sellaisen henkilön päässä joka Kooman hautausmaalta vie ilkeyksissään tai "mustasukkaisuuksissaan" lapsen isänsä haudalle ostaman valkoisen posliinilinnun, tajuaako kyseinen henkilö minkä mielipahan lapselle aiheuttaa, hän on sen omilla vähillä rahoilla itse ostanut ja rakkaudella valinnut noin viikon sisällä hävisi. Ja mikä sattuma sen viikon aikana on käyty kanervia haudalle viemässä ja lintu hävinnyt. Tuntuu pahalta lapsen puolesta, joka juuri tänä kesänä isänsä menetti.
Mitä liikkuu...
voi tapoja!
6776
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 6
Vanhimmat
liikkuvan. Ei yhtään mitään. Jos omaiselleen vie, ei enenpää voi vainajaa loukata. Olis viemäti jollei ole rahaa itse ostaa. Eikä sellainen ajattele kuinka paljon loukkaa muita teollaan. Todella tyhjä päästään. Oli kuka hyvänsä.
Kooman hautausmaalla ei ole kuolleita, he vaan nukkuvat, siitä tuo nimikin.
Nyt on eräs koomapotilas herännyt ja vienyt linnun.
Olet varmaan kovasti vitsikäs (omasta mielestäsi) Onko sinulle koskaan kerrottu että olet tunnevammainen? No nyt on.
Toivottavasti omatunto herää ja vie takaisin.
Samanlaisesti varastellaan lasten polkupyöriäkin. Varas ei varmaan tule ajatelleeksikaan että kun lapsen mahdollisesti isovanhemmiltaan lahjaksi saama pyörä varastetaan, ei tilalle hankittu toinen pyörä korvaa tuota menetettyä. No maailma on tällainen, mutta ajatella sopisi muidenkin tunteita.. Varsinkin lasten, vaikka eipä kai tuo varas ollut ajatellut lapsen isänsä haudalle viemää posliinilintua varastaneensa, mutta.. Toivottavasti tuo henkilö lukee tämän ja vie linnun takaisin.
Tuollainen se sitten on hävytöntä käytöstä, viedä nyt toisten haudoilta! En ole koskaan henkilökohtaisesti ymmärtänyt näitä pihistäjiä. Aika ajoin saa paikallislehdestäkin lukea, kun omaisten haudoilta on viety kynttilöitä, lyhtyjä, kukkasia ja koriste-esineitä. Todella loukkaavaa! Hautausmaa on pyhää maata ja siellä pitäisi saada rauhassa muistaa edesmenneitä omaisia kukkasin ja koristein ilman pelkoa siitä, että joku kateellinen ilkeilijä ne sieltä varastaa. Mihin maailma oikeasti on menossa? Pitäisikö hautausmaillekin alkaa pystyttelemään valvontakameroita?
Minulla on myös läheisien hautoja Koomalla, ja todellakin toivon, että heitä saisimme muistaa rauhallisin mielin.
Vaan toivotaan, että nämä haudoilta varastelevat saavat joskus vastata teoistaan korkeamman tahon edessä.
että miten lapset voisivat oppia kunnioittamaan toisen omaisuutta jos aikuisetkaan eivät ymmärrä mikä on omaa ja toisen omaisuutta. Tuntuu että nykyään ei mikään ole enää pyhää. Toivon myöskin että vanha sananparsi "paha saa palkkansa" pitäisi paikkansa.