Onko niin, jos on esim. kuukauden päihdekuntoutuksessa, siirtyminen "normaaliin" elämään voi olla aluksi vaikeaa? Varsinkin, jos ympäristö on täysin erilainen? Minulle kävi näin. Repahdin melkein heti. En pahsti, mutta pariksi illaksi. Sen jälkeen alkopivat parin kuukauden mielialaongelmat, vaikka söin juuri niihin tarkoituettuja lääkkeitä. Ja nyt kolmen kuukauden jälkeen on taas vaikeaa. Tosin siihen vaikuttaa osaltaa muutto ja täysin uusi, vieras ympäristö. Vai ovatko nämä vain heikon ihmisen tekosyitä yrittää jatkaa juomista. Hoidossa alkoholi ei ollut koskaan mielessä. Siellä oli helppoa olla. Mutta kun kotiuduttiin, ongelmat olivat jopa suuremmat kuin ennen hoitoa!!!
Päihdekuntoutukset
Miksi näin
4165
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 4
Vanhimmat
seuraa niistä ihmisistä, jotka haluavat olla raittiina. Jos et muualta löydä, katso AA:n ryhmien kokoontumiset ja mene sinne.
saitko sieltä kuntoutuksesta mitään "työkaluja" tulevan elämän varrelle juomatonta elämää varten ?
luultavasti sait ja nyt niille tosiaan olis käyttöä. toinen vaihtoehto on juominen.kohtuu-sanaa en edes viitsi tuohon juomisen alkuun laittaa. se varmaan on sulle päivänselvää miksi.
alkoholiongelma ei poistu mihinkään kuukauden kuurilla. ei vaikka hoito olis millainen. tää tauti on siitä ongelmainen, että se seuraa hautaan asti ja sitä on siis jotenkin hoidettava koko loppuelämä.
kuka hoitaa sitä mitenkin, luultavasti sinua on neuvottu asiasta.
muistelepa siis ja tositoimiin :)
Voihan se viinattomuus vaikuttaa sekin. Sulla vaikutttasi olevan kuitenkin ihan normaaleja stressejä, nimenomaan ympäristön suhteen. Parempi ehkä uusi ympäristö kuin paluu vanhaan. Ihminen kaipaa uusiutumista noin muutenkin ajoittain, just ympäristöbvaihdosta, uutta duunipaikkaa, uutta naista tms. Et vissiin ole muuttanut kovin usein? Mä oon, siinäpä net tulee rojuröykkiötkin siivottua ja uusissa paikoissa on uudet ihmiset, joihin tutustuminen vie aikansa. Itseasiassa kaipaisin pikkuhiljaa jotain ympäristönvaihdosta, täällä on alkanut jotenkin tympimään. Toisekseen muuttoja jne kun on, ei kerkeä edes miettimään kaljalle lähtöä, kaikenlaista puuhaamista. Jahas, pitääkin lähteä kaljalle, kun ei oikein ole muutakaan tekemistä nyt.
...siellä kun ei tarvitse muuta kuin olla vain. Hoidon ulkopuolella törmäät todellisuuteen. Ne asiat, joita pakenit juomiseen ovat edelleen vastassa, sillä ne eivät muutu miksikään jotenkin itsestään - niille pitäisi tehdä jotain, ihan itse. Todellisuuden hyväksyminen on meille alkoholisteille vaikeaa.
Toipuminen takaisin normaalielämään ei ole vain sitä, että lopetetaan juominen ja loppu korjaantuu itsestään. Raittius on hieno sana, mutta käytännössä se ei ole mitään ihmeellistä ja erikoista: se on sitä ihan tavallista elämää, sillä erotuksella vain että kaikki asiat joutuu nyt kohtaamaan ja käsittelemään selvin päin, kun pakomahdollisuutta (juominen) ei enää ole. Vastaavasti, kun ilonaiheita alkaa pikkuhiljaa löytyä, ne ovat aitoja. Parissa viikossa ei vielä ihmeitä tapahdu, mutta aika pian kumminkin alkaa saada ensimmäisiä merkkejä paremmasta - sillä edellytyksellä, ettei tosiaan juo. Muuten aivokemia ei pääse korjaantumaan. eikä mieliala lähden kohenemaan.
Kun lopultakin ymmärtää, ettei juominen voi muuttaa mitään paremmaksi, on helpompaa hyväksyä jääneensä viinan kanssa kakkoseksi ja ruveta opettelemaan elämää selvin päin, ihan niistä arkirutiineista alkaen. Ensimmäiset asiat ensimmäiseksi. Raittiina eläminen ei ole niinkään itsehillintää ja juomatta olemista, vaan ennen kaikkea elämänhallintaa. Oma elämä on juuri sellaista kuin se nyt sattuu olemaan, mutta siihen voi kumminkin itse vaikuttaa joka päivä - niin kauan kun ei juo.