Toivoisin teiltä apuja, neuvoja, omia kokemuksia...
Mulla on kohta 6-viikkoinen lapsi. Mulle on jokseenkin epäselvää, että mitä se hienolta kuulostava seurustelu ja leikki tämänikäisen kanssa on? Mulla on myös jonkinasteista masennusta (se on työn alla, terapia ja lääkitys tulossa) ja en tiedä vaikuttaako sekin tähän jotenkin kun tuntuu niin epäselvältä... Multa ei tule koko ajan ns. luonnostaan mikään höpöttely vauvalle tms. Eli toivoisin teiltä neuvoja. Millaista seurustelua, ja miten paljon ja jos haluaisitte kertoa vaikka päivärytmistänne, millainen se on? Onko seurustelu kellekään muulle vaikeaa tai jotenkin kuluttavaa?
Mulla on sellainenkin ongelma, että selkä on todella huonona eli onko teillä millaisia paikkoja ja asentoja, missä leikitte? Jos ei tarvitsisi koko ajan sylissä pitää... Kantoliina on tilauksessa mutta siinähän ei kai sitä katsekontaktia tule, onko se paha?
Mua jotenkin ahdistaa tämä kun olen alkanut suorittaa tätä mikä ei ole hyvä. :( Se johtuu vaan siitä kun en usko itseeni yhtään ja pelottaa hirveästi kehittyykö tuo normaalisti, pilaanko sen... Se ei hymyilekään vielä ja sitäkin murehdin, ollaanko me liian vähän hymyilty sille tms. :( Välillä käy mielessä niinkin kypsiä ajatuksia kuin että "se ei varmaan tykkää musta yhtään". :(
Ja hymyilykin on yllättävän vaikeaa vauvalle silloin kun mun pää sanoo että noniin, nyt on PAKKO hymyillä vauvalle että se kehittyy normaalisti. Kun olisi pakko olla iloinen niin jotenkin ei enää naurata...
Lopuksi että mulla on päiväkotityöstä ja lapsista 10kk kokemusta mutta tämänikäisistä ei yhtään. Huoh... Pelottaa vaan niin kovasti että pystynkö olemaan edes se riittävän hyvä äiti, vai pilaanko tuon lapsen. :( Isä on lapsella ja hyvä sellainen, mutta minä tietty olen enemmän lapsen kanssa kun mies on töissä. Ja se on selvä, että kun ollaan molemmat kotona niin mä hoidan perushoidon ja isä leikin kun se tykkää siitä enempi ja mä taas tykkään niistä perushoidollisista jutuista.
En tiedä saako tästä selvää, väsyttää eikä ajatus kulje... Ja olisi kiva jos "huono äiti" -kommentteja ei tulisi hirveästi kun huonona äitinä pidän jo itsekin itseäni, en tarvitse muilta sitä kuulla...
Mulla on kohta 6-viikkoinen lapsi. Mulle on jokseenkin epäselvää, että mitä se hienolta kuulostava seurustelu ja leikki tämänikäisen kanssa on? Mulla on myös jonkinasteista masennusta (se on työn alla, terapia ja lääkitys tulossa) ja en tiedä vaikuttaako sekin tähän jotenkin kun tuntuu niin epäselvältä... Multa ei tule koko ajan ns. luonnostaan mikään höpöttely vauvalle tms. Eli toivoisin teiltä neuvoja. Millaista seurustelua, ja miten paljon ja jos haluaisitte kertoa vaikka päivärytmistänne, millainen se on? Onko seurustelu kellekään muulle vaikeaa tai jotenkin kuluttavaa?
Mulla on sellainenkin ongelma, että selkä on todella huonona eli onko teillä millaisia paikkoja ja asentoja, missä leikitte? Jos ei tarvitsisi koko ajan sylissä pitää... Kantoliina on tilauksessa mutta siinähän ei kai sitä katsekontaktia tule, onko se paha?
Mua jotenkin ahdistaa tämä kun olen alkanut suorittaa tätä mikä ei ole hyvä. :( Se johtuu vaan siitä kun en usko itseeni yhtään ja pelottaa hirveästi kehittyykö tuo normaalisti, pilaanko sen... Se ei hymyilekään vielä ja sitäkin murehdin, ollaanko me liian vähän hymyilty sille tms. :( Välillä käy mielessä niinkin kypsiä ajatuksia kuin että "se ei varmaan tykkää musta yhtään". :(
Ja hymyilykin on yllättävän vaikeaa vauvalle silloin kun mun pää sanoo että noniin, nyt on PAKKO hymyillä vauvalle että se kehittyy normaalisti. Kun olisi pakko olla iloinen niin jotenkin ei enää naurata...
Lopuksi että mulla on päiväkotityöstä ja lapsista 10kk kokemusta mutta tämänikäisistä ei yhtään. Huoh... Pelottaa vaan niin kovasti että pystynkö olemaan edes se riittävän hyvä äiti, vai pilaanko tuon lapsen. :( Isä on lapsella ja hyvä sellainen, mutta minä tietty olen enemmän lapsen kanssa kun mies on töissä. Ja se on selvä, että kun ollaan molemmat kotona niin mä hoidan perushoidon ja isä leikin kun se tykkää siitä enempi ja mä taas tykkään niistä perushoidollisista jutuista.
