kuningas alkoholi

mulla on jäänyt ryyppäämisestä jatkuva morkkis. en osaa juoda kohtuudella vaan vedän aina itseni melkein konttaamis kuntoon. pakko juoda niin kauan kun vaan on jotain juotavaa, suvussani on alkoholismia johtuneeko siitä. Sitten seuraavana aamuna ahdistaa niin vietävästi illan hämärät muistot kun ei ole varma mitä on tehnyt taikka sanonut. ja nykyään tuo ahdistus ei ole enää vain seuraavan päivän ongelma vaan saatan pyöritellä asiaa mielessäni viikko kaupalla. ja saatan vääristelläkin tekemisiäni ja sanomisiani päässäni kun en ole varma miten ne ovat oikeasti menneet ja siitä tulee sietämätöntä ahdistuneisuutta. onko muilla samaa ongelmaa?? täytynee ruveta varmaan raittiiksi koska kohtuudella en osaa alkomahoolia käyttää ja keksiä viikonlopuiksi muuta ajanvietettä
2214
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

sinun samalla tavalla kuin alkoholi?

Äänestä

Ihan tyypilliseltä varhaisvaiheen alkoholistin käyttäymiseltähän tuo kuulostaa. Kun on juomaurallaan edennyt tietyn rajan yli, paluuta ns. sosiaaliseen juomiseen ei enää ole. Kontrolli menee entistä useammin ja syyllisyys on jatkuva seuralainen. Kohtuukäyttäjän ei tarvitse miettiä juomistaan sen kummemmin, kun kohtuus onnistuu häneltä yrittämättäkin, alkoholistilta se ei onnistu, vaikka yritystä ei puutu.

Ratkaisu on sinullekin periaatteessa yksinkertainen, tiedätkin sen jo. Jätät ensin etanolin kokonaan pois, ja rupeat sen jälkeen opettelemaan elämää selvin päin. Useimmille meistä se on ollut helpompaa jonkin ulkopuolisen tukitahon turvin, olipa se niemltään mikä tahansa, kuin kokonaan yksin. Mahdollista se toki on, jos hankit alkoholisimista paljon kaikenlaista tietoa ja tunnistat tilasi. Rehellisyys on joka tapauksessa se ensimmäinen asia. Juova alkoholisti elää ongelmansa kieltämisen ja vääristyneen elämänasenteensa mielikuvitusmaailmassa. Syitä juomiselle haetaan aina muualta paitsi peilistä.

Kokonaan toinen asia on, oletko oikeasti valmis muutokseen. Tuosta "täytynee ruveta varmaan raittiiksi" -johtopäätöksestä saa sen kuvan, että olet vasta havahtunut siihen tosiasiaan että juominen ei ole enää VAIN kivaa, vaan siitä alkaa aiheutua myös vaikeuksia. Sen myötä päättelet, että ratkaisu on niin yksinkertainen että olet vain juomatta, ja muu elämä korjaantuu itsestään.

Voit varautua siihen, että tulet juomaan vielä pitkään. Useimmilla kanssasi samassa vaiheessa olevilla todellinen lopettaminen ja raitistuminen onnistuu vasta vuosia myöhemmin, joten pahin alamäki on luultavasti sinullakin vasta edessä. Tietysti toivon sydämestäni, että olet poikkeus ja järkiinnyt jo tässä vaiheessa.

En osaa antaa tämän kummempia vinkkejä. Sinun on saatava itse selvyys tilanteestasi. Yksi ajatus, josta voi olla vielä apua, voisi olla vaikkapa seuraavan sanominen ääneen: "Juominen parantaa maailmaa vain oman pääni sisällä". Tuosta siinä on nimittäin kyse: todellisuuden kieltämisestä päihteeseen pakenemalla.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


alkkisko kirjoitti:

mulla on jäänyt ryyppäämisestä jatkuva morkkis. en osaa juoda kohtuudella vaan vedän aina itseni melkein konttaamis kuntoon. pakko juoda niin kauan kun vaan on jotain juotavaa, suvussani on alkoholismia johtuneeko siitä. Sitten seuraavana aamuna ahdistaa niin vietävästi illan hämärät muistot kun ei ole varma mitä on tehnyt taikka sanonut. ja nykyään tuo ahdistus ei ole enää vain seuraavan päivän ongelma vaan saatan pyöritellä asiaa mielessäni viikko kaupalla. ja saatan vääristelläkin tekemisiäni ja sanomisiani päässäni kun en ole varma miten ne ovat oikeasti menneet ja siitä tulee sietämätöntä ahdistuneisuutta. onko muilla samaa ongelmaa?? täytynee ruveta varmaan raittiiksi koska kohtuudella en osaa alkomahoolia käyttää ja keksiä viikonlopuiksi muuta ajanvietettä

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu