Hei. Molemmat vanhempani kirjoittivat itse aikoinaan ylioppilaaksi ja heistä kai tuntui luonnolliselta, että minä seuraan heidän jalan jälkiään. Pitkään ennen yhteishakua oli aika selvä, että amikseen olen menossa, mutta painostuksen alla se muuttuikin lukioksi. Kirjat ostettiin ja lukio alko. Ensimmäinen koeviikko alkaa olla ajankohtainen eikä minulla riitä halua taikka motivaatiota päntätä kokeisiin. Asiaahan ei helpota ollenkaa se, että meidän pitkän matiikan opetta on täys paska. Koko peruskoulun matiikkani oli 9 eikä koskaan ollut mitään ongelmia, mutta en ole oppinut yhtään mitään tällä pitkän matiikan startti kurssilla. Jokainen meidän ryhmälainen allekirjoittaisi saman. Vedetään huumoria "en tiedä kierroksesta", mikä käydään läpi joka tunti. Sitten on äidinkieli mistä en ole koskaan tykännyt tai ollut hyvä. Työmäärä on eläimellinen. Joka saakelin viikko pitäisi palauttaa jonkin sortin aine o_O .
Ongelmaksi tuleekin kuinka kerron vanhemmilleni ettei minusta oli lukioon ja mielummin menisin toiselle paikkakunnalle amikseen.
Ongelmaksi tuleekin kuinka kerron vanhemmilleni ettei minusta oli lukioon ja mielummin menisin toiselle paikkakunnalle amikseen.
Vastaukset 4
Vanhimmat
että menet sanomaan vanhemmille seuraavaa: "Minusta ei ole lukioon, menen nyt toiselle paikkakunnalle amikseen."
Kirjoitit, että olet mennyt lukioon vanhempiesi painostuksesta. Vanhempasi ovat kirjoittamasi mukaan toivoneet sulle samanlaista koulupolkua kuin heillä itsellään on. Oot varmaan keskustellu heidän kanssa, minkä takia he sitä haluavat. Ajattelevatko he, että sinunkin on hyvä saada yleissivistävää koulua tai että he uskovat kykyihisi pärjätä lukiossa hyvin. Jos he kuvittelevat, että pääset ns. "korkeampaan ammattiin" (korkeakoulu- tai yliopistokoulutusta vaativiin ammatteihin), ku saavutat ensin yo -tutkinnon, se ei täysin pidä paikkaansa. Edelleen amiksen kautta sulla on ovet avoinna korkeampiin kouluihin ja tutkintoihin - toki hieman hitaampaa reittiä.
Olit siis yhteishaun kautta hakemassa amikseen. Onko sulla jokin ammatti jo mielessä, mihin haluat valmistua? Sillä on iso merkitys jo opintojen vaiheessa, koska silloin varmasti löydät jo tavoitteesi kautta motivaatiota opiskeluun. Ois tärkeää, että heti opintojen alkuvaiheessa kokisit olosi kotoisaksi ja löytäisit oman paikkasi. Kirjoitat itsekin, ettei tuleva koeviikko kiinnosta, puhumattakaan äikästä tai matikasta, johon et saa edes opettajasta tai uuden oppimisesta innostusta. Motivaatiolla onkin suuri merkitys oppimiseen.
Kirjoitit, että amis on jollakin toisella paikkakunnalla. Pystyisitkö silti edelleen asumaan kotona? Luulen, että jos amikseen siirtymisen mukana sun täytyy muuttaa pois kotoa, vanhemmillesi se voi olla isompi asia kuin ammatillisen polun vaihtaminen. Siinä tapauksessa tulee kyseeseen asumis- ja muut kustannukset, huoltajuus yms. Mutta jos pystyt kulkee amikseen kotoasi, jaksatko pitkät päivät matkoineen - niin, ettei se väsytä ja syö motivaatiota!
On hyvä, että vanhemmat elävät taustatukenasi (ovat jo nyt hankkineet sulle kirjat), mutta ois tärkeää, että uskaltaisit nostaa kissan pöydälle ja kertoa avoimesti oman tahtosi. Vaikka vanhempasi yrittävät nyt päättää puolestasi, eivät he aina voi olla taustallasi päättämässä. Kyseessä on kuitenkin se, että kuka valitsee suunnan sinun elämääsi. Puhukaa avoimesti eri vaihtoehdoista. Kehotan sua kääntymään myös lukionne opon puoleen. Hän osaa varmasti antaa vaihtoehtoja ja voi halutessasi kertoa myös vanhemmillesi erilaisista koulutusväylistä.
Tsemppiä oikean polun löytymiseen!
En osaa vastata kysymykseesi. Mutta minulla on äitinä ongelma toisinpäin. lapsi on toista vuotta lukiossa ja opinto menestys on todella surkea. Jos hän lukion läpäisee, ei sillä todistuksella pääse mihinkään.
Mutta miten saisin hänet esim. nyt hakemaan amikseen. Suorittaisi perusutkinnon edes kohtuullisesti ja saisi ehkä töitä. Tai jatko-opintoihin on helpompi päästä kohtuullisella amis todistuksella kuin huonolla lukio todistuksella.
Olen lukion toisella luokalla oleva tyttö.
Yläasteella oli kiitettävää keskiarvoa, kielet, matikka ja taideaineet meni koko ajan 9 tai 10 arvosanoilla. Ajattelin fiksuna tyttönä että tästä mennään automaattisesti lukioon, varsinkin kun sisko ja veli on molemmat kirjoittaneet hyvät paperit ja isä halusi ehdoitta että minustakin tulee ylioppilas (kuulemma etten haaskaa elämääni ja epäonnistu totaalisesti, jaa-a...). Aluksi homma luisti ja kiinnosti mutta hip hei, tokassa jaksossa jo kauhesti rästitöitä, poissaoloja ja kaikki tökki. Ensimmäinen vuosi 8:lla kurssilla läpi. Ajattelin että koulu ei vain ollut oikea kun siellä oli ihan kamalaa olla, joten toiselle luokalle vaihdoin toiseen lukioon. Nyt menee vielä surkeammin, ja kaverit sanovat että etsi joku toinen vaihtoehto mene vaikka ammattikouluun. Ongelma on se että minulla ei itsenäisestä työskentelystä tule mitään varsinkaan sellaisten aineiden kanssa jotka eivät oikein kiinnosta ja niitä onkin liuta. Kiinnostus paeta muualle on kova mutta kaikki tuntuu vähän pelottavalta. En enää millään sopisi niihin muotteihin joihin olen kasvanut ja sopeutunut. Pääsisinkö minnekään jatko-opiskelemaan? Jos menisin jollekin linjalle ammattikouluun, sopeutuisinko sitten sinnekkään? Aaapua kello tikittää eikä kukaan voi auttaa itse olisi päätettävä.