkarille juttelemaan? Hän tilaisi sinulle lääkäriajan, ja sitä kautta saisit hyvän lääkityksen. Jos/kun sairastaa paniikkihäiriötä, se ei häviä omia aikojaan. Poikani sairastui n. 16-vuotiaana paniikkihäiriöön. Koulunkäynti oli vaikeaa, ruokalassakäynnit oli jättänyt väliin, kun jännitti, ei pystynyt syömään. Onneksi kertoi äidilleen, eli minulle ajoissa. Tilasin heti seuraavana päivänä ajan terveyskeskukseen. Tietty kynnys oli mennä sinne tk:n vastaanotolle, mutta pienen suostuttelun jälkeen sinne mentiin, eikä turhaan.
On aivan turha piinata itseään ja kärsiä, kun tähän sairauteen on olemassa hyvä lääkitys. Pojallani on Sepram 30 mg päivässä karotiinia, magnesiumia ja kalaöljykapseleita. Näillä oireet ovat pysyneet poissa, ja elämänlaatu on ok. Ei tarvitse jännitellä, eikä panikoida. Hae itsellesi pikaisesti apua.
oon käyny lääkärillä ja saanut lääkkeitä, mikään ei auta
Yleensä näiden lääkkeiden vaikutus alkaa n. 2-3 viikon käytön jälkeen. Oletko kuinka kauan syönyt lääkettä, vai onko vain yhtä? Jos tunnet, ettei ole apua ja vaikutusta, kannattaa tilata uudelleen lääkäri, ja kokeilla jotain uutta lääkitystä. Tämä on niin yksilöllistä, toisille auttaa lievempi annos, ja joidenkin täytyy ottaa kaksinkertainen määrä.
Joillekkin on hyväksi myös terapia, käyvät keskustelemassa psykiatrin tms. vastaanotolla. Se vain, että siellä kannattaa kertoa omat tuntemuksensa, murheet ja yleensäkkin asiat, jotka mieltä painavat, tai muuten häiritsevät normaalia elämää. Älä nyt lannistu, ota yhteys lääkäriin, jos todellakin olisi aihetta vaihtaa sopivampaan lääkkeeseen. Tsemppiä sinulle.
Vielä piti kysyä, että eikö sinulla ole ketään, kenen kanssa voisit jutella, ja kertoa asioistasi/ongelmistasi? Vanhempia tai ystäviä. Tarvitsisit kyllä tukihenkilön, joka olisi apuna sinulle.
oon käynyt 2v terapiassa ja syönyt vuoden lääkkeitä HELVETTI !
Mukava ainakin, että jaksat vastailla. Eipä neuvoistani sinulle taida apua olla, vaikka niin toivoisinkin. Kannattaisiko kuitenkin käydä lääkärin juttusilla, kun eivät nuo lääkkeet eivät sinulla kerran auta? Josko pitäisi kokeilla uutta lääkitystä? Useinhan näihin paniikkikohtauksiin liittyy masennusta, ja monilla ahdistusta.( Eihän se ole mikään ihmekään, kun ei voi elää normaalia elämää.) Kuitenkin useinmiten vain silloin, kun lääkkeet eivät auta.
Kun olet kuitenkin käynyt noinkin kauan aikaa terapiassa-eivätkö he siellä ole huolissaan voinnistasi? Oletko puhunut, selittänyt heille olotilasi? He ovat kuitenkin asiantuntijoita, ja heidän tehtävänsä on auttaa, kaikin tavoin.
Kokeile ostaa näitä kalaöljykapseleita, magnesiumia ja sitä karnosiinia. Nämä voisivat vähän auttaa (serotoniinivajeeseen) varsinkin kalaöljykapselit. Marketeissa ovat halvempia, kuin apteekeissa.
ostin kalaöljykapseleita, sain tänään uudet masennuslääkkeet ja terapiassa kirjoitin kaikki pahan oloni aiheuttavat tekijät ylös ja näytin.
