Moikka! Tuntuu et elämässä ei taaskaan oo mitään järkeä. tärkein asia maailmassani on 5kk vauvani ja mieheni. Mulla ollut jo pitkään masennusta! Masennusjaksoja on ja välillä ei! Käyn säännöllisesti psykologilla.
Olen alkanut vihaamaan itseäni. Isäni aina sanoo että voisin vähän laihduttaa ja entinen poikaystäväni aina huomautti jos perse oli levinnyt.
Tuntuu että vihaan itseäni enkä kehtaa liikkua missään. Jos jonnekkin lähden kestää vaatteiden valitseminen monta tuntia. Ja vaikka olisin vauvan kanssa ihan vaan kotona kaksin koko päivän on silti vaihdettava vaatteita monta kertaa päivässä kun en ole yhtään tyytyväinen itseeni.
Painan 64 kg ja olen 165cm pitkä. Tuntuu vaan että mikään ei ole enää niinkuin ennen. Toki raskaus on muuttanut asioita paljon mutta silti ei elämä saisi olla sellaista että vihaa vaan itseään. Monesti päätän lopettaa syömisen kokonaan mutta sitten syönkin kun tulee nälkä ja siitä tulee kauhea olo.
Onko muilla tällaista! Miten onnistuisin taas pitämään itsestäni?
Olen alkanut vihaamaan itseäni. Isäni aina sanoo että voisin vähän laihduttaa ja entinen poikaystäväni aina huomautti jos perse oli levinnyt.
Tuntuu että vihaan itseäni enkä kehtaa liikkua missään. Jos jonnekkin lähden kestää vaatteiden valitseminen monta tuntia. Ja vaikka olisin vauvan kanssa ihan vaan kotona kaksin koko päivän on silti vaihdettava vaatteita monta kertaa päivässä kun en ole yhtään tyytyväinen itseeni.
Painan 64 kg ja olen 165cm pitkä. Tuntuu vaan että mikään ei ole enää niinkuin ennen. Toki raskaus on muuttanut asioita paljon mutta silti ei elämä saisi olla sellaista että vihaa vaan itseään. Monesti päätän lopettaa syömisen kokonaan mutta sitten syönkin kun tulee nälkä ja siitä tulee kauhea olo.
Onko muilla tällaista! Miten onnistuisin taas pitämään itsestäni?
Vastaukset 2
Vanhimmat
Itselläni on itseinho mennyt niin pitkälle, että tänään kun söin jäätelön tyhjään mahaan yritin ensimmäistä kertaa oksentaa sen pois. No, ei onnistunut millään joten en enää yritä tuota keinoa. Minullakin on tapana aina tarttua herkkuihin (yleensä jäätelö, keksit) vaikka aina pätään, etten enää herkuttele. Kaiken lisäksi en ole edes ylipainoinen, vaan mittani ovat 163/53. Mies jota olen silloin tällöin tapaillut on monesti antanut ymmärtää, että minulla olisi muka jotenkin leveä peppu vaikka olen urheilullinen. Joskus kun olin vähän lihonut (niin vähän, ettei edes painoa ollut tullut lisää) hän heti kommentoi valokuvaa jossa olin, että kyllä on lantio levinnyt ihan selvästi. Viimeisin kommentti oli, kun hän sanoi, että häntä miellyttää kaikista eniten sellainen kapea mutta pyöreä peppu. En ymmärrä miksi pitää kommentoida, vaikka tietää huonosta itsetunnostani.
En halua olla enää tekemisissä miesten kanssa, koska he eivät osaa tehdä mitään muuta kuin kommentoida ja arvostella ulkonäköä. Nykyään kehuminenkin on minulle merkki siitä, että miehet arvostelevat jatkuvasti naisten ulkonmuotoa ja kaikista tärkeintä on, että nainen on kaunis. Useiden miesten käytös on suorastaan eläimellistä ja olen kyllästynyt siihen, että ulkonäköäni arvostellaan ja kommentoidaan ja että olen pelkkä vartalo. Ei enää miehiä minulle, kiitos. YÄK.
Aloittajalle, olet painoindeksin mukaan normaalipainoinen. Eli jos kuuluu vähätteleviä kommentteja, niin ne voinee laittaa vähättelijän omien ongelmien piikkiin.
Tiedän kylläkin, että vaikkei olisi paha tai ruma tai vihattava, niin sitä voi pitää itseään semmoisena eikä pääse irti siitä ajatuksesta. Mutta voisitko puhua vaikka psykologisi kanssa näistä mietteistäsi? Jos mikä, niin hyödytön itseviha on asia, josta on hyvä päästä eroon. Nopeasti ja käden käänteessä se ei käy, mutta jos on valmis käsittelemään asioita, ja sinä epäilemättä olet, kun tännekin kirjoitit. Tsemppiä sinulle!