En tiedä saako tästä selvää, väsyttää eikä ajatus kulje... Ja olisi kiva jos "huono äiti" -kommentteja ei tulisi hirveästi kun huonona äitinä pidän jo itsekin itseäni, en tarvitse muilta sitä kuulla...
Vastaukset 5
Vanhimmat
Höpsis pois semmoiset :)) En nyt ihan psykoloooogien mielipidettä asiaan tiedä, mutta ei minusta vielä noin pienen kanssa tarvitse leikkiä. Hällä on niin paljon virikettä maailmassa, että kyllä se läsnäolo ja tavallinen juttelu minusta riittää. Ja ensiarvoisen tärkeää on se, että vastataan vauvan itkuun, tuon ikäinen ei vielä itke ärsyttääkseen vaan aina on jokin syy.
Meillä tyttö on nyt 3kk ja meidän päivärytmi on yleensä sellainen, että aamupäivällä tyttö touhuilee olohuoneen lattialla. Kun on rauhallinen ja tykkää leikkiä itsekseen niin sillä välin minä siivoilen tai sitten istun lähellä sohvalla. Välillä kommentoin jotain tytölle tai puhelen itsekseen (oon tämmönen räpätäti). Kun tytölle tulee seuranpuute hän kyllä ilmoittaa sen. Sitten tutkitaan helistintä, nyrkkejä tms. mitä milloinkin. Joskus luen ääneen lehteä tai höpötän muuten vain. Tyttö rauhoittuu kun kuulee äänen ja näkee minut. Hymy tuli siinä 2kk iässä ja sen jälkeen on hymyilty, nyt jo naureskellaan. Iltapäivällä ja illalla torkkujen välissä touhutaan sitterissä tai lattialla. Itseä monesti väsyttää iltapäivällä, joten silloin vähemmän jaksaa hölpöttää, ollaan vain. Illalla tyttöä pitää kannella ympäri taloa, koska hän ei malta nukahtaa muuten. Illalla kuiskin hälle korvaan tai laulan. JOskus olen vain ihan hiljaa, että nukahtaa. Ja yösyönneillä en puhele ollenkaan.
Isompi lapsi voi enemmän sitten kaivata aktiviteetteja vanhemimlta, mutta näin pienelle minusta riittää sylissä pitäminen ja juttelu. Ja jos vauva suostuu, välillä voi antaa olla itsekseenkin. Meillä tyttö kääntää katseensa pois meidän kasvoista, jos haluaa olla omassa rauhassa ja kun ikävä tulee niin aiemmin tuli itku, nykuisin alkaa semmoinen "virkayskä". Meillä sylitellään välillä ihan tarkoituksella jos tyttö on ollut kauan lattialla ja pusutellaan paljon.
Mulla oli paha masennus imetyshormoonien vuoksi ja muutenkin ihan skitso olo. Lopetin imetyksen ja tuli uusi elämä :) Nyt tulee jo luonnostaan ne höpinät ja pusut ja kaikki. Monesti laitan vauvan sohvalle (meillä on kova sohva joka hyvä vauvalle) ja itselleni vaikka telkan auki tai musiikkia. Ja vauva katselee ja kuuntelee kun lauleskelen sille tai vain silitän sen jalkoja. Välillä se on rinnan päällä pötköllään tai sylissä. Tai sitterissä keinuttelen sitä ja laulan samalla sitä musiikkia mitä kuuntelen. Se ihmettelee tutti suussa. Missään rintarepussa (manduca) se ei tykkää olla koska ei näe mitään pää rintaan päin ollessa. Meillä on helistimiä ja vilkkuvia valoleluja ja vaikka mitä mutta ei se niistä juuri piittaa. Eniten se tykkää kun laulan sille pieni vauvanpoikanen ankanpoikanen-laulun sävelellä samalla heilutellen vauvan käsiä ja välillä tulee kohta kun haukataan pala masusta :) Juttelen vauvalle ihan normaaleja juttuja mitä aikuisellekin sanoisin. Se kun ei mistään mitään vielä tajua. Jos itseä väsyttää niin ei se vauva siihen kuole tai tule kehityshäiriöiseksi jos ei hetkeen jotain virikettä anna. Me potkötellään välillä kasvot vastakkain sängyllä ja vaan ihmetellään ja odotellaan unen tuloa (...ja laitetaan 100 krt tutti suuhun uudelleen kun se tippuu). Meidän vauva haluaa nähdä ihmisten kasvot ja ei viihdy asennossa missä ei näe. Vauva on siis 7 viikkoa ja eihän sen ikäinen mitään vielä oikein osaa eikä tajua. Kunhan saa kosketusta ja kuulee ääntä niin kehittyy. Ja välillä käännetään masulleen että saa niskalihasharjoitusta.
Vauvahan nukkuu suurimman osan vuorokaudesta ja silloin voi vaunulenkkeillä tai tehdä omia juttujaan.
Niin ja ei meidänkään vauva ole hymyillyt kuin pari viikkoa. Ja alkuun tosi harvoin.
Vaippaa vaihtaessa on luonnollinen hetki jutella ja silitellä ja lorutella. Jos sinulla on hoitopöytä, on varmasti asentokin sinulle sellainen, ettei se rasita selkää tarpeetta.
Pelkän pitstop-vaipanvaihdon sijaan pysähdy siis hetkeksi vaihtamaan kuulumisia ja jutustamaan. Kun alkuun pääsee, ei se vaikeaa ole. Vauva kun ei noin pienenä hirveästi juttujen laatua reklamoi ;) kunhan puhelet asioista, mistä vain!
olla vaan rennosti. Vauva on tuossa iässä tyytyväinen kun vain tuntee sinun läsnäolon. Minäkin olen sitä mieltä, että kun vaihdat vaippaa niin siinä voi höpötellä. Jos jaksat niin vauvahieronta on hyvä juttu esim kylvyn jälkeen. Eikä siihen tarvitse mitään hienoja oppeja, hivelet vaan vauvan jalkoja ja käsiä ja silittelet päätä. Se lähentää teitä kummasti!
Hei
Itselläni on reilu 4viikkoinen tyttö, joten uuden opettelua on täälläkin. Olen miettinyt itse ihan samaa, että mitä virikettä tuon ikäinen kaipaa vai kaipaako mitään :) Itse juttelen vauvalle niitä näitä, usein miten hetkeen liittyen, esim. vaipan vaihdossa kerron mitä äiti tekee ja hieron myös kolmesti päivässä tytön mahaa, kun vatsavaivat tahtovat välillä kiusata... tyttö tuntuu nauttivan hieronnasta ja mikä parasta hieronta tuntuu auttavan vauvaa :)
Meillä ollaan muutama kerta päivässä myös lyhyitä aikoja leikkimatolla, jossa näytän vauvalle erilaisia eläimiä ja helistelen niitä. Myös värikkäitä kirjakuvia olen näyttänyt. Eihän tuon ikäinen taida vielä niin ymmärtää, mutta tietääkseni vauvat tykkäävät katsella värejä :) Välillä soitan myös musiikkia.
ps. eikä mitään leikkimattoa edes tarvita vaan helistimiä/leluja voi näyttää vauvalle vaikka sylissä. :)
Ja tosiaan tärkeintä pienelle vauvalle on, että hänen tarpeisiinsa vastataan.. annetaan hellyyttä, tarjotaan syliä, vaihdetaan vaippa riittävän usein, annetaan ruokaa kun vauva sitä "pyytää". Ja keskustelu on tietysti siksi tärkeää, että vauva oppii vuorovaikutukseen.. alkuun jutustelu vauvalle tuntuu varmasti monelle oudolle ja miettii, että mitähän sitä oikein pitäis puhua,mutta kuten aiemmin tuolla jo mainittiinkin niin pääasia liene, että puhut vaan jotain vauvalle :) ( vaikka mitä kaupasta tarvii, millainen sää on jne.)Tuon ikäinen ei taida vielä ymmärtää onko jutut niin järkeviä :) Itse toistelen ainakin paljon samoja höpinöitä, ihailen vauvaa jne. :) Ja eikä sille vauvalle tarvi taukoamatta höpöttää, emmehän me itsekkään tavallisesti ole koko aikaa vuorovaikutuksessa.
Ja hymyilystä, että ei meillä ainakaan vielä hymyillä. Mieheni "murehti" sitä jossain vaiheessa kanssa, kun tyttö ei hymyile, mutta kerroin että ajan kanssa, kunhan tyttö kasvaa. Tuon ikäisiltä taitaa tulla vaan ja ainoastaan vielä ns. tahattomia hymyjä :) Lienee alkaa hymyilee kun on useamman kuukauden vanha :)
Ja kaikki vanhemmat miettivät varmasti ovatko hyviä "kasvattajia". Jokainen meistä tekee aivan varmasti parhaansa ja uskon että jokainen vanhempi on sille omalle lapselleen PARAS äiti/isä. Ja jo se mielestäni kertoo että olet hyvä äiti, koska olet huolissasi asiasta ja kysyt neuvoa :) se osoittaa, että välität lapsestasi. Hienoa on myös, että olet hakenut masennukseesi apua ja että olet huomannut sen näin varhaisessa vaiheessa, sillä helpompi sinua on auttaa nyt... mitä nopeammin itse kuntoudut niin sitä nopemmin jaksat vauvasi kanssa paremmin ja saat itseluottamusta vanhemmuuteen :)
Uskot vaan itseesi, olet hyvä ÄITI :) sinulla on monen monta vuotta aikaa lapsesi kanssa:) jos tuntuu ettet nyt jaksa niin anna miehesi hoitaa se leikkiminen.. ehdit kyllä :) ja hyvähän se on jonkinlainen jako ollakin. Jos sinä hoidat perushoidon niin mies hoitakoon toisen "puolen" :) Perushoito se tärkein on kuitenkin vauvalle.