Hei, mitä tehdä. Ihastuin varattuun mieheen. Ja aloi lähetellä ihan hyvän päivän viestejä hänelle. Ja hän viestitteli minulle takas. Mutta hän jäi kiinni avopuolisollensa viesteistäni. Oli kuulema ollut aika moinen riita asiasta. Mutta sitten kaivoin hänen työnumeronsa ylös ja viestiettely jatkui. No sitten hän soitti ja ehdotti, että lähen hänen mukaansa työreissulla ja sitten se johti sekstailuun. No sitten taas kului aikaa, kun hän oli lomallaa. Ja jotenkin musta tuntui, että hän väisteli mua. No ajattelin, että annan hänen olla rauhassa ja en ole päälle käyvä. Ja sitten taas nähtiin , kun samassa työpaikassa ollaan. No sitten viime viikonloppuna, hän pienessä huppelissa, soitti minulle 02.00. ei siinä mitää sen kummempaa, mutta kun lopetti puhelun, sieltä alkoit tulla viesti viestin perään "että hauluaa mua, ja kun en ole siellä hänen luonaan ja puhelinseksiäkö tässä pitää harrastaa jne. Ja että hän tulee mun luo, kun tulee työreissusta ja seuraavana iltana tulikin. Ja me harrastettiin yhteistuumin jotakin ihanaa. Mutta jotenkin taas musta tuntuu, että hän taas välttelee mua ja mä puutteessa odotan jos ottais yhteyttä.... Mutta oisko neuvoja, annanko mä (jos pystyn) ajan kulua ja odotan ja toivon, että ottais yhteyttä. Vaiko pitiskö uohtaa koko mies??? En tiedä uskoa vaiko ei , oman eukon kanssa ei mene oikein hyvin...En uskalla olla hirveen aktiivinen, jos vaikka pelästyy ja juoksee karkuun....
Mitä tehdä...?????
eukko66
6583
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 6
Vanhimmat
ja OSta HIEROMASAUVA ! Sähköllä toimiva - meinaan kestää pitempään kuin ukkomies joka haluu harvoin.
Mies pitää sua vaan panopuunaan...se käy nussimassa sua ainaku sitä haluaa..ei se susta muuten välitä..sori, ku suoraa ilmasin, mut asia nyt vaa näyttäis olevan niin. Unoha koko mies...näin mä tekisin.
Jep, vähän vaikuttaa epätoivoiselta tuo teidän hommanne. Suosittelen unohtamaan koko hoidon.
...sotkeudu ukkomieheen. Aiheutat paljon surua monelle, myös itsellesi.
Eli kokemusta on. Jos haluat VAIN hyvää seksiä ja pystyt pitämään sen sillä tasolla(mille ei kyllä vaikuta) niin ei siinä mitään. Mutta rivien välissä luki,että haluat suhteelta enemmän. sasno miehelle good bye! ja kerro palaavasi asiaan siinä vaiheessa kun mies on selvittänyt asiat loppuun eukkonsa kanssa. Muuten päädyt 24/7 päivystäjäksi,josko miehellä olisi aikaa käydä panemassa sinua(kin). Vähitellen huomaat,ettei sinulla ole enää omaa elämää,kun roikut vain kotona päivystämässä puhelinta.
Totta joka kirjoitus, mitä mä tuhlaamaan elämään jonkun ukkomiehen kanssa, jota pitää odottaa milloin ukko pääsi livistämään eukoltansa. Eli ei kannata sotkeutua noihin. Vaikka kun näitä kirjoituksia ja muitakin palstoja lukee. Niin ei toi kovi epätodellista ole että ukkomiehet vonkaavat. Tässä tullut muutamia vastaan ja kun lukee treffiareena palstoja, missä ukkomiehet etsivät salasuhteita.....
Tässä pikku hiljaa ottaa etäisyyttä ja unohtaa koko kaverin.....(ainakin yritän)..pakko....