Miksi sinulla on paniikkikohtauksia? Onko koulussa kamalaa, vai johtuvatko ne jostain muusta? Jos kouluympäristö on muodostunut sinulle ahdistavaksi, kannattaisi harkita koulun vaihtoa. Jotenkin ymmärsin että kohtaukset tulevat vain koulussa. Eihän aika kannata paeta, mutta tietyssä tilanteessa se voisi olla paikallaan. Mikä ikäinen olet?
Paljonko menee kofeiinia päivässä?
oon 15, ja yleensä koulussa tulee paniikkikohtauksia ja joskus suurissa kauppakeskuksissa, en kyllä käy sellasissa koska pelkään kohtauksii.
en saa vaihtaa koulua, sitä ollaan mietitty. ja en juo kofeiinia, en oo ikinä juonutkaan:l auttaisko se vai`?
Hyvä, että vaihtoivat sinulle uudet lääkkeet. Toivottavasti tehoavat paremmin, kuin edelliset, joista ei apua ollut. Kai siinäkin menee aikansa, ei aina välttämättä ensimmäiset lääkkeet auta. Vaikka aika kauan noita edellisiä kyllä otis, jos ei välissä kokeiltu muita?
Noista kalaöljykapseleista monilla on ainakin hyviä kokemuksia, kun muistaa joka päivä ottaa riittävän määrän, ja katsoa se päivittäinen tarve. Sinulla taitaa olla aika heikko itsetunto, ei ole oikein itseluottamusta? ( Olin muuten itsekkin 15-17-vuotiaana melkoisen ujo, mutta kyllä sitä itsevarmuutta alkoi sitten tulla.) Siinä asiassa ainakin pitäisi auttaa terapia-toivottavasti oma terapeuttisi on ymmärtäväinen, kuuntelee ja yrittää auttaa parhaansa mukaan. Sekin on hyvä juttu, että laitoit ylös kaikki pahat asiat, jotka mieltäsi vaivaavat. Sitten kun niitä juttuja yhdessä pohtii, saa kertoa omia surujaan jne..niin kyllähän sekin jonkun verran helpottaa.
Minulla on muuten ystävä, joka sairastaa paniikkihäiriötä (oman poikani lisäksi) Hän ei ole hakenut lääkitystä itselleen-en tiedä miksi ei? Hän, niinkuin sinä, ja monet muutkin, välttelee paikkoja, joissa on paljon ihmisiä, isoja kauppakeskuksia yms..ruokaostoksetkin tekee pienessä "kyläkaupassa". Toisaalta taas, kun ajattelee, että on oikein iso paikka, paljon ihmisiä, niin sinne sulautuu hyvin joukkoon??Ne on vain ne omat ajatukset (joista pitäis tietysti päästä eroon) että toiset katselevat, arvostelevat-vaikka todellisuudessa kukaan ei kiinnittäisi, eikä kiinnitäkkään, edes huomiota? En tiedä, mutta tällaista tuli mieleen. Jaksamista sinulle..
Kofeiini aiheuttaa näitä oireita kaikissa olomuodoissaan, kahvi, tee, energiajuomat, kokis, suklaa jne...
mutta jos on paljon ihmisiä tuntuu että ne kaikki ovat minua vastaan ja niillä on paljon "voimaa" yhdessä minua vastaan eli jos teen jotain sanon jotain väärää tai liikun hassusti niin ne kaikki huomaa samaan aikaan yhdessä ja kaikki alkaa tuijottamaan ja pilkkaamaan. tuollainen tunne tulee
Olisiko sinulla joku konkreettinen läheinen ihminen jolle purkautua. Terapeuttikin vain tekee työtään. Miten vanhempasi tai sisarukset, niistähän pitää lähteä? Joku johon turvata ja joka tukee ja kertoo että olet hyvä tyyppi, niinkuin oletkin, vaikka et itse tunnu sitä tietävän. Kyllä täällä foorumillakin sinua tuetaan. Tämä on vain ainakin itselleni outo tapa tukea ihmistä joka todella tarvitsisi konkreettista tukea. Tulee sellainen tunne että pitäisi päästä sinun luoksesi ja nostaa sinut jaloillesi. Mutta jaksapa lukea vielä eteenpäin.
Siksi rupesin aiemmin puhumaan koulun vaihdosta, että vanhassa tutussa seurassa on todella vaikea muuttua miksikään. Eli jos saisit jostain potkua alkaa luottamaan itseesi ihan konkreettisilla teoilla niin niitä olisi helpompi toteuttaa uudessa ennakkoluulottomassa ympäristössä. Mutta tätä ennen tietysti sinun pitäisi hyväksyä itsesi ja tunnustaa että olet mukava ja hyvä ihminen sellaisena kuin olet eikä stressata siitä mitä muut ajattelevat. Eivät ne muut sen fiksumpia tai parempia ihmisiä ole. Kaikki olemme samanlaista sälää touhuamassa täällä maapallon pinnalla. Ja oikeasti, koulun vaihtokin on tarpeen vain jos sinua oikeasti kiusataan, ei silloin jos vain koet että muut tarkkailevat sinua. Itse olin aika erakko kouluaikoina. Enkä näin jälkeenpäin ajatellen viihtynyt koulussa yhtään. Opettajatkin oli nuivia. Porukoissa en koskaan viihtynyt joten olin sitten sellaisten kanssa jotka tohtivat myös erottua joukosta. Ja niitä ei ole paljoa. Ja silloin tällöin olin yksin kun ei huvittanut mennä touhuihin mukaan. Ylä-asteella mulla ei ollut luokalta ketään kaveria. Naapuriluokalta oli onneksi yksi samanlainen outolintu. Tosin astetta sosiaalisempi. Mutta pointti on ettei haittaa yhtään vaikka ei kokisi kuuluvansa porukoihin. Mutta itsetunto pitäisi saada ylös, kun ei sinun ole mitään syytä hävetä itseäsi, olen siitä ihan varma. Vai onko, sanopa. Jos joku tuijottaa niin tuijota takaisin ja kysy että mitä nyt. Jos joku rupeaa haukkumaan, niin ei sellaisesta pidä välittää, sillä on itsellään vähintään yhtä huono itsetunto kuin sinulla. Haukkujat keksii haukuttavaa kenestä hyvänsä, ei se siitä johdu että sinussa olisi vikaa. Jos vastaat väärin niin osaa itsekin ottaa se kevyesti, ei kukaan tiedä kaikkea.
mutta jos on paljon ihmisiä tuntuu että ne kaikki ovat minua vastaan ja niillä on paljon "voimaa" yhdessä minua vastaan eli jos teen jotain sanon jotain väärää tai liikun hassusti niin ne kaikki huomaa samaan aikaan yhdessä ja kaikki alkaa tuijottamaan ja pilkkaamaan. tuollainen tunne tulee
Tuosta kommentistasi, ainakin minä päättelisin, että olet itse liian kriittiinen itseäsi kohtaan ja itseluottamuksesi on aika heikko. Kun olet tuolla ihmisten joukossa, koulussa, ostoskeskuksissa tms. pitäisi "opettaa" itsensä olemaan vain oma itsensä. Ts. lakata välittämästä niin kovin niistä muista ihmisistä. Jos tulee näitä tilanteita, sellaisia, että alkaa ahdistamaan, niin voisitko kokeilla jotain "uutta" keinoa selvitä tästä (paniikista) tilanteesta. Kun yksi tilanne menee kohtalaisen hyvin, niin seuraavat menevät aina vain paremmin? (Äläkä vähättele itseäsi, olet aivan yhtä ihminen, kuin kaikki muutkin, eli arvosta itse itseäsi. Sekin on yksi tärkeä juttu.) Se on tietysti niin helppo sanoa (itselläni ei ole mielenterveysongelmia ollut, monella läheisellä kyllä) mutta, jos esim. otat kännykän esiin, näpräilet sitä jonkun aikaa, yrität samalla ajatella jotain mukavia asioita, olet vain siinä, etkä pakene tilannetta. Uskoisin, että nämä paniikkitilanteet pahenevat, usein juuri sen vuoksi, koska omassa mielessä nämä tilanteet saavat liiankin suuret mittasuhteet. Jos/kun näitä tilanteita tulee usein koulussa, kuinka toimit silloin? Ahdistaako sinua tunneilla, välitunneilla, ruokalassa? Oma poikani (ei kertonut sitä minulle heti) oli jättänyt ruokailuja koulussa väliin, paniikkikohtausten vuoksi. Monet jutustelut pidimme sen jälkeen, ja itsekkin sanoi, että sekin jo helpotti, kun sai minulle kerrottua. Vieläkin juttelemme asioista, ja olen sanonut, että äidille voi kertoa, kaikki murheet, pienet ja suuret. Lääkitys auttoi, ja jännitys/epävarmuus katosi, ainakin suurimmaksi osaksi.
Miksi sinulle on annettu masennuslääkkeet, vaikka kerrot kärsiväsi paniikkikohtauksista.
Jos lopetat koulunkäynnin paniikkiohtauksien takia, niin saat juosta silloin loppuelämäsi karkuun tilanteita.
Kerrohan, miten ja missä oireet tulevat esille. Kaikkein tärkeintä on, kun kerrot oireista.
Olet syönnyt siis vuoden lääkkeitä, mutta onko sinulla ollut välillä tarkastuskäyntejä ja onko lääkkeitten määrää muutettu.
ahdistuskonkari; toisaalta mä kuulun porukoihin.. ja sekin ahdistaa. ne seuraa vessaan ja kaikkialle:s mutta tositilanteissa kaikki hylkää
anssi.p: olen myös masentunut, siksi masennuslääkkeet
oireet tulevat esiin koulussa ja sellasissa paikois mis on paljon ihmisii esim busseissa, tavarataloissa, juhlissa......
ei ole muutettu paitsi lopetettu ja vaihdettu uusiin
Ihan samanlaiset oireet minulla olleet, liikaa populaa = paljon mahdollisia arvioivia silmäpareja estävät mahdollisen pikaisen liikenteen poispäin, tientukot perkele;). Vaikka paljon ihmisiä olen tuntenut ja tunnen, ei juuri kukaan edes ole voinut aavistaa mitä olen mieleni sisällä käynyt(mikä ei kuitenkaan silleen näy ulospäin miltä tuntuu, olen kysynyt joskus joltain). Silti Ihan samanlailla olen lähtenyt olettamasta, etteivät muut -ymmärrä- tai tue tai auta, jos hätä on päällä, vain katsoisivat kummasti, joka tuntuisi pahemmalta kuin mikään muu. Sinun iässä muut voivat olla pihalla kuin lumiukot tosiaan tilanteesta, elleivät ole jotenkin perehtyneet asiaan, kun ovat omistakin asioistaan. Iän myötä moni ymmärtää ihan erilailla.
Minulla alkoivat oireet 17v elämäntilanteen myötä. Ei silloin ollut hajuakaan mitä tämä tunne oli, yritti vain piiloitella ja pidin itseäni ihan outona. Rispektiä tosi paljon, että olet jo tuossa iässä hakenut apua ja tännekin asiasta voit kirjoitella!
Oikea pitkän ajan tie minun mielestäni on oppia tuntemaan itseään ja löytää asiota joista pitää ja joita osaa, fyysinen harrastus josta pitää on erittäin hyvä. Siinä ja muutoinkin(esitelmissä aiheeseen) minulla on auttanut tilanteessa missä ihmisiä on paljon, keskittyä johonkin tekemiseen, se vie huomiota pois oireista. Iän ja itsetuntemuksen, itsetunnon lisääntyessä, sekä muiden mielipiteiden painoarvon vähentyessä oireet voivat helpottua (näin minulla). Rennompaa asennetta omaa toimintaa kohtaan, vähän yliviritetty kone vain. Lyhyemmällä välillä noi lääkkeet ja terapia voi nopeuttaa ja helpoittaa.
Tsemppiä! meitä on oikeasti tosi monta samassa veneessä tässä maailmassa.
Ja masennuslääkkeitä käytetään myös paniikkihäiriön ja yleisen ahdistuneisuushäiriön hoidossa. Lienevät kuitenkin vaivoina samankaltaista alkuperää kuin masennus, eri ihmiset vain oirehtivat erilailla.
Mutta sinun pitäisi nyt jotenkin saada lopetettua ainainen kielteinen ajattelu. Tällä palstalla on tullut sinulle paljon hyviä neuvoja ja kannustavia ajatuksia, mutta tarraat joka viestissä vain sellaiseen asiaan joka ei sinun tapauksessasi päde. Koita lukea nämä vastaukset avoimella mielellä ja löytää niistä jotain viisastakin. Sinua on vaikea auttaa jos et ole yhtään vastaanottavainen.
Olet vissiin kuitenkin jo yhdeksännellä luokalla. Eli enää ensi kevät jäljellä. Miten muuten koet kaverisi? Kuljetko enemmän muiden mukana, vai tulevatko kaverisin sinun luoksesi. Minusta kuulosti että et kuitenkaan ole pelkkä mukana hengaaja jos porukka seuraa sinua joka paikkaan. Silloinhan olet hyvässä asemassa ja sinulla pitäisi olla kanttia sanoa joskus että haluat olla yksin. Vai etkö halua sitäkään? Sanoit että porukassa olo ahdistaa sinua. Eli onko sinulla kokopäivän jatkuva ahdistus vai tulevatko paniikkikohtaukset yksittäin kerran päivässä tai muutaman kerran viikossa (miten usein)? Onko pahempaa tunnilla vai välkällä? Millainen on olo kotona? Vietätkö paljon vapaa-aikaa kaverien kanssa? Vastaapa näihin niin saan/saamme vähän paremman käsityksen oireilustasi ja osaamme paremmin suhtautua asiaan.
Sori huomasin nyt että heti ekassa viestissä sanoit jo että paniikkikohtaukset ovat jokapäiväisiä. Mutta vastaapa noihin muihin edellisen viestin kysymyksiin.
Et kertonnut vieläkään miten koet tilanteet, eli pelkäätkö menettäväsi itsekontrollin esimerkiksi.
Sinun kannattaa keskustella asiasta opon kanssa.
Hänelle kerrot vaivastasi ja yhdessä suunnittelette amiksen linja valinnan.
Mieti esimerkiksi sitä, onko pienryhmä sinulle oikea ratkaisu, sillä siellä saat parempaa opetusta ja ryhmä koostuu porukoista joilla on omat ongelmansa.
Sinusta tuntuu, että olet ainut maailmassa, jolla asiat ei ole kohdallaan ja kukaan ei ymmärrä sinun heikkouksiasi.
Voin kasvattajana sanoa, että pojat ymmärtävät loppupeleissä hyvin toisiaan ja porukkaan mahtuu erilaisia yksilöitä.
Olen huomannut miten solidaarisia pojat voivat olla ja pitävät huolta toisistaan.
He osaavat puhua asioista oikeilla nimillä, mutta se vaatii avoimuutta, jotta muut tietävät miten sinuun pitää suhtautua.
Mutta ekaks mene sinne opolle, että saat tulevaisuuden kuntoon.
Jos ei sitä kautta onnistu, niin sitten työkkäriin ammatinvalinta psykoloogille.
Missään nimessä älä lopeta koulua, sillä silloin olet tyhjän päällä ja syrjäytymisen mahdollisuus kasvaa.
M U : kauanko sulla sitten jatkui se?kiva kuulla että joku on selvinnytkin joskus tästä helvetistä välillä tuntuu ettei tämä lopu koskaan...
Onko vointi parantunut, kun sait ne uudet lääkkeet? Tosin nyt on mennyt vasta pari viikkoa näistä kommenteista, mutta kiinnostaisi tietää, maistuuko elämä nyt yhtään paremmalta? Toivottavasti.
"Sinua on vaikea auttaa, jos et ole yhtään vastaanottavainen."
Suivaannuin kyllä kysyjän puolesta tuon kommentin takia!!!
Hienoa, kun kysyt apua: Minä olen jo iäkäs ihminen, mutta muistan kyllä miten yksinäistä minulla oli kouluaikana...
Yksinäisyys on inhaa, kun mielessä jympsyttää tasaisesti tunne, että on "yleisön" silmätikku:( -Voisitko saada tietoa paniikkihäiriöisten ryhmästä? Minä olen ollut useissakin ryhmissä ja siellä saa ujostella ja punastua myös eikä ole pakko puhua. Ja kaikenlaisia kohtalotovereita on löytynyt, on taiteilijoita ja opettajia ja ylipäänsä yllättävän teräväpäisiä ihmisiä...
Minä olen hurjan herkkä, ja tietämäni paniikkihäiriöiset yleensäkin ovat herkkiä. Olen oppinut pitämään tuota herkkyyttä Lahjana ja Voimavarana. Saisitko löydettyä itsestäsi Luovuutta oikein kunnolla? Nimimerkkisi jo oli hyvin kuvaava, taidat osata käyttää sanoja osuvasti? Jatka kirjoittamista ihmeessä, heitä vertauskuvia rohkeasti. Minä kävin aikanaan kuvataideterapiassa, ja ihan alkukäynneillä piirsin noita perkeleen silmäpareja jotka kyttää alvariinsa...sitten vuosia sen jälkeen, kun kävin äitini luona, tajusin, että minun elämässäni ne oli ÄIDIN SILMÄT, jotka aina oli kontrolloinut tekemisiäni ja jolle olin tilivelvollinen ja jolle en uskaltanut sanoa vastaan: Hän oli rakentanut minulle ns peilin, joka antoi ymmärtää, että omana (persoonallisena ja luovana) itsenäni olin tumpelo ja kummallinen ja ilman muuta arvelin muiden ajattelevan samoin.
Toivottavasti sinä saat käytyä terapiassa äitisi kanssa joskus? Jos et, ei hätä. Alat erkaantua kasvattajastasi, tulla omaksi itseksesi ja se ei todella ole ihan helppoa! Se voi olla helvettiäkin, tiedät sen hyvin. Toivon, että osaisit kunnioittaa itseäsi, vaikka vetäytyisitkin kavereistasi välillä. Kavereiden mielipide ei ole mikään Totuus, joka on sinun mielipidettä oikeampi.
Tsemppiä, tsemppiä oikein rutkasti!!! Koeta ottaa päivä kerrallaan ja onnittele itseäsi asioista, joissa onnistut!
Olen itsekkin käynnyt täällä aina välillä katsomassa, josko aloittaja olisi kertonnut, missä tällä hetkellä mennään.
Olin viime viikolla ammattiopiston oppilashuolto tarkkailuryhmässä.
Nyt olen tietoinen, että on olemassa mahdollisuuksia ammattikoulussa esimerkiksi paniikkihäiriöstä kärsivälle.
Totesin raadissa, että palveluja on, mutta teillä on ongelma, miten löydätte asiakkaat.
Jos oppilaat eivät hae tai eivät osaa hakea apua, niin miten oppilashuolto pystyy auttamaan.
Nykyään ei opettajilla ole aikaa yksittäisten oppilaiden ongelmiin, mutta heidän pitää lähettää apua tarvitseva paikkaan missä ovat pedagoogit.
Yksi koulun lopettannut ja syrjäytynnyt maksaa yhteiskunnalle jotain miljoona euroo.
Moni nyky nuori ei tiedä lakia, että jos ei ole ammattia, niin yhteiskunta ei anna jäädä kotiin löhömään, vaan pakottaa nuoren joko kouluun takaisin tai johonkin kurssille.
Nykyään koulunsa lopettajat joutuvat suoraan prosessiin, missä katsotaan, miten koulutusta jatketaan.