Kärsin ajoittaisista paniikkikohtauksista ja niihin liittyvistä ahdistavista ajatuksista. Tosin näitä ahdistavia ajatuksia on ilman paniikkiakin. Ahdistavat ajatukset koskevat kuolemaa ja loputonta tuskaa. Lääkkeenä minulla on Sertralin 150mg ja Peratsin 4mg. Onko muilla kokemusta vastaavista oireista ja onko niihin tullut jostain apua?
Paniikkia ja ahdistavia ajatuksia
Esmerkki
152187
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 15
Vanhimmat
Tuollainen vaiva kannattaisi hoitaa keskustelemalla. Ei kyllä psykologin kanssa, mutta jonkun kanssa. Toisille sopivat uskonnolliset yhteisöt, toisille joku muu henkevä seura. Nykyihminen on niin etääntynyt kuolemasta, ettei halua edes hyväksyä sitä, vaikka se on täysin luonnollinen asia. Elämää syntyy ja kuolee jatkuvasti. Eikä kenenkään/minkään elämä ole sen arvokkaampi kuin toisen. Suomessa todennäköisimmin saa elää vanhaksi jos ei ole jotain vakavaa fysiologista sairautta. Ja vanhuksien kanssa kun on ollut tekemisissä tietää, että kun tarpeeksi vanhaksi elää, on useimmiten jo valmis lähtemään. Surullistahan se aina on, mutta ei sitä peläten pidä elämäänsä elää. Juttele tästä niin asia varmasti ainakin helpottaa. Minusta jos sinulla on selvä syy paniikkiin, kannattaisi syytä hoitaa. On paljon ahdistuneita ja panikoijia, joilla oireisiin ei ole mitään näkyvää psykologista syytä. Sellaista on mahdoton hoitaa terapialla.
Kyllä itse koen ettei noille ahdistaville ajatuksille ole selkeää syytä. Kyse ei ole varsinaisesti kuolemanpelosta, en ainakaan tietoisesti sitä pelkää. Nämä ajatukset ovat hyvin abstrakteja, joten en usko että seurakunnasta olisi apua - kokemus uskonnosta on itseasiassa päinvastainen, se ahdistaa vain enemmän.
kyllä tunteiden kohtaaminen luotettavan terapeutin kanssa on paljon parempi 'lääke' kuin mikään uskonnollinen vouhotus. Sellaiset ajatukset vain sekottavat lisää, usein psykoosissa esim. sitten esiin tulee.
Niissä ahdistavissa ajatuksissa on minusta ratkaisevaa, että jollain tasolla tietää ettei esim. pysty niillä pelkäämillään veitsillä ketään vahingoittamaan. Pahinta on sen ajatuksen pelko...miten sanoisin.
Pahimpana aikana hoin jonkun psykiatrin lohdullista hokemaa:
Muutama mielikuvitusmurha päivässä pitää teoissa tyynenä.
Eli siis niitä ei tee vaikka ajattelee, (tai mielessä pyörii. Ei niitä kukaan huvikseen ajattele. Luulen aivokemiaa, - sähköä myös, mitä lie., )
sitä tuo tarkoittaa. Ei siis että teet teot tyynesti... :)))
Pitää vaan uskaltaa tuntea ne kauheatkin tunteet. Niihin ei kuole.
ihana lukea, etten oo ainoo tällänen kuolemanpelkopanikoija! oon tän kanssa kamppaillu useita vuosia, ja syön nyt sepramia 40mg päivässä. yritetty välillä lääkettä purkaa, mut pahentuu aina ja annosta joudutaan nostamaan entisestään. oon psykiatrisen sairaanhoitajan juttusilla käyny, mutta ei tuntunu auttavan. Kävin psykiatrilla, joka totes tokalla kerralla, että tervetuloa vuoden kuluttua uudestaan, ni katellaan lääkityksen purkua - en menny.. juttelin vastikää uuden omalääkärini kanssa, joka sanoi, että kun nyt niin pitkään lääkkeitä syönyt, niin vähintään puolen vuoden oireeton jakso oltava ennen ku aletaan miettiä lääkepurkua. mahdanko syödä lääkkeitä lopun ikääni. tuntuu ettei ahdistavat ja surulliset ajatukset kuolemasta koskaan poistu.
ois kiva vaihtaa enemmänkin ajatuksia esmerkki, sun kanssa. haluisitko vaikka mailiosotteita vaihtaa?
on toisena lääkkeenä Peratsin?
Peratsin on ahdistusta lievittämään. Tiedän kyllä, että kyseessä on neurolepti. Lääkärin mielestä auttaa voimakkaaseen ahdistukseen.
Vastasin tuossa ihan alussa ja mainitsin osallistumisen johonkin uskonnolliseen yhteisöön. Arvelinkin että se herättää pahennusta ja haluankin mainita etten itse kuulu minkään valtakunnan uskonnollisiin piireihin, eli en yritä käännyttää ketään. Mutta tuollaiset vain tuntuvat auttavan joitan ihmisiä käsittelemään elämää. Ja muulla henkevällä seuralla tarkoitin ketä tahansa syvällisesti ajattelevia ihmisiä joiden kanssa pystyy puhumaan muustakin kuin esim. koirista, lapsista ja urheilusta. Voihan niitäkin tietysti käsitellä syvällisesti...
Mutta siis ei uskonto tarkoita välttämättä Suomessa suosittua kristinuskoa. Esim itämaisiin uskontoihin kuuluu tärkeänä osana itsensä ja elämän pohdiskelu, mietiskely. Se tekee itse kullekin välillä hyvää. Eikä tarvitse uskoa mihinkään yliluonnolliseen. Itse olen tutkijana hyvin pohdiskeleva tyyppi mutta visusti jalat maassa ja luonnonlakien vanki. Mutta luonnonlait eivät pysty vastaamaan kysymykseen 'miksi tämä kaikki'. Ja ihminen on siitä hölmö elikko, että se yrittää löytää tälle itseään miellyttävän vastauksen.
Jos joku ei ymmärrä miten tämä liittyy paniikkihäiriöön/ahdistukseen, niin nämähän on juuri omien ajatusten oirehtimista. Serotoniinivajaus varmaan altistaa sille, mutta kyllä oireita pystyy paljon hallitsemaan omilla ajatuksillaan. Itse yritän pitää lääkityksen mahdollisimman alhaisena ja yrittää vain pitää ajatukset koossa. Miettimällä ikäviä asioita rohkeasti eivät ne enää pian tunnu niin ahdistavilta. Ei ajattelu niitä varmasti pahenna, päin vastoin selvittää asioita.
Itse en ole vielä oikein varmuudella keksinyt mikä minua ahdistaa, mutta koen että ahdistus (siis fyysinen ahdistuksen tunne) ahdistaa, eli stressaan ahdistusta. Pelkään että alkaa ahdistaa, ja silloin alkaa ahdistaa. Vielä en ole päässyt tästä noidankehästä pois. Ehkä syy onkin jossain muualla, en tiedä. Mutta elämän puitteet on ihan kunnossa. Kaikillahan on huolia, toiset vaan reagoi niihin fyysisesti ahdistumalla, toiset lamaantuvat henkisesti. Ja ihminen ei koskaan voi olla kovin kauaa onnellinen. Aina välillä tulee jonkinasteinen henkinen alamäki vaikka näennäisesti ei olisi mitään valittamista.
Tänä vuonna alkoi taas pitkän tauon jälkeen erilaiset ahdistusoireet. Olen ala-asteikäisestä saakka kärsinyt millo mistäkin jännittämisestä mutta silti "pakolla" eteenpäin mennyt. Olen sinnitellyt, apua en kyennyt hakee. JÄnnittämisen aiheet/oireet ovat muunnelleet, jopa nuoruudessa sain paniikkikohtauksia muutaman kerran. Sitten on ollut aikoja, vuosikausia että olen ollut suht vapaa jännityksistä ja ahdistuksista. Hassua, että on ollut vaikeita olosuhteita ja siitä huolimatta tietynlainen ahdistus on ollut poissa. Mutta sitten kun esim. tänä vuonna on ollut ihan mukavaa ja tapahtunut positiivisia juttujakin eikä siten mitään järjevää syytä, niin alkaa ahdistaa!!? Alussa vain huimausta sosiaalisissa uusissa tilanteessa. Vähitellen alkoi tulla jännitysoireita, pahoinvointia, sydämen tykytystä. Keväällä pari kuukautta oli niitä oireita. Sitten oli hieman taukoa ja luulin, että pääsin vaivoista kunnes kesällä uudessa tilanteessa, yllättäen kyläilessä vieraiden ihmisten luona tuli voimakkaita ahdistavia ajatuksia. Eli sellaisia että jos teen jotain tyhmää, ei hyväksyttävää eli menetän kontrollini ja rikon tavaroita, käyn kimppuun jne. kaikenlaiset kauhukuvat, ja sitä kautta muiden ihmisten tuomio jos sekoaisin "syyttä". Säikähdin suunnattomasti mistä tällaiset kumpuaa! Iski hirveä ahdistus, tuntui että entä jos jokin voima minussa panee tekemään jotain hirveää, vaikka en todellakaan halua. JÄrjetöntä, vaikka kuinka ymmärsin, että tahto ja järki pelaa, niin kova pelko sisäisen kontrollin menettämisestä! Pelkäsin kovasti, ahdistuskohtauksessa olo oli sietämätön. Aivan kun sumussa aivot, kun ahdisti ajatukset ja keho voimakkaassa pelko-oirehdinnassa. Muu ajatus ei oikein luistanut. Sinnittelin taas. Auttoi kun vain pääsin juttelee muista asioista, eli sain siten katkaistua tyhmien ajatusteni noidankehän, mutta hiljaisuuden tullen palasivat. Joskus yksikseni ollessa myös kotona on tullut ajatuksia, että entä jos sekoan ja alan tuhoamaan asuntoani. Nyt kirjoittaessani kuulostaa huvittavalle ajatukselle ja pelolle, mutta kun ahdistus on päällä tuntuu tuo pelko todenmukaiselle. Olen nyt muutaman kuukauden kärsinyt moisista ahdistavista ajatuksista ajoittain. Yleensä tavanomaisen arjen keskellä olo aika hyvä, mutta kaikki poikkeava jo ennalta pelottaa. Pelkään että alkaa ahdistaa, pelkään omia tulevia ajatuksia. Ja kun ennalta jo pelkään, niin yleensä sitten ahdistaa. Ja kun ahdistus on taas saanut sytykettä niin kestää taas aikansa, että palaudun siedettävälle ahdistuksen tasolla tai jopa kokonaan vapaaksi. Aina kun sietämätön ahdistus iskee, ajattelen että haen apua, mutta kun olo helpottuu, ajattelen että ehkä se tämäkin vaiva taas itsestään ajallaan menee ohi. Aivan kuin olen oppinut pelkäämisreaktiot, ehdollistunut, niin samoin voisin itsekseni oppia pois niistä kaavoista. En ole osannut ajatella, että lääkkeisiin turvautuisin, tosin pahimmassa järjettomässä pelossa saatan lohdutella itseäni että onneksi vielä se katkaisumenetelmä on olemassa.
Ajoittainen ahdistus täälläkin! Kaikenmaailman kamalat pakkoajatukset ovat tulleet tutuksi. Aina jos olen luullut, että pääni ei enää keksi mitään uutta niin höpöhöpö. Ahdistavat ajatukset ruokkivat itse itseään ja sen takia niille ei saisi antaa liian suurta osaa normaalista elämästä. Pahimmillaan paniikkihöiriö ja ikävät ajatukset kohtaavat ja silloin syntyy yleensä hurja paniikkikohtaus; tuntuu, että sekoaa ja kuolee, huimaa, on epätodellinen olo, tekee jotain idioottimaista, tukehtuu, kädet puutuu jne jne. Itse pystyn aika hyvin hillitsemään kohtauksia esimerkiksi hengittämällä syvään ja puhumalla. Myös rauhoittavat auttavat, jos mikään muu ei.
Ikävintä tässä vaivassa taitaa olla sen uusiutuminen ja se, että tämä ei parane itsestään. Ei vaikka kuinka uskoisia, haluaisi ja luulisi. Itse olen ajatellut, että tämä on osa minua ja ilman tätä en osaisi nauttia niin kovasti niistä seesteisistä jaksoista elämässä. Olen kuitenkin päättänyt hakeutua taas terapiaan ja käydä asioita läpi. Eräs psykologi puhui kerran, että sisälläni joku "vuotaa". Tämä voi olla totta. Suurimmat pelkoni (yksinjääminen, menettäminen, hylkääminen) näyttelevät ahdistavissa ajatuksissa sitä kaikken isointa roolia. Pelosta pitäisi saada otettua niskavoitto, jotta ei olisi enää mitään syytä pelätä. Sen takia pelkojen puhuminen auttaa kovasti, koska silloin ne eivät nakerrettua niin osaa sisimmästä.
Voimia kaikille samojen asioiden kanssa painiville :)
Psyyken ilmiöt, kuten pelot ja traumat ovat pelkkiä laukaisijoita stressihormoneille, paniikki aiheutuu siitä, että stressihormonien säätelyjärjestelmäst katoaa jarrut, jotka estävät sen ryöstäytymistä ylikierroksille. Lopeta kofeiinin käyttö (kahvi, tee, energiajuomat, kolajuomat, suklaa jne) niin olet kunnossa todennäköisesti alle vuodessa.
Aivan ihanasti sanottu tuo "Kaikenmaailman kamalat pakkoajatukset ovat tulleet tutuksi. Aina jos olen luullut, että pääni ei enää keksi mitään uutta niin höpöhöpö" Niin totta. Itsellä taas ollu ensimmäisen kerran varmaan viiteen vuoteen ahdistus, paniikki ja näitä paska-ajatuksia. On ero meneillään eikä näemmä oikein kestänyt "polla". Kävin päivystyksessä ja nyt oon menossa lekuriin miettimään lääkepuolta ja siitä psykologille. Se hyvä puoli tässä ongelman uusimisessa on, että tietää mitä pitää tehdä, eikä oottaa vuotta, että uskaltaa sanoa jollekkin. Epäonnekseni turrutin paniikin nuorena poekana alkoholilla ja sen tietää mitä siitäkin seuraa. Nyt oon ollukki ainakin 7v täysin juomatta ja kyllä on elämänlaatu parantunut huomattavasti.
Kiitos vertaisjutuistanne !!!
Ahdistuneisuutesi ehkä on pitkälle luulottelua. Kärsin itse samasta taudista. Itselläni on suljetun paikan kammo ja pelkään, esim., että korkeassa kerostalossa jäädesäni lukkojen taakse hyppään ikkunan läpi ulos. Tiedän, että se on ehkä kuviteltua, mutta en ole varma. Olen jäänyt hississä uutaman kerran loukkuun. Lääkitykseni on lievä Alprox, jota otan ennen mahdollista (milelikuvitukseni keksimää?) tulevaa tilannetta. Tämä on kauheaa, mutta yritän elää sen kanssa. Olen käynyt asiantuntijoilla, ja sanut apuakin, mutta parhainta terapiaa olisi varmaan vertaiskeskuselu.
Haistasie kofeinisti paska. Päällä on sellainen ahdistuskohtaus, että tuntuu, että repeän fyysisesti kappaleiksi ja kofeiinia olen käyttänyt ehkä viimeksi kesäkuussa. Mee muualle viisastelemaan nuitten kommentties kanssa.
Ex-kofeinisti ei välttämättä käy lukemassa enää tätä ketjua, hän kun on jättänyt viestinsä kaks vuotta sitten... Kyllähän monelle paniikkihäiriöiselle kofeiini on pahasta eli pahentaa tai lisää kohtauksia, mutta ei tosiaankaa voi sanoa että koko sairaus paranisi kuin taikaiskusta jos lopettaa kofeiinia sisältävien juttujen käytön. Ehkä jossakin lievässä tapauksessa näin voi käydä, mutta itselle tuli tässä mieleen että onko tuollaisissa tapauksissa kyse sitten enemmänkin kofeiiniyliherkkyydestä, siinä kun tulee tuollaisia ikäviä oireita.
MULLA EI SAMANLAISIA KOKEMUKSIA