sattui hyvä aika muuttaa asokodista pois

muutamme toiseen yhtiöön joka valmistuu syyskuun lopussa. ei ole mitään asumisoikeusasumista vastaan, mutta tässä nykyisessä on alkanu muuttaan tavan vuokralaisia sisälle , asunnot eivät ole menneet kaupaksi niin ottavat sisään vuokralaisia . ja heti alkoi muutos näkyä ja haista. yksikin porukka saanut kahden asunnon avaimet käyttöönsä , toisessa "tyhjässä" asunnossa he majoittavat isoa koiraansa, ja käyvät tupakalla. mitenkälie onnistuneet saamaan avaimet edellisiltä asukkailta. nähtävästi ei vuokralaisten avaimista pidetä yhtä tarkkaa lukua kuin asomaksunmaksaneiden. koko rappukäytävä haisee nyt tupakalle ja koiralle. ennen oli siistimpää. meiltäkin vapautuvaa kävi katsomassa joku pariskunta ja heiltä kuulimme jotta vuokra ontulevaisuudessa tästä yli 100euroa korkeampi kuin nykyinen käyttövastikkeemme, siinä taas nähdään onko muka vuokrallaolo edullisempaa kuin aso.
1727
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Olen itse muuttamassa pienempään ihan lähiaikoina ja tuo sinun tarinasi kuulosti ihan kamalalta. Kyllähän asumisoikeuden voi ostaa ja antaa sen jälkeen vuokralle.....vai voiko?

Äänestä

Kommentoi aloitusta


irtisanoimme kesäkuussa. kirjoitti:

muutamme toiseen yhtiöön joka valmistuu syyskuun lopussa. ei ole mitään asumisoikeusasumista vastaan, mutta tässä nykyisessä on alkanu muuttaan tavan vuokralaisia sisälle , asunnot eivät ole menneet kaupaksi niin ottavat sisään vuokralaisia . ja heti alkoi muutos näkyä ja haista. yksikin porukka saanut kahden asunnon avaimet käyttöönsä , toisessa "tyhjässä" asunnossa he majoittavat isoa koiraansa, ja käyvät tupakalla. mitenkälie onnistuneet saamaan avaimet edellisiltä asukkailta. nähtävästi ei vuokralaisten avaimista pidetä yhtä tarkkaa lukua kuin asomaksunmaksaneiden. koko rappukäytävä haisee nyt tupakalle ja koiralle. ennen oli siistimpää. meiltäkin vapautuvaa kävi katsomassa joku pariskunta ja heiltä kuulimme jotta vuokra ontulevaisuudessa tästä yli 100euroa korkeampi kuin nykyinen käyttövastikkeemme, siinä taas nähdään onko muka vuokrallaolo edullisempaa kuin aso.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu