Olen käynyt vuoden verran terapiassa masennuksen ja ahdistuneisuushäiriön vuoksi. On alkanut tuntua siltä ettei terapia auta kuin hetkellisesti. Elämän vaikeudet yhä toistuvat ja koen tulevaisuuden harmaaksi ja yksinäiseksi. Käytän lääkkeitä, jotka turruttavat tunteita ja tekevät olon väsyneeksi, nekään eivät täysin "ehjäksi" tee. Koen vaikeaksi uusien ihmissuhteiden luomisen ja oman alan löytämisen työelämässä. Viimeisen työssäolon jälkeen olin aina niin väsynyt etten jaksanut tehdä muuta kuin maata sohvalla päivän jälkeen. Suhteen aloittaminen vastakkaisen sukupuolen kanssa kiehtoo, mutta pelottaa sen mukana tuleva vastuu ja vaikeudet. En osaa avautua ja olla luontevasti ihmisten kanssa. En myöskään jaksa jatkuvasti kylki toisessa kiinni olemista vaan tarvitsen oman tilan ympärilleni ja annan sen myös toiselle.
Epäilen ihmisten hyviäkin tekoja lopulta vahingon haluisiksi ja pahantahtoisiksi. Olen ikäänkuin haarakohdassa elämässäni sillä en ole löytänyt työtä alaltani ja mietin uudelleen koulutusta tai paikkakunnan vaihdosta. Muuttaminenkin pelottaa, entä jos en pärjää uudessakaan paikassa. Toisaalta olen kyllästynyt ja jotenkin vihainenkin tälle vanhalle paikkakunnalle jossa olen ollut hyvin yksinäinen ja masentunut. Elänyt päivästä toiseen samojen kaavojen mukaan ja aina lopulta löytänyt itseni yksinäisenä. Täytyy sanoa että yksi paha tekijä yksinäisyyteni takana on sairastamani ahdistuneisuushäiriö ja sosiaalisten tilanteiden pelko. En kestä jatkuvaa meteliä tai jatkuvaa häsläystä ympärilläni. Matkustaminenkin on tuskaista paniikkikohtausten vuoksi, jotka ovat vähän rauhoittuneet lääkityksellä mutta pelko ja pahat ajaktukset nousevat mieleen yhä. Näen myös painajaisia öisin ja aamuisin en meinaa jaksaa nousta ylös. Enää ei jaksaisi käydä siellä terapeutin luona kun elämä on kaikilta osin solmussa ja ei pelkkä asioiden jauhaminen auta. Epäilen myös vahvasti että päässäni ja muussa osassa kehoa on kasvain joka tekee olon sumuiseksi ja tekee outoja kohtauksia.
Epäilen ihmisten hyviäkin tekoja lopulta vahingon haluisiksi ja pahantahtoisiksi. Olen ikäänkuin haarakohdassa elämässäni sillä en ole löytänyt työtä alaltani ja mietin uudelleen koulutusta tai paikkakunnan vaihdosta. Muuttaminenkin pelottaa, entä jos en pärjää uudessakaan paikassa. Toisaalta olen kyllästynyt ja jotenkin vihainenkin tälle vanhalle paikkakunnalle jossa olen ollut hyvin yksinäinen ja masentunut. Elänyt päivästä toiseen samojen kaavojen mukaan ja aina lopulta löytänyt itseni yksinäisenä. Täytyy sanoa että yksi paha tekijä yksinäisyyteni takana on sairastamani ahdistuneisuushäiriö ja sosiaalisten tilanteiden pelko. En kestä jatkuvaa meteliä tai jatkuvaa häsläystä ympärilläni. Matkustaminenkin on tuskaista paniikkikohtausten vuoksi, jotka ovat vähän rauhoittuneet lääkityksellä mutta pelko ja pahat ajaktukset nousevat mieleen yhä. Näen myös painajaisia öisin ja aamuisin en meinaa jaksaa nousta ylös. Enää ei jaksaisi käydä siellä terapeutin luona kun elämä on kaikilta osin solmussa ja ei pelkkä asioiden jauhaminen auta. Epäilen myös vahvasti että päässäni ja muussa osassa kehoa on kasvain joka tekee olon sumuiseksi ja tekee outoja kohtauksia.
Vastaukset 1
Vanhimmat
olet varmaan kuvaillut outoja kohtauksia lääkärille. Kannattaa olla tässä vaativa, mutta toisaalta pitää tietää että ahdistuneisuus aiheuttaa todella moninaisia oireita. Mutta jos olet todella huolissasi kehottaisin menemään yksityiselle lääkärille. Sen verran kannattaa satsata että saisi tuon pelon pois jos ja kun se on turha. Ja sen jälkeen luottaa siihen ettei sinulla ole mitään kasvainta. Tuo syövän pelko on kieltämättä yleisimpiä ihmisten ahdistuneisuuden aiheuttajia. Yksin eläjälle ahdistuneisuus on tietysti vaikeaa. Olisi tärkeää jos olisi joku läheinen jolle jutella.