Hei,
Raskauteni on ihan alussa..viikko 8 4. Olemme mieheni kanssa tietysti onnellisia, mutta myös vähän hämmentyneitä..aika tunteikasta aikaa vietetään..
Ongelmani on se, että olen hirveän vihainen koko ajan..ja itken joka asiasta. Suutun kaikesta ja otan kaikki mieheni sanomiset itseeni..ja sitten olen tosi masentunut ajoittain, kun mieheni ei ymmärrä minua. No kuka nyt ymmärtäisikään itkevää ja valittavaa naista..ja minua ärsyttää välillä miehessäni ihan kaikki..ja välillä en voisi muuta tehdä, kun käpertyä hänen syliinsä.
Minulle ei ole koskaan sopineet mitkään e-pillerit, minipillerit jne..niiden hormoonimuutosten takia..olen silloinkin ollut kun perseeseen ammuttu karhu..
Voinkohan koskaan nauttia raskaudestani?? Onko tämä vain aluksi tällaista?? Onko ketään, jolla olisi yhtään samanlainen olo?? Niin ja tätä on jatkunut jo ennen kuin tiesin olevani raskaana..eli varmaan siis silloin, kun hormoonimuutokset alkoivat jylläämään..
Pelkään, että meillä menee pian poikki, kun olen tällainen..
Raskauteni on ihan alussa..viikko 8 4. Olemme mieheni kanssa tietysti onnellisia, mutta myös vähän hämmentyneitä..aika tunteikasta aikaa vietetään..
Ongelmani on se, että olen hirveän vihainen koko ajan..ja itken joka asiasta. Suutun kaikesta ja otan kaikki mieheni sanomiset itseeni..ja sitten olen tosi masentunut ajoittain, kun mieheni ei ymmärrä minua. No kuka nyt ymmärtäisikään itkevää ja valittavaa naista..ja minua ärsyttää välillä miehessäni ihan kaikki..ja välillä en voisi muuta tehdä, kun käpertyä hänen syliinsä.
Minulle ei ole koskaan sopineet mitkään e-pillerit, minipillerit jne..niiden hormoonimuutosten takia..olen silloinkin ollut kun perseeseen ammuttu karhu..
Voinkohan koskaan nauttia raskaudestani?? Onko tämä vain aluksi tällaista?? Onko ketään, jolla olisi yhtään samanlainen olo?? Niin ja tätä on jatkunut jo ennen kuin tiesin olevani raskaana..eli varmaan siis silloin, kun hormoonimuutokset alkoivat jylläämään..
Pelkään, että meillä menee pian poikki, kun olen tällainen..
Vastaukset 4
Vanhimmat
Vaikka olin kyllä juurikin tuollainen perseeseen ammuttu karhu! :) Yksinkertaisimmistakin asioista karjaisin että vittuiletko sä mulle! Ja vaikka ei olisi niin tehnyt, aloin jäkättämään että sinäkin kun olet tuollainen idiootti äijä, teet sitä ja tätä ja tuota TAHALLASI aivan väärin!! Ja sitten vielä ihmettelin kun ei ymmärretä... No, huumorillahan se nuo purkaukset yleensä otti ja naureskeli, minä karjun pää punaisena että älä naura, ääliö! Mutta kyllä se aika pian ohi meni, ei siinä toisen virnuillessa voinut kauaa kiukutella... Minuakin ärsytti hänessä hyvin pitkälti kaikki, ja valitin joka pikkuasiasta. Jossain vaiheessa tuo meni sitten ohi, ja olin oma mukava itseni taas. Minä kun oikeasti olen rauhallinen ihminen enkä tosiaankaan tuollainen jäkättävä äkäpussi! Tosin nyt ihan loppumetreillä on taas ollut muutama kiukuttelukohtaus, mutta onneksi vain muutama! Mieheni sanoi että sotiin pitäisi miesarmeijan sijasta lähettää lauma raskaana olevia naisia niin varmasti saataisi enemmän voittoja... Hyvää odotusta sinulle, älä välitä! Kiukuttelu on normaalia ja menee ohi kun hormonit tasoittuu!
että on muitakin..:D olen kyllä itse aika kova sanomaan asioista muutenkin, mutta tuntuu, että nyt kaikki ylikuormittuu..ja kaikki huonot piirteet tulee todella voimakkaasti esiin..
Mut hyvä siis jos tasaantuu ajan kanssa. Mieheni paljasti minulle, että oli käynyt lukemassa jostain kaikkea raskauteen liittyvää, että voisi ymmärtää minua ja itseäänkin paremmin. Kyllähän hänkin varmasti käy jonkinlaisia ajatuksia päässään läpi..jotenkin sitä vaan keskittyy liikaa itseensä ja siihen, että mulle ei saa sanoa mitään ja mut pitää huomioida..oikea tintta tässä huushollissa..onneksi mieheni on rauhallisempaa sorttia ja ei siis lähde mukaan näihin mun mielialoihin..se tästä nyt vielä puuttuiskin..:D
No toivotaan, että tässä talossa tulee vielä rauha ja saadaan nauttia raskaudesta..
Kaikkea hyvää sinulle! :)
täälläkin, oli jo ekassa raskaudessa ja lahes koko raskauden ajan, mut puolivälin jälkeen pahempana. Olin siis jatkuvasa "kriisitilassa" ja tuntui että tämä ei voi olla normaalia. raskaus oli tosi rankka henkisesti sen vuoksi, että ei sitä olisi halunnut olla sellainen tyhjän jäkättäjä ja raivoaja, ja syyllinen olo oli kaiken muun ajan kuin mitä kiukkusin.
Kun lapsi syntyi, tuli rauha maahan ja minullekin hyvä tahto:). Kaikki oli ihan normaalisti ja hyvin (tietysti satunnaisia kiukkuja ja riitoja, mutta normaalin rajoissa, minulle tyypillisiä) siihen asti että tulin uudelleen raskaaksi 2 vuoden kuluttua, sitten se alkoi taas. Ja taas puolivälin jälkeen pahempana. On paljon fyysisiäkin ongelmia nyt, joten ne varmaan vielä korostaa tätä kiukkua ja väsymystä. Vielä vain ois pakko jaksaa. Toiveissa olis kitenkin että minustakin tulisi taas ihminen kunhan vauva syntyy, raskasta tämä on koko perheelle ja itsellä on äärettömän syyllinen olo kaikesta kiukkuamisesta koko ajan..
kun koko ajan keksimällä keksin kaikkia mistä saisin valittaa ja sitten itken ja sitten yhtäkkiä juttelinkin niitä näitä ja olen hyvällä tuulella. Kuitenkin joku tuola sisällä ahdistaa..kun on sellainen syyllinen olo omasta käytöksestään. Nyt olen vielä ruennut olemaan mustasukkainenkin..voi että mä sanon! Olen kyllä normaalistikin sitä jonkin verran, mutta haloo..miks olisin mustis jostais entisistä, kun meille on tulossa vauva! Miten nää hormonit voi oikeesti saada kaikki huonot piirteet niin vahvasti esiin??
Jotenkin tulee sellainen olo, että haluanko koko raskautta, kun kaikki niin vaikeeta ja haluanko edes koko miestä, kun se on niin sitä ja tätä! :D Todella raastavaa! Mä niin luulin, että tää olis ihanaa!! :)
Toivottavasti pian helpottaa..muuten menee kyllä into koko hommaan!