Kaari Utrio

Mitä Kaari Utriolle on tapahtunut.
Puhuu ihan sekavia... Jos itse haluaa itsensä tappaa, antaisi muiden elää.
7165
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

Ehkäpä Kaari Utrio oli käynyt tutustumassa nykyvanhusten laitoshoidon tasoon.

Äänestä

läheltä parin syöpäsairaan ihmisen taistelua, kun mitkään lääkkeet eivät enää auta. Säryt ovat jokahetkisiä, et pysty syömään, et nukkumaan, kävelet vaan tuskissasi ympäri asuntoasi. Kesälläkin palelet helteillä niin, että kuljet toppahaalarissa, pipo päässä ja hanskat kädessä. Asunnosasi on lämmitys täydellä teholla.

Mitään apua ei enää tule lääkäreiltä, koska hoidot ovat tehottomia. Sitten vaan odotellaan, että kuolema tulee ja korjaa omansa pois. Sitä odotusta olisi lääkäreiden mukaan non 2kk jäljellä.
Sitä kahta kuukautta ei ystäväni jaksanut elää, vaan hirtti itsensä yksin ollessaan. Hänet löytänyt ihminen järkyttyi ja oli yli puoli vuotta sairaslomalla, painajaiset jatkvat edelleen (tapahtumasta kohta 2v).

Oliko tämä parempi vaihtoehto, kuin että olisi ollut lupa saada lääkkeellä apua nukkua ikiuneen läheisten ympäröimänä? Puoliso tai lapsi voisi pitää kädestäsi kiinni kun nukahdat viimeisen kerran. Ajankohdan olisi voinut päättää itse.

Samoin olisin toivonut tätä mummolle, joka halvaantui kaulasta alaspäin (87vuotiaana), mutta oli terävä päästään loppuun asti. Yli 7 pitkää vuotta hän toivoi Luojan ottavan hänet pois, vaan eipä kutsua kuulunut. Silloin mummo monesti pyysi tuomaan viinaa ja lääkkeitä, jotka olisi autettu hänen kurkkuunsa. Koska laki ei tätä salli, emme voineet toteuttaa hänen toivettaan. Mummon tuskaisat silmät ovat vieläkin mielessäni.

Miksi ihmisen pitää mieluummin antaa kitua pikkuhiljaa kuoliaaksi itse katsellen vierestä kuin että hän saisi toivomansa avun ja rauhan ilman kovia tuskia ? Jos ajattelen itseäni, haluan ennemmin eutanasian kuin jäädä vuosiksi sänkyyn kitumaan tai että joudun kitumaan kovissa säryissä ja tuskissa. Jos joku muu haluaa kitua hiljaksiin, se olisi hänen valintansa.

Hyvä Kaari, toit hyvän keskustelun esille!

Äänestä
  • Kaari Utrio sd, ei puhu syöpäsairaista.
    Hän haluaa lopettaa kaikkien yli 70 -vuotiaiden elämän!
    Myös Sinun, vaikka olisit terve ja haluaisit eläkepäivistäsi aikanaan nauttia.

    Äänestä

  • ei-demari kirjoitti:

    Kaari Utrio sd, ei puhu syöpäsairaista.
    Hän haluaa lopettaa kaikkien yli 70 -vuotiaiden elämän!
    Myös Sinun, vaikka olisit terve ja haluaisit eläkepäivistäsi aikanaan nauttia.

    Lueppa juttu uudestaan, ei hän minun käsitykseni mukaan ole ketään tappamassa.

    Äänestä

  • 2 ei demari kirjoitti:

    Lueppa juttu uudestaan, ei hän minun käsitykseni mukaan ole ketään tappamassa.

    Seuraavaksi sitten pilleri pitkäaikaistyöttömille, eiväthän hekään enää hyvödytä eikä tuota yhteiskunnalle mittään.
    Kreikassa ihana käydä kun siellä vanhukset ovat kunnioitettuja ja rakastettuja, ikä on siis arvostusta tuova tekijä. Samoin romaanikulttuurissa.
    Suomalainen (sodanjälkeinen) nykykulttuuri on niin kertakaikkisen elämänkielteinen,mädäntynyt ja ahdistava, ettei ihme että porukka kilpaa päättää päivänsä ja masentuu joukolla.

    Muualla tulta säihkyy harmaahapset,
    meillä nuori mies on hautaan valmis jo (Eino Leino)

    Äänestä

  • ei-demari kirjoitti:

    Kaari Utrio sd, ei puhu syöpäsairaista.
    Hän haluaa lopettaa kaikkien yli 70 -vuotiaiden elämän!
    Myös Sinun, vaikka olisit terve ja haluaisit eläkepäivistäsi aikanaan nauttia.

    En minä ainakaan mitään pakkoitsemurhaa tekstistä havainnut. Tuollainen pilleri olisi saatavissa
    sen haluavalle. Minä ainakin sellaisen haluaisin, jos tilanne olisi toivoton. Hirvittää ajatus maata
    suu auki, vaipat märkinä sängyssä ilman että itse mitään kykenee tekemään.
    Näen että kyseessä olisi vain ihmimillinen mahdollisuus, ei pakko.
    Joka niin haluaisi, eläisi sitten vaikka tuhat vuotta.
    Hyvä Kaari Utrio, oiva avaus!

    Äänestä

Isoäidilläni oli lihassairaus, joka olisi viimein vienyt letkuihin ja sängynpohjalle. Hän teki oman kunnioitettavan ratkaisunsa ja hirtti itsensä. Ei kukaan lähiomainen siitä häntä syytä eikä ole häpeissään ratkaisun takia.
Mieheni isoäiti eli kahdeksan vuotta sairaalassa vuoteenomana, ei sellainen ole ihmisarvoista elämää.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


sairaat jutut kirjoitti:

Mitä Kaari Utriolle on tapahtunut.
Puhuu ihan sekavia... Jos itse haluaa itsensä tappaa, antaisi muiden elää.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu