Väsyminen

Oman siskon taistelu uupumusta ja vaikeaa masennusta vastaan tuli mieleen, kun luin naisen päiväkirjaa jota siteerataan Omat polut blogissa. Kiellettyjä, kielteisiä, uupumuksen tunteita. Onko väsymys kielletty...
"Älkää huutako “äiti”! Pelkään jo tuota sanaakin, se tulee niin vaativana ja se tulee joka suunnalta.
Enkä jaksa mennä perheeni kanssa joka sunnuntai seuroihin. Enkä jaksa osallistua kahvituksiin ja myyjäisiin. Haluan silti uskoa. Antakaa mun uskoa rauhassa, älkääkä epäilkö sitä."
Eikö saisi väsyä kun sitä kuitenkin väsyy. Silti haluaa uskoa ja kasvattaa lapset uskossa. http://freepathways.wordpress.com/2009/09/13/raja-tuli-vastaan/
11463
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 11

Vanhimmat

Moni löytää hengellisen kodin ja solmii avioliiton...juuri sellaisessa elämänvaiheessa, kun oma arvostelukyky on heikoimmillaan.

Äänestä
  • VL ihmisellä ei ole mahdollista eikä tarvetta itse "löytää" hengellistä kotia koska hänet kasvatetaan lahkoon vauvasta asti.

    Äänestä

Uupuminen se pitää ihmisen pienen paikalla.

Äänestä

Onko mahdollista, että menet vain joka toinen viikko paikalle seuroihin ja lähetät osan perheestä tai koko muun perheen seuroihin ja kuuntelet itse seurat vaikka netistä. Pienkin lepojakso voi pelastaa tilanteen että sitten taas jaksaa.

Äänestä
  • ??

    Äänestä

Se oli hirmusen puhutteleva ja rehellinen kirjoitus. usk. naiset harvoin on kertoneet syvimmistä ahdistuksen kokemuksistaan. Onko masentuminen ja väsyminen niin uhkaavia uskolle että niitä ei ole luvallista myöntää.

Äänestä
  • Kyllä se on muuallakin kuin vl liikkeessä koettu uhkaavaksi ja pahaksi jos pienen lapsen äiti puhuu suoraan kieteisistä tunteistaan. kaiken pitäisi vaan olla idylliä! Ei ne neuvolassakaan aina välitä vaan sivuuttavat ja vähättelevaät jos yrittää puhua etät ei meinaa jaksaa ja on vihan tunteita. Äidille kielteisyys on joku tabu...

    Äänestä

  • Eräs äiti kirjoitti:

    Kyllä se on muuallakin kuin vl liikkeessä koettu uhkaavaksi ja pahaksi jos pienen lapsen äiti puhuu suoraan kieteisistä tunteistaan. kaiken pitäisi vaan olla idylliä! Ei ne neuvolassakaan aina välitä vaan sivuuttavat ja vähättelevaät jos yrittää puhua etät ei meinaa jaksaa ja on vihan tunteita. Äidille kielteisyys on joku tabu...

    Ei kukaan jaksa aina olla se muiden perheenjäsenten hyvän mielialan ylläpitäjä!

    Äänestä

  • Nainen X kirjoitti:

    Ei kukaan jaksa aina olla se muiden perheenjäsenten hyvän mielialan ylläpitäjä!

    Isossa perheessä ei tämäkään "vastuu" jää vain sille yhdelle! Isossa perheessä on monta kannttelijaa ja huolehtijaa. Ilo moninkertaistuu jaettaessa ja huolet pienenevät kun ne jaetaan...

    Äänestä

kirjoitusta, ei voi muuta sanoa.

Äänestä

Väsymys ja heikkous sekä seksuaalinen haluttomuus raskauksien pelossa ovat uskossa haaksirikkoutumusen merkkejä. Aina pitää jaksaa ja antaa, ei ole muuten Lyylerin veroinen uskovainen.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Luomuäiti09 kirjoitti:

Oman siskon taistelu uupumusta ja vaikeaa masennusta vastaan tuli mieleen, kun luin naisen päiväkirjaa jota siteerataan Omat polut blogissa. Kiellettyjä, kielteisiä, uupumuksen tunteita. Onko väsymys kielletty...
"Älkää huutako “äiti”! Pelkään jo tuota sanaakin, se tulee niin vaativana ja se tulee joka suunnalta.
Enkä jaksa mennä perheeni kanssa joka sunnuntai seuroihin. Enkä jaksa osallistua kahvituksiin ja myyjäisiin. Haluan silti uskoa. Antakaa mun uskoa rauhassa, älkääkä epäilkö sitä."
Eikö saisi väsyä kun sitä kuitenkin väsyy. Silti haluaa uskoa ja kasvattaa lapset uskossa. http://freepathways.wordpress.com/2009/09/13/raja-tuli-vastaan/

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu