Etenimme lauantai-iltana kymmenen aikoihin pimeässä purjeveneellämme myötätuulessa väylän joka kulkee Paraisten ja nauvon välistä Airistolle suuntaisesti. Leikkasimme väylän sille Gulkrkronasta suunasta tullessamme Pensarin kohdalla. Havaitsin samalla kaakosta muutaman mailin päässä lähestyvän alusyhdistelmän. Myöhemmin yhdistelmä paljastui hinaajaksi ja työntöproomuksi. Siirryin reilusti väylän ulkopuolelle (oikealle puolelle) ja totesin, että väylää edetessään yhdistelmä ohittaa meidät noin 250 m päästä meidän ollessa väylän ulkopuolella. Noin 10 minuutin kuluttua aluksen ollessa meistä arviolta noin mailin päässä hinaajalta sytytettiin valonheitin ja vähän aikaa valoa oli avotilassamme riittävästi. Vilkautin omaa lamppuani pari kertaa laivan suuntan jonka jälkeen valaisin sillä hetken omaa purjettani. Kananvalla 16 oli hiljaista. Jatkoimme samaa kurssia ja yhdistelmä eteni väylää ja ohitti meidät oman ja varmaan proomun puskijan ruorimiehen suunnitelmani mukaisesti väylällä noin 300 m päästä. Samanlaisen tapauksen muistan tapahtuneen eräällä yöpurjehduksella Ahvenanmaalla jo toistakymmentä vuotta sitten - silloin pääsimme jonkun ruotsinlauttaletkan 1. aluksen valokeilaan. Onko väylän lähellä vaikkakin sen ulkopuolella olevien tutkahavaintojen tunnistaminen valonheittimellä normaali käytäntö vai onko toiminnan tarkoitus varoittaa huviveneilijää /kiinnittää tämän huomio.
Valoa pimeässä
Yönäkönsä menettänyt
2205
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 2
Vanhimmat
tuollainen toiminta on.
Tutkahavainto kapeilla ja ahtailla saaristoväylillä kyllä varmistetaan melkein aina optisesti, eli yöllä valonheittimellä.
On normaali käytäntö ja on myös keino herättää huomio. Se on paljon mukavempaa kun tietää todella mikä kaiku siellä oikein on.