Sanon valtuutettuna EI kuurikaupoille !

Velka kasvaa kovaa vauhtia edelleen. v.2008 Monitoimihallin vuokratakuut, v. 2009 kuurikaupat. Toteutuuko 2010 verorahoilla Katariinan kylpykähanke, joka keskeytyi keväällä ? v. 2011 Santalahden erillinen lämmitettävä allas verorahoilla, sekin hanke keskeytyi ?? Tämä velanotto ei koskaa lopu ja Kaupunginhallitus ottaa jatkossakin rankasti velkaa jotta saa itse toteutettua kaikki hankkeet ,eikä ketään tunnu haittaavan se eikä myöskään palveluiden alas ajo. Mutta ääntä ei tule ainakaan minulta Kuurikaupoille, koska pidän peruspalveluihin kohdennettua budjettisuunitelmaa erittäin kehnona ja huonosti laskelmoituna.
Yksityiset palvelut eivät voi ottaa esimerkiksi kaikkia hoitopalveluita kontolleen, vaikka niin ajatellaan, että se toimisi ja kaupunki pääsisi pikkuhilaa kaikista hoivapaikoista itse eroon. Kunta ei saa jättää ketään heitteille, ei vanhuksia, ei sairaita eikä heitä hoitavia työntekijöitä. Kunnan tehtäviin EI KUULU riskisijoittaminen, vaan riittävä ja turvallinen peruspalveluiden tuottaminen kuntalaisille.. Siksi sanon ei kuurikaupoille, koska velkaa on jo ennestään ja työntekijöiden ahdinkoa vain lisätään väärillä päätöksillä. En myöskään paljasta nyt nimeä kovan painostuksen takia, jota iltapäivällä on odotettavissa valtuuston kokouksessa. Päädyin sanomaan EI.
7105
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

.. myös minä valtuutettuna tulen sanomaan äänestystilanteessa nappini välityksellä ei kuurikaupoille.

Äänestä

Vaikka olisit yksin äänestämässä Ei kuurikaupoille, arvostan päätöstäsi. P.S. omaiseni makaa tällä hetkellä yhdellä osastolla käytäväpaikalla jo kolmatta viikkoa.

Äänestä
  • Tyhjän äänestäjät ja kyllä äänestäjät muistetaan pitkään!! Olen sen verran koksin käytävillä makaillut etten ihan heti tälläistä tuhlaamista hyväksy!!

    Äänestä

Ajatteles, että vaikka itse olen persu ja meidän koko ryhmämme yhä kasvavine kannattajajoukkoineen on kuurikauppoja vastaan, on meitäkin asiassa painostettu. On neuvottu, että pitäisi äänestää tyhjää..

Ps. Hupaisaa, että tuo pilkallinen nimityksemme "kuurikaupat" on nyt levinnyt laajaan käyttöön. Käsitykseni mukaan se oli ensimmäisenä J-K Merivirta, joka keksi yhdistää Stevecon satamakaupat muinaisiin Kouri-kauppoihin. Itse aloin sitten kirjoituksissani ja puheissani viljelemään tätä onomatopoeettista yhtälöä enemmänkin ja nyt Mertsun letkautus on kaikkien huulilla. Tuli suositumpi kuin "marionettiehdokkaista" tai "Suomineidon sutenööreistä" reilu vuosi sitten.

Äänestä
  • Muista demariryhmän jäsenistä yli puolet on painostettu kuurikauppojen puolelle.

    Äänestä

  • Uskomatonta, että tuolla kaupungin toimielimissä on vielä henkilöitä, jotka kehtaavat edes ehdottaa perussuomalaisille tyhjää äänestämistä! Siihen ei todellakaan ole syytä mennä! Saattaisi konjakkipullon saamismahdollisuuteni ratkaisevasti heikentyä!

    Ensin se musta 8 tekee tutkintapyynnön perussuomalaisista ja nyt ehdottelee sopimattomia!

    HÄVETKÖÖN!"

    Äänestä

Olen ollut aina kokoomuslainen henkeen ja vereen mutta jos joku kokkari kehtaa jäädä pois tästä äänestyksestä tai äänestää tyhjää niin hän osoittaa samalla mihin kykenee tiukassa paikassa. Tyhjään. Ei mihinkään. Tällaisia ei valtuustossa kaivata. RYHTIÄ.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


kokoomus kirjoitti:

Velka kasvaa kovaa vauhtia edelleen. v.2008 Monitoimihallin vuokratakuut, v. 2009 kuurikaupat. Toteutuuko 2010 verorahoilla Katariinan kylpykähanke, joka keskeytyi keväällä ? v. 2011 Santalahden erillinen lämmitettävä allas verorahoilla, sekin hanke keskeytyi ?? Tämä velanotto ei koskaa lopu ja Kaupunginhallitus ottaa jatkossakin rankasti velkaa jotta saa itse toteutettua kaikki hankkeet ,eikä ketään tunnu haittaavan se eikä myöskään palveluiden alas ajo. Mutta ääntä ei tule ainakaan minulta Kuurikaupoille, koska pidän peruspalveluihin kohdennettua budjettisuunitelmaa erittäin kehnona ja huonosti laskelmoituna.
Yksityiset palvelut eivät voi ottaa esimerkiksi kaikkia hoitopalveluita kontolleen, vaikka niin ajatellaan, että se toimisi ja kaupunki pääsisi pikkuhilaa kaikista hoivapaikoista itse eroon. Kunta ei saa jättää ketään heitteille, ei vanhuksia, ei sairaita eikä heitä hoitavia työntekijöitä. Kunnan tehtäviin EI KUULU riskisijoittaminen, vaan riittävä ja turvallinen peruspalveluiden tuottaminen kuntalaisille.. Siksi sanon ei kuurikaupoille, koska velkaa on jo ennestään ja työntekijöiden ahdinkoa vain lisätään väärillä päätöksillä. En myöskään paljasta nyt nimeä kovan painostuksen takia, jota iltapäivällä on odotettavissa valtuuston kokouksessa. Päädyin sanomaan EI.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu