Kotkan populisti PeruSS asialla

Soppaa kansalle

Timo Soini esitti satamattomalle Espoolle Finjet aluksen osostoa. Meillä Kotkassa ollaan paljon vaatimattomampia, takkia kääntävä puolue loikkari esittää Kotkaan ilmaista ruokailua.

Kunnalta ruokaa työttömille
23.8. 04:00 KymenSanomat

Nyt moni työtön ”mökittyy ja höperöityy” kun ei enää työttömyyskauden jatkuessa pääse varojen puuttuessa yhteiskunnallisiin ”terapeuttisiin kulttuuririentoihin”. Ei se jatkuva sukulaisten luona pyöriminenkään herkkua ole. Monilta on myös tärkeät vanhemmat jo edesmenneet mikä lisää yksinäisyyden tunnetta ja masentuneisuutta. Näistä asioista kyllä puhutaan mutta se jämerä ote päätöksenteossa puuttuu ja vielä vaikeutuu koska sattuneista syistä kunnassa on koalition hyväksymä säästö- ja yt-menettely käynnistetty.

Näyttää siltä että kunnassamme menee ihmisarvojen edelle ”visiot, kiinteistökaupat ym. sirkushuvit”, eliitti viis veisaa työttömistä niin kauan kuin oma takapuoli pysyy kuivana!

Uskallan esittääkin että eri kaupunginosissa on työttömillä oikeus kunnan ruokailuun, kunnan kuntosaleihin sekä uimahalliin vapaa pääsy jne.

Toivon myös urheiluseuroilta ns. yhteiskuntavastuuta tarjoamalla työttömille vapaa pääsyn otteluihin ja samaa voisi esittää elokuvateattereille kuin myös kaupunginteatterille ja Kotkan kulttuuriasiainkeskukselle.

Yhdessä meidän on kannettava vastuu lähimmäisistä, sitä ei ulkoapäin ole saatavissa! Pidetään veronmaksajan oikeuksistamme ja palveluiden saatavuudesta jatkossakin tiukasti kiinni!

JORMA-KALEVI MERIVIRTA (ps.)

0

195

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000

      Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

      Luetuimmat keskustelut

      1. Ei sua enään tunnista

        Kun olet vanhentunut ja lihonut.
        Ikävä
        202
        6963
      2. Huomenet naiselle

        Harmittaa ettei ehkä nähdä enää koskaan. Näillä mennään sitten.
        Ikävä
        59
        4612
      3. Etsin vastaantulevista sua

        Nyt kun sua ei oo, ikävöin sua niin v*tusti. 😔Jokaisesta etsin samoja piirteitä, samantyyppistä olemusta, samanlaista s
        Ikävä
        35
        4105
      4. Mikä kaivatussasi kolahti?

        Mikä oli erityistä?
        Ikävä
        70
        3209
      5. Kaikesta muusta

        Mulla on hyvä fiilis. Mä selviän tästä ja sit musta tulee parempi ihminenkin. Ainut, mitä mun pitää nyt välttää on se ko
        Ikävä
        16
        1945
      6. Tekis mieli lähestyä sua

        Mutta pelkään että peräännyt ja en haluis häiritä sua... En tiedä mitä tekisin olet ihana salaa sua rakastan...💗
        Ikävä
        27
        1686
      7. Hyvää yötä.

        Miten äkäpussi kesytetään? 😉 pus
        Ikävä
        17
        1660
      8. Ajatteletko koskaan

        Yhteisiä työvuosia ja millaista silloin oli? Haluaisin palata niihin vuosiin 🥹
        Ikävä
        40
        1563
      9. Kyllä hävettää!

        Olla taivalkoskelta jos vuoden taivalkoskelainen on tuommoinen tumpelo.
        Taivalkoski
        34
        1439
      10. Haluaisitko enemmän ?

        Haluaisitko enemmän kuin ystävyyden ? M-N
        Ikävä
        143
        1227
      Aihe