Meripelastustilastoja

Muutaman aihetta liipanneen ketjun innoittamana katselin Meripelastuskeskuksen tilastoja. Muutama poiminta:
-2008 879 hälyä
-niistä 73% matkapuhelimella
-raketeilla tms. n. 1%
-VHF:lla n. 4%
-jopa lankapuhelimella enemmän kuin raketeilla tai VHF:lla yhteensä eli n. 10%
-niitä kuuluisia polttoaineongelmia vain 28 kpl!
-MOB-hälyjä 37

Trendinä näyttää olevan, että vhf:n ja rakettien merkitys laskee koko ajan. Olisikohan niitä katsastusohjeita sittenkin syytä miettiä uudestaan?

MOB-hälyjen alhainen määrä rinnastettuna hukkumistilastoihin viittaisi vähän siihen, että pelastetuneita on noista vähänlaisesti.
10317
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 10

Vanhimmat

Yleensä sellaisille sattuu eniten, jotka eivät juuri välitä turvallisuudesta. Taidot ovat puutteellisia eikä ole hankittu tarpeellisia varusteita. Onhan se totta, että siinä rannan lähellä päivällä pyöriessä kännykällä saa helpoiten apua. Meripelastajilla pitää eniten kiirettä helleviikonloppuna, kun ei liikaa tuule. Silloin kaikenlaiset kruisailijat lähtevät kaljatölkin kanssa liikkeelle.

Voisi luulla, että esimerkiksi syksyllä huonossa kelissä pimeällä sattuu paljon. Mutta silloin liikkeelle lähtevät pääosin taitavat, järkevät ja kunnollisilla välineillä varustautuneet harrastajat.

Ja kyllähän sen katsastuksen voi ihan helposti myös välttää, jos ei kiinnosta huolehtia turvallisuudesta.

Äänestä
  • Mutta lähinnä siitä on hyötyä kokemattomille veneilijöille. Vanhemmille lähinnä sitä kautta, että pykälien muutokset tulevat tutuiksi, esimerkiksi sammutinvaatimusten muutos pari vuotta sitten. Olettaen tietysti, että katsastajat muistavat kertoa.

    Mutta olen itse miettinyt noiden rakettivaatimusten järkevyyttä. Juuri samasta syystä kuin tilastojen esittelijä ilmeisesti ajatteli. Kun jonkinlaisen merihätätilanteen todennäköisyys on kohtalaisen pieni (oliko se nyt kuutisensataa hälytystä per vuosi) ja hätämerkkien osuus niistä myös hyvin pieni, niin tekisi mieli väittää, että tämä ei ole niitä järkeviä kohteita ylläpitää liioittelevaa varustusta. Ennemmin entisestään keskityttäisiin pitämään veneet pinnalla ja poissa kiviltä.

    Mitähän se todennäköisyys rakettien käyttötarpeeseen voisi olla? Niitä lienee ehkä n. 30 000 veneessä (suunnilleen arvaus 1/2/3 -luokkiin katsastettujen veneiden määrästä)? Joilla liikutaan ehkä keskimäärin 30 päivänä vuodessa (aika puhdas arvaus matkaveneiden käyttöasteesta)? Raketteja käytetään ylipäätään n. 10 kertaa vuodessa eli todennäköisyys niiden peliintuloon on 10/(30*30000), jossain promillen kymmenyksen seutuvilla. Siihen vielä päälle se, että raketit ovat hiukan riskialtista materiaalina sinänsä...

    Toinen juttu on se, että raketit luultavasti on tehokkaimmillaan saaristossa, missä on enemmän liikettä ja siis potentiaalisia näkijöitä. Eli juuri siellä, missä kännykätkin toimivat varmemmin.

    Tuntuisi siltä, että raketit voisi poistaa vaatimuksista. Soihdut jättäisin ihan siksi, että niillä voi ohjata pelastajat paikalle sitten, kun nämä ovat lähietäisyydellä. Mutta lisäisin 1-luokan vaatimuksiin satelliittipuhelimen ja 2-luokkaan pelastuslautan.

    Äänestä

  • Katsastaja lupanumero se-ja-se kirjoitti:

    Mutta lähinnä siitä on hyötyä kokemattomille veneilijöille. Vanhemmille lähinnä sitä kautta, että pykälien muutokset tulevat tutuiksi, esimerkiksi sammutinvaatimusten muutos pari vuotta sitten. Olettaen tietysti, että katsastajat muistavat kertoa.

    Tilastoja ihmetellessä pitää muistaa, että ne koheltajat siellä joutuvat pulaan. He liikkuvat lähellä rantoja, jolloin kännykkä toimii. Siellä, missä kännykkä ei toimi liikkuu vähemmän ihmisiä (=vähemmän pelastettavia) ja he, jotka liikkuvat siellä kauempana, ovat yleensä kokeneempia.

    Tilastoja pitää siis tulkita oikein. Raketeillä tehdyt avunpyynnöt ovat siis vähissä, koska sellaisiin tilanteisiin joudutaan harvoin pääosin taitojen vuoksi.

    Ehkä tarvitsemme uuden katsastusluokan päiväkruisailijoille, jotka pysyvät saariston suojassa, kännykkäverkon kuuluvuusalueella ja näköetäisyydellä lähimmästä kaupungista. :)
    Tosin sumun yllättäessä nämä samaiset veneilijät tuskin osaavat kertoa sijaintiaan, jolloin olisi ihan hyvä ampua se raketti (siis jos on oikeasti hätä). Siinä auttaisi tietysti plotteri vhf/dsc, jolloin yhdellä nappulan painalluksella lähtee kaikki oleellinen eikä tarvitse tietää/osata mitään.

    Muistaakseni kuluneena kesänä Espoon edustalla oli useampi urpo pulassa, kun tuli hetkeksi sumua. Piti soitella rannikkovartiostolle, että tulkaa auttamaan ja opastamaan meidät takaisin kotiin.

    Äänestä

  • torben kirjoitti:

    sumussa, nimittäin. Muutenkin epäilen myös minä niiden hyödyllisyyttä. Mitä kovemmissa olosuhteissa merihätään joutuu, sitä epätodennäköisempää on, että lähellä on joku niitä näkemässä.

    Äänestä

  • Katsastaja lupanumero se-ja-se kirjoitti:

    Mutta lähinnä siitä on hyötyä kokemattomille veneilijöille. Vanhemmille lähinnä sitä kautta, että pykälien muutokset tulevat tutuiksi, esimerkiksi sammutinvaatimusten muutos pari vuotta sitten. Olettaen tietysti, että katsastajat muistavat kertoa.

    Mutta olen itse miettinyt noiden rakettivaatimusten järkevyyttä. Juuri samasta syystä kuin tilastojen esittelijä ilmeisesti ajatteli. Kun jonkinlaisen merihätätilanteen todennäköisyys on kohtalaisen pieni (oliko se nyt kuutisensataa hälytystä per vuosi) ja hätämerkkien osuus niistä myös hyvin pieni, niin tekisi mieli väittää, että tämä ei ole niitä järkeviä kohteita ylläpitää liioittelevaa varustusta. Ennemmin entisestään keskityttäisiin pitämään veneet pinnalla ja poissa kiviltä.

    Mitähän se todennäköisyys rakettien käyttötarpeeseen voisi olla? Niitä lienee ehkä n. 30 000 veneessä (suunnilleen arvaus 1/2/3 -luokkiin katsastettujen veneiden määrästä)? Joilla liikutaan ehkä keskimäärin 30 päivänä vuodessa (aika puhdas arvaus matkaveneiden käyttöasteesta)? Raketteja käytetään ylipäätään n. 10 kertaa vuodessa eli todennäköisyys niiden peliintuloon on 10/(30*30000), jossain promillen kymmenyksen seutuvilla. Siihen vielä päälle se, että raketit ovat hiukan riskialtista materiaalina sinänsä...

    Toinen juttu on se, että raketit luultavasti on tehokkaimmillaan saaristossa, missä on enemmän liikettä ja siis potentiaalisia näkijöitä. Eli juuri siellä, missä kännykätkin toimivat varmemmin.

    Tuntuisi siltä, että raketit voisi poistaa vaatimuksista. Soihdut jättäisin ihan siksi, että niillä voi ohjata pelastajat paikalle sitten, kun nämä ovat lähietäisyydellä. Mutta lisäisin 1-luokan vaatimuksiin satelliittipuhelimen ja 2-luokkaan pelastuslautan.

    Pakollisuutteen on turha lisätä satelliittipuhelinta ja pelastuslauttaa. Ne, jotka niitä oikeasti tarvitsevat hankkivat ne ilman pakkoa muutenkin. Raketit poistaisin niiden vaarallisuuden takia pakollisista varusteista. Vapaaehtoisesti hankituna varusteet ovat mielekkäämpiä, sillä niiden hankintaa täytyy perustella itselle ja niiden käytön harjoittelu toteutuu varmemmin.

    Äänestä

  • seuran katsastaja kirjoitti:

    On sinulla ns. pointti tuossa vapaaehtoisuuden korostamisessa. Kompromissi siis: ei satelliittipuhelinta eikä pelastuslauttaa pakollisiksi, mutta suosituksiin. Raketit pakollisista suosituksiin. Samoin VHF:n siirtäisin suosituksiin.

    Kun nyt tuli puheeksi, niin muuttaisinpa eri luokkien käyttöalueitakin. Nehän pyrkivät nyt seuraamaan sitä huvivenedirektiivin A-B-C-D luokittelua, mutta eivät tee sitä täysin loogisesti. Oma ehdotus:
    1-luokka Itämeren ulkopuolelle
    2-luokka koko Itämeri ilman rajauksia tai varoituksia
    3-luokka Itämeri varauksin ("suotuisat olosuhteet" ja/tai etäisyysraja rannikosta, esim. 50 mpk)
    4-luokka saariston suojassa. (Sinänsä täysin turha koko luokka.)

    Äänestä

-jos olet hädässä ja kuulut 1% ko. 879, olet tyytyväinen saadessasi apua raketilla
-avomerellä ei kännykkä toimi ja vhf:ää ei kaikki liikenne kuule
-kännykästä voi loppua akku tai se voi pudota mereen hädässä
-luonnollisesti kännykkää kaytetään paljon avunpyyntöihin rannikon läheisyydessä,josta suurin osa tehtävistä tulee
-tiedän että rakettien tarpeellisuudesta on käyty keskustelua katsastuspiireissä,mutta itse säilytän raketteja veneessäni vaikka ne eivät enää olisi katsastusvaatimuksena
-ja lopuksi ja ehkä tärkeimmäksi:raketti nähdään lähiympäristössä,jolloin apua voi tulla uppoamistilanteessa nopeammin paikalle kuin kännykällä tilaamalla

Äänestä
  • Tilasto ei kerro koko totuuksia.Todellakin ne veneet jotka ovat tehneet avunpyynnön vhf:llä ovat todennäköisesti hyvin varustautuneita ja ovat olleet tosiaan sitten hädässä.
    Sitten tilasto ei kerro kuinka paljon on soittoja tullut mantereelta/saarista ,kun on nähty/kuultu jotain.
    Minkälaisista veneistä on avunpyyntö tehty.Kun katsoo toista tilastoa mitä paatteja kansalaisilla on,niin suurin osa on pikkuisia alle 20hp koneilla varustettuja tai soutuveneitä.niissä ei varmaankaan vhf tiheys ole suuri,eikä tosin matkatkaan ole pitkiä,mutta johtanevat mm. hukkumistilastoja.
    Tässä nyt muutama seikka tilastojen tarkasteluun

    Äänestä

  • radisti 2 kirjoitti:

    Tilasto ei kerro koko totuuksia.Todellakin ne veneet jotka ovat tehneet avunpyynnön vhf:llä ovat todennäköisesti hyvin varustautuneita ja ovat olleet tosiaan sitten hädässä.
    Sitten tilasto ei kerro kuinka paljon on soittoja tullut mantereelta/saarista ,kun on nähty/kuultu jotain.
    Minkälaisista veneistä on avunpyyntö tehty.Kun katsoo toista tilastoa mitä paatteja kansalaisilla on,niin suurin osa on pikkuisia alle 20hp koneilla varustettuja tai soutuveneitä.niissä ei varmaankaan vhf tiheys ole suuri,eikä tosin matkatkaan ole pitkiä,mutta johtanevat mm. hukkumistilastoja.
    Tässä nyt muutama seikka tilastojen tarkasteluun

    Teki mieli selventää edellisen pointtia. Hälytysten määrä ei ole edes lähellä merihätään joutumisten määrää. Jos tiedettäisiin kuinka suuriosuus varsinaisista hätätilanteista, joita ei varmasti ole montaa vuodessa ollut, on ilmoitettu vhf:llä tai raketeilla, voitaisiin vasta jotain päätellä eri menetelmien tarpeellisuudesta ja käyttökelpoisuudesta.

    Minäkin varmasti mieluummin soittaisin kännykällä, jos moottori tyynessä säässä sammuisi ja voisin odotella hinausta joko ajelehtien tai ankkurissa. Enkä kivelle ajojanikaan tai muita omia töppäyksiä välttämättä turhan julkisesti ilmoittelisi, jos tarvitsisin vain nykäisyn irti tai vastaavaa apua. Tosihädässä ei sitten väliä, kunhan henki ja mieluummin venekin säilyisi.

    Äänestä

Niin, tilastoja voidaan lukea monella tavoin. Minä lukisin näin: suurin osa meripelastustointa tarvitsevista veneistä on niitä, joissa hälyytys tehdään matkapuhelimella. Veikkaan, että näistä suurimmalla osalla ei edes ole VHF:ää.

Sen ainoan kerran, kun olen ollut tositilanteessa, ei matkapuhelimella olisi apua saatu ajoissa. VHF:llä apua saatiin lähimmästä aluksesta, joka sattui olemaan parin mailin päässä.

Muuuuttta, pääasia kaiketi, että apua saa, kun sitä todella tarvitsee. Saadaan se sitten raketein, VHF:llä tai matkapuhelimella, ei ole oleellista.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

tilastonikkaroitsija kirjoitti:

Muutaman aihetta liipanneen ketjun innoittamana katselin Meripelastuskeskuksen tilastoja. Muutama poiminta:
-2008 879 hälyä
-niistä 73% matkapuhelimella
-raketeilla tms. n. 1%
-VHF:lla n. 4%
-jopa lankapuhelimella enemmän kuin raketeilla tai VHF:lla yhteensä eli n. 10%
-niitä kuuluisia polttoaineongelmia vain 28 kpl!
-MOB-hälyjä 37

Trendinä näyttää olevan, että vhf:n ja rakettien merkitys laskee koko ajan. Olisikohan niitä katsastusohjeita sittenkin syytä miettiä uudestaan?

MOB-hälyjen alhainen määrä rinnastettuna hukkumistilastoihin viittaisi vähän siihen, että pelastetuneita on noista vähänlaisesti.